Siirry pääsisältöön

Hyvänmielen hyppytreenit

kera mustavalkoisen neiti Lehmän!


Huisin hyvä fiilis jälleen! Minulla on nyt pari extravapaata tällä viikolla ja päätin käyttää ne hyvin. Aamulla äiti tuli käymään luonani kun siivoilin kämppää ja siivottiin se yhdessä loppuun. Siitä kaupan kautta Ypäjälle, mistä lähdettiin sitten ajamaan keskustaan. Pidin Aliisalle ja Jannille pientä tuntia esteillä ja hienosti menivät molemmat tytöt. Hienot hepat ja tytöt iisot taputukset! Tämän jälkeen taas kotiin ja hevosille ruokaa nenän eteen.

Itsekin söin ähkyyn saakka itseni ja sen jälkeen lähdettiin Allin kanssa hyppäämään. Pyry menee viikonloppuna kisoissa, - lauantaina koulua KN Specialin ja sunnuntaina mennään hakemaan varmuutta miniluokista 85 cm ja 95 cm - joten sen kanssa en halunnut lähteä keskustaan asti. Neiti Lehmän kanssa oli kuitenkin tarkoitus treenata rataesteitä ja oli kyllä aivan huipputreeni!

Ensimmäisen pulman tapasin heti keskustaan päästyä. Minä perhana unohdin kokonaan martingaalin kotiin! Onneksi tamma ei sitä aivan välttämättä tarvitse ja treeni onnistui ilmankin. Koska tabletista oli akku lopussa, otettiin videota ainoastaan radasta. Verkassa tamma tuntui jo kuitenkin tosi hyvältä ja koitin jo alusta asti hypyissä pitää vaan käden vakaana ja ratsastaa jalasta eteen. Oli huippu tunne kun tuntui ihan kuinka palasia olisi loksahdellut kohdalle!

Verkassa hyppäsin ensin muutamia kertoja kavaletit ja sitten 4-askeleen linjaa. Tämän jälkeen mustaa sarjaa jonka väli oli 12 metriä. Tavallaan aika surullista että tähän väliin meille tuli SUJUVA yksi askel. Toinen sarja otettiin myös verkkaan mutta tamma jotenkin pelkäsi koko sarjaa ja kielsi muutamaan kertaan a-osalle. Tehtiin tästäkin pysty-pysty sarja ja sitten homma meni hyvin. Tässä sarjassa väli oli 8 metriä ja se jäi todella ahtaaksi. Minkäs sille voi että on vetävä laukka ;) Viimeinen verkkahyppy oli okserille kun koitettiin ettei sarjan ongelma ole vain okseri. Mutta ei ollut, okseri ylittyi oikein mallikelpoisesti. Ja ei muuta kun radalle!

Rata näkyykin alla olevalla videolla kokonaan. Koska nämä olivat hyvänmielen treenit, esteetkin olivat meille juuri sopivalla korkeudella 80-95 cm. Ensimmäiselle sarjalle tein tyhmän pidätteen taas. Juuri se mistä pitää päästä eroon.Sitten kaikki meni kohtuullisen hyvin aina mustalle sarjalle saakka ja sen yli. Porttipystylle tein taas pidätteen ja sen jälkeen Alli oli hieman etumatala ja viimeinen linja räpellettiin yli. Pienen kävelytauon jälkeen piti tulla mustasta sarjasta alkaen loppu uudestaan, mutta en saanut enää sitä sarjaa onnistumaan vaan tultiin se kokoajan puolellatoista askeleella! Päätin toisen yrittämän jälkeen jatkaa loppuun ja kun tosissani ratsastin ja vaikutin jalalla viimeiseen asti tamma oli huippu!

Lopuksi hypättiin vielä sarja pari kertaa ja meni super hyvin. Tämä ei tietenkään tallentunut kuitenkaan videolle ;)


Aivan huippu huippu fiilis!
nyt toivotaan että tästä on vain suunta ylöspäin!

Kommentit

  1. Ihanat äänitehosteet! Hienosti teillä meni, voiko sanoa, että vaikeuksien kautta voitoon ? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, turhautuminen tuossa sarjalla :D Kiitoksia, toivotaan että nyt lähtisi tosissaan rullaamaan! :)

      Poista
  2. en ymmärrä miksi sille hevoselle pitää tollalailla karjua, kun itse ratsastaa liian vähän jalalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lähinnä taisi olla turhautumista itseensä tuo karjuminen. Tasan kerran kun itseä alkoi kyrsimään miksei juuri kun kamera meni päälle onnistunut. Pointtihan ei tainnut myöskään siinä olla! Pitää tästä lähin vain kaikki ne huonot pätkät ottaa pois kun niihin on PAKKO takertua :D

      Poista
    2. Ehkä kannattaisi miettiä miksi tuota hommaa tekee jos lause "Tasan kerran kun itseä alkoi kyrsimään miksei juuri kun kamera meni päälle onnistunut." pitää paikkansa. Jos sillä on niin paljon väliä onnistuuko juuri silloin kun kamera on päällä, niin onko tekemisesi pelkkää suorittamista ja "taitojen" esittelyä? Ei siinä mitään, onneksi et ainakaan tainnut tuon enempää hevoselle kiukutella.

      Poista
    3. hei hani, ei kannata ees yrittää :) Totta kai haluaa hyvää pätkää myös nähdä itse, ihan vaan oppimisen kannalta. Jos se olis pelkkää suorittamista ja TAITOJEN esittelyä, enköhän olisi kaunistellut paljon enemmän tätä blogia. Videolle tuli KAIKKI treenin huonoimmat pätkät, muuten meillä meni kaikki verkasta alkaen niin hyvin etten voi uskoa. Kerrankin ratsastin oikeasti hyvin ja olen siitä ylpeä.

      Ei, nyt ei onnistu edes lannistaminen kun joskus onnistuu vaikka sitten tuli karjuttua KERRAN. Eikä mun herkkä tammani ottanu siitä ees nokkiinsa, huomaatko ettei se koko videolla edes protestoi! *tuuletus*

      Miksi hommaa teen: no sehän ei sinulle kuulu. Vaikka sitten tekisin pelkästään esitelläkseni itseäni ja taitojani. Hah, sanotaan että blogi on ehkä viimeisin asia mihin rahojani laitan, enköhän tee tätä ihan omaksi ilokseni ja rahojen tuhlauksen takia.

      Nyt huspois mun blogista jos noin paljon ärsyttää ;)

      Poista
  3. Miniluokat.. Teille ihan sopivat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä kyllä meille oikein sopivat! :) Eikä se silti poista sitä faktaa että kaikki alle metriset on miniluokkia!

      Poista
  4. Oikein Senni, hienosti meni !
    Ja huomaa taas jos ei mitää muuta keksitä mistä valittaa niin sitten ihan älyttömyyksiä... kateellisten puhetta taas. entäs ne muiden videot joissa ei ole ääniä ? Mistä me tiedetään kuinka paljon niissä "karjutaan"
    Senni tsemppiä viikonlopun kisoihin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :)

      Mitä tästä nyt enää loukkaantumaan, mun itsevarmuus nousi Niinisalon reissun jälkeen semmosiin korkeuksiin ja koska tää itsenäinen treenikin meni ihan yli odotusten... Ei tässä voi olla kun yhtä hymyä!

      Poista
  5. Moikka,
    kiitos että jatkat kirjoittamista saamastasi kritiikistä huolimatta. Tykkään todella paljon sun blogista ja tavasta kirjoittaa. Arvostan että esitellään niitä elämän ja hevosharrastamisen hyviä ja huonoja puolia.

    Kaikki ei mene aina ihan putkeen, sen tietää jokainen. Mutta voi sitä fiilistä kun onnistuminen tulee. En ymmärrä mikä ihme negismeininki ylläolevilla anonyymeillä on päällä, kun bloggaajan pitäisi koko ajan olla täydellinen ja onnistua AINA. Virheistä oppii ja eteenpäin mennään, mutta harva yhdessä yössä muuttuu superratsastajaksi joka ei tee mitään mokia. Tai ainakaan minä en siihen pysty, ehkä anot pystyy :D

    Usko omaan tunteeseesi ja siihen että meette eteenpäin! Ja hyvä että sulla on myös ammattilaisia muistuttamassa niistä positiivisista juttuista sun ja heppasten yhteistyöstä ja edistymisestä. Koska kyllähän se vaikuttaa fiilikseen jos saa vaan paskaa niskaan, tietenkin.

    Omasta puolestani toivotan onnea kisoihin ja hyvää (heppa)kesää!

    t. Hanna

    VastaaPoista
  6. Tuossa pidettiin mun mielestä joku ponien valmennus silloin kun noi esteet rakennettiin, että olisko noi sarjavälit voinu olla liian pieniä? Ja on kyllä aika "hissunkissun" ratsastelijoita nämä muut kommentoijat, eihän tuo karjuminen ollut edes kovin pahan kuuloista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en ees enää nykyään karju, joskus vuonna nakki ja keppi se oli enemmän vakioo mut sit opin olen hiljaa, nyt tuli jostain takaraivosta tommonen, haha :'D

      joo, mut sen jälkeen kävin pitään siellä vielä tuntia ja mitattiin Allinkin kanssa välit uudestaan ;)

      Poista
  7. Joo kyllähän tuota karjumista kuulee välillä jossain olympia tasollakin! :D
    Ja pidän peukut teille pystyssä! ;)

    Olen pahoillani jos tästä tulee jotenkin huono fiilis, mutta mieti kuinka paljon olet mennyt Allin kanssa eteenpäin siitä kun se vain hyppi pystyyn ja ei menny yli esteistä! :) Muistan sen kun joku bloggaava kaverisi kävi ratsastamassa hepoillasi (olisiko ollut Roosa Lappalainen) ja kirjoitti siitä kuinka rohkea olit ottaessasi Allin ja pystyväsi viemään sen eteenpäin. Ja tästä näkee, että et mikään täysin taidoton ole, niin kuin aijemmasta karjumis -kommentin ns. rivien välistä voi lukea! :D ;)
    Onnea ja tsemppiä jatkoon, mukavaa että bloggaat jälleen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis en todellakaan saa huono fiilistä, tottahan tuo on :) paljon jo menty eteenpäin ja toivottavasti mennään vielä jatkossakin! Kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  8. wuhuu, hyvä te! musta on ihan huippua seurata sun ja Allin kehittymistä!

    VastaaPoista
  9. voisitko tehdä joskus semmoisen esteiden väli - laukka askeleiden määrä postauksen..? tai edes kertoa vähän niitä sopivia välejä.. Oon ihan käpy noissa jutuissa ja aina menee liian lyhkäseks tai pitkäksi se väli.. :D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyl itekin aika huono väleissä, pakko myöntää! :D

      Varsinkin Allin kanssa kaikki välit on vielä vaikeita, normaali pysty-pysty sarja tasolla 80-90 cm olisi noin 7 metriä, hyvässä lykyssä ehkä 7,5 m! Ja tuo värikkäämpi sarja oli 8 metriä ja musta sarja 12 metriä mihin tuli sujuvalla laukalla yksi askel, vaikka normaalisti on hieman lyhyt kaksi. Ehkä 14 metriä olisi parempi kaksi laukkaa hevosella! Kun taas muistaakseni tuo linja oli noin 21 metriä eli melko normaali viisi ja Alli tuli hyvin sujuvasti sen neljällä.. heh.. Normaali okseri-pysty sarja (siis tuossa järjestyksessä) voi hevosilla olla 9 metriä. Ahdasta tulee!

      Voivoi, tulee olemaan kyllä kisoissa niiin paljon ongelmia sarjoilla, mutta eihän tähän auta muu kun treenaaminen :)

      Poista
  10. Alli on niin upea. Mun mielestä sen hyppytyyli on niin hassu. Ihan ku ei jaksaisi etukonttejaan nostella. Mutta hyppää kyllä hyvin kun paikka vaan on sopiva :)

    VastaaPoista
  11. Hauska nähdä että joillain muillakin menee välillä hermot sarjoihin :D terv. kahden isolaukkaisen omistaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin sanoo että kisoissa tulee olemaan ongelmia :D Jos 12 metrinen (noin kaksi laukkaa!) mennään sujuvasti yhdellä ja voi jäädä jopa lyhyeksi.. Onko tammalla hieman vetävä laukka mitä sanot? ;)

      Poista
  12. Kouluradalla pitää olla hiljaa - nyt tietääkseni treenattiin esteitä ;) Jos ei yksinkertaisesti itse ole riittävä niin monesti pitää äänellä ajaa eteen. Sitä tosin jäin miettimään, että sinun on täysin helppo sanoa, ettet kiukutellut hevoselle tuon jälkeen tuon enempää. Video tosin jostain kumman syystä loppuu siihen kun pidätät aika voimakkaasti ja hepan pää sinkoaa ylös... (tosin tämä hevonen kai vähän harrastaa sitä vaikka ottaisi kiinni kevyestikkin/ihan syystä?)
    Hepalla on suussa vieläpä pelham, niin voi tulla tosi pahaa jälkeä. Jos ei muutoin niin tamman itsevarmuudelle. Nyt ei siis näyttänyt jäävän, mutta kannattaa jättää hevoseen kohdistuva agressiivinen käytös joka muodossa pois. Ymmärräthän, etten kirjoittanut kommenttia loukkaamistarkoituksessa, minua vain hieman huolettaa hevosesi puolesta. Vieläpä kun on näin herkkä tapaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjotin jo pitkät stoorit puolustukseksi kun lopulta tajusin että turhaan minä täällä mitään todistelen :D Sen verran sanon että yhtäkään estettä se ei enää olisi hypännyt ja nopeasti se minut olisi selästä tiputtanut tai vähintään kahdella jalalla tanssinut jos nokkiinsa olisi ottanut :)

      Ja voin sanoa ettei kuulu tapoihin olla "agressiivinen", niin kuin sanoin koko tuo kerta oli niin huipputreeniä ja videolla on KAIKKI HUONOIMMAT pätkät mitä koko treenissä tuli. Siis voin rehellisesti sanoa että todellakin HUONOIMMAT kohdan ihan jo siitä omasta harmituksestakin :)

      Kumpikaan hepoista ei kestä agressiivisuutta, Pyry heittää lukkoon ja Alli kyllä kertoo vielä rajummin. Turhaan olet huolissasi yhtään mistään.

      Poista
  13. Täällä ilmottautuu kanssa yksi karjuja! :D Ei se tosiaan jokaiseen treeniin kuulu, mutta mielummin huudan siellä selässä (itselleni) kun vaikka monotan kylkeen, tätä näkee varsinkin nuorien harrastavan ihan yleisesti ja häpeilemättä. Tosin mun kopu on varmaan jo niin tottunut tuohon mun älämölöön ettei se siitä edes välitä, maastossa lauletaan välillä niin tunteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilläkin maastossa laulellaan tunteella :D Itse en ole vuosiin karjahtanut selässä, joskus Molla aikaan sitä harrastin enempi kun se kyttäili esteitä. Nyt tuli vaan turhautumisen purkaus kun näin ettei se osu taaskaan ratsastamalla sinne. kiukutuskohtaus D:

      Poista
  14. Hohhoijaa noi anot huutelijat. Onko teidän ratsastuksrnnr aina täysin vithertöntä? Hevonen ei ikinä heitä päätä? Ette ikinä turhaudu? Istutte selässä hiljaa kuin tatit joka tilanteessa? Musya tuntuu et kukaan teisgä ei edes pärjäisi tuon hevosen kanssa kuk olrtte niin kaikkitietäbiä ja valitatte toiden virheistä. Senni on tsempannut valtavasti, hakee varmuutta "miniluokista" ja siitäkin arvostellaan. Eiklhän se io fiksuuden merkki vaan.

    VastaaPoista
  15. Hyvän näköistä menoa! :) Mulla ainakin pääsee kaikenmoisia äännähdyksiä ratsastaessa, ei tuo karjuminen mitään :D kaikenmaailman hermostunutta höpinää tai esteillä varsinkin saatan älähtää, kun pelottaa ;D Eipä nuo mun ponit niihin ainakaan erityisemmin reagoineet, tainneet tottua että antaa mamman äännähdellä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon maastoesteradalla hirvee hölösuu ja kyllä maastossa kotonakin yleensä huudellaan kavereiden kanssa ja laulellaan kovaan ääneen :D Ei hepat vielä ole itteensä ottanut ;)

      Poista
  16. En pahastu karjumisestasi mutta ymmärrätkö että se on huono ratkaisu? raippa auttaa tässä tilanteessa, hevonen ei ymmärrä miksi karjut. Raipasta se paremmin ymmärtää. Hevonen saattaa myös säikähtää tai luulla että sille ollaan todella vihaisia tai ratsastaja purkaa vihaansa hevoseen. Toivottavasti ymmärrät! Mutta jokatapauksessa olet erittäin hyvä ratsastaja, ja olet aivan huimasti vienyt Allia eteenpäin! Hyvä Senni, hyvä te! :) Terv. 25vuotias estevalmentaja, joka kilpailee kansallisella tasolla Suomessa, Ruotsissa, Virossa, ja Englannissa, ja on ratsastanut 22vuotta, elikkäs turha mm. Anonyymien tulla sanomaan että puhun läpiä päähäni tai etten tietäisi asioista mitään.. :) PS. Ethän Senni ottanut kuitenkaan tätä pahalla? Halusin vain tietää että onko se mielestäsi oikein vai väärin metelöidä mm. Karjua hevosen selässä, ja kyllähän sitä eräälle kaverillenikin sattuu että aina joskus lipsahtaa, kyllä se on ymmärrettävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, toi oli kyllä asiapuhetta! Senni, lopussa kuului myös aika raapivia sanoja.. ''JUMALAUTA MIKÄ SIINÄ ON'' tms, ja toi muistuttaa ihan mun pikkusiskoa, ja minuakin pienenä, kun ei pienenä hermot kestänyt ja pakko ruveta raivoamaan, mut luulisi kyllä tuon ikäisen ymmärtävän tilanteessa kuin tilanteessa ettei tarvii ruveta huutamaan, karjumaan, ärjymään ja raivoamaan. Jos olisit ollutkin kisoissa, ja tuossa samaisessa tilanteessa niin sano suoraan, olisitko ärjynyt ja ruvennut noitumaan kilparadalla kaikkien edessä? -Niin sitä minäkin tuumasin, et varmaankaan. Jos pystyisit kisoissa itsesi hillitsemään niin etköhän treeneissäkin, eikö? Ei tosiaan pahalla kuitenkaan.. :)

      Poista
    2. Siis ei hitto teitä :D En vaan jaksa enää vastata 10 kertaa samoihin asioihin: en ole aikoihin päästellyt mitään karjahduksia, kerran erehdyin kun turhautti. kommentti osoitettu äidille kun kysyin mikä siinä nyt on kun aluksi verkka + kaikki muut hypyt meni hyvin ja sen jälkeen poks taas pamahti pilalle pakka.

      Takerrutte liikaa nyt jo pelkästään tähän TREENIN 3 HUONOON KOHTAAN, yrittäkää jo ymmärtää että tuo treeni meni OIKEASTI hyvin, sitä ei tarvitse edes kiillotella, videon lähtiessä pyörimään se pakka hajos tuossa välissä. Kyllä kisaradalla saatan kirota perkelettä jos epäonnistun.

      Lupaan laittaa jatkossa kaikkiin videoihin laittomat musiikit ettei tarvitse enää kuunnella KENENKÄÄN, olit sitten ammattilainen tai anonyymi, puskaratsastaja tai GP-tähti, kommentteja siitä mitä teen väärin ja ENKÖ YMMÄRRÄ mitä voi aiheutua. Voi kuulkaa enköhän sen koe nahoissani mitä sitten tapahtuu ja niin kuin huomaatte mitä videolla tapahtuu tämän jälkeen? Tamma hyppää super hyvin. Kuten videoinnin loputtuakin äiti tuli nostamaan sarjan ja se meni tosi hyvin.

      Älkää siis takertuko aina negatiiviseen, ottakaa vaikka itse siitä oppia, eiköhän täälläkin oteta aina joka videosta oppia. On turha jakaa neuvoja netissä, sillä minulla on myös ammattilaisia ympärillä. Joskus harmittaa ja kyllä kiukuttelen jos ei onnistu. Se tarkoittaa että olen ihminen ja minua harmittaa kun haluaisin joskun näyttää myös teille niitä hyviä pätkiä enkä jatkuvaa epäonnistumista.

      Eli annetaan nyt jokaisen kukan kukkia, katsotaan opettavaisesti ja omassa päässä todetaan että minä en noin tekisi. En minäkään enää, mutta kun ajassa ei taaksepäinkään voi mennä. Tamma ei saanut traumoja ja selvittiin siitä seuraavalla kerralla hyvin, mikä on siis teidän ongelmanne? :)

      Poista
    3. Ai, huutaisit kilparadalla ''JUMALAUTA'' tai ''PERKELE'' jos epäonnistut, ja vielä niin että se kuuluu kaikille, niin niille 5vuotiaille kuin 90vuotiaille katsojille, mahtaa ihmiset pitää sua aika nolona kun huudellaan tuommosia jos joku epäonnistuu, voitto ei oo tärkeintä :P kiva ku jos pikkulapsetki kuulee tommosta muka esimerkillisen kilparatsastajan suusta?

      Poista
    4. No huusinko videollakin perkele? kyllä kisoissa saattaa suusta päästä murahdus tai kiljahdus siinä missä karjahduskin :)

      Poista
    5. Ei hyvää päivää tämä 25vuotias siellä täällä kisaava 22 vuotta ratsastanut ammattilaisanonyymi ylempänä :D

      En ymmärrä miksi karjaisu tai raippa sinällään eroaisivat toisistaan hevosta herättävänä apuna. Hevonen ymmärtää karjumisen vihaisuutena tai suuttumuksena vain jos se osaa sen siihen yhdistää, eli toisinsanoen silloin jos sille on karjuttu aiemminkin ja kenties rankaistu samanaikaisesti muutenkin. Kyllä meilläkin veljen poika 3v saattaa karjua kovaankin ääneen hevosten vierellä kun koittaa saada niitä katsomaan itseään. Hevoset ei korvaansa lotkauta. Sen sijaan, jos joku tulee raipan kanssa tämän ennen raipalla pieksetyn ponin rinnalle, niin poni pelkää. Miksi? No siksi, kun karjumalla sitä ei ole koskaan peloteltu, mutta raipalla on.

      Pelkäätkö itse esimerkiksi äitiäsi jos hän alkaa huutamaan, muttei ole koskaan tehnyt mitään muuta joka sinua esimerkiksi satuttaisi? Et, kenties vain suuttuisit hänelle ja huutaisit takaisin, koska niin on tapana. Mutta jos äitisi olisi aina lyönyt sinua huudettuaan, osaisit pelätä. How simple is that?

      Yksi ratsastajan avuista on ääni ja kukin käyttäköön sitä miten tahtoo. Lisäksi se karjaisu voi olla apukeino itselle, muistaa haukata happea ja rentoutua ihan hetkiseksi. Mahtaa olla joillakin ihan todella tympeä elämä, jos toisen elämästä pitää etsimällä etsiä virheitä. Onneksi te itse osaatte suoritutua kaikesta tekemästänne täydellisesti, näytätte täydellisiltä, teillä on täydelliset hevoset, täydelliset tallit - kaikki.

      Senni, olet todella rohkea ja avoin julkaistessasi videot sellaisena kuin ne ovat. Itse en uskaltaisi. Huomaan jokaisen bloggaajan jokaisessa videossa joitain asioita, jotka ottavat itseä silmään (eipä korvaan juuri koskaan ;D), mutta en koe tarpeelliseksi niitä mainita, ellei sitten ongelma ole jokin jonka ratsastaja tiedostaa ja jonka itse hänen kanssaan jaan/olen jakanut ja voin näin ollen kenties kertoa jopa hieman jotain rakentavaa. En ymmärrä sitä, että vain virheet syynätään. Minulle se ainakin kertoo vain jotain hyvin ikävää näiden kommentoijien omasta elämästä. Onneksi osaat myös reagoida näihin ammattianonyymeihin mukavan humoristisesti :)

      Poista
  17. Lisätääs vielä yleinen kommentti! Menkää katsomaan myös niitä vanhoja Kypäräkameravideoita. Kyllä siellä karjahdan myös jo jännittäessäni ja höpötän senkin edestä. Ja hevoset (tässä tapauksessa herra PP) menee korvat tötteröllä, minusta ja karjunnastani välittämättä. Ikävä tapa joka onneksi minulla vähentynyt ja en jaksa enää vasta jokaiseen kommenttiin joka tähän samaan asiaan liittyy.

    Teillä on enää muutama vaihtoehto: ei videoita ollenkaan tai vaan kiillotetut hyvät pätkät. Huumorintaju loppuu teidän loputtomaan jauhamiseen ja kuvittelette että olen tyhmä enkä tiedä mitä siitä ja siitä tapahtuu. Kyllä tiedän. Ja kannan siitä myös vastuun mitä siellä selässä teen. Sen verran herkkiä hevosia molemmat että ne kyllä antavat kuulua jos jotain teen väärin. Tamma on kahden kavion maa kosketuksella ja Pyry ei liiku metriäkään. Joten uskokaa jo että parhaani minäkin yritän vaikka erehdyksiä teenkin. Ihminen minäkin olen vaikka julkista blogia pidän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huhhuh tätä tekstiä.

      Poista
    2. Voi että, kirjotin pitkän kommentin ja sitten se vaan häipyi tästä.. Noh jokatapauksessa, oon sun kans Senni tosiaanki täysin samaa mieltä! Mikä ongelma on ku pitää pikkuasioihin takertua..? Vaikka on myös mun mielestä väärin karjua hevosen selässä, niin kyllä mä itekki niin teen jos ei meinaa onnistua, se vaan tulee eikä sille voi mitään.

      Ja itellekki monesti käy niin että hyvät pätkät vaan ei tuu videolle, seki on ihan ymmärrettävää joten miksi ei voi uskoa että on ollut hyviäkin pätkiä, vaikkei siitä videota nääkkään..

      Alkaa pahasti kiehasta päässä nää anot!! Oikeesti, ei mitään rajaa. Aika tahalliselta mielenpahoittamiselta kyllä vaikuttaa. Koittais nyt ymmärtää että niitä on oikeesti vakavia virheitäki, mitä nyt turhaan takertua tämmöseen pariin pikku asiaan mitä tapahtuu lähes kenelle vaan. Virheitä tekee kaikki ja kyllä ne itsekin älyää ilman anoja, mullekki monesti tullaan valittelemaan vaikka jostain kuvasta, mut jos oon ite sen kuvan kattonu niin enköhän itekki virheeni huomaa. Ja sullahan Senni on ympärillä ammattilaisia, kuten itsekin sanoit, jotka auttaa pääsemään isoista (huom. ISOISTA) virheistä. Joten miksi osaamattomien anojen pitäis vaivautua? Vaikuttas kateellisten puheilta, sellasten jotka ei itse ole yhtä hyviä tai ei ole päässeet yhtä pitkälle. Oot ihan hiton hyvä ratsastaja, ja ootte edenny Allin kanssa tosi paljon! :) tsemppii vaan jatkoonki, ja kannattaa vaan ignoorata näitä anoja, eikai niistä muutenkaan eroon pääse -jos sillonkaan.. :D

      Poista
    3. Totta puhutte! ^^ vaikka ano olenki niin muakin ottaa kalloon noi tietynlaiset anot.. :D

      Poista
    4. Ja tietenkin kritiikkiä saa esittää, mutta kun nykyään nettimaailmassa kritiikki = suoranainen haukkuminen. Palautteen voi antaa monella tavalla. Keskustelu muotoinen, omien kokemuksien kertominen ja jakaminen on ehkä parasta palautetta juuri! "kerran minäkin karjaisin hevoselleni ja se pelästyi niin että rysäytti esteen joukkoon! En ole sen jälkeen karjunut, voi tosiaan siis säikyttää herkän hevosen todella" - tyylinen kommentti ei ole loukkaava, mutta antaa selvän mielipiteen ja jakaa oman kokemuksen.

      En ole jokaiseen postaukseen enää jaksanut liittää kaikkia niitä virheitä joita milläkin videolla / missäkin kuvassa teen, muttei se tarkota sitä etten tietäisi mitä teen väärin :) Tämä oli siis yksi niistä ponteista mitä hain!

      Ja kiitos ylemmistä kommenteista, hienoa saada keskustelua aikaiseksi :) Välillä tuntuu että jopa näiden inhottavimpien kommenttien ignooraaminen aiheuttaa vain lisätuskaa.. Ehkä tähän vielä keksitään joku hyvä keino ;)

      Poista
  18. Mulle nyt on ihan sama vaikka joku huutaa esteellä :D Kaikesta sitä valitetaan :D Ainoa asia mitä ite mietin, että miksi et yrittänyt tulla sitä väliä kahdella askeleella kun hevonen ei siihen yhteen tuntunut venyvän enää, vaan otit kahden askeleen väliin yhden askeleen? Mutta sekään ei ole minun asia puuttua, sulla valmentajat kyllä tulee auttamaan nuiden sarjojen kanssa :) tsemiä.

    Sen verran anoille äänen käytöstä, joskus se on vain pakko. Oma hevonen kyttää esteitä, eikä silloin välitä raipasta/jalasta, mutta äänestä menee yli. Eli mielummin karjahdan hevoselle; eteen/mene/laukkaa/jne, kuin että potkisin sitä täysillä tai löisin olan takaa raipalla, ja siltikään ei ole varmuutta että se menisi yli jos sitä jännittää. Mutta kun huudanlujaan MENE se jatkaa matkaa, enemmänkin tuntuu että se saa itse varmuutta siittä, kun että pelkäisi. En tiedä, mutta jos pitää valita äänen ja fyysisen pakotteen väliltä, niin otan äänen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin tultu se niin monta kertaa jo (verkoissakin) yhdellä niinkin että meinasi jäädä lyhyeksi, joten ei haluttu lähteä muuttamaan sitä. Ongelmahan noista sarjoista muutenkin tulee vielä aluksi.. :D Treenin idea oli lähteä hakemaan vain fiilistä rataesteillä samalla systeemillä kuin Niinisalossa sain ohjeita. Istu ja odota, hevonen hoitaa. Tein vaan virheen ja ratsastin sarjalle kaksi kertaa liian hiljaa pitkää väliä ajatellen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov