Kaksi täysin erilaista hevosta

Miten olen onnistunut siinä?

Olen tällä viikolla miettinyt jopa luvattoman paljon entistä, ihanaa, elämäni tärkeintä hevosta Lurppaa. Miettinyt niitä fiiliksiä mitä minulla oli ja mitä minulla on nyt. Itkenyt hiljaa tyynyä vasten ja myöntänyt että edelleen ikävä on kova. Kysymyksiä tulvii mieleen. Olisiko se voinut nykyään paremmin meillä? Osaisinko ratsastaa sitä paremmin? Miltä se nykyään näyttäisi?

Olen käynyt mielessäni uudestaan sen ahdistuksen jonka koin viimeisinä viikkoina. Vaikka tällä hetkellä asiat ovat hyvin, jopa Lehmä näyttää tällä hetkeltä oikein omalta itseltään ja Pyrykin on niin energinen että tiputtelee äitiä maastossa, tunnen sisälläni pienen ikävän. Kaipaan Lurpan täydellistä luottamusta minuun, kaipaan sen suurta persoonaa talliin. Sen ihanaa omalaatuista korvaansa. Jokaista sen solua ja sielun sopukkaa.

En Lurppa-aikoina vielä ollut kovin ahkera bloggaaja. Blogihan on ollut hengissä jo vuodesta 2010, asti, mutta vasta 2011 aloin aktiivisemmin kirjoittamaan ja silloin Lurppa oli jo niin paljon sairaslomalla ja kuntoutuksessa ettei siitä ehtinyt blogiin paljon juttua tulla. Vanhimmat lukijat kuitenkin varmasti muistavat sen. Jokatapauksessa Lurppa oli todella vahva hevonen ja kutsuimmekin sitä hyvin usein valmentajan kanssa Puhveliksi. Se vaati todella paljon istunnalta ja valitettavan paljon myös kädeltä. Kun en paremmasta tiennyt, opin melko pian vahvaksi ratsastajaksi.

Kun sitten koitti sen aika, että Lurppa jäi kouluhevoseksi ja myöhemmin lopetettiin, minulle tuli käyttöön Pyry. Hidas, laiska suomenhevosruuna yhdistettynä vahvaan istunnalla jarruttavaan kädellä voimakkaasti ratsastavaan ratsastajaan. En voi edes laskea niitä kertoja, miten monta kertaa itkin jo pelkästä turhautumisesta. Elänäni oli poissa ja jokin laiska apina sen tilalla. Teki mieli syyttää hevosta ja lopettaa koko ratsastus.

Ensimmäinen avain oli takuulla Aira Toivolan istuntakurssi. Sain todella paljon oivalluksia istunnan suhteen ja vaikkei suhde Airan kanssa ole valitettavasti jatkunut - mutta toivottavasti vielä joskus jatkuu - voisin väittää että se oli yksi iso muutos parempaan. Kun ymmärsin, miten vahvasti olen istunut ja miten herkkä minun nykyinen hevonen olikaan, tajusin ettei se voikaan olla tasapainoisempi tai parempi jos itse jarrutan sitä kokoajan.

Kuinka paljon voikaan hevonen opettaa? Monta kertaa olen miettinyt, oliko Lurppa sittenkään niin vahva, vai tekikö istuntani siitä vahvan. Monta kertaa pohtinut, että jos olisin Lurpan kanssa jo päätynyt Airan tunneille ja kaikki olisi mennyt toisin, missä nyt olisimme?

Kun katson hitaasti taaksepäin, kolmen vuoden päähän ja sen jälkeen palaan tähän pisteeseen, tuntuu siltä että jotain suurta on tapahtunut. Vaikka se tuntuukin niin uskomattomalta, minä tosiaan olen kehittynyt. Kehittynyt yhdessä hevosen kanssa. Huomaan sen mitä kaipaan, luottamuksen. Lurppa opetti minulle miten tärkeää on luottaa omaan yhteistyökumppaniinsa. Siihen kenen kanssa sinä teet töitä. 

Tuntuu että paisun kiitollisuudesta. Hevoset ovat opettaneet minulle niin paljon. Kaikki omia erilaisuuksiaan. Lurppa opetti luottamusta, Pyry herkkyyttä. Uusin ostokseni, eli Lehmä, opettaa minut käsittelemään tammoja. Olen siis täysin ymmälläni siitä miten paljon minä  tosissani saan, saan paljon enemmän kuin vain hevosen käyttöön. Minä saan kokemuksen kaikista täysin erilaisista hevosista. Opin ja ymmärrän niitä joka päivä vain paremmin. Opin luottamaan ja ymmärtämään juuri sitä yksilöä.

Muistetaan siis taputtaa hevosiamme, hyviä ystäviämme