Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Joskus sitä vain pysähtyy miettimään syntyjä syviä ja huomaa ettei blogiin ole taaskaan hetkeen ilmestynyt tekstejä, vaikka niitä olisikin. Miksikö? 

Piti palata kirjoittamaan myös Urjalan kisoista, mitkä tosiaan tuon pienen kuvapostauksen yhteydessä näkyi menevän hyvin, mutta tajusin etten ole myöskään päivittänyt oikein muitakaan kuulumisia esille. Olen nyt ollut kesälomalla kohta kuukauden ja kuvittelin että ehdin tässä ajassa tekemään kaikki minun rästihommani ja vielä sen lisäksi päivittelemään ahkerasti blogia. No, aina ei tuo kohtalo tunnu olevan kanssani samaa mieltä, joten on tämä 4 viikkoa ollut raskaita. Ei ehkä niinkään fyysisesti, mutta sitä enemmänkin henkisesti. Stressitaso nousee sitä enemmän, mitä lähemmäs työhön paluuta mennään. Huolena ei tosiaankaan ole työt vaan talli ja äiti. Voi kumpa tämä lähtisi tästä jo nousu kiitoon, alkaa oma mielenterveys horjumaan ja sitä en nyt tosiaankaan kaipaa..

Mutta palataan tästä synkistelystä Allin kuulumisiin. Viimeksi kerroinkin kuinka käytiin Allin kanssa klinikalla ja siellä piikitettiin jälleen selkä. Tämän jälkeen on vietetty taas rauhallista jaksoa ja ontuminen alkoi vähenemään. Kaksi päivää klinikan jälkeen tamman vasen takajalka oli kuitenkin aivan tukin kokoinen ja tuli kuuma. Kirosin mielessäni tätä kurjaa tuuria ja kylmäsin ja kylmäsin jalkaa. Soitin myös eläinlääkärille jolta saatiin samantien sulfakuuri. Klippasin koko jalan etsien jotain haavaa mistä se olisi kehittänyt impparin, mutta sellaista ei yksinkertaisesti löytynyt.. 

Seuraavana päivänä illalla kylmäykseen ottaessani huomasin että se oli telonut saman vasemman takajalkansa ja siinä oli kaksi haavaa. Pääsin ne putsaamaan kuitenkin hyvin. Seuraavana päivänä oikea takajalka oli aivan yhtä tukki kuin vasen. Eikä vieläkään löytynyt yhtäkään haavaa. Siinä sitten meni rattoisasti viikko jalkoja kylmätessä, onneksi alkoi sitten laskemaan molemmat jalat tosi hyvin. Kerran kylmätessä Alli kuitenkin pelästyi ja onnistui kolhaisemaan jalkansa penkkiin ja sai siitäkin vekin jalkaansa. Eikä se saamarin reikä meinannut ollenkaan lopettaa vuotamista vaikka kylmällä vedellä suihkuttelin jalkaa.. Siinä vaiheessa alkoi hieman huumori olla lopussa, sillä kokoajan tuli jotain haavaa tai muuta pientä tai isompaa.

Koska olin saanut paljon suosituksia kraniosakraali/hieroja/bemerhoitaja Nina Paloposkesta, olin pyytänyt häntä katsomaan Allia samalla kuin kävi 15.6. Ypäjällä. Hieman jännityksellä odotin mitä tuleman pitää. Pelkona on aina että joku tulee sanomaan että ratsastan hevoset väärin, niiden lihakset ovat täysin jumissa / ei ole lihaksia ollenkaan, se on lopullisesti menetetty tapaus taitai.. Mitä kaikkea voisi hevosenomistaja oman hevosen kohdalla pelätäkkään. 

Pihaan tuli kuitenkin todella mukava Nina, joka katsoi Allin läpi ja löysi siitä nopeastikin ongelma kohdat: vanhasta satulasta oli jäänyt okahaarakkeeseen ja selkään (siihen mihin satula loppuu) pienet lukot ja ristiselän alue oli kaikista pahin kuten se nyt on ollutkin se suurin ongelma. Nina sanoi että Allille sopisi varmasti parhaiten juuri kranio, sillä tamma ei ole yhtään sellaista "hierontatyyppiä", se ei yhtään pidä ylimääräisestä "lääppimisestä" jos niin voi sanoa.

Olen aina kaiken uuden suhteen todella skeptinen. Rehellisesti sanottuna kraniosakraalihoito näytti aluksi pelkältä hihhulitoiminnalta mistä ei takuulla olisi mitään hyötyä. Mutta sanotaan näin, että 5 minuutissa aloituksesta tamma muuttui aivan silmin nähden. Se jäi aivan kummastuneena ihmettelemään, ryhdistäytyi ja oli niin kovin.. hämmentyneen näköinen. Mitään se ei oikeastaan kiukutellut, kipeimmät paikat se väisti, mutta kun oli hoidettu se oli kuin eri hevonen. Sen selkäkin näytti paljon pyöreämmältä, se näytti paljon.. ryhdikkäämmältä. Olin itsekin aivan hämmentynyt.

Oikeastaan mitään pahaa sanottavaa ei ollut. Pintalihakset oli kimmoisat ja hyvät, tosin epäsopivan satulan takia selän lihakset olivat tippuneet huomattavasti muuhun lihaksistoon verraten. Kun vaan päästään treenaamaan niin kyllä se sieltä. Nina osasi myös kertoa yllättäviä asioita kuten että esimerkiksi juuri tuo lantio/ristiselkä mikä lie alue vaikuttaa juuri niin että välillä hevonen ns. kompuroi takajaloillaan. Allihan on koko minulla olo ajan ollut voimaton takaa ja välillä tuntuu että sen sisätakajalka "muljahtaa" altapois. Lisäksi se on aina väistänyt harjaa, varsinkin selästä ja takapuolen päältä.

Havahduin pari päivää hoidon jälkeen Allia harjatessani siihen ettei se reagoinut harjaan normaalilla kiukuttelulaan vaan seisoi tyytyväisenä käytävällä. Se ei väistänyt harjaa yhtään. Ratsastaessa kadonnut keskiravikin oli yllättäen palannut takaisin. Satuloidessa ei ollut enää karkuun pakenemista. Voiko yhdellä hoitokerralla tapahtua näin suuria muutoksia, vai oliko kyseessä vain hyvä päivä?

No, se nähdään. Nyt ainakin Alli on liikkunut ehkä 110% paremmin kuin aikoihin, saa nähdä mitä käy kun mennään tekemään kentälle koulukiemuroita.. tai kun päästää hyppäämään! Heinäkuun puolessa välissä olisi uusintahoito, toivotaan että siihen mennessä päästään kuitenkin hyvään vauhtiin.. Saa nähdä! Koitan nyt ehtiä päivittelemään vielä reippaammin blogiakin ja toivotaan että täällä alkaa taas aurinko paistamaan risukasaan.. Kyllä sen josku pakko on! Palaan mahdollisimman pian Urjala kuulumisten kanssa, siihen asti siis kuulumisiin!