Kuinka saada hevonen hyppäämään veteen?

Jokainen aktiivisemmin blogiamme seuraava tietää meidän suurimman heikkouden kenttäratsukkona; veteen alashyppy. Olemme vuosia sitten painineet ongelman kanssa, mutta emme oikein ikinä päässyt siitä loppuun asti. Joskus veteen hyppääminen on onnistunut ongelmitta ja toisinaan se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Juontaa varmasti juurensa jo alkuaikojen kuivan maan alashyppy vaikeuksiin. Ennen meillä ei Ypäjällä ollut kunnon mahdollisuutta treenata tätä ongelmaa, mutta kun ennen Finnderbyä korjattiin nk Pikkuvesi, sinne rakennettiin aivan ihana ja juuri meille sopiva ylös/alashyppy - suoraan veteen!

Ongelmia ei ikinä ole tuottanut siis hyppy veteen esimerkiksi niin, että vesirajassa on este mikä hypätään joko vedestä tai veteen. Nämä ovat aina olleet simppeleitä ja menty epäröimättä. Startatessani ensimmäistä kertaa helpon Niinisalossa, huomattiin ettei alashypyt veteen olekaan niin helppoja. Toisaalta hyvällä tuurilla Niinisalon alashypyssä oli sen verran "maata näkyvissä" että Pyry meni sinne mielellään. Tai lähinnä valutti jalat alas maahan ja siitä vasta astui veteen. Voidaan kyllä siis puhua jonkin asteisesta ongelmasta, mitä on tarkoitus enemmän lähteä ratkomaan.

Siispä Pyry autoon ja treenaamaan vielä viimeiset treenit keskustaan ennen kuin lähdetään mestaruuksiin. Kuntoon laittaessakin Pyry oli jokseenkin hereillä ja vähän turhankin paljon menossa. Olin unohtanut (!!) satulahuovan kotiin, joten äiti ja Pilvi kävivät hakemassa Ratsuriihestä uuden huovan. Kun huopa oli saatu satulan alle, aloitettiin tekemällä ensin koulutreeni. Rikoin omia rutiinejani, sillä ratsastin - puolihuolimattomasti - radan kokonaisuudessa läpi. Näin en yleensä tee, ettei hevonen lähde ennakoimaan. Hyvä puoli lienee se, että ohjelmana on FEI kenttäkilpailuohjelma CCIP1* 2014, jota ei olla Pyryn kanssa ikinä mentykkään. Ihan simppeli ja kiva ohjelma!

Pyry oli jo "verryttelyssä" aivan kamala ratsastaa. Sellainen ihmeellinen, ettei siihen saanut oikein mitään fiilistä eikä tuntumaa. Oma ajatus oli hukassa ja en keksinyt - enkä keskittynyt - siihen miten olisin saanut sen paremmaksi. Mielessä pyöri kaikki muut ajatukset, muttei missään nimessä sitä mitä kannattaisi tehdä. Turhauduin jo verkassa niin paljon, että päätin mennä vain ratsastamaan radan läpi ja jättää sen kouluhinkutuksen sitten kisoihin. Jos siellä olisi enemmän keskittymistä! Tänään laukkaaminen tuntui niin paljon helpommalta kuin ravaaminen, joten tein jopa varmaan enemmän laukkaa kuin ravia..

Ratsastaessani vielä juhlakentällä kouluaitojen sisäpuolella Pyry tuntui vielä sellaiselta ihan ookoolta. Oli hyvä fiilis päällä, että nyt saadaan ihan hyvä harjoitusrata. No, eipä se sitten ihan putkeen mennyt, ravurikin - mitä Pyry on nähnyt tuhat miljoonaa - meni ohi ja sitä piti pelätä niin että raviosuus hajosi kokonaan. Laukassa herra puolestaan enempi vähempi kuumi ja keskilaukkakin oli sellaista vauhtia että minua pelotti - kouluaidoissa! Koulukatastrofin jälkeen en voinut vastustaa kiusausta ja otettiin muutama rataestekin siihen alle, vaikka tosiaan ei mitään suurempaa suunnitelmaa niiden suhteen ollut. Terävä ja skarppi Pyry oli edelleen, loistavaa!

Juhlakentältä siirryttiinkin kävelyvauhtia maastoestekentille. Tässä vaiheessa vitsailtiin että tehtiin pikainen extralyhyt kenttäkisa, hah! Kaikki osuudet käymässä läpi. Mulla on tuhat syytä miks rakastan tätä hevosta yli kaiken ja yksi niistä on sen tämä uskomaton tekemisen halu maastoesteillä. Otin maastoestekentillä muutaman esteen ihan päästäkseni fiilikseen, ensin pikku tukki ja sitten puolikaari. Lisäksi nyt harjoittelin tosissani sitä etten jää sen käden kanssa tekemään mitään ylimääräistä ja hain jo heti hyvän reippaan temmon. Arvatkaas vaan onnistuiko? No onnistui! Olin aivan järkyttynyt tästä muutoksesta, paikat osuivat kuin leikiten kohdilleen ja kaikki tuntui niin helpolta.. Oli siis Allin kanssa treenaamisesta hyötyä herra Pyrynkin kanssa, jes!

Ja sitten taas siirryttiin sinne mihin alunperin olikin tarkoitus mennä, eli kunnostetulle pienelle vedelle harjoittelemaan veteen hyppyä. Ensin ihan normaalisti kahlattiin vedessä ja sitten vaan laukattiin siitä läpi. Jo heti tässä vedenläpi laukatessa onnistuttiin jättämään bootsi keskelle lätäkköä. Tehtiin sitten herran kanssa pientä aallokkoa ja äiti noukki sen kainalosauvojensa kanssa parempaan talteen. Ja Pilvi tietenkin kuvasi tilanteen mites muutenkaan! Episodin jälkeen tulin vielä uudestaan veden läpi ja hyppäsin tuttarin vesitehtävän - ongelmitta tietenkin.

Kun vihdoista viimein oli kaikki tämä oheistoiminta saatu tehtyä, alettiin tulemaan sitä alashyppyä. Kävin vielä kerran näyttämässä vedessä sen alastulopaikan, kävelin edes takas ja annoin herran ihmetellä ja möllötellä. Sitten vaan ravissa kohti alashyppyä. Tällä hetkellä tässä on vielä tuo kahden tähden vene hieman edessä, joten jouduimme tulemaan hieman vinossa. Stoppihan siihen tuli. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Millään en saanut sitä maaniteltua lähemmäs. Kannukset kyljessä ja äitikin tuli vähän patistamaan takaa, mutta ei, enemmän se vain meni lukkoon. Kävin taas välissä vedessä, hyppäsin sen ylös vedestä, otin uutta lähestymistä, autoin äänellä, kehuin, kannustin, komensin... Kokoajan se vain kääntyi poikittain ja meinasi peruttaa sen alas.. Aivan pöheli hevonen.

Olin jo aivan luovuttamispisteessä. Sanoin äidillekin että tarvitaan tähän apua, joko voimakasta tukea taakse (iso paine) tai sitten vetohevonen. Paineenkin kanssa hellitin heti kun tuli oikea reaktio eli Pyry meni lähemmäs reunaa tai haki askelta alas. 10-15 minuutin kamppailun ja pohtimisen jälkeen kysyin äidiltä paljonkohan tuossa on vettä. Ennen kuin kysymyksestä oli minuuttiakaan kulunut, hyppäsin alas selästä, kurkkasin sitä "pelottavaa" alashyppyä ja.. Hyppäsin itse veteen.

Pyry katsoi hetken hölmistyneenä ja vähän kauhistuneenakin minua. Pohti hetken, asetteli jalkansa ja hyppäsi kunnon mahaplätsillä lätäkköön. Aivan huikeasti taputuksia ja kehuja! Toistettiin tämä vielä kolme kertaa niin, että itse hyppäsin aina edeltä veteen. Kerta kerralta Pyry tuli paljon rennommin ja nopeammin epäröimättä veteen. Ainut ongelma tässä oli se, että Pyry halusi kirjaimellisesti hypätä syliin. Eli aina kun yritin antaa sille tilaa hypätä, se kääntyi juuri sinne mihin yritin siirtyä. Eli toisin sanoen hyppäsi aina ihan lähelle minua. Siinä piti sitten vain nopeasti siirtyä kauemmas aina kun se lähti hyppäämään.

Olin enemmän kuin onnellinen tästä. Enemmänkin harmittelin kun en ollut aikaisemmin keksinyt tätä. Hyppäsin vielä Pyryn selkään ja sanoin äidille että tullaan se alashyppy nyt, mutta jos näyttää siltä ettei onnistu, hyppään alas ja tullaan se niin ja jatketaan harjoituksia myöhemmin. Ravissa kohti, Pyry laittoi jarrut kiinni ja ei ollut aluksi menossa. Sitten se alkoi asettelemaan jalkoja, valutti ensin etujalat lähelle veden pintaa ja hyppäsi! Ja olin niin onnellinen! Siinä tilanteessa minun tehtävä oli ainoastaan olla pätkääkään häiritsemättä hevosta ja kehua niin paljon kuin pystyin. Tähän oli todella hyvä lopettaa, päästiin tavoitteeseemme mitä lähdettiinkin hakemaan!

Huh, että sellainen keskustan reissu! Melkoisen kuvapainoitteinen postaus taas kun Pilvi oli kuvaamassa ja kuvasikin vielä niiiin paljon ihan todella hyviä kuvia että jouduin näitäkin karsimaan aivan mielettömästi. Ja ehti vielä välissä ottaa pienen pätkän videotakin, jonka linkitän ihan tähän loppuun. Jännittää jo viikonloppu aivan järjettömästi, mutta eiköhän tämä tästä. Luotto Pyryyn on 150%! Kiitos hurjasti Pilville kuvista ja äitillekin kun jaksaa vielä toipilaana raahautua meidän mukana. Ootte parhaita!