Tämä postaus on kyllä jo niin paljon myöhässä että hävettää, mutta kun materiaalin kanssa on ollut enempi vähempi ongelmaa niin en ole viitsinyt aikaisemmin julkaista. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaa vai mitä sanotte?
Oltiin äitin kanssa joka päivä derbyissä. Torstaina käytiin jo tekemässä lähdönvarmistus ja saatiin samalla rannekkeet joilla pääsi kaikkina päivinä sisälle. Perjantaina ja Lauantaina olin hoitamassa Lotan heppaa, kun ne hyppäsivät Senioreiden Kenttä-SM. Rocky on ihan huippu ihana hevonen ja toivottavasti (tai siis kun joskus kun minulla on aikaa) pääsen hoitamaan sitä vielä. Perjantaina Lotta ja Roxy tekivät tasaisen varman kouluradan ja lauantaina selvittivät aivan huikean haastavan maaston estevirheittä ja siirtyivät luokan johtoon! Pitkälle iltaan hoidettiin vielä Roxyä ja aamulla Lotta jatkoi siihen mihin jättiin. Aivan suunnaton harmitus oli kun Lotta lähetti viestin ettei ne jatka enää esteille. No, kohti uusia taistoja ja ens vuonna sitten voitetaan takuulla! ;)
Sunnuntai aamuna startattiin sitten itse kisaamaan. Aamu sujui ihan sujuvasti ja päästiin kisapaikalle toivotussa ajassa, hieman ehkä siihen nähden myöhässä että piti vielä hokittaa. Samantein hevonen alas ja hokkeja jalkoihin. Harmi vaan etten ollut kotona tarkistanut hokkeja (lue: kiinnittänyt kaikiin hokinreikiin hokkeja ja irroittanut, silloin ne on seuraavalla kerralla varmasti helppo laittaa) ja lopulta isäpuoli taisteli niiden kanssa että saatiin edes yksi hokki kaikkiin jalkoihin. Lopulta yksi takajalka jäi vain yhdelle hokille, onneksi oli tosi kuiva derbykenttä!
Sitten varusteet päälle ja selkään. Olin jo toisena lähtijänä ja olin tehnyt suunnitelman tehdä pitkä verkka sillä oltiin vain yhdessä luokassa. Korkeutenahan meillä oli sama tuttu 100 cm. Rata oli ihan ookoo, eli siellä ei ollut mitään ihmeellisiä kompastuskiviä. Pysty - pysty sarja ja koko derbykentän lävistävä linja, pari yksittäistä. Uusinta oli lähinnä reipasta laukkaa eteenpäin ja esteet matkan varrella - eli noin radan kävelyssä ajateltuna ei meille paras mahdollinen..
Verkassa Pyry oli aluksi hieman hitaan tuntuinen, joten tein paljon ihan sileällä siirtymisiä ja temponvaihteluita. Sitten peruutuksia ja siitä heti eteen että sain sitä hieman nopeammaksi jalalle. Hyppäsin myös aikaisemmassa vaiheessa kuin normaalisti, pari pientä ja sitten pari kertaa ratakokoisena. Välissä taas sileää, pitkin ohjin kävelyä ja juuri ennen radalle menoa pari kertaa vielä este. Verkka tuntui tosi hyvältä, oli juuri sopiva eikä siinä ollut suurempia ongelmia.
Areenalle päästiin heti kun luokka alkoi. Ravisin heti reunaa pitkin toiseen päähän, matkalla piti hieman tuijotella laitamainoksia, niitä kun ei herra ole ennen nähnyt, heh. Ensimmäinen ratsukko ei päässyt toiseen vaiheeseen, joten päästiin melko pian aloittamaan oma suorituksemme. Ei muuta kun tervehdys ja menoksi! Halusin pitää kokoajan vähän enemmän kiinni, mutta kuitenkin niin että hypyt pääsevät sujumaan. Kaikki menikin ihan super hyvin neljä ensimmäistä estettä, siitä vielä sujuva 12 askelta pystylle. Sitten tuli pientä liiallista nyppimistä ja melko pienellä askeleella okseri. Ei kuitenkaan mitään ongelmia. Sitten jäätiin ristilaukalle ja en saanut herraa keskittymään sen vaihtamiseen, joten tultiin seuraava este ravilaukka sekoituksella. Puhtaasti sekin. Viimeiseksi vielä pysty - pysty sarja mihin tulin aika hiljaa, mutta hyvin herra senkin selvitti.
Sarjan jälkeen olin hetken hieman hämilläni, sillä oltiin päästy toiseen vaiheesseen, jatkoin samalla laukalla toisen vaiheen ensimmäisen esteen, hieman eteen toinen. Sen jälkeen annoin hetken laukata, mutta otin jo naurettavan aikaisin kontrollin takaisin. Seuraavaan väliin sain otettua yhden askeleen pois, mutta hieman ehkä otin turhaa nyppimistä pystylle. Viimeinen este oli taas sarja, jonka vaihtoehtoina oli kiertää joko koko banketti tai sitten tehdä banketin edestä lyhyempi tie. Valitsin meille helpomman, eli lyhyen, mutta ratsastin senkin niin banketin läheltä kuin mahdollista. Sarjakin vielä puhtaasti ja uskomatonta 0-0 tuloksella maalissa!
videolta puuttuu ensimmäinen este, kaikki postauksen kuvat © Aada Lätti
Olin radan jälkeen aivan fiiliksissä, en tiedä miten päin olisin ollut! On oikeasti aikaa siitä että olen saanut ratsastettua tuplanollan rataesteillä, varsinkin metristä tai yli. Siirryttiin siinä vaiheessa (koska edelleen oltiin toisia lähtijöitä) luokan johtoon. Sitten mentiin köpöttelemään maastoon ja jännittämään miten käy. Lopulta nolla tuloksia ei tullut kuin kolme ja koska otin varman päälle ja ratsastin hitaan tuplanollan oltiin kolmansia. Silti! Kolmansia! Olin aivan huikean ylpeä ja onnellinen, välillä ne onnistumiset vain osuvat oikeaan paikkaa.. Tätä todellakin oli kaivattu!
Hieman tietenkin palkintojen jaossa kateellisena sai katsella hienoa oranssia loimea voittajalla, mutta oikeasti, tästä oli pakko nauttia. Niin harvoin ollaan esteradoilta päästy palkintojen jakoon! Varsinkaan kun yksikään puomi ei edes kolissut! Ja lopulta hävittiin voittajalle vain 1,45 sekunttia, eli ei, ei harmita! Onnellinen olen sitäkin enemmän, huippu super ihana Pyry! Kunniakierros oli Pyryn osalta villi, ensin se kääntyi suoraan pusikkoon ja sitten meinasi runnoa palkintoauton kun se lähti sivujuoksua ja pakkia. Lopulta sain sen liikkumaan eteen ja sitten se lähtikin kuin tykin suusta ja mentiin sellaista haipakkaa pitkin derbyä. Tai oltaisiin menty jos en olisi kokoajan vähän ottanut sitä kiinni. Kun sitten hokkeja alettiin irroittamaan huomattiin että eihän sillä edes ole toista etukenkää. Niin hauskaa siellä palkintojen jaossa oli..
Mutta huh, aivan huikea viikonloppu, vaikka sunnuntaina olikin jo ihan rikkipoikkipuhki. Toi ihan huimasti lisää motivaatiota onnistuminen ja nyt toivon mukaan saadaan tästä lisää kipinää kisaradoille ja näitä tulee lisää.. Katsotaan! :)
Mutta huh, aivan huikea viikonloppu, vaikka sunnuntaina olikin jo ihan rikkipoikkipuhki. Toi ihan huimasti lisää motivaatiota onnistuminen ja nyt toivon mukaan saadaan tästä lisää kipinää kisaradoille ja näitä tulee lisää.. Katsotaan! :)
Hyvä te! Ihan mahtavaa, että nyt onnistuitte kisoissakin näin hyvin :) Onnea! :) Sun blogi on muuten tosi hyvä :)
VastaaPoistaoi kiitos :)
PoistaJes huippua!!:) onnittelut!
VastaaPoistakiitos :)
PoistaSori että kesti ;D
VastaaPoistahyvää kannattaa aina odottaa ;)
PoistaWau! Aivan huippua, ihanasti postauksesta välittyi aidosti onnistumisen ilo! :) onnea kovasti, tästä hyvä jatkaa
VastaaPoistajee, kiitos :)
PoistaOliks se luokka avoin suokeille vai avoin kaikille?
VastaaPoistasuokeille :)
Poista