Siirry pääsisältöön

Se tunne kun tuntee olevansa riittämätön

Taas tälläistä purkautumista ja keskustelua siitä miltä itsestä ja teistä tuntuu. Kertokaa lukijat, millainen fiilis teillä on yleensä valmennuksen jälkeen? Onnistuneen jälkeen hyvä? Epäonnistuneen jälkeen harmittaa? Kuitenkin fiilis korkealla, tästä tulee vielä jotain? Mikä saa yrittämään ja haluamaan kehittyä? Itse olen todella ristiriitaisessa tilanteessa missä en tiedä mitä tekisin. Tunnen olevani riittämätön taidoiltani ja hevosvarustukseltani.


Olen kriittinen ihminen niinkuin moni on teksteistäni huomannut. Näen helposti enemmän virheitä kun niitä positiivisia puolia. Esimerkiksi viime torstainen valmennus meni aivan penkin alle, mutta silti kun videolta katsoin (vaikka hirveältä tuntui) ainakin jossain oli jotain hyvää. Hevonen liikkui ainakin eteenpäin jos ei muuta. Tänään olin kouluvalmennuksessa, mistä alunperin ei ollenkaan pitänyt kirjoittaa, joka meni todella todella hyvin. Hevonen oli aivan super, istuin itse hyvin, kaikki meni nappiin! Saimme hyvää kotiläksyä ja palautetta, mutta silti tunnen riittämättömyyttä. Olenko tarpeeksi hyvä käymään Piken valmennuksissa, kun junnaan helppoon B:hen ja 90 cm? Onko Pyryn kanssa mitään tulevaisuutta, saanko siitä irti sen kaiken mihin se oikeasti kykenee?

Oikeastaan en edes tiedä miksi tunnen tämmöistä riittämättömyyttä. Tuntuu vain siltä että olen vain yksi valmennettavista. Jotenkin ennen olin.. Enemmän. Kukaan ei varmaan ymmärrä tätä, mutta Lurpan kanssa kaikki tuntui niin sellaiselta vakavammalta, tällä hetkellä kun käydään valmennuksissa tuntuu että ollaan ihan vain ratsastuskoulutunnilla 7 muun sekalaisen ratsastajan kanssa. En usko että tilanne toistuu, mutta tämä nyt vain esimerkki tunteesta joka on. Koska tipuin tästä "valmennusporukasta" Lurpan jälkeen. Siitä missä oli 2-3 ratsukkoa, kaikki puhalsi yhteen hiileen ja kisoissa tsempattiin toisiamme.

Ymmärrän sen että hevoseni on projekti. Rakastan juuri projekteja. Niiden kanssa ei ikinä ole tylsää. Ja teksti ei todellakaan ole mikään "haluan paremman hevosen"-kirjoitus, vaan juuri se että tuntuu siltä etten minä ja Pyry vain enää kuuluta siihen mihin ennen olen kuulunut. Totta kai, meillä on vähemmän matkaa takana ja kaikkea, mutta jotenkin.. Niin, vain se tunne on tuolla jossain. Kaikkien hevosten kanssa ei vain natsaa, valmentajillakin (ei, en ole vaihtamassa myöskään valmentajaa).

NOH, olen kuitenkin tarmoa täynnä. Se mitä puuttui talvella, on nyt tullut tuplana takaisin. Haluan näyttää että me pystytään. Haluan kertoa että me kyetään. Ja mehän näytetään niille! Kaikille joiden mielestä suomenhevonen on vain suomenhevonen. Me noustaan vielä ja tämä ei ole pelkkää uhoa ;)


Ad impossibilia nemo tenetur. - Ketään ei velvoiteta mahdottomaan

Kommentit

  1. Onnistuneen valmennuksen jälkeen fiilis on yleensä kiva ja positiivinen. Epäonnistuneen jälkeen en myöskään ikinä murehdi, vaan ajattelen että "opinpahan taas jotain uutta ja koitetaanpa sitten ensi kerralla paremmin". Kisoissa sama juttu, vaikka tulisikin hylsy, niin palaan hymyillen kotiin koska tiedän, että saatiin kuitenkin kokemusta lisää ja opittiin uutta. Koitan aina katsoa asioiden positiiviset puolet ja kun kaikki on pielessä niin ajattelen "tästä ei ole suunta kuin ylöspäin". :) Tsemppiä, koitas muuttaa ajattelutapasi positiivisemmaksi, siitä on hyötyä jä elämästä tuleekin paljon helpompaa kun pettymyksiinkin suhtautuu hyvin. :) Pyry on kyllä niin nätti suokki ja te pääsette pitemmälle, mä ainakin uskon niin ;) Tsemppiä treeneihin ja ensi kaudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää oot niin ihanan positiivinen! :D Mulla oli ennen kans toi asenne, aluks saattaa hylky tai huono tulos harmittaa mutta loppupeleissä on onnellinen kokemuksesta. Nyt on jotenkin "paineita" ja tuntuu siltä ettei ois varaa virheisiin. Ja sit teen niitä tuplasti enemmän :') Ihailen sun asennetta ja mielipiteitäs. Oot niin suorasananen ja samalla niin positiivinen ja ilonen et ihan ärsyttää ittee olla tällänen pärsmäri! Siinä lienee menestyksen salaisuus, pitää yrittää asenteenmuutosta!

      Kyl me tästä mutakasasta viel noustaan ;)

      Poista
  2. Oon ite ihan samassa tilanteessa! Mulla oli puoltoista vuotta sitte ylläpidossa aivan ihana tamma jonka kanssa ei tosiaankaan ollut alkuun helppoa, mutta loppu aikoina yhteistyö oli täysin saumatonta ja pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni ihan oikeesti kisoihin ja kerrankin pärjäsin sielä. Sen kanssa tuli koko ajan semmosia onnistumisen iloja ja kaikki tuntu helpolta, nyt kun tuli uus hevonen niin kaikki tuntuu taas niin kauheen kaukaselta. Epäonnistumiset ei tietenkään auta asiaa vaan saa kaiken vielä vaikeemmaks ja yrittää vaan muistuttaa itelleen, et samoista pisteistä sen edellisenki kanssa lähettiin. Tsemppiä, kyllä se iloks muuttuu ja sulla on aivan tajuttoman hienoja putteja sekä tarvittavat taidot niitten kanssa pärjäämiseen, enään pitää löytää oikee asenne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, kiva kuulla että muutkin on samassa jamassa! Mutta toivottavasti tekin saatte nyt homman toimimaan ja tsemppiä treeneihin! :)

      Poista
  3. Miulla on riittämättömyyden tunne nykyisin melkein aina kun vain tulen tallista, ei pelkästään ratsastuksen jälkeen. Piti aloittaa kisaaminen ihan helpolta tasolta tänä vuonna, mutta miusta tuntuu etten kykene siihenkään. Ehkä se on vaan itseluottamuksen puutetta, mutta ei tunnu kivalta kun aina kotiin tultuani on fiilis että annan hevoseni siskoni projektiksi ja muutan itse erakoksi korpeen. :T

    Mutta kuule, sie olet todella hyvä ja taitava ratsastaja -siun tekstejä on niin hyvä lukea kun opin niistä valtavasti! Joten älä itseäsi ainakaan huonona pidä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oih, kiitos paljon kaikesta palautteesta, tulee niin hyvälle tuulelle kun ihmiset kannustaa!

      Mulla kyl on välillä kans toi sama, valmennusten jälkeen todellakin tuo riittämättömyys, mutta välillä muutenkin kun tuun iltatallista on ihan sellanen olo etten tee tarpeeks tai kaikki mitä teen on turhaa. Tai et liikutan liian vähän tai hevoset saa liian vähän ruokaa (NOT!) tai mikä tahansa muu tunne ja on ihan semmonen "En riitä mihinkään, mikään ei onnistu, en osaa mitään" -fiilis.. Mut siinä oon kyl samaa mieltä et on varmaan itseluottamuksen puutetta. Meinaan itseltä se kaikki lähti Lurpan jälkeen, syytin itteeni kaikesta ja nyt en enää ole varma onko musta mihinkään. Ja siihen kun lisää tämän "valmennusongelman" niin tuntee ylitsepursuavan RIITTÄMÄTTÖMÄKSI! :D

      Kyllä hei me tästä (molemmat, valan uskoa sinuun!), nyt tehdään asennemuutos ja ajatellaan kaikkee positiivistä! Tai ainakin sanotaan että perkele, mehän ei olla riittämättömiä, me edetään niinkuin me halutaan ja tullaan pääsemään sinne minne halutaan, mikään ei estä meitä ;)

      Poista
  4. Mulla on onnistuneen valmennuksen jälkeen tosi mahtava fiilis. Kuitenkin varsinkin tamman kanssa, jonka kanssa on vähemmän aikaa takana verrattuna pikkuponiruunaani, tunnen turhautumista tosi usein. Vaikka valmennus menisi hyvin, turhaudun, kun ajattelen että se olisi voinut mennä paremminkin.

    Mulla pahana vikana se, että tahdon vähän vaatia itseltäni ja heposeltakin parempaa osaamista kuin mitä me oikeasti osataan :/ Ja tietenkään kun ne ei suju, turhaudun. Esim. tamman kanssa nyt ollaan päästy kulkemaan pieniä hetkiä oikeinpäin, mutta nyt jo oon turhautunut, kun en saa kulkemaan sitä tasaisesti ja jatkuvasti peräänannossa :D

    Tsemppiä sullekin treeneihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hö, olet varmaan kanssa melko kriittinen? Itsellä on hieman tuota samaa ongelmaa, että yritän vaatia liikaa ja turhaudun tai että jos valmennus menee hyvin, ajattelen että olisi voinut mennä paremmin. Ehkä se on yksi syy tähän riittämättömyyteen minulla? :)

      Wii, paljon tsemii teillekin treeneihin!

      Poista
  5. Itselläni on ollut välillä motivaatiosta vähän puutetta, mutta nyt on taas motivaatio tallessa! (: Kannattaa muistaa, et kukaan ei ole täydellinen.

    Itselläni onnistuneen valmennuksen jälkeen on hyvä fiilis, hevoseen että useimmiten siihen perunasäkkiinkin, joka siellä selässä pomppii. Mutta tottakai mäkin aina mietin hyvän valkan jälkeen et ''oisin voinut itse ratsastaa tehokkaammin'' ja muuta vastaavaa. Huonon valkan jälkeen saatan olla tosi turhautunu, ja musta saattaa tuntuu et ''mistää ei tuu mitään eikä mitää kehitytä!''

    Tsemppiä sun treeneihin! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi, tsemppiä teillekin!

      Tuo motivaatio on tosiaan aika pirullinen, joskus niin tuntuu että se katoaa. Yritän kanssa kovasti muistella ettei voi olla täydellinen, mutta kun niin kriittisesti aina katsoo itseä ja hokee että kuinka kaukana siitä täydellisyydestä on ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov