Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyikin tähän.
Lepää rauhassa Sirkka
Tällä hetkellä vaikka ratsastuksellisesti ja hevosten kanssa kaikki olisi hyvin ja oikeastaan loistavasti, nyt painaa päälle elämä itse. Sirkka - äitini isän vaimo - kuoli lauantaina 19.5. aivoverenvuotoon. Sirkka oli tärkeä koko perheelle, jaksoi aina kannustaa meitä ja auttoi aina kun tarvittiin apua. Sirkkaan luotti ja hänen kanssa tuli helposti toimeen. Ja kaikki kävi niin äkkiä ja niin arvaamatta. Viimeinen ihminen jonka olisi nyt uskonut menevän pois.
Kaikki alkoi jo 11. Toukokuuta, jolloin äiti kävi minut herättämässä ja sanomassa että Sirkka on joutunut sairaalaan. Tila oli huonontunut nopeasti ja heti sairaalaan päästyään oli menettänyt tajuntansa. Aivoissa oli verenvuotoa, mikä oli lähtenyt keskeltä, sitä ei voinut pysäyttää. Ennuste oli huono. Viikon kuluessa asia ei parantunut, tila heikkeni kokoajan, kunnes lauantaina Sirkka siirtyi taivaaseen.
Henkilökohtaisesti tilanteeni on jotenkin vaikea. En oikein pysty edes uskomaan vielä tilannetta. Yritän pyörittää arkea samallalailla ajattelematta sen enempää. Tuntuu että sitä taas yrittää vain elää ajattelematta koko asiaa, mutta pakostakin kääntyy asiat aina Sirkkaa ja pappaan varsinkin. Hautajaisia vietetään 9.6., joten kisakalenteri ainakin omalta osalta hieman muuttuu. Mutta nyt kuitenkin koitan selvitä tästä, tukemalla parhaani mukaan äitiäni ja äitini isää.
Suuri rakkaus ei tunne aikaa, ei paikkaa, ei unta eikä kuolemaa.
Voimia! :---(
VastaaPoistaisot osanotot ja paljon voimia! :(
VastaaPoistaOsanotot ja hurjasti voimia! :(
VastaaPoistaIso voimahali♥ ja Osanotot :(!
VastaaPoistaOsanotot ja voimia tulevaan! :(
VastaaPoistaVoimia! :(
VastaaPoistaOtan osaa! :(
VastaaPoistaVoi ei, voimia! :(
VastaaPoistaOtan osaa! :(
VastaaPoistaVoimia <3
VastaaPoistakiitos kaikille todella paljon <3
VastaaPoista