Hetkiä jolloin sydän jättää lyönnin välistä
Eilen aamulla oli semmoinen hetki kun sydän hypähti ja jätti kerran lyömättä. Aamulla ennen kahdeksaa Petra soitti ja sanoi että kun he olivat lähteneet Vihtiin, Molla oli mennyt tarhassa maate - ei ollut näyttänyt ihan normaalilta. Kipaisin nopeasti vaatteet ylle ja vauhdilla tallille. Vastassa oli ruokaa mässyttävä Pyry herra ja apaattinen, tarhan nurkassa seisova tai levottomasti kävelevä pikku tamma. En keksinyt siinä tilanteessa muuta kun että hepat sisälle ja tamma kävelemään. Karsinaan päästyään se yritti heti makuulle. Sain onneksi yhden tallitytöistä kävelyttämään sitä, samalla kun soitin eläinlääkärin. Elukkatohtori lupasi tulla heti kun oli käynyt toisessa paikassa, sitä ennen käskettiin vain katsoa ettei pääse maate.
Pyryn palautin tarhaan ja tallityttö kävelytti edelleen Mollaa. Välissä harjasi ja sitten taas kävelytti. Oli kakannu kolme kertaa, ei ollut lämpöä, hengitys hieman raskasta. Meni puolituntia, sitten tunti. Ja yhtäkkiä poni oli pirteä ja oma itsensä. Annoin lämmintä melassivettä, joi hyvillä mielin ja meni tarhaan ja alkoi syömään. Soitin eläinlääkärille joka sanoi ettei sitten tule jos tilanne näytti menevän ohi.
Päivällä kävin sitten hevosten kanssa kävelemässä. Poni oli virkeä ja Pyry kaahotti minkä kerkesi, hassu heppa! Piti käydä Hennaa tapaamassa kun hänellä oli aluevalmennukset, mutta ei ehditty jäädä odottamaan. Nähtiin kuitenkin vilaukselta! Hih, ensi kesää odotellessa ;) Vein hevoset takaisin talliin ja lähdin kiireesti töihin.
Iltapäivällä Janni oli käynyt ilman satulaa köpöttelemässä Mollalla ja ottanut vähän ravia. Illalla Petra kävi vielä tammaa kävelyttämässä. Tänään oli tamma vaikuttanut normaalilta, pirteältä itseltään. On nyt "pakkojuotossa", eli melassivettä poni saa aina kun näyttää siltä ettei vesi muuten maistu. Edelleen en tiedä mikä oli, mutta toivotaan että se meni ohi.
Mutta, sitten itse Pyry tarinaan. Eli tein jo viime vuoden lopulla videon Pyryn ja minun taipaleesta. Siinä on siis klippejä aina sieltä ensimmäisestä ratsastuksesta Joulukuun 2012 loppuun. Videoon tuli joku tyhmä musta läikkä alkuun, jäi siis aivan vahingossa siihen, mutta ei anneta sen häiritä! Toivottavasti tässä edes näkyy jotain kehittymistä, vaikka tuntuu että tämänkin jälkeen ollaan kehitytty vielä lisää ;) Niin ja videon laatu kärsi, koska jouduin tekemään kaikki vippaskonstit että sain sen edes nettiin, enjoy kuitenkin!
ps. meitä saa muuten äänestää täällä kohdassa 32 ( best use of social media in scandinavia)! ;)
Kaikki äänestämään!
Kaikki äänestämään!
Voi että, toi hulmuava kiharatukka tos ennen kahta ja puolta minuuttia :'333 Mä kuolen <3 Selkeesti kyl huomaa, miten hevonen on noussu edestä ylös, on ryhdikkäämpi liikkeessä, ja hyppääkin pyöreemmällä kaarella noihin ensmäisiin pätkiin verrattuna :) Joten kyllä sä siellä selässä varmasti paljon oikein teet! :)
VastaaPoistaTänään sain itekin kuulla kehuja siitä et hevonen on syyskuun alusta selkeesti kehittynyt, ravi ja laukka on parantunu sekä tuntuu lihaksikkaammalta, ni oon kyllä tosi tyytyväinen :) Vaikka jopa läheiset ihmiset sanoo etten tee muka mitään oikein sen kanssa, niin tää vaan valaa mulle lisää uskoa tähän mun tapaan tehdä asioita :)
T. Juulia (tiedät kyllä kuka (: )
hih, kiitoksia :)
PoistaIhan tajuttoman hellyttävä ja hieno video. :)
VastaaPoistakiitti :)
PoistaOotte kehittyny hienosti, YHDESSÄ. :)
VastaaPoistaja awww.. toi viiminen klippi :D Söpö Pyry.
Jep, niin ollaan! Oon itsestäni ylpee, musta on tullut paljon herkempi ratsastaja Pyryn kanssa, se on jo paljon :)
PoistaPP on äärisöpö! :D
Ei ole enää sama Pyry kuin videon alussa! Tosi hienosti ootte kehittynyt yhdessä :)
VastaaPoistakiitoksia :)
PoistaHurjan paljon ootte kehittyneet yhdessä :) Musta on kiva kun et aina laita niitä tavallisia biisejä videoihin :D
VastaaPoistahih, kiitti ;)
PoistaOnnea vielä finaalipaikasta ESMA:ssa, koitan usuttaa omiakin lukijoita äänestämään teitä ;)
VastaaPoistakiitos kovasti, ja kiitos myös kun asetit meidät ehdolle! :)
PoistaVideosta näkee kuinka olettekaan kehittyneet!! Ja onnea minunkin puolesta finaalipaikasta ESMA:ssa!
VastaaPoistaJa muutes minunkin hevosellani oli kesällä pari kertaa tuo että oli tosi apaattinen,ei syönyt ja yritti vain maate .Pahimmissa tapauksissa laittoi maate taluttaessakin!
Mutta se aina meni ohi kun sai hevosen juomaan ja kävelemään,eläinlääkäri sanoikin että hevosellani oli lievää ummetusta,joka johtui todennäköisesti liian vähästä nesteen saannista tms.
Hih, kiitoksia :)
PoistaJoo, en kanssa ymmärrä mikä Mollalla oli, toivottavasti ei tule uudestaan! :)
Päädyin ihan vahingossa blogiin, enkä koskaan kommentoi, mutta nyt oli pakko! Sillä täällähän esiintyy minulle hyvin tuttu hevonen muutaman vuoden takaa, Pyry! Vuokrasin Pyryä 2008 keväästä syksyyn (oli silloisella leesaajalla) ja miten olenkaan monasti miettinyt mitä tukkajumalalle kuuluu nykyään :) Hyvin olette kehittyneet videon perusteella, paljon paljon haleja ja rapsutuksia Pyrdelle! :)
VastaaPoistaHei, kiva että löysit meidät! :) Pistän PP:lle halit ja pusut menemään ^_^
Poistaoot tosiaa kehittyny pyryn kaa tosi paljon! :)
VastaaPoistahih, kiitti! :)
Poista