Pikaisia kuulumisia näin keskiviikkoillan kunniaksi ;)
Huh! Eilen tosiaan tein melkoisen pikapostauksen kun esittelin teille hienon uuden kypäräni. Oi kun olen vieläkin siitä aivan innoissani! Huomenna sitten saan laittaa sen valmennukseen päähäni. Enää ensi vuoden kisavarustuksesta puuttuu uusi kisatakkini, joka toivon mukaan saapuu pian.
Mutta kuitenkin, tähän päivään. Päästiin töistä jo puoli 4 aikaan, joten olin tallilla mukavasti jo ennen viittä. Menin heti ratsastamaan Pyryn, koska tarkoitus oli vielä tänään klipata molemmat hepat ja Molla ennen kuin Janni tulee. Käytiin PP:n kanssa maneesilla ja mentiin perusjuttuja sileällä. Pakko kehua kun minulla on mielettömän taitavat tuupparikaverit (jos ette ymmärtäneet niin Petra - kyllä, sillä on nykyään blogi!! - ja Terhi) jotka on auttanut mua ton hevosen kanssa ja tänään tuntui että pääsi taas itsekin kiinni siihen kouluratsastukseen - vaikka tehtiin vain ihan perusjuttuja, siirtymisiä ja vauvaavoja ja -sulkuja sekä väistöjä jne. Herra oli siis oikein upea tänään ja itse koin jo pystyväni hieman itsekin vaikuttamaan omaan ratsastukseeni ja tiesin mitä teen, miksi ja miten hevonen reagoi siihen.
En tiedä, toinen syy - jonka myös voin kuvitella - voi olla myös se, että nyt olen syönyt terveellisemmin ja liikkunut enemmän. Energiaa minulla on siis enemmän ja tuntuu että jaksan ratsastaessa miettiäkin enkä vain palloile enää ympäri maneesia! Eli toivottavasti nämä kaikki nyt tästä yhdessä saisivat aikaan sellaisen vyöryn että pääsisin minäkin tuntemaan itseni osaavaksi! Kröhöm. Mutta siis takaisin asiaan:
Tultuamme Pyryn kanssa takaisin tallille, riisuin sen nopeasti ja aloin klippaamaan Mollaa. En ehtinyt kuin pistämään klipperin päälle kun Janni jo tuli! Onneksi kuitenkaan tamman klippaamiseen ei mennyt aikaa paljon ja Janni pääsi maastoon. Molla nautti kyllä silmittömästi karvanlähdöstään, huuli tötteröllä seisoi karsinassa kun klippasin sen, hassu tamma! Mollan jälkeen aloin heti klippaamaan Pyryä. Tällä kertaa klippasin Pyrynkin karsinassa, koska käytävällä oli kokoajan jotakin menoa ja en jaksanut sitä sitten siirrellä edes takaisin. Idea oli oikeastaan todella hyvä, koska vaikka Pyry jäi ihan yksin talliin, se ei ehtinyt keskittymään sekoilemiseen kun se keskittyin niin kovasti minuun ja klipperiin! Huomenna sitten näkee kuinka laadukas klippaus tuli kun hämärässä karsinassa klippasin, heh!
Ettei tässä kohdassa ihan kuvattomaksi tule niin esittelen teille minun satulahuopahyllyni! Eilen tosiaan vein viimeiset satulahuovat kotoa - muutamaa poltettavaa lukuunottamatta - tallille ja laitoin ne hyllyyn. Ylimmällä hyllyllä on kolme Petran valkoista huopaa, mutta muuten kaikki ovat minun. Ja tajusin muuten että viisi on ainakin vielä likaisena!
välillä iskee valinnanvaikeus.. Onko teillä ikinä tälläistä ongelmaa?
Ajattelin huomenna toteuttaa "minun päiväni" -postauksen kuvilla ja kellonajoilla, jaksaako kukaan lukea? :)
Kannantan "minun päiväni" -postausta ! (:
VastaaPoistaJaksaa lukea! Tietysti!
VastaaPoistajaksaa lukee! (:
VastaaPoistakiva määrä huopia! tuo "minun päiväni"-postaus kuulostaa hauskalta idealta, toteutahan se ihmeessä! :)
VastaaPoistaihana mikä määrä huopia :)
VastaaPoistajokaisella päivälle pitää olla oma huopa ;D
PoistaMikseiköhän sun blogia pysty kännykän netissä kommentoimaan? :( Täytyy aina avata kone sitä varten. Kännykässäkin on kyllä "jätä kommentti" nappi mutta sitä painamalla ei mitään tapahdu :( Muiden blogeissa en oo kohdannut samaa ongelmaa!
VastaaPoistaAaaaah mikä määrä huopia. Tsekkaas ny läpi ne ja lähetä mulle kuvia makitalo.laura@gmail.com jos sulla on jotain myytäväks joutavaa/joutavia sopuhintaan :D
Ja ehdottomasti minun päiväni-postaus!
En kyllä osaa sanoa, itsellä toimii kyllä puhelimen kautta :O
PoistaJoo katon, täytyy kattoo raaskinko luopua mistään ;)
No nyt tää toimii, ekaa kertaa ikinä :D kannatti avautua asiasta :D
PoistaToteuta vain tuo "minun päiväni" -postaus ! :D
VastaaPoistaHei muuten, bongasin teidät tuosta Ypäjä -hevosohjelmasta! ;) Taisitte Mollan kanssa siinä olla, kohta oli 3. jaksossa, tarkalleen ottaen 6:58 :D
jep, siinäpä oltiin koko tiimi kasassa :)
Poistakannatan kans tuota minun päiväni - postausta, jaksaa kyllä lukea ! :) munki piti tulla sanomaa tosta Ypäjä ohjelmasta, mutta joku ehti ensin ;D naapurikaupungissa kun asun niin tuttuja kasvoja vilahteli
VastaaPoista