Nyt se on sitä "suoraa puhetta"!
Pyryn kanssa pellolla Tammikuussa 2012
Eilen koin niin paljon taas ahaa elämyksiä ja tajusin asioita - tosin osa näistä on hautunut mielessäni jo muutamia kuukausia -, että ajattelin niitä nyt ajan kanssa purkaa tähän. Otsikko nyt on jotain pohjustusta tähän tämän hetkiseen elämän tilanteeseen, missä tosiaan yritän olla vähemmän läski ja laiska ja saada enemmän aikaan.
Aloitetaan siitä minulle arimmasta asiasta, painosta. Tai oikeastaan ylipainosta, ylimääräisistä kiloista ja elämäntavoista. Olen aina ollut hirveän aktiivinen ihminen liikkumaan tai toisin sanoen tykkään liikkua todella paljon. Olen kuitenkin todella kiireinen ja vaikka kuinka rakastan Bodypumpia, en yksinkertaisesti ehdi käymään ryhmäliikuntatunneilla. Joskus kävin kaksi ja jopa kolme kertaa viikossa pumpissa ja kyllä voin sanoa että se vaikutti myös ratsastukseen erittäin positiivisesti. Koirien kanssa en ole lenkkeillyt varmaan muutamaan vuoteen aktiivisemmin, joskus silloin tällöin kävin pyöräilemässä jonkun lenkin kesässä. Venytellyt en ole Zumban tai jumpan loppuvenytyksiä enempää koska "en ole koennut sitä tarpeelliseksi". Ai kuinka sitä osaa alkaa jopa itseään inhottamaan kun joskus olen noin ajatellut. Ja ennen kuin kukaan ehtii sitä kysymään niin ei, en ole ollut ikinä ylipainoinen, juniorina - enkä nyt tarkoita juniori-ikää ratsastusurheilussa vaan pienempänä, 13-14 vuotiaana - kyllä enemmänkin alipainoinen, kuitenkin aina enemmän normaali.
Nyt olen ollut kaksi viikkoa enemmänkin kunnonkohotuskuurilla kuin laihdutuskuurilla. Olen kokeillut kaiken maailman ananasdiettejä, mutta ne on vain lähinnä sellaisia "nyt teen elämänmuutoksen" -hetkiä ja kolmen päivän päästä olen taas syömässä pullaa ja juomassa baarissa (näin kärjistettynä, koska en oikeastaan syö pullaa enkä käy baarissakaan kuin ehkä kerran puolessa vuodessa :D). Nykyään lenkkeilen koirien kanssa lähinnä sauvojen kanssa, käyn juoksemassa jos aika riittää* ja aamuisin teen hieman lihaskuntoa. Kaiken tämän lisäksi venyttelen vähintään kerran päivässä, varsinkin jalat erityisen hyvin. Sen enempää puuttumatta tämän niin kutsutun elämäntapamuutoksen yksityiskohtiin.
*) Tähänkin pakko lisätä taas että enemmän koen hyötyä tuosta 1-1,5 h dementiahiihdosta jolloin kulutan about 600 kaloria kuin pikaisesta juoksulenkistä missä ehdin kuluttamaan about 230 kaloria, tosin juoksulenkkikin on parempi kun ei mitään, joten jätetään tämä asia tähän!
Pyryn kanssa kangilla ensimmäistä kertaa elokuussa 2012
Ratsastuksen suhteen minusta tuntui kuukausi - pari sitten että olin tehnyt kaikkeni. Kävin Aira Toivolan istuntakurssilla ja tunneilla - ja tulen varmasti jatkossakin käymään, suosittelen kaikille - treenasin koulua valmennuksissa, yksin ja kavereiden avulla. Kuitenkin jumitin paikallani, sillä en yksinkertaisesti pystynyt ratsastamaan niin kuin Aira opetti. Lähentäjät eivät antaneet myöden ja jalka ei vain pysynyt paikoillaan vaan valahti todella helposti tuolikönötykseksi. Eihän tämä ongelma ole vieläkään täysin pois korjaantunut, mutta minä näen valoa tunnelin päässä! Kun nyt taas eilen aloin tuntemaan että hei, minussa on vielä mahdollisuuksia. Jalkani pysyi vaivatta ratsastuksen ajan paikoillaan ilman että jouduin väkisin tunkemaan sitä taaksepäin ja samalla siirtymään itse takakaarelle suurine takamuksineni. Pystyin keventämään ilman että joku paikka huusi heti hoosiannaa tai keikahdin itse mäkihyppääjäksi samaan aikaan kun jalka valui taakse. Tunsin sen pienen pilkahduksen mitä olen tässä jo pidempään toivonut, sen että minä voisin joskus oppia istumaan oikein. Ehkä minusta on sittenkin vielä enempään?
Toinen mitä aloin eilen miettimään ja mistä puhuimme Petran kanssa, oli se, että minun jummittumiseni Helppo B tasolle ei ole mitään suurta ihmettä. Minulla on aina ollut hevosia joiden kanssa olen enemmän tehnyt töitä ja vienyt eteenpäin enemmän kuin ollut valmiimman hevosen selässä tuntemassa miltä mikäkin tuntuu. Minulta voidaan vaatia avoja, sulkuja, väistöjä, piffejä ja paffeja, mutta voin rehellisesti sanoa että en osaa. En tiedä miltä sen pitäisi tuntua, joten minun on todella vaikea sitä edes opettaa minun hevosilleni.
Onko joskus mennyt valmennuksessa pieleen? Olisiko minun silloin joskus keskittyä enemmän perusratsastukseen esteiden hyppäämisen sijaan? Ikinä ei ole kerrottu kädestä pitäen - jonka jälkeen osaan ihan varmasti soveltaa sitä ratsastaessa - miten teen missäkin liikkeessä. Kun haluan mennä pohkeenväistöä, mitä minun pitää tehdä. Asettaa? Aktivoida takajalkoja? Kiskaista ulko-ohjasta? Voin rehellisesti kyllä nyt sanoa että en tiedä. Tai siis en tiennyt. Nyt ei kannata herätä ja alkaa kertomaan miten pohkeenväistöä tehdään, koska siinä olette myöhässä. Tämä oli vain lähinnä tälläinen havainnoillistava esimerkki.
Miten voin siis vaatia itseltäni osaamista, jos en ikinä ole istunut hevosen selässä joka tekee sen vaadittavan liikkeen oikein samalla kun minulle oltaisiin se kädestä pitäen kerrottu josta pystyn helpommin soveltamaan tilanteeseen nähden. En voi oppia tuntemaan tekemisiäni jos en ole ennen kokenut sitä tunnetta miltä sen pitäisi tuntua. Miten siis ikinä voisinkaan opettaa sitä hevoselleni?
Oppiminen lähtee oivaltamisesta, virheiden havaitsemisesta ja myöntämisestä, halusta kehittyä ja positiivisesta asenteesta. Maailmassa ei ole täydellisiä, virheettömiä ihmisiä, mutta meitä, jotka haluamme korjata virheemme on takuulla enemmän. Tällä hetkellä fiilikseni on oikeastaan loistava. Olen oivaltanut niin paljon kaikkea tässä viikkojen tai oikeastaan kuukausien aikana, paljon sellaista mitä en olisi varmaan vuosiin ymmärtänyt jos en olisi Petraan tutustunut. Minä en enää nykyään pelkää tunnustaa Petralle etten osaa, koska se on tosi asia. Ja oppia en voi ennen kun myönnän sen ja olen nöyrä sen asian suhteen. Niinpä nyt olen täysin valmis lähtemään kohti uusia treenejä, itseäni kuin hevostani ajatellen.
Tammikuussa 2013 pellolla PP:n kanssa
Opin, oivallan, erehdyn - nyt myös ymmärrän ja etsin vastauksia!
Hyvin kirjoitettu.
VastaaPoistaAika moneen asiaan pystyn samaistumaan, mm. painoon ja tuohon oppimis-asiaan. Harvoin pääsee valmiiden hevosten selkään kokeilemaan mille mikäkin asia tuntuu - näihin simmepelimpeihin juttuihin se on enää ihan turhaa, mutta toivon todella, että esim. laukanvaihtoihin saisin jonkun konkarin alleni, ennen kuin rupean niitä Torstenin kanssa säätämään ...
Tsemppiä treeniin!
Jep, totta on! :)
PoistaTeillekin paljon tsemppiä treeneihin!
Loistava kirjoitus taas!
VastaaPoistaT. Kohtalotoverisi :D
vau, tosi kiva postaus!! mulla itellä on välillä sellanen, että jos joku käskee mun tehdä vähän vaikeemman liikkeen, joka ei välttämättä oo ihan just sellanen mitä joka päivä jauhettas nii mun on ihan pakko vaan pysähtyä ja miettiä hetki että miten se oikeen tehtiin ja sitten vasta voin jatkaa kun muistan sen :D välillä tosi turhauttavaa mutta ei sitä viiti alkaa tehtävää tekemään ja vasta puolimatkassa miettiä että miten se sitten tehtiinkään..
VastaaPoistajrp, totta puhut :)
PoistaHyvä teksti ja olen täysin samaamieltä tuosta että on vaikea oppia jos ei ole saanut koskaan ratsastaa hevosella joka asiat oikeasti osaa. Mullekki ostettiin nuoriponi niin siinä on enemmän joutunu opettaan ponia entä poni minua. Nyt kumminki semmosta osaavaa junnuheppaa etsimässä että vois oikeasti opetella ratsastaan! :)
VastaaPoistajep, näinhän se on! :)
PoistaAsiaa kirjoittelet jälleen :)
VastaaPoistaheh, kiitoksia :)
PoistaIhanaa, että jollakulla muulla on samanlaiset ajatukset, kuin itsellä! Nimimerkki erikoisilla suhteilla oleva päärynävartalo, joka näyttää normaalilta ja suht hoikalta siviilivaatteissa - hevosen selässä kilometrin mittaiset jalat loistavat yläkropan näyttäessä puoli metriä pitkältä. Lisätään tähän vielä iso arse, niin näky on loistava.
VastaaPoistaOli kyllä niin mahtifiilis, kun istuin ensimmäistä kertaa oikeasti osaavan kouluhevosen kanssa. Sen kanssa harjoittelin aika perusasioita, mutta oli upeaa tehdä oikeaa keskiravia, rehelliset laukasta käyntiin-siirtymiset tasapainossa koko siirtymisen ajan... Se fiilis oli aivan mahtava. Sitten palasin takaisin sen teknisesti heB-tasoisen, liikkeiltään heC-tasoisen selkään. No, se siitä mahtifiiliksestä :)
Itse olen kanssa päärynävartaloinen, ylävartaloni 3/4 ja jalat tyypilliset suomalaiset tapit.. hankalaa! Kadehdin täysin ihmisiä jotka ovat täysin sopusuhtaisia!
PoistaItsekin olen tässä lähiaikoina saanut testata yhtä taitavampaa kouluhevosta. On hieno fiilis kun saa pientä tuntumaan siihen miltä sen pitäisi tuntua! :)
Minäkin kohtalotoveri, itsekin kamppaillut painon kanssa jo vuosikaudet...jos en ratsastaisi ja silloin kun en ratsastanut enkä omistanut hevosia, sain itseni lahdutuskuurille ja lähtikin sellaiset 12kg pois...mutta nykyisin ratsastus vie kaiken sen ajan ja energian jonka käyttäisi liikunaan, niin ei sitten jaksa enää tehdä mitään, ja ratsastus (ainakaan omani) ei juuri toimi kunnonkohottajana saati laihduttajana. :(
VastaaPoistaKateudella katselen kaikkia hyvin solakoita ihmisiä, mutta toisaalta en tiedä pystyisnkö elämään jatkuvasti hyvin niukalla ruokavaliolla, kun on tottunut herkuttelemaan...no, mutta itsekuri minulla on 0, ehkä siinä syy miksi olen kaksinkertainen mallin mitoista!
Itselle on myös paino ongelma. Tai oikeastaan ei paino, mutta se miltä näytän ulospäin! :D
PoistaMielenkiintoinen kirjoitus!! :)
VastaaPoistaMitä tuohon sinun tilanteeseen voisin sanoa on, että hevosillasi on varmasti ollut ja on edelleenkin paljon annettavaa sinulle kehitysmielessä, vaikka kokeneita konkareita eivät olekaan vaativaX-tasolla. Älä ota asiaa negatiivisesti, suhtaudu siihen lähinnä oman elämäsi haasteena.
Omassa blogissani, puhuin siitä, että mikäli osaa yhden asian konkarilla, ei se tarkoita sitä, että sen osaa saman tien kaikilla muillakin hevosilla. Joudut joka tapauksessa tulemaan tilanteeseen hevostesi kanssa, jossa joudut itse tunnustelemaan miltä tämä liike tuntuu tämän hevosen kanssa ja minkälaisilla avuilla se suorittaa kyseisen liikkeen parhaiten. Tärkeetä olisi vain, että kun teet asian oikein omilla hevosillasi, niin sinulla olisi joku huutamassa kentällä, että "hyvä Senni, tolta sen pitää tuntua ja näyttää". :) Valmennus ja treenaaminen on kaiken A ja O, koska aina ei ole niitä konkareita, eikä voi mennä sieltä mistä aita on matalin. Niitä vaativimpia liikkeitä lähdetään kuitenkin rakentamaan osista. Ennen kuin voit tehdä koko takaosankäännöksen siinä onnistuen, sinun tulee aloittaa tekemällä lyhyitä harjoituksia ja aloittamalla hevosta vaatimaan vain muutamia askelija kerrallaan oikein. Se, että joudut opettamaan hevosillesi asioita, voi myös olla etu (jos haluat sen niin nähdä) koska samalla myös sinä saat aikaa kehittää itseäsi kohti täydellistä takaosankäännöstä ;) Tarvitset vain enemmän teoriatreeniä (ja postitiivista asennetta ja oppimisenhalua) kuin konkarilla ratsastava, joten eikun Kyra ja ratsastuksen taito iltalukemiseksi ja huomenna joku huutamaan kentälle.
Puurot ja vellit sekaisin? ;)
PoistaTosiaan itse en ole ikinä pitänyt negatiivisena sitä että minulla on ollut kokemattomia hevosia, en suinkaan, enemmänkin ollut aina iloinen kun olen joutunut itse työstämään ja tekemään asioita hevosten eteen. Ja kyllä sen verran itseäni kehun että onhan nuo nyt kiitettävästi mennyt etiäpäin, molemmat!
Tässä postauksessa tosiaan puhuin jonkun asian tuntemisesta. Lähinnä tällä tarkoitan sitä että kun teen jonkun liikkeen, tunnen miten hevosen siihen pitää reagoida ja tiedän vastaisuudessa miten voin lähteä työstämään sitä oman hevoseni kanssa. Ei siis ole tarkoitus saada kaikkea kultavadissa ja odottaa että joku tekee sen puolestani, vaan hakea oikeanlainen fiilis osaavammalla hevosella ja lähteä sen pohjalta hyvien apujen, valmentajien ja kavereiden kanssa treenaamaan kokemattoman oman kanssa.
Valmennuksen ja treenaamisen puutetta en nyt korostaisi, sitä teemme aina kun on mahdollista. Aidan mataluuteen en lähde puuttumaan, koska tämä aita on aina ollut minulla korkea ja tiedän ettei sitä sahaamalla saa matalammaksi ;) Ja niitä osia haetaan helpommin sen konkarin kanssa, että saa sen oikeanlaisen fiiliksen sinne omankin selkään. Minulle on aina ollut vain ja ainoastaan etu se että saan itse opettaa hevostani. Jo senkin takia, että siihen tulee paljon "oman kädenjälkeä" ja kun se on positiivistä, ei voi kun olla tyytyväinen.
Teoriasta puheen ollen voin sanoa olevani enemmän käytännönläheinen. Meitä ihmisiä on niin paljon ja samoin tapoja oppia. Jokainen oppii hieman eritavalla asiat ja itse olen huomannut oppivani käytännön kautta. Ehkä siis minulle olisikin enemmän hyötyä käydä sen konkarin selässä joskus, vaikka toinen oppii asian kirjasta? ;)
(kyllä, luettu on kyseinen kirja, hyvä opus!)
Tarkoitus oli kirjoittaa tsemppiteksti! :) Ei (missään nimessä!)aliarvioida sinun suhtautumistasi treenaamiseen ja hevosiisi! :) Mutta, olet oikeassa: Toisille sopii erilainen harjoittelu kun toiselle! :)
PoistaMä taas aina ajattelen (teorialäheinen ihminen), ettei sillä konkarilla ratsastamisen kanssa ole niin väliä. Ei pidä liikaa takertua "tuntemuksiin", koska ne vaihtelee hevoskohtaisesti ja hevoset saattavat toimia aivan erilailla eriavuista ja reagoida erilailla niihin. Sen takia sanoinkin, että pitää yrittää löytää se, "tunne" oman hevosen kanssa ja jos se on vaikeaa, siihen auttaa juuri se kentänlaidalla huutaja.
Toisaalta meitä on moneen junaan! Niin oppimisen kanssa kuin myös asioiden "sulattelun" kannalta. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä! Toivottavasti pääset käymään jonkun konkarin kyydissä, jos tuntuu, että siitä olisi apua ja tulisi "ahaa"-elämyksiä! Ne on meinaan niitä parhaita hetkiä ratsastuksessa! Tuntuu kun olis syntynyt uudelleen!
Puurot ja vellit sekasin ;) Täytyy myös myöntää, että näitä ajatuksia on hankala kääntää sanoiksi, kun ne onkin ennemän niitä "tuntemuksia". Ei tiedä miten selittäis, että selittäis oikein eikä tulisi väärin ymmärretyksi, molemmin puolin! Hehe :)
Jep, niinhän se menee! Itse voin tosiaan sanoa että kun olen nyt muutaman kerran päässyt todellisen koulukonkarin kyytiin, tuntuu että olen harpannut Pyrynkin kanssa kolme askelta eteenpäin! :)
PoistaOlen huomannut oman käytännönläheisyyteni jo koulussa. Opin todella paljon katsomalla ja kerran kokeilemalla. Esimerkiksi meillä oli koulussa lastausharjoitus, missä piti pyöräkuormaajalla lastata kuorma-autoon hiekkaa, sen jälkeen ajaa pieni lenkki ja kipata pois. Olin tätä ennen ajanut kerran kunnolla tuolla pyöräkuormaajalla, mutta sitä enemmän tarkkaillut mitä toiset tekevät sen kanssa. Sain kokeesta kolmosen, mutta todistukseen kakkosen ja perusteluna se etten harjoitellut tarpeeksi. Onko se taas minun vikani että opin sen asian nopeasti? ;)
Huh! Nyt muutenkin tuntuu paljon paremmalta ratsastaminen kun olen aloittanut päivittäisen lenkkeilyn ja / tai venyttelyn. Tuntuu että alan itsekin päästä jyvälle niistä asioista mistä Aira minulle aikoinaan puhui!
Ihana toi ruudullinen loimi, muistatko mistä olet hankkinut?
VastaaPoista