Siirry pääsisältöön

Draamapäivä

Huh, mitä draamaa!

Tää päivä on kyllä ollut sellaista ylä- ja alamäkeä. Aamulla heräsin vähän myöhässä, mutta kiiruhdin tekemään aamutallin. Aamiaisen ja hetken koneella viettämisen jälkeen oli tarkoitus lähteä liikuttamaan Pyryä ja meninkin tarhaan. Tammat nätisti tulivat rapsuteltaviksi, mutta Pyry meni heti karkuun. Se jotenkin nyt taas pelleilee ja ei vaan anna kiinni. No, sitten se villiinnytti tammatkin ja kohta ne vetivät kauheaa pierupukkilaukkaa ympäri tarhan. Hetken tilanne vaikutti huvittavalta, mutta kohta vauhti alkoi käymään jo turhan vauhdikkaaksi ja jarrutukset alkoi menemään turhan vaarallisen näköiseksi. Kerran Pyry ja Molla meinasivat juosta toisiaan päin ja Alli alkoi villiintymään ja potkimaan toisia kohti. Menin suosiolla hakemaan tallista porkkanoita ja näin vain kuinka meidän kiltti Molla-poni siellä pomppi kahdella jalalla, useamman kerran!!
Vielä porkkanoidenkin kanssa tallista palatessani hepat mennä riehuivat tarhassa. Kohta kun ne huomasi minun mutustelevan porkkanaa tulivat katsomaan ja rauhoittuivat. Pyry kiinni ja talliin. Ei tarvinnut muuten sen enempää tehdä kun huomasi että jaha, etukenkä irti. Tätähän tässä kaivattiin.. Hevonen tarhaan ja hakemaan kenkään. Ja kenkä löytyi, surullista kyllä se oli Allin kenkä. Siispä vaippa suojaamaan tamman jalkaa.

Sitten ei muuta kun kengittäjälle viestiä jos pääsisi mitenkään tulemaan. Ikävä kyllä kengittäjä oli kipeänä eikä päässyt ja siinä sitten turhautuneena mietin vaihtoehtoja. Maanantaina pajalle, mutta miten huominen? Ei pelkästään se että kisat perutaan, tamman jalka ei kestä kengättömänä yhtään.. Soittelin ympäriinsä Ypäjällä kengittäviä ja viimein sain yhden tulemaan lyömään irtokengät. Kengittäjä tuli ja löi kengät niin hyvin kun sai. Turhan vauhdikkaista leikeistä oli kengät rikkoneet niin hyvin kaviot. Tamman kenkä on varsinkin - kyllä oikein tukevasti tällä hetkellä - tosi pienestä kiinni että irtoavat. Nyt toivotaan että pysyy ensi viikkoon asti niin vien sen ympärikengitykseen..

Huh.. No onneksi saatiin kengät jalkaan ja päästään huomenna kisoihin ja toivotaan että pysyvät hyvin jalassa. Ja hepat lopettavat nuo tarhariehumiset.. Argh! Niin innoissani odotin huomisia kisoja, että toivotaan ettei enää tule mitään takapakkeja ja päästään mukaan starttaamaan kisoissa! Pitää Allia hieman kävelyttää ja ravuuttaa pihalla että näkee ettei aro jalkaansa. Juuri kun sekin alkoi jo kasvattamaan hyvin kaviota, nyt ollaan taas ihan lähtöpisteessä :(

Sitten vähän sivuutetaan muita aiheita. Tein tuossa yksi päivä tylsyyksissäni taas uuden ulkoasun, tällä kertaa syksyisemmän. Tykästyin siihenkin melko paljon, mutta koska juuri vaihdoin, en ole varma haluanko vielä vaihtaa tätä pois.. Mitä mieltä te olette, pistetäänkö vaihtoon?

 uusi, katso kokonaisuudessa täältä (linkkien ja päivämäärä otsikoiden värit vaihtuvat)

nykyinen

Kommentit

  1. Mikä sun sähköpostiosoite on, voisin meinaan lähettää niitä kuvia tän päivän kisoista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi joo, kiva, sähköposti on decnestys@gmail.com :)

      Poista
  2. sinut on haastettu :)
    http://heppahumputtelua.blogspot.fi/2014/08/151-haastetta-pukkaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, katsotaan jos ehtisin tekemään jossain vaiheessa :)

      Poista
  3. Wautsi, miten hieno tuo tekemäsi ulkoasu. Nykyisestäkin tykkään tosi paljon, mutta tuo uusi on ehkä kuitenkin hienompi ja siinä on kiva, kun Mollakin on mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee, kiva että pidät! Koitan saada vaihdettua sen jossain vaiheessa ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov