Etukäteisharmitus

Tiedättekö sen tunteen kun harmittaa ihan älyttömästi se mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kun tietää että jokin asia muuttuu ikävämmäksi kuin mitä tällä hetkellä? Se tunne kun tietää että pitäisi nauttia siitä miten asiat nyt ovat eikä murehtia sitä miten ne ovat parin päivän päästä. Ei pitäisi käyttää sitä energiaa siihen murehtimiseen ja harmittamiseen, kun pitäisi jaksaa hymyillä vaikka tietää että on taas kaikki kiva ei olekkaan niin kivaa. Niin juuri, sellainen tunne minulla nyt on!

Ja ennen kuin kukaan ehtii pelästymään, kysehän ei ole mistään elämää suuremmasta asiasta, mikä tekee tästä epämääräisestä etukäiteisharmituksesta vielä tyhmemmän kuuloista. On vain tällä hetkellä niin kivaa kaikinpuolin, niin helppoa ja vaivatonta että harmittaa se miten paljon taas asiat hetkessä muuttuvat. Ja minä käytän sen energiani harmitukseen, vaikka voisin yrittää nauttia.

Varmaan koko Suomi nauttii tällä hetkellä uskomattoman kauniista säistä. Täällä etelässä - tai itseasiassa Lounais-Suomen rajalla - on aivan ihanat säät ollut! Vaikka tänään koko päivän pakkanen huiteli kahdessakymmenessä asteessa ja eilen puolestaan meinasi ratsastaessa paleltua kun oli niin jäätävän kylmä tuuli, niin kyllä, täällä on uskomattoman kaunista ja ihanaa. Maastot ovat pehmeät ja kentälle pääsee ratsastamaan. Ollaan nautittu näistä päivistä täysin siemauksin, hevoset saavat olla päivät ulkona ja maastossa päästään kunnolla rallittelemaan.

Vain vilkaisu 10 päivän sääennusteeseen sai minut todella pahalle mielelle. Keskiviikkona kivutaan plussan puolelle, perjantaina sataa kolmen pisaran verran vettä. Sen jälkeen taas paikat jäätyvät ja pakkasta - ilman lunta - luvattu loputtoman pitkiksi ajoiksi. Meinasi harmittaessa tulla kiukkuitku, niin pahalta tuntuu taas menettää nämä hyvät kelit.

Kun on tosiaan saanut nauttia siitä, että maastossa pääsee muutakin kuin käyntiä, maneesille ei ole pakko mennä ja tarkeneminen on vain pukeutumiskysymys tulevien viikkojen ennuste on musertava. Ollaan jo niin lähellä perjantaita, etten usko edes suurimpien rukouksieni poistavan tuota inhottavaa vesisaderintamaa ja plussakelejä. Onhan se vähän hoopoa harmistua asiasta mille ei todellakaan mitään voi. Mutta harmittaapa silti. Pitää yrittää nauttia näistä viimeisistä kauniista ja lumisista keleistä ja huomenna menen heppojen kanssa ihanalle, pitkälle ja reippaalle maastolenkille. Nauttimaan näistä keleistä vielä kun on mahdollista. Ja toivoa että uusi vuosi ei olisi alkujaan niin surkea kuin miltä nyt näyttää.

PS. Toinen asia mikä tänään harmittaa on se, että olen nykyään kamera kädessä kuin kala kuivalla maalla - ihan yhtä avuton! Kun nykyään tulee luotettua enemmän rakkaaseen ystävääni Pilviin, on tuo oma kuvaaminen jäänyt taka-alalle. Tänään halusin ottaa kauniissa säässä hevosista kuvia, mutta koska peukalo oli täysin keskellä kämmentä ja kamerasta loppui 5 kuvan jälkeen akku, päätin että odotan ensi vuodelle ja yritän sitten taas uudestaan. Panostaa siihen että tuo kuvaaminen olisi taas normaalilla tasolla, heh.

Onko lukijoiden joukossa etukäteisharmittelijoita?