Keskittyminen olennainen osa onnistumista

Sunnuntaina suunnattiin kouluratsastuksen merkeissä maneesille. Tai minun kohdallani puhun perusratsastuksesta. Tällä kertaa mukana olivat Molla, Pyry ja Miina. Tässä postauksessa kuitenkin käsittelen vain Pyryn kanssa tekemään osuuttani. 

Minä pidän kouluratsastuksesta. Ainakin kausittain. On sellaisia hetkiä kuin kaikki onnistuu ja toisinaan ei tee mieli vääntää verenmaku suussa kuin mikään ei onnistu. Tällä hetkellä ollaan ehkä jälkimmäisen kaltaisessa tilanteessa; olisi kiva tehdä ja osata, mutta kun junnataan paikallaan, mikään ei onnistu, kuski istuu surkeasti ja hevonen ei ole millään avulla. Siinä nopeasti hiipuu se motivaatio tekemiseen kun jää onnistumiset väliin ja tekee jotain paljon hauskempaa, eli lähtee maastoon tai vaikka laukkaa vaan päättömästi ympäri maneesia.

Olen jo aikaisemminkin avautunut siitä aiheesta, että ole kentällä pyörijä. Menen kentälle suunnitelmissa ratsastaa todella tavoitteellisesti ja hyvä treeni, mutta kun olen siellä pyörin todennäköisesti vain keskiympyrällä kaikissa askellajeissa ilman sen suurempaa päämäärää. 20 minuutin pyörimisen jälkeen lähden kotiin kun ei se hevonen siitä parantunut. Jossain kohden kun Pyry oli viime vuonna "parhaimmillaan" sain itsestänikin irti enemmän ja rikottiin kotiratsastuksissa rajojamme jumppaillen vastalaukoilla, useilla erilaisilla kiemuraurilla, väistöillä ja taivutuksilla. Tehtiin paljon siirtymisiä askellajeista toiseen ja niiden sisällä, treenattiin sekä ylös että alas siirtymisiä. Hiottiin tekemistä. Nyt tuntuu että ollaan taas kaukana siitä.

äiti kuvasi yhdellä kädellä muutamia kuvia joiden laatu on hieman omaaluokkaansa. Tuo minun miniobjektiivi (50mm 1.8) ei oikein meinaa liikkuvan kohteen mukana pysyä. Ei anneta sen haitata!

Tämäkin maneesikerta meinasi kaatua siihen. Siihen ettei keskittyminen ja ajatus ollut mukana tekemisessä. On totta, että tällä hetkellä kun oma stressi on aivan järjettömän korkealla, se vaikuttaa todella paljon siihen omaan tekemiseen ja ratsastamiseen. Kun alla on vielä super herkkä hevonen joka lukee sinua kuin avointa kirjaa, en voi olettaakaan että se tekisi kaiken sormia napsauttamalla. Minun täytyy vain kerätä itseni kasaan ja alkaa tekemään.

Palloiltuani ympäri maneesia kaikissa askellajeissa, totesin ääneen että olen hukassa. En tiennyt mitä teen tai mitä voisin tehdä. Minulla ei ollut suunnitelmaa! Olen ratsastanut niin kauan, käynyt niin monissa valmennuksissa ja päässäni asuu niin paljon ideoita ja tietoa - ja ei, en häpeä sanoa että en olisi hyvä, olen hyvä kunhan vain saan sen ulos itsestäni - että minä osaan jalostaa sitä myös itsenäiseen ratsastamiseen. Tiedän miksi teen tai mitä pitää tehdä, mutta kun olen jumissa olen jumissa. Lähtökohtaisesti Pyry oli kamala ratsastettava. Sellainen mitään sanomaton, ravasi ihan ok, mutta ei mitenkään läpi kropan. Koska halusin vain saada ajatuksen kulkemaan, ottamaan sitä hieman enemmän painoa taakse ja ennen kaikkea tasoittumaan edestä tein sen päätöksen mikä olisi pitänyt tehdä kuukausi sitten; ratsastan oikeasti ajatuksella.

On totta että meidän tauko oli suhteellisen pitkä. Syksystä asti oltu enempi vähempi lomalla, ja paluu aktiiviseen treeniin on edelleen varovaista. Nyt kuitenkin on jo pakko alkaa tekemään jotain. Niinpä lähdin purkamaan ongelmia kerrallaan. Ensin koitin keskittyä pelkästään istuntaani, mutta kun tajusin, että jos en saa hevosta liikkumaan jalastani eteen, en saa mitään peruspalikoita kohdalleen. Lisäksi Pyry ei tukeutunut ollenkaan oikeaan ohjaan ja näin ollen jäi ihan tyhjäksi edestä. Pään sisäisen taisteluni ja mieleni yrittäessä romahtaa piiskasin itseni uuteen uskoon ja aloin tekemään valittamisen sijaan.

Aloitin ihan käynnissä tekemällä neliön mallista uraa. Jokaiseen kulmaan tein muutaman askeleen etuosakäännösmäisesti hieman enemmän ulospäin asettuneena. Ensimmäiset kierrokset olivat melkoista haastetta. Piti keskittyä siihen että se liike säilyy eteenpäin kokoajan eikä sammu silloin kuin aloin kääntämään. Piti keskittyä että se asettuu tasaisesti ja tukeutuu ulko-ohjaan. Taino, ehkä haasteellisin oli tosiaan se eteenpäin ratsastaminen myös käännöksen aikana. Olin jättänyt kannukset tarkoituksella kotiin sillä haluan ratsastaa kotona ilman sitä, saada Pyry toimimaan myös oikeasti herkästi avuilla. Kun muutama kierros oltiin saatu hikoiltua ja tuskiltua, huomasi Pyryssä jo selkeän eron. Se alkoi todellakin tulemaan kunnolla ulko-ohjalle ja polkemaan paremmin mahan alle.

Kun käynnissä tämä onnistui, tein saman ravissa: pitkällä sivulla rentoa reipasta ja pidempää ravia eteen, hieman kiinni, hyvä ulko-ohjan tuki ja etuosakäännösmäisesti kulma. Todella hyödyllinen eikä niinkään helppo tehtävä. Mutta taas ero oli huikea muutaman kierroksen jälkeen. Ihan alkoi siinä pahempi pään jumittaminen häviämään kun hevonen tuntui hetki hetkeltä paremmalta. Huikkasin äidillekin että nyt kerrankin sain itsenäisesti tehtyä jotain muutakin kuin pyörittyä keskiympyrällä ja kerrankin sain sen itse omalla keskittymisellä ja tekemisellä paranemaan vaikka alku näytti aivan toivottomalta.

Tämän jälkeen otin vielä laukkaa. Olin totta kai jo laukannut melko paljonkin alkuverkoissa, mutta halusin nyt ottaa työskentelylaukkaa. On totta että Pyryllä on kovin voimaton laukka ollut aina, mutta nyt varsinkin sairasloman jälkeen se vaatii vielä töitä että se saadaa siihen mitä se on joskus ollut. Sen takia laukassa en halunnut muuta vaatia kuin hyvää rytmikästä laukkaa. Aloitin vasemmassa kierroksessa ja hainkin siihen hyvää laukkaa. Jostain syystä en kuitenkaan saanut koko laukkaa pyörimään vaikka kuinka koitin keskittyä ihan ensin vain siihen laukan rytmiin. Pyry oli hidas ja voimaton.Mitä enemmän sitä jalalla pyysi laukkaamaan, vauhti kyllä lisääntyi mutta rytmi ja tasapaino oli hukassa. Komentaminen sai sen ainoastaan jännittymään entisestään. Muutaman ihan ok pätkän jälkeen siirsin käyntiin ja vaihdoin vielä suuntaa.

Oikea kierros on vielä vaikeampi. Siihen lähdin vain reilusti laukkaamalla eteenpäin. Tasainen tuntuma, mutta laukka eteen ja eteen. Muutaman reilusti laukatun kierroksen jälkeen istuin syvemmälle, tein muutaman pidätteen enemmänkin ylös, olin jalalla suhteellisen terävä mutta samalla pehmeä. Hidastin kerran ja toisen. Laukka jatkoi pyörimistä vaikka laukka itsenään hidastui. Pidätin vielä kerran sitten! Tunsin kuinka se oikein ponnisti sisätakasensa mukaan laukkasin puoli kierrosta hurmioituneena ja siirsin tasaisesti raviin ennen kuin laukka siitä kuoli. Tuhat miljoonaa kehua herralle. Sen jälkeen ravikin oli taas aivan omaa luokkaansa. 

Ja hymy omalla naamalla tuskin häviää aivan hetkeen.