Siirry pääsisältöön

Hyppäämässä kertaa kolme

Muutama tamma ja muuan ruunanruppana


Meidän piti mennä jo alunperin viime sunnuntaina hyppäämään, mutta sitten tuli menoa sinne ja tänne ja jouduttiin venyttämään lähtöä. Torstaina minulla oli vapaa ja koska lauantaina on seuramestaruudet, halusin käydä ottamassa Pyryllä muutaman hypyn. Otettiin sitten samalle maneesireissulle kaikki kolme ja menin niillä kaikilla.

Maneesissa oli valmiina jo esteitä, mutta muutimme niitä sen verran että saimme toiselle pitkälle sivulle jumppatehtävän, joka on muuten todella kiva, ihan kaikkien hevosten kanssa! Kun maneesissa oli esteet kunnossa, laitettiin ensin poni kuntoon. Verkkasin ponin ensin sileällä tehden siirtymisiä askellajista toiseen ja askellajin sisällä, Poni vaikutti ihan kivalta sileällä. Esteillä aloitettiin verkkana minijumppasarja molempiin suuntiin, jolloin korkeus "esteillä" oli hieman puomia korkeammalla. Tamma hieman intoutui kokoajan ja jarrut meinasivat hukkua..

En tehnyt ponin kanssa paljoa mitään, lähinnä pidettiin hauskaa ja kiljahtelin selässä kun en osannut. Pari huonoa paikkaa ja jumpalle tultiin ainakin kerran ihan liian kovaa, mutta armahdan itseni. En vain osaa noin pienellä ja lyhyt askelisella ponilla hypätä, haha! Ja noo, tarkoitus oli vain pitää turbomummon hauskaa!


Mollan jälkeen pistettiin molemmat isot kuntoon ja kipusin ensin Pyryn selkään. Keskiviikkona olin ratsastanut sen maneesissa, mutta sitä ennen 3 päivää se oli vain kävellyt kun on ollut jäistä ja kovaa. Ja siitä kyllä huomasi että virtaa oli, kuin pienessä kylässä.. Tein Pyrynkin kanssa aluksi - totta kai siis alkuravien ja -laukkojen jälkeen - siirtymisiä, ensin ravi-seis ja sitten laukka-seis. Loppua kohden alkoi jo huomattavasti paremmin kuuntelemaan, mutta matkaa on siihen miten tasainen ja kiva se oli viikkoja sitten!

Hypyistä Pyryn kanssa haettiin vain fiilistä lauantain kisoihin. Kerran se jumpan jälkeen jäi pidemmäksi mutkaan ristilaukalle ja jäi lapaedellä puskemaan mitä en korjannut tarpeeksi nopeasti ja se kostautui puomilla. Hypättiin kaksi rataa, matala ja korkeampi, sekä jumppa vielä lopuksi vähän isompana. Herra oli superhyvä ratsastaa ja hyppäsi taas kun pantteri!


Viimeisenä oli vuorossa Lehmä. Olen viimeksi hypännyt tammalla ennen Niinisaloa, eli yli kaksi kuukautta sitten ja sairasloman jälkeen tamma ei ole hypännyt yhtään. Lähdettiin senkin kanssa tekemään lähinnä "hei pikkuesteet on kivoja" -treeniä ilman sen suurempaa stressiä. Tammakin teki aluksi, ihme kyllä, siirtymisiä, mutta niin, että ravi-seis-peruutus-ravi tyylillä. Peruutukseen halusin sen tulevan paremmin nenä ylös, nyt se painuu aina rullalle kuolaimen taakse. Liikkeelle piti lähteä reippaasti ensimmäisestä pyynnöstä.

Hypyt sujuivat yllättävän hyvin! Yksi huono hyppy koko treenissä ja sekin näkyy videolla. Pystyn jälkeen se hieman vetäisi minut satulasta ja en saanut laukkaa tarpeeksi takajaloille kaarteessa mikä sitten kostautui seuraavalla esteellä. Lopuksi, mitä videolle ei tullut, tultiin kaksi kertaa okseri ponnistuspuomin kanssa. Nyt aletaan tosissaan tamman kanssa treenaamaan sitä että kaempaakin voi hypätä.. Ja muistetaan ratsastaa se joka kerta hyvin jalalle, sillä heti kun se pääsee paikoillee, se hyppää miten sattuu! Lisäksi minusta tuntui että mentiin kovaa ja ratsastin tosi rumasti, mutta onneksi videolla meno näyttää sujuvalta vaikka kuski pikkaisen heiluukin ;)


Ihan ookoo hyvä fiilis jäi kuitenkin kaikkien kanssa hyppäämisestä, joten annan virheille hieman armoa!

Kommentit

  1. Hyvin suju hyppelöt! :)

    VastaaPoista
  2. Hienosti meni! :) miltä tuntuu selkään kun hevonen menee ristilaukkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) Miten sen nyt selittäisi, epätasapainoiselta, siltä että tosiaan etu ja takapää laukkaa eri tahtiin :D

      Poista
  3. Toi on niin tuttu fiilis, että tuntuu pahemmalta kuin miltä näyttää! Hyvin pollet loikki :)

    VastaaPoista
  4. Mä oon uus lukija. Katsoin yhden videon jossa letitit jotain ponia (olen ihan pihalla vielä nimistä yms, koska oon lukenut vasta pari postausta) niin vaikutit niin hauskalta tyypiltä niin oli pakko liittyä lukijaks! :D

    Ja sitten toinen juttu: Tuo lehmänkirjava vaikutti ton videon perusteella aika lupaavalta (pitää kohta lukea lisää siitä, kun en tiedä taustoja ;)) Hyvä hyppy yms..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa blogin pariin! :)

      Taisi tosiaan olla Pyry mitä letittelin siinä, heh :) Ja Alli on tosi hieno, pitäisi vaan oppia taas ratsastamaan sillä... :D

      Poista
  5. Kivan näköisesti menivät kaikki!:) Ihanaa että Allikin palailee taas kuvioihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee, kiitoksia :) ja on kyllä huippua, toivottavasti se pysyy nyt kunnossa!

      Poista
  6. Olipas Allin meno muuttunu tasaisemman näköiseksi, wau! Hyvä työtä oot tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos :) Pieni loma taisi tehdä sille ihan hyvää!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

Linkitä blogisi!

Nyt kaivataan lukulistalle uusia tuttavuuksia ja vanhoja unohtuneita! Eli nyt toivotaan että saataisiin paljon uusia blogeja lukulistalle! Tarkoitus on siis linkittää oma blogisi, so simple! Itse olen melko kaikki ruokainen blogien suhteen, eniten varmaan uppoavat kilpailevien ratsastajien blogit, mutta myös muita blogeja mahtuu lukulistalle. Eli nyt ei ole mitään rajoituksia blogin painotuksen suhteen. Koon TOP7 blogit sitten kaikkien nähtäville, joten ei muuta kun linkkailemaan! Pyrin tekemään esittelypostauksen 8.-11.9. välisenä aikana, joten siihen asti on aikaa linkata blogeja mukaan :) Huom! Linkatessa blogisi tähän postaukseen annat oikeuden kolmannelle osapuolelle (minulle), käyttää blogissasi esiintyviä kuvia julkaisussa (esittelypostaus) allekirjoittaneen harkinnan mukaan. Nyt ei muuta kun linkkejä tulemaan!

Tervetuloa joukkoon "pieni" kirjava!

Alli tamman talliin saapuminen saattoi hämmästyttää yhtä jos toista.. Ja suoraan sanoen, en itsekkään olisi uskonut että olen kohta aivan oman hevosen omistaja, ilman puolikkuuksia. Eli kyllä, ostin omakseni,  tämän pienensuuren tamman. Mutta eihän ole mitään järkeä jos ei aloiteta aivan alusta, eli nyt luvassa jännittävä tarina siitä miten tähän ikinä päädyttiin ;) Minulla on kyllä aina kausia jolloin selailen myyntihevosia, ihan vain haaveillen. Kuitenkaan tällä kertaa en ollut etsimssä hevosta, vaan satuin vahingossa klikkaamaan itseni kaverin kaverin sivun kautta itseni tamman myyntisivulle. Enkä missään nimessä voinut olla ihastumatta, olin täysin myyty jo ensi näkemästä! Sanoin äidille puolivitsillä että löysin itselleni aivan täydellisen hepan. Äiti rakastaa - niinkuin minäkin - kaikkea erikoista ja meillä on aina hevosissa ollut jotain omalaatuista. Äiti oli aluksi todella skeptinen ja itsekin olin ihan eiei, en osta, kunhan katselen. Katselu meni kuitenkin...