Siirry pääsisältöön

materialismionnea (+ myynnissä!)

En tiedä kuvittelenko olevani Kroisos vai mihi sisäinen pihiyteni on kadonnut. Tänä vuonna olen kuitenkin törsännyt itseeni ja omiin varusteisiini luvattomasti rahaa. Viereisessä kuvassa päässäni komeileva Charles Owen J3 kenttäkypärä lienee yksi näistä luvattoman kalliista hankinnoista.

Mutta en voi sanoa että olisin jotain kovin turhaakaan ostanut. Vaikka tällä hetkellä olenkin materialismionnen keskellä, tiedän että tulen kiroamaan itseni vuoden vaihteen jälkeen. En silti väitä että uusi kypärä tai sopivamman kokoinen turvaliivi olisivat huonoja hankintoja, pikemminkin suunta on tästä vain ylöspäin.

Koska olen tosiaan nyt onnellisesti ostellut ja törsäillyt itseeni rahaa niin että lompakko on kovinkin kevyt, ajattelin että voisin tehdä jonkun tasoisen varusteposteuksen omista ratsastustavaroistani. En tiedä onko näissä mitään kovaakaan kehumista, mutta voisin hieman raoittaa tuota kaapin ovea ja ylpeänä esitellä useamman vuoden minua palvelleet tavarat. Sekä tietenkin samalla hehkuttaa näitä uusia hankintoja, silleen kevyesti ja ohi mennen sivussa.

Kiinnostaako teitä edes lukea sellaista, mitäs sanotte?

Rakkaudesta materialismiin. En tiedä olenko joutunut jonkun kutistussäteen alle, vai olenko muutamia vuosia sitten ostanut liian ison turvaliivin, mutta nyt on aika kuitenkin jättää vanhoille liiveille hyvästit ja pistää ne myyntiin. Sanotaan että suhteellisen edullisesti lähtee pois ja yritän samalla myöntää itselleni että tämä on hyvä diili kun saan myydyistä turvaliiveistä rahaa takaisin. Vai mitä? Näin ollen hyvin palvelleet turvaliivini, jotka saapuvat tästä päivästä lähtien myyntiin:

Racesafe palaturvaliivi, aikusten M
ulkoa täysin edustuskunnossa
 ollut kuitenkin n 2 vuotta aktiivisessa käytössä, joten käytön jälkiä löytyy
sisäpuolella muutamasta palasta hankautunut kangasta, ei haittaa käyttöä!
ovh 300 € - hp 100 € / tarjous + pk

Body Pro turvaliivi, aikuisten M
aikansa kevyin turvaliivi, ei ahdista
vanha ja kaapissa likaantunut, on siis pölyinen mutta täysin ehjä
ovh 100 € - hp 20 € / tarjous + pk

otahan yhteyttä decnestys@gmail.com niin tehdään kaupat!


Kommentit

  1. Kiinnostaa varustepostaus ! :-) myös heppojen varusteita ois kiva päästä näkemään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä voisi tuon hevosten varustepuolenkin päivittää, viimeksi tehnyt joskus 2012 niiden varusteista postausta ja siitä on tavara hieman vaihtunut ja tullut lisää.. Sitä kamaa on hepoilla vaan niiiiiin paljon että menee vuosi kun kuvaan ne kaikki, haha :D

      Poista
  2. Mulla on kans toi J3 ja täytyy kyl sanoa että se on ihan älyttömän hyvä kypärä! :D hyvän ostoksen teit ;) Ja ehdottomasti varustepostausta tulemaan vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on kyl pirun hyvä päässä, vaikka ihan kokeilematta tilasin :D Nyt vaan silkkejä tilailemaan.... ;)

      Poista
  3. Joo, varustepostaus kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee, pitää koittaa kuvailla jossain vaiheessa :)

      Poista
  4. Varustepostaus olisi tosi kiva!

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti varustepostausta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

Linkitä blogisi!

Nyt kaivataan lukulistalle uusia tuttavuuksia ja vanhoja unohtuneita! Eli nyt toivotaan että saataisiin paljon uusia blogeja lukulistalle! Tarkoitus on siis linkittää oma blogisi, so simple! Itse olen melko kaikki ruokainen blogien suhteen, eniten varmaan uppoavat kilpailevien ratsastajien blogit, mutta myös muita blogeja mahtuu lukulistalle. Eli nyt ei ole mitään rajoituksia blogin painotuksen suhteen. Koon TOP7 blogit sitten kaikkien nähtäville, joten ei muuta kun linkkailemaan! Pyrin tekemään esittelypostauksen 8.-11.9. välisenä aikana, joten siihen asti on aikaa linkata blogeja mukaan :) Huom! Linkatessa blogisi tähän postaukseen annat oikeuden kolmannelle osapuolelle (minulle), käyttää blogissasi esiintyviä kuvia julkaisussa (esittelypostaus) allekirjoittaneen harkinnan mukaan. Nyt ei muuta kun linkkejä tulemaan!

Tervetuloa joukkoon "pieni" kirjava!

Alli tamman talliin saapuminen saattoi hämmästyttää yhtä jos toista.. Ja suoraan sanoen, en itsekkään olisi uskonut että olen kohta aivan oman hevosen omistaja, ilman puolikkuuksia. Eli kyllä, ostin omakseni,  tämän pienensuuren tamman. Mutta eihän ole mitään järkeä jos ei aloiteta aivan alusta, eli nyt luvassa jännittävä tarina siitä miten tähän ikinä päädyttiin ;) Minulla on kyllä aina kausia jolloin selailen myyntihevosia, ihan vain haaveillen. Kuitenkaan tällä kertaa en ollut etsimssä hevosta, vaan satuin vahingossa klikkaamaan itseni kaverin kaverin sivun kautta itseni tamman myyntisivulle. Enkä missään nimessä voinut olla ihastumatta, olin täysin myyty jo ensi näkemästä! Sanoin äidille puolivitsillä että löysin itselleni aivan täydellisen hepan. Äiti rakastaa - niinkuin minäkin - kaikkea erikoista ja meillä on aina hevosissa ollut jotain omalaatuista. Äiti oli aluksi todella skeptinen ja itsekin olin ihan eiei, en osta, kunhan katselen. Katselu meni kuitenkin...