Tulevaisuudessa valmentajaksi?

Tiedättekö kun tekisi mieli hakea koulutukseen tai kouluun, mutta toisaalta tilanne työelämässä on niin hyvä ettei halua pilata mahdollisuuttaan? Asioiden äärellä on tullut pohdittua paljon ja hartaasti.

Mietin todella pitkään tämän postauksen kirjoittamista ja julkaisemista. Olen useamman vuoden pitänyt tunteja omilla hevosilla, lähinnä tutuille ja varsinkin Jannille joka on kisannut ensin Mollalla ja myöhemmin Pyryllä. Äiti on ollut ratsastuskoulussa opettajana ja vuosien päästä omalla kotitallilla äiti pyysi minua kerran tai pari tuuraamaan kun hän oli itse esteellinen pitämään tuntia. 

Opettaminen on mielestäni todella antoisaa. On aina ollut helppoa kertoa miten sitä omaa hevosta ratsastaa, opettaa ratsastamaan vielä paremmin ja huomata kuinka oppilas kehittyy. Olen erityisen ylpeä Jannista, joka nousi kahdessa vuodessa 60 cm luokista 100 cm ja hyppäsi ensimmäiset kenttäkilpailunsa. Viime syksynä Janni ratsasti Mollalla Helppo B luokasta yli 65% tuloksen. On ollut hieno olla tällä matkalla ja seurata nuoren tytön kehittymistä ratsastajana.

Aikojen saatossa on oppinut paljon seuraamalla valmennuksia ja muiden valmentajien tapoja opettaa. Olen huomannut reagoivani asioihin mistä en itse ihmisenä, ratsastajana tai kentän keskellä huutajana pidä, kun ennen olin sellaisille asioille täysin turta ja tein kaikki kyseenalaistamatta. Jokaiselta valmentajalta on oppinut jotain, jos ei itse niin katsomalla muiden suorituksia ja kuunnella valmentajan antamia ohjeita.

Mutta enhän minä ole valmentaja, en edes ratsastuksenopettaja tai -ohjaaja. Onko minulla oikeus neuvoa toisia ratsastajia? Mieleeni on noussut hiljattain ajatus siitä, että olisi hienoa hakea valmentajakoulutukseen. Eihän se mikään mahdottomuus olisi, I-tason ratsastusvalmentajan taitotaso on Helppo A. Pikkasen kun skarppaisin ja treenaisin hepat vireeseen, olisin takuulla valmis suorittamaan Helppoa A:ta.

Tietenkään yksi satunnainen ratsastaja ei tee kenestäkään hyvää valmentajaa tai opettajaa. On ratsastajia jotka ovat luonnostaan lahjakkaita ja niitä joiden kanssa pitää enemmän treenata. On silti ollut antoisaa opettaa ja jakaa sitä omaa tietotaitoa. Jos on pulmatilanne mihin en tiedä vastausta, konsultoin omia valmentajiani ongelmalla ja keskustelemme taas oman oppilaani kanssa. Ohjaan tietenkin omia oppilaita myös muiden "virallisten" valmentajien valmennuksiin hakemaan uutta oppia. En ole itse huippuratsastaja, joten en usko pystyväni - ainakaan tällä hetkellä - myöskään tekemään SM-mitalisteja, vaikka osaankin maasta antaa neuvoja.

Onko siis täysin utopinen haave kuvitella joskus pääsevänsä viralliseksi valmentajaksi? Vai pitääkö sellaista titteliä edes omistaa ollakseen hyvä neuvoja? Pohtiessani hyvää valmennusta muutamia postauksia takaperin, pohdin samalla sitä, millainen valmentaja - tai opettaja miten halutaan kouluttamattomasta ihmisestä puhua - minä itse olen. Huomasin itsessäni paljon heikkouksia, mitä pitää treenata, mutta myös paljon asioita mitä kommenteissa manittiin hyväksi. Lähinnä suurin "ongelma" minulla on kun jään puhumaan liian paljon, sillä haluan jakaa tietoa oppilaille. Haluan heidän tietävän miksi asiat tehdään eikä pelkästään tekevän asioita sen takia koska minä sanon. 

Ehkä minustakin on joskus viralliseksi valmentajaksi?