Ensikertaa Ainossa

Lehmä ei ihme kyllä vieläkään karannut kilpailuita ja aamulla klo 5 päästiin starttaamaan kohti Järvenpäätä eli ratsastuskeskus Ainoa. Olin aivan hermoromahduksen partaalla ja kun jouduttiin vielä takaisin kääntymään hevosten papereiden jäädessä toiseen autoon, olin valmis saamaan hyperventilaatiokohtauksen. Lopulta oltiin matkalla ja koitin itsekin saada itseni koottua, vaikka meikit oli jo tässä vaiheessa aamua huutokiljuttu poskille (ja äiti ei varmasti enää ikinä lähde mukaan kisoihin). Sattui siis aamulla niin paljon erilaisia kommervenkkejä, että oletin ettei tämä päivä voi hyvin mennä, mutta toisin kävi!

postauksen kaikki kuvat kuvannut Susanna Lehto / Suvililja.net, kiitos!

Riihimäellä napattiin kyytiin ihana Anu, joka lupasi tulla auttamaan kisoihin. Ilman Anua ei oltaisiinkaan pärjätty näin hyvin kisoissa, joten järjettömän suuret kiitokset vielä! Riihimäeltä jatkettiin navigaattorin ohjastamana kohti Järvenpäätä ja pian oltiinkin jo Ainon pihassa, jossa vastassa oli iloiset toimihenkilöt. Auto parkkiin ja hevoset kävelemään, itse kiiruhdin kansliaan katsomaan pitääkö ne rokotustodistukset näyttää vai ei (ja tietenkään ei, joten "turha" takaisin paluu reissu aamulla, mutta ikinähän sitä ei voi tietää!).

Nyt tähän ylistän Ainoa ja sitten keskitytään kisoihin. Eli aivan huikean hieno paikka, kaikki toimi; radat, pohjat, järjestelmät (paitsi hiton FilmMe petti minut juuri sitten 90 cm radalla, haha!), toimihenkilöt, aikataulut.. Tilat oli uskomattoman hienot, screenit upeat.. Kaikki oli vaan niin viimisen päälle ja hyvin suunniteltu. Ei ole sen suhtee muuta kuin positiivista sanottavaa ja takuulla kun aikataulut taas saadaan sopimaan, ollaan uudestaankin menossa, vaikka kallista se onkin! Mutta nyt keskitytään itse kisasuorituksiin.

Koska oltiin aikataulusta niin paljon aamuhärdellin takia myöhässä, en ehtinyt edes kävellä 90 cm rataa vaan katsoin pari ratsukkoa ja sen jälkeen painelin tamman kanssa verryttelyyn. Allin kanssa tavoitteet olivat yksinkertaiset; molemmat radat tulisi päästä maalilinjan yli. Kun on kaksi hevosta jotka ovat täysin eri vaiheissa tulee mielestäni tavoitteetkin asettaa sen mukaan. Tällä hetkellä Allin kanssa tavoitteet ovat jotain ihan äärettömän helppoa, juuri ajateltuna esimerkiksi tämän kisan tavoite; maalilinjan yli pitää päästä molemmissa luokissa. Pyryn kanssa taas tavoitteet voi olla jotain muuta; nopea rata, sijoitus, puhdas suoritus.. Miltä se ikinä verryttelyssä tuntuukaan!

Jo alkuverryttelyistä alkaen Alli oli aivan SUPER. Tai no aluksi koitettiin fiksatulla kuolaimella, mutta koska se ei toiminut sitten yhtään, laitettiin se takaisin "vanhoihin asetuksiin" ja sen jälkeen kaikki palaset vain oli kohdallaan. Kaikki hypyt oli onnistuineita, yhtäkään puomia ei edes verryttelyssä tullut. Oi että miten hyvällä fiiliksellä lähdettiin radalle. Ja radalle lähtiessä jännitin itse aivan sikana ja se näkyi radalla. Mutta Alli, voi että se oli super! En vielä viikko sitten olisi uskonut että 90 cm olisi näin helpon tuntuista, vaikka kuski kuinka yritti mokailla. Alli paikkasi ja korjasi ja pääsimme jopa uusintaan! En oikeastaan sen enempää lisännyt vauhtia, mutta etenin sujuvasti esteeltä toiselle. Sarjalle lähestyessä mietin vielä että älä tuuppaa, mutta jossain alitajunnassa sitten kuitenkin päätin niin tehdä ja aivan typerän mokani takia otettiin sarjan A-osalta puomi. Mutta mikä fiilis radan jälkeen! Niin helppoa, niin sujuvaa, niin... super! Hieman tuloksia vilkuillessa kismitti se oma mokapuomi, sillä ilman sitä, oltaisiin päästy palkintojenjakoon. dämit!

Tämä FilmMe pätkä on siis epäonnistunut, sillä ensinnäkin tägi tippui ja toiseksi siinä näkyy sekä edeltävän että minun jälkeen menevän radat. Meidän radasta näkyy jotain kohdasta 1.43 eteenpäin.

Puolisen tuntia odoteltiin seuraavaa luokkaa ja tällä kertaa pääsin jopa radankin kävelemään (tai linkuttamaan koska saapas hiersi heh.). Katsellessani esteitä "Allin silmin" ne tuntuivat aivan järjettömän isoilta ja kamalilta. Ollaan viimeksi hypätty metriä Heinäkuussa 2015, edes valmennuksissa yksittäistä isompaa estettä kummempaa ei olla menty, vaan yleensä esteet on ihan max 90 cm. Joten kyllä, jännitti ja kovasti. Verkka oli myös aivan kamalaa kaaosta tällä kertaa jo ihan yleisesti että myös meidän osalta. Heti ensimmäistä estettä verkassa lähestyessäni tamma sinkaisi tykin suusta sitä päin ja sen jälkeen tehtiin sellaisia tasajalka pupuloikkia kaikkien yli. Siis ihan tosi meinasin jo verkassa hävetä silmät päästäni ja mietin että mihin olen taas pääni pistänyt. Selkeästi tämä jännitti vielä 90 cm enemmän, sekä minua että hevosta.

Kun verkassa oli muutama onnistuneempi hyppy saatu, oli aika kiiruhtaa jo kisa-areenan puolelle. Koitin kovasti hengitellä ja muistaa että nyt ei saa yhtään tuupata vaan odottaa, mutta ei saa jäädä kädellä kiinni ja jalka lähellä muttei täysillä esteelle.. Ja tuhat muuta asiaa. Ja äänimerkistä ei muuta kuin baanalle. Ja mitä ihmettä mää oikein meinasin. Ensinnäkin tulin jo ykköselle aivan päin helkkaria. Tamma siis ei missään mielessä ollut yhtään niin hyvä kuin 90 cm, vaan paljon enemmän nyppi ja haki paikkaansa. Ekalle ratsastin ihan vinoon ja käsi lukossa. Eihän se siis missään nimessä ollut hevosen puomi. Sen jälkeen meinasin ratsastaa 5 estettä päin, koska edelleen, ihan vinossa tulin ykköselle. Sitten ajattelin että nyt ryhdistäydy ja kappas miten saatiinkin palasia kohdalleen! 2 ja 3 aivan super hyvin, sarjalle maltoin odottaa, mutta en tehnyt välissä pidätettä vaan tultiin turhan isolla laukalla ja otettiin b-osa alas. Siinä sitten tuli joku paniikki kuskille ("apua miten iso okseri, tarvitaan ainakin tuhat km/h lisää nopeutta" ) ja Lehmä ponkaisikin sen verran terävästi yli että tasapaino horjahti. Nopeasti kuitenkin saatiin tasapainoa takaisin, mutta kutoselle tehtiin vielä pupuloikka, mutta siitä rauhallisesti ja erinomaisesti seiska okseri. Kasille taas jäin hieman liikaa kädellä kiinni ja otettiin taas typerä kuskin puomi.

Mutta radan jälkeen olin pelkkää hymyä. Sillä oikeasti, en olisi ikinä uskonut että se voisi mennä harjoittelematta näin hyvin! Kuskia jännitti, hevosta jännitti ja se näkyy, mutta nyt pystyn taas paljon luottavaisemmin mielin jatkaa eteenpäin. Virheet oli niin pieniä, että ne eivät edes ole vaikeat korjata. Ja teimme myös ennätyksen; ensimmäinen 100 cm rata läpi! Yhden metrin radan ollaan viime kesänä menty (ainoat kisat mitä Alli kisasi) ja sekin kesteytettiin. Joten kyllä, aivan huippua!

"jeeee, este!"

No mutta mites sitten Pyry. Nyt on pakko sanoa että tällä reissulla olin tosi pettynyt Pyryyn ja sen takia sen kertomukset jäävät pintapuoliseksi. Verkassa Pyry oli uskomaton, vaikka verkkaaminen oli suhteellisen hankalaa. Tuntui että 110 cm verkassa kokoajan oli molemmat esteet joko selkeästi alle 110 cm tai sitten yli (+10) sen. Kerran sitten tultiin 120 cm pysty kun ei muutakaan ollut tarjolla ja Pyry oli aivan super skarppi ja terävä ja korjasi todella hyvin. Oli ilo ja aivan huikean hyvä fiilis radalle lähtiessä.

Radalla no. En tiedä mitä tapahtui. Olin ensinnäkin opetellut radan väärin. Toiseksi.. Kaikki puomit vaan tuli mukaan ja en sille mitään selkeään loogistä syytä keksinyt oikein ikinä. Otan asian puheeksi sitten taas valmennuksessa perjantaina. Ykkönen oli vielä hyvä ja ihan skarppi. Sitten kakkonen, hyvä paikka eikä mitään katastrofia, mutta puomi. Sen jälkeen ajattelin että otan hieman enemmän ylös, joten kolmonen puhtaasti. Sitten taas nelonen alas. Ja vitonen. Ja kutonen. En edes jaksanut enää laskea montako virhettä meillä oli. Seiskalle ajattelin että jos laukka onkin liian hidasta ja otin hieman enemmän laukkaa; puhtaasti seiska. Ja kasi alas. Kasin jälkeen vaan heitin ohjat pois ja taputin kaksin käsin ja kehuin kovasti. Sillä luulin että se rata loppui tähän, mutta todellisuudessa heti kulman jälkeen tulikin vielä sarja, eli 9ab. Mulla oli kaikki ohjat pois, Pyry siirtyi jo raviin ja olin itse sillain voi helvetti mikä munaus. En edes ajatellut että se hevonen ikinä tulisi sinne sarjan sisälle itseään ponnistamaan vaan ihan loogisesti (toivoin?) että se vaan hiipuisi ja pysähtyisi. Mutta vielä mitä, kun ehdin sekunnin osan keräämään ohjia vasempaan käteen, Pyry tajusi että toikin pitää hypätä ja sinne se hullu meni. A osa otettiin ravissa tyylikkäästi mukaan ja väliin tikattiin kaksi askelta b-osa puhtaasti, Hävetti ja äkkiä pois radalta.

Tulostaulussa 24 virhepistettä ei kuulostanut kovin hyvälle, mutta nielen tappioni. Nyt pitää vaan alkaa ottamaan enemmän ratoja alle ja mennä sitä kymppiä, ei sitä muuten ikinä opi. Valmennuksia ja kisoja ja treeniä, kyllä ne vielä sieltä sutviintuu! Ja ei, en pysty itse edes katsomaan videota tuntematta suurta häpeää joten jätän tällä kertaa julkaisematta, palataan siihen sitten kun olen oppinut ratsastamaan kympin radat edes muutamalla puomilla vähemmän ;)

Kiitos Anulle suuresta avusta ja Ainolle huippukisoista, palataan taas!