Siirry pääsisältöön

Herkun kanssa kohti Tamperetta!

Minun on kokonaan vieläkin kirjoittamatta kuulumispostaus pääsiäiseltä saakka. Siellä on ollut ei niin mairittelevasti menneet estekisat Allilla, muutama ratsastuskoulutunti, estetunnille Allilla eksyminen, koulu- ja kotitreenejä. Ihana kevät tuonut sulan kentän ja aurinkoisen fiiliksen, eikä tämä lomaviikkokaan ole ollut todellakaan mitään kotona istumista. Ehei. Nyt alkaa taas viikonloppuna messut Tampereella, josta meidätkin voi bongata osastolta E70. Tervetuloa ;)

Mutta myös Herkules suuntaa Tampereelle sunnuntaina. Herkku on ilmoitettu sunnuntaina varsanäyttelyyn Teivossa, missä TOP5 pääsee hevoset messuille. Ei tässä nyt mitään viiden parhaan joukkoon toivoja ole, mutta mennäänpä näyttämään taas ihmisten ilmoille. Tiistaina käytiin tekemässä vähän käytännön harjoituksia, harjoiteltiin taas koppiin menemistä ja mentiin maneesille. Huh siitä on tullut aikamoinen äijä. Saa nähdä miten Tampereella käy kun herra ottaa hieman kipinää kaikista. Onneksi viisaammat sanovat että yleensä tämä kolmivuotis kevät on pahin.. Ja toivotaan niin. Ei se edelleenkään onneksi ole mahdoton ja kunnioittaa kyllä ihmistä, mutta on välillä kyllä sokea kuin lepakko kun jotain näkee.. Ja sitten pörhistellään ja ollaan niiiin oria ja niiiin röhkitään menemään. Juokseekin niin helkkarin kovaa, että omat tossut eivät Wanhan maneesin pohjalla meinanneet pysyä perässä. 

No. Se nähdään Tampereella miten käy!

Herra ruikelo kuikelo Herkules

Kommentit

  1. Ensimmäistä kertaa pakko kommentoida, että Teivossa nähdään!

    VastaaPoista
  2. Mitä ihmettä, miksei tullut aprillipilaa tänä vuonna :'( Sun pilat on olleet ihan parhaita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukuun Bonus: Jouluarvonta!

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi! Sankar Men's Fashion Oy Tehtaanmyymälä Turku Sponsoroi Kisamatkalla-blogin jouluarvonnan! "Palkintona Viking Line-lahjakortti, joka oikeuttaa 2-4 hengen vuorokauden miniristeilyyn Turusta Tukholmaan samassa B- tai C-hytissä. Kortti on voimassa 3.11.2012-28.2.2013." Nyt on siis Joulukuun kunniaksi luvassa muutamia erikoisjuttuja, ja päätin aloittaa tämän kuukauden arvonnalla!  Tällä kertaa arvonnan palkintona tosiaan Sankar Menin sponsoroima lahjakortti miniristeilylle. Nyt kaikki siis osallistumaan tähän jouluiseen hyvänmielen tuulahdukseen! Arvonta päättyy 16.12.2012 klo 12, joten palkinto saapuu vielä jouluksi kotiin ;) Ja tietenkin arvontaa saa halutessaan mainostaa omassa blogissaan! Arvontaan osallistuminen  onnistuu kuin kommentoit postaukseen seuraavat asiat: - nimesi / nimimerkkisi - sähköpostiosoitteesi - linkittämällä mahdollisen blogisi  Huomatkaa, arvonta on avoin kaikille! Nyt on joulunodotus viral...

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

Hiljainen hyväksyjä?

Postaksessa esiintyvät kuvat ovat kuvituskuvia ja tilannekuvia, niitä ei tule yhdistää täysin tekstiin. Takuulla jokainen on nähnyt kohua herättävän videon . Ja jokainen hevosista edes pikkiriikkisen ymmärtävä tietää että jokin raja on tässä ylitetty.  On turha olla mielestäni tekopyhä: kyllä minäkin olen joskus hevoselle hermostunut, olen sitä suusta nyppässyt, kannuksella potkaissut, karjaissut, joskus jopa läpsäissyt. Yleensä sen jälkeen poden pitkään huonoa omatuntoa, sillä se ei missään nimessä ole hyväksyttävää, se ei ole hevoselle oikeudenmukaista. Jos hevonen ei ymmärrä mitä siltä odotetaan ei siihen väkivalta auta. Vaikka minäkin olen polullani joskus sortunut, en silti pidä näkemästäni. Tähänkö on tultu? Koska kyseinen video on itsessään herättänyt paljon kohua ja keskustelua, en halua siihen perehtyä enempää. Useasta blogista kuin keskustelufoorumeistakin löytyy siitä tarpeeksi ja uskon että suurin osa on asian suhteen samaan mieltä. Se, mistä haluan puh...