Siirry pääsisältöön

Valmennusviikonloppu 1/2

Vihdoin päästiin hyppäämään! Nyt on hieman omien työkiireiden takia ollut hyppytaukoa ja Pyry on saanut suorittaa enemmän sileällä ja maastossa. Tänään sitten pitkästä aikaa päästiin taas hyppäämään, kun ollaan Somerolla Karin kurssilla. Ihan super kivaa päästä taas pitkästä aikaa hyppäämään, vaikka todellakin olen itse pahasti ruosteessa!

Matkaan lähdettiin tänään yksin, sillä äiti lähti isäpuolen kanssa viikkonlopuksi turkuun. Ei siis valitettavasti mitään kunnon materiaalia, mutta otin kypäräkameran mukaan, että saan valmennuksesta edes jotain materiaali. Olin suunnitellut että olen tosi hyvissä ajoin, mutta kun puhuttaan minusta niin aina jotain pääsee tapahtumaan. Kuten tänäänkin, traileri oli talvirenkaiden vaihdossa, mutta se venähtikin puolituntia pidempään kuin piti. Sitten olinkin jo vähän hädässä ja myöhässä, mutta onneksi Somerolla olin maneesissa jo muutamaa minuuttia yli. Enkä ollut edes viimeinen, huh! Onneksi oli kaikki tuttuja porukasta niin ei se ollut niin justiinsa.

Pyry oli.. miten sen nyt nätisti sanoisi, reipas. Alkuverkoissa se oli ihan kiva, mutta heti kun alettiin tulemaan vaikka ihan puomejakin, en onnistunut sitten millään. En siis yhdellekkään puomille saanut mitään järkevää etäisyyttä ja mennä kolisteltiin miten sattui. Pyryllä oli jo siinä niin hauskaa, että se oli jopa vahva kädelle, mikä oli jokseenkin hämmentävää. Eikä se vahvuus ainakaan vähentynyt kun hyppäämään alettiin..

Mutta ei hitto mikä pantteri! Ei voinut kun hymyillä, kyllä se vaan niin tosissaan yritti ja hyppäsi. On se niin paras, etten nyt tähän keksi mitään sen parempaa sanomista siitä. Katsokaa vaikka tuota kypäräkameravideota, vaikkei siitä paljoa mitään näekkään. Onhan sentään jotain materiaalia. Huomenna taas jatketaan valmennuksessa, jee!


Kommentit

  1. Ihkua olla pitkästä aikaa PP:n kyytillä :) Sen korvat <3 t. Johanna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov