Siirry pääsisältöön

Valmennusviikonloppu 2/2

Ja taas mennään! Eilen valmennuksessa jumppailtiin ja tänään sitten hypättiin rataa. Sain Jennan pestattua kuvaamaan, joten saatiin vähän muutakin kun kypäräkameramateriaalia. Pyry oli kotona jo varustaessakin ihan pöheli, se puhisi ja möhelsi, ilman mitään sen kummempaa syytä! En tajua mikä sitä vaivasi, heh.

Ratsastaessa Pyry tuntui tosi kivalta jo heti alkuun, ihan sopivasti eteni ja oli tosi kiva hypätä. Kaikki paikat osuivat ja hyppääminen oli helppoa. Kunnes tein yhden pienen virheen.. Ihan normaalisti olin tulossa viimeisen radan pystylle, mutta näin paikan ihan tuhottoman kauas. Siinä vaiheessa olisi pitänyt vain istua ja odottaa pienen pidätteen kanssa mutta mitäs minä, koitan tappopaikalta tuupata yli. No eihän se tietenkään mene. Pöheli sitten sen verran sai tasapainoni horjahtamaan, että siellä kaulalla killuessani moksahdin alas.. Ja Pyry tietenkin hörvät hörössä jatkoi maneesia pitkin eikä edes antanut kiinni. Heh.

Huomaa tosiaan hyppytauon minussa. Nyt pitäisi ensi vuodeksi taas ostaa ratsastuskouluun kymppikortti ja tällä kertaa ajattelin ostaa kahteen eri kouluun. Jospa siitä saisi taas lisää kilometrejä ratsastukseen ja sitä kautta lisää hyppyjä ja treenejä! Sen enempää mutisematta, videolla muutamia hyppyjä. Pyry kyllä hyppäsi tänään ihan superhyvin, vaikka edelleen oli hieman kädelle vahva ja aluksi hieman nyppi ohjaa. Radalla kaikki vaan - sitä yhtä lukuunottamatta - osui hyvin kohdalleen ja kaikki meni ihan putkeen. Ehkä me tästä vielä opimme ;)


Kommentit

  1. Eikä, no välillä näin :D Mä jo aattelin että sä et ikinä tipu!

    VastaaPoista
  2. Voi ei :D Nää on näitä, mutta hienolta näyttää tossa videolla!

    Pakko vielä kysyä että millä teet blogin bannerit? Varsinkin tuo animaatiobannerin tekeminen kiinnostaa tosi paljon ja olen yrittänytkin, mutta en ole vielä saanut tulosta joka ei olisi laadultaan täyttä sontaa... :s


    Ps. jos vain haluat/jaksat, niin sellainen postaus olisi kiva missä selitäät miten teet bannerit (;

    VastaaPoista
  3. Voi hassu Pyry :) Voiko teillä päin ostaa ratsastuskoulun kortin vain estetunneille vai pitääkö käydä tavallisillakin tunneilla?

    VastaaPoista
  4. Blogien esittelypostaus #1 on julki, käykäähän lukemassa mielipiteeni blogeistanne!

    Joulukalenteri: Lukemani blogit #1

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si...

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan...

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla t...