Siirry pääsisältöön

Maailman parhaita lahjoja, maailman parhailta ihmisiltä!

Ensimmäinen joulu aikoihin mikä saa hymyn huulille..



Nyt on siis luvassa paljon enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä. Yllä näkyy meidän eteisestä löytyvä, väriä vaihtava kynttilä ja seuraavana kuvassa osa joulukorteista. Keskellä komistaa oikein hieno käsin tehty kortti. Arvaatte varmaan kuka kuvaa komistaa ja kuka sen on tehnyt?


En ole materialisti ja rakastan antaa jouluna. Itse inhottaa saada kalliita lahjoja. Tänä vuonna olin ollut erityisen kiltti (viime vuonna sain kaksi suklaarasiaa ja pari kymppiä, heh!) ja sain paljon lahjoja! Kiitos rakkaat kun muistatte minua. ♥ Osa oli tietenkin omia hommaamiani, mutta on ihana silti saada myös muilta lahjoja!




Kaikki ihanat lahjat. Rakastan noita Cars-nenäliinoja!! Ai että, kyllä joku taas tiesi mitä haluan, hih! Ja joku tonttu oli tallilla kuullut että kuolaan Schockemöhlen tummansinistä kouluhuopaa. Ihmekös kun avasin paketin vastaan tuli sellainen! Arvat on vielä raaputtamatta, mutta kruunun sisältä löytyi mielettömän ihanaa huulikiillettä, I LOVE IT!



Omat joululahjani. Eli Racesafen palaturvaliiviä kokeilin jo viime valmennuksessa ja suosittelen. Kerrankin turvaliivi joka toimii myös minun pidempi selkäisen kanssa. Uusi objektiivi on Sigman 70-200/2.8 II ex apo dg macro hsm. Se mitä haaveilin, joten pakkohan se oli ostaa. Nyt vain tarvitaan totuttelemista uuteen putkeen! :)


Mitä te saitte joululahjaksi?
Haluan toivottaa teille vielä oikein rauhaisaa ja hyvää joulua!

Kommentit

  1. oi ihania tavaroita mitä sait! : )) ite sain Eskadronin kuljetussuojat, linimenttiä, heppa namuja ja muuta kivaa! :)) HYVÄÄ JOULUA SINNEKKIN!

    ja täältä löytyy myöhemmin joululahja postaus: http://girl-and-eight-hoofs.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ompa kivoja lahjoja! :-) Mä en oikeastaan saanut mitään heppakamaa (en tosin pyytänytkään :D), lukuunottamatta pikkuponin kankisuitsia, jotka käytiin ennen joulua ostamassa ja äiti lupasikin maksaa ne! :)

    Btw mun täytyy sanoa, että Pyryn takia mulle on tullut aivan mieletön suokkikuume! :D Tuollaisen hevosen mielelläni halajaisin itsellenikin!

    VastaaPoista
  3. ihania joululahjoja sait ! :) Otappa paljon kuvia uudella objektiivillä. Meinaan omani mennessä rikki, ois tarkoitus hankkia uus, ja en yhtään tie mihin alkaisi säästämään ! :D Itse sain paaaljon suklaata, ja kaikenlaista pientä tarpeellista!

    VastaaPoista
  4. sait kivoja lahjoja :) ite sain kengät, saappaanvarret ja rahaa :)

    VastaaPoista
  5. Hei mä oon kattellu tota ihan samaa objektiivia ja suunnitellu ostavani, mistä löysit ja mihin hintaan? :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti