Siirry pääsisältöön

Haasteena maastoesteet

harrasteesta aina avoimeen helppoon

Kun aloitin kenttäratsastuksen, jo harrasteen esteet olivat mielestäni tarpeeksi jännittäviä. Kun muutaman vuoden oli hypännyt tukkeja tukin perään, alkoi tutustumisluokan esteet jo huutelemaan. Tutustumisluokassa yleensä tulee jo hieman tehtäviä, linjoja ja helppoja vesitehtäviä. Suuri muutos  oli kuitenkin hypätä avointa helppoa! Siellä sai jo miettiä miten mikäkin linja ja lähestyminen tullaan, oli tehtäviä ja haastetta. Niinpä päätin nyt puhua hieman siitä mikä on meille tuottanut ongelmia ja missä taas me olemme olleet luonnostaan jo hyviä - jos näin voi siis sanoa. 

Harrastetasolla on vielä todella vähän eri elementtisiä esteitä. Siellä pääasiassa esteet ovat tukkeja tai helppoja nousuesteitä. Niinisalossa on kuitenkin harrasteessa mm. tynnyrit, jotka tuottavat helposti ongelmia jo värinsä puolesta, mutta myös silloin jos kivi osuu siihen. Jokainen tietää millaisen kolahduksen metallli pitää kun kivi osuus siihen? Meillä ei Pyry ole ikinä katsellut niitä kammottavia tynnyreitä ja yleensä ei Mollakaan, kerran Molla hieman pelleili kustannuksellani ja meinasi kieltää jo tutuille tynnyreille, vaikka lopulta ylittikin sen mukisematta. Pääasiallisesti kuitenkin harraste on hauskaa etenemistä esteeltä toiselle.


Vesi on maastoeste elementeistä ehkä minun mielestä paras. Ennen harrasteessa oli todella vähän vettä, mutta nykyään jo melkein kaikissa harrasteluokissakin on veteen pakollinen portti. On siis jo alemmalla tasolla todella tärkeää että hevonen on tottunut menemään veteen. Harrasteessa vesi on juuri nimenomaan pelkästään vesiportti, eli veden läpi laukkaaminen. Tutustumisluokassa on yleensä hyppy vesirajan läheltä tai vedestä pois ja helpossa taas vesieste voi olla jo melkein mitä vain. 

Vaikka pidän monesta vesiestevariaatiosta, yksi on vielä turhan hankala edelleen meille. Meillä on käynyt myös avoimen helpon kanssa tuuria, sillä me emme pysty Pyryn kanssa tekemään siistiä alashyppyä veteen. Kaikki muut onnistuu, este suoraan veteen, este vedessä, este pois vedestä. Mutta auta armias jos pitäisi hypätä suoraan alashyppy veteen! Tähänkin tarvitaan vain harjoitusta ja juontaa takulla juurensa jo aikaisemmin vaikeista alashypyistä. Tuntuu ettei Pyry halua hypätä alas koska ei näe millainen pohja veden alla on tai kuinka syvää vesi on. Tiedä sitä miksi juuri alashyppy veteen tuottaa näin suurta ongelmaa..


Meille oli aikaisemmin tosiaan jo pelkät alas hypyt ongelmallisia. Banketilla kaikki oli ihan hyvin, mutta jos piti tehdä ihan yksittäinen alashyppy tai portaat, ei Pyry yksinkertaisesti halunnut mennä alas. Muistan sen fiiliksen kun ensimmäisen kerran tutustumisluokassa Keravalla oli yksinäinen alas hyppy ja jännitin sitä ihan hirveästi! Yhtään se ei kuitenkaan ei silloin epäröinyt ja sen jälkeenkin kaikki alashypyt kuin myös portaat ovat menneet kun leikiten.

Vaikka ongelmallisia alashypyt ovatkin olleet, yksi ehdoton lempparini on banketti - yksinkertaisena ja erilaisina variaatioina. Ylös hypylle ei saa ratsastaa liian kovaa ja alas taas pitäisi itse pysyä tarpeeksi jalalla edessä että pysyy tasapainossa. Pyry tekee ns. helppoja alashyppyjä, eli ei hyppää eteenpäin, vain tiputtautuu melko nätisti alas. Tämä helpottaa kovin kun avoimessa helpossa saattaa banketin jälkeen olla jo pian seuraava este. Eli ehdottomasti banketti on yksi lemppari, kaikkine variaatioineen. Itselläni ei ole videota Niinisalon tehtävistä, mutta lainaan kaverini pätkää missä näkyy oikeastaan muutama avoimen helpon este. Niinisalosta ehdoton lempparini on tästä linkistä löytyvä tehtävä. Eli siinä on banketti tyylinen ylös- ja alashyppy ja sen jälkeen renkaat jotka myös viettävät alamäkeen, eli hyppy tulee alemmas mitä ponnistuskohdalla on. Aivan mielettömän kiva ja sujuva tehtävä, missä ei saa yhtään olla liikkeen edellä - ainakaan helposti etupainoisilla suomenhevosilla! - ettei ole esteen jälkeen nenällään ;)



Kun päästiin vauhtiin siihen mitkä ovat niitä ehdottomia lemppareita, jatketaan vielä hetki Niinisalossa. Samalla videopätkällä, tästä klikattuna, on aivan järjettömän hyvä tarkkuustehtävä! Tarkkuustehtävät, eli juuri kapeat ja paljon aivoja vaativat sarjat, ovat mielestäni yksiä parhaimmista! Ne eivät missään nimessä ole helppoja ja meilläkin on joskus ollut ongelmia niiden kanssa. Kapealle lähestyessä on todella tarkkaa tulla hyvässä, kootummassa laukassa, molemmat kyljet hyvin pohkeiden välissä ja kaula ehdottoman suorana. Kapealle tarkkuusesteelle hevonen voi kieltää todella helposti, jo pieni kaula mutkalla lähestyminen voi tehdä tehtävästä todella vaikean. Kaikki haastavat tehtävät ovat ehdottomasti minun mieleeni, jokaisen avun pitää olla oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Toinen aivan ehdoton suosikki tuli tämän vuoden Lapinlahdelta. Missään en ole ennen päässyt sunken roadia hyppäämään! Eli eräänlainen "vallihauta", banketti väärinpäin! Ensin tehdään alashyppy ja muutaman laukan jälkeen ylöshyppy. Ensimmäisen kerran elämässäni hyppäsin tätä tehtävää Lapinlahdella ja vaikka taustajoukoissa kauhisteltiin miten kammottavalta se näytti, minusta se suorastaan oli houkutteleva! Aivan oppikirjamaisesti ei meidän "vallihaudan" ylitys mennyt - näet sen klikkaamalla tästä - sillä vielä hieman alashyppyjä epäröivää hevosta ei kannata tuoda huolimattomasti vinossa alashypylle. Lisäksi pistin liikaa painetta ylöshypylle ja hevonen joutui venyttämään, mutta selvitti sen kuitenkin kunnialla. Tästä huolimatta, tämä sunken road oli yksi ehdoton kesän lemppari!


Huh, voisin puhua kenttäratsastuksesta ja maastoesteitä vaikka romaanin verran! Tässä kuitenkin fiiliksiä niistä lemppareista kuin hieman ongelmiakin tuottavista esteistä. Jossain vaiheessa voisi enemmänkin alkaa analysoimaan vaikka maastoratojen eroista (tuttaritasolla varsinkin pystyn monesta paikasta sanomaan mielipiteeni) tai muuta mukavaa, mitä sitä nyt tässä keksii lämpimikseen. Tälläistä kuitenkin tällä kertaa!

Oletko sinä hypännyt maastoesteitä / mikä on sinun lempparisi?
postauksen kuvista kiitos Pilvi Vähämäki, Anna Laasa ja Henna Kaskinen

Kommentit

  1. Tykkäsin paljon, todella monipuolista luettavaa! :) Ite en oo hypänny maastoesteitä, ja haluisin. Leirillä oon tosin pari kertaa risu kasan yli..:D

    VastaaPoista
  2. kiva postaus! :) Meillä on kotona rengaseste, ja muutama muu mini maastoeste, ois kyllä kiva hypätä erilaisia ja ehkä vähän isompiakin ;D

    http://3.bp.blogspot.com/-ro0h6KRy2fI/Ukc2nvE09sI/AAAAAAAAHO0/C4yguQwvPyw/s1600/DSC07804.JPG
    ^ toss yks meidän maastoeste :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia! Ja tosi kiva tuo teidän rengaseste! :)

      Poista
  3. apuaa, tekis niin mieli hypätä jotain maastoesteitä, näyttää niin hauskalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on hauskaa ja ikävä kyllä - siihen jää koukkuun ;)

      Poista
  4. Mulla on vihdoin hevonen, jonka kanssa on tähtäys kenttäkisoihin ja aika ristiriitaisin tuntein odotan ekaa kertaa maastoesteillä. Hevonen onneksi antaa mulle paljon anteeksi, mutta toivon mukaan selvitään hengissä Niinisalon tukeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee! tää on koukuttava alalaji, ei muuta kun ensi kesänä maastoesteille ;)

      Poista
  5. Olen hypännyt muutamia kertoja maastoesteitä ja se on todella kivaa puuhaa. Omalla ponilla en ole hypännyt mutta olisi kiva kokeilla. Se olis todella jännä kokemus :)

    VastaaPoista
  6. Mun lemppari on ehdottomasti vesi, ja sit kans risut :)

    VastaaPoista
  7. Tosi mielenkiintoinen teksti! Joskus vuosia sitten on tullut viimeksi hypättyä maastoesteitä leirillä, mutta haaveissa olisi rakentaa pieni oma rata tänne kotio :) Olisi mukavaa vaihtelua, vaikka kyllähän me lätäköitä loikitaan muutenkin, vaan niitä ei taideta maastoesteiksi laskea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia! Jos vaan on jotain mahdollista rakentaa ei muuta kun rakentamaan! On hevosellekin kivaa vaihtelua! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov