Sponsorointi: mihin pitää vetää raja?

Tuskastuttavaa pohtimista siitä mikä on sopiva määrä sponsorointia..

Ja mukana tietenkin mainosta, kutsu löytyy kipasta, ei kun osallistumaan!

Huh, ensimmäinen osakilpailu lähestyy ja itseä jännittää jo se kovin! Suurimmat kysymykset soivat päässä: mitä jos kukaan ei osallistu? Mitä jos minun kaikki vaiva menee hukkaan? Uskon - ja toivon - että saadaan kuitenkin edes se kolme ratsukkoa palkittua loppukilpailuissa ja voin vaan sanoa että sitä odotan innoissani!

Tänään taas hukuttauduin netin ihmeelliseen maailmaan tutkimaan kaikkea mitä voisin sponsorina hommata. Olen sellainen ihminen, että kun jotain alotan, teen sen vähintäänkin hyvin, mutta yleensä vedän sen yli, korkealta ja kovaa. Tänään siis selatessani pokaalivalikoimia useiden eri tukkujen sivuilla, aloin miettimään missä vaiheessa minun pitää piirtää stoppi tähän minun paperiini?

Aloitin tämän sponsoroinnin aika pienesti, tai niin ainakin kuvittelin. Kaikki lähti halusta saada aikaan hyvä mieli ja voin myös kertoa että se saavutettiin. Aluksi ne piti olla vain ruusukkeet - ja prameat sellaiset! - mutta lopulta taas homma karkasi käsistä.. Lopuksi omin pikku kätösin teimme kauniita kaulanauhoja ja täytimme makealla herkkukoreja. Kun pisteeksi i:n päälle piti vielä ruusutkin palkituille hommata. Kyllä minä sain kehuja siitä että vaivaa olin nähnyt ja oma fiiliskin oli täysin huipussaan. Sain toteuttaa itseäni täysin vaikka alunperimmäinen idea pelkistä ruusukkeista olikin jo häivytetty..

Viime vuoden palkintopöytä. Ja puhe kun oli vain ruusukkeista!

Minulla on siis paha tapa vetää homma vähintään överiksi. Olen tässä jo tilaillut lisää ruusukkeita ja tietenkin myös loppukilpailun ruusukkeet hommattu. Nämä tietenkin tulevat esittelyyn kun ne saapuvat (toivottavasti ensi viikolla!) ja voittajien loimetkin on hommattu ja ovat enää brodeerausta vaille valmiit (ne myös esitellään myöhemmin, lupaan!). Miksen tunne itseäni kuitenkaan vielä tarpeeksi antaneeksi ja haluan vielä lisää?

Oman seuran kanssa tämän cupin järjestäminen oli mielestäni mutkatonta. Oli hieno huomata että siellä oli selvät pelisäännöt sponsoroinnin suhteen, eli minun oli helppo hypätä kelkkaan mukaan. Sain myös luvan palkita omilla ruusukkeilla ja kokonaiskilpailun parhaat. Tämä on siis minun yksi hyvin pian täyttyvistä unelmistani, mitä en vieläkään voi täysin ymmärtää!

Se mihin nyt olen joutunut, on pokaaliloukku! Päätin jo aikaisemmin että mitalit eivät tähän cuppiin sovi, mutta en hylännyt ikinä mielessäni pokaaleja, vaikka kovasti väitin ettei mitään sellaista ole tulossa. Onko se sitten liikaa? Mihin minä sen rajan nyt vedän? Löysin jo nopealla selaamisella aivan täydelliset pokaalit (huomaa linkki!), jotka eivät ole aivan tavallisen pokaalin näköisiä ja mielestäni sopivat täydellisesti tähän cup henkeen. Mutta meneekö tämä tosiaan nyt korkealta ja kovaa yli? Minun tuurillani eivät ole edes mitään halpaa kamaa ja kaikenlisäksi ei mitään pikku pokaaleja (isoin olisi n. 47cm).. Tietenkin löysin monia muitakin aivan järjettömän ihania pokaaleja jotka omaan silmään kelpaisivat jaettavaksi ja myös erilaisia lasipokaaleja jajaja.. 

Jos mietitään järjellä, cupissahan on huisin hyvät palkinnot. Molemmissa osakilpailuissa rahapalkinto (+ aivan mahtavat ruusukkeet), kokonaiskilpailun kolmelle parhaalle rahapalkinnot, voittajalle loimi ja paras suomenhevonen palkitaan myös. Lisäksi haaveilen näitä pokaaleista! Ja edelleen suurin pelkoni on että teen tämän kaiken turhaan ja emme saa osallistuneita.. Ehkä se on turha pelko?

Nyt ollaan siis pahasti loukussa..

Missä vaiheessa sinun mielestäsi mennään överiksi?

pahoittelen myös tämän päivän tuplapostausta, muistakaa katsoa valloittava video alempaa!