Siirry pääsisältöön

Sponsorointi: mikä on ruusukkeen merkitys?

onko se vain yksi roska muiden joukossa?


Jos joku ei vielä ole tiennyt, itse rakastan kuollakseni ruusukkeita. Vuosia sitten saatoin havahtua selaamasta ruusukefirmojen sivuja. Vertailin jo pienenä eri paikoista saatuja ruusukkeita ja muodostin itselleni käsityksen siitä mikä on mielestäni hieno ruusuke. 

Minulle ruusuke on palkinto hyvästä suorituksesta. On ihana muistella jotain kilpailua mistä on ruusukkeen saanut. Itse olen ratsastuksessa sillä tasolla ettei minulle ole itsestään selvyys saada rusettia matkaan (johtuuko se sitten siitä että kisaan meille liian vaativissa luokissa.. en tiedä). Sen takia arvostan jokaista voittamaani ruusuketta ja olenkin keräämässä niistä taulua seinälle. 

On ruusukkeita ja palkintoja joiden ansiosta joku paikka on jäänyt positiivisessa mielessä mieleen. Tällä hetkellä olen saanut mieleenpainuvimmat ruusukkeet Kivitallin seurakilpailuista. Värit niissä olivat "mitä sattui", mutta ne olivat kertakaikkiaan kauniita. Toinen mieleenpainuva erittäin kaunis ruusuke on Ypäjän Hevosopiston ruusukkeet. Niissä on paljon sellaista mistä itse pidän. Ja TOP kolmoseen pitää mainita myös Aluemestaruudet 2012, jolloin saatiin Pyryn kanssa myös upea kaulanauha. Kaikki nämä ovat jääneet erittäin positiivisesti omaan mieleeni.


Tänään minulle tuli postissa ilmoitus että tilaamani ruusukkeet olivat saapuneet. En malttanut odottaa huomiseen, vaan kipasin ne nopeasti hakemassa. Ja siellä ne kaikki olivat, kauniina kuin mitkä.

Kun sain viime vuonna varmuuden että saan sponsoroida tasomestaruuksia, olin saavuttanut yhden tavoitteeni: olen aina rakastanut ruusukkeita ja nyt tosiaan sain tilata niitä! Kiersin kaikki suomen ruusukefirmat ja vierailin myös ulkomaalaisilla. Koska olen kuitenkin todella huono kielissä, en uskaltanut lähteä ulkomaanlinjalle, vaikka siellä osa ruusukkeista oli huikeita! Valitsin ruusukkeiden toimittajaksi Rosetti Finlandin ja en voi edes katua valintaani!

Tasomestaruuksiin halusin näyttävät, mutta tarpeeksi yksinkertaiset ruusukkeet. Näin ollen päädyin hieman normaalia isompiin metallikankaisiin ruusukkeisiin. Koska jouduin näitä tilaamaan hirveän köntin (ei ollut tietoa montako menstaruuksissa pärjää) niitä jäi yli ja ne periytyivät kisamatkalla-cupin osakilpailupalkinnoiksi. Enää tarvitsi siis tilata 4.-6. sijat ja kokonaiskilpailuruusukkeet. 

Tänään kun sain paketin käsiini, en voinut olla avaamatta pakettia. Hieman vapisevin sormin avasin teipin ja ensimmäisenä vastassa olivat (laskun lisäksi, haha!) kokonaiskilpailun ruusukkeet. Sydämeni jätti varmaan kaksi lyöntiä välistä ja sen jälkeen silmäkulmaan puski kyyneltä. Ne olivat niin kauniit ja se kertoi siitä tämä todellakin alkaa olemaan jo totta.




Mitä ruusuke sinulle merkitsee, vai merkitseekö se mitään?
ja tietenkin saa kertoa miltä meidän (upeat) ruusukkeet näyttävät!

Kommentit

  1. siis herranjumala en oo ikinä nähnyt noin upeita ruusukkeita! todellakin motivoi osallistumaan :D

    mun mielestä ruusukkeet on tosi tärkeä juttu, onhan se joskus vähän mälsää jos vaikka voittaa luokan ja on super tyytyväinen ja sitten ruusuke on jokin.. ei niin upea :D ja kyllähän niitä tulee vertailtua.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, kiitoksia, noi on kyllä ihanat! :)

      Mäkin oon samaa mieltä, kyllä mä niitä ruusukkeita aina vertailen, vaikkei aina ehkä pitäisi ;)

      Poista
  2. siis tän blogin "takiako" saat järjestää omia kisoja?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan ihan henkilökohtaisesti otin yhteyttä seuraan ja kysyin saanko sponsoroida :) blogi on kuitenkin hyvä keskityspaikka ja joku minkä "taakse piiloutua". Ei siis kukaan muu kuin raha ole antanut sponsorointi "oikeutta" ;) ja hyvätahto ja halu tietenkin!

      Poista
    2. oho, no sähän olet tosi reipas :)!

      Poista
    3. tämä on yksi minun pitkäaikaisista unelmista, onneksi saan sen vihdoin toteuttaa :)

      Poista
  3. Aivan upeat ruusukkeet, en oo ikinä nähnyt vastaavia!

    VastaaPoista
  4. Wautsi! Tosi hienoja ruusukkeita!
    Ruusukkeet on mun mielestä tärkeitä, jokaisen ruusukkeen taakse olen kirjoittanut luokan, missä, milloin ja millä hevosella (: On niissäkin muistonsa, varsinkin valkoisessa ruusukkeessa joka sai uuden värin kisoissa ja minkäs muunkaan kuin mudan ruskean :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, kiitos :)

      Mää oon kans kaikkien ruusukkeiden taakse kirjoittanut nuo, niitä on hyvä sitten myöhemmin muistella!

      Poista
  5. Ihania! Ja tosi hienoa, että sanot ääneen, että ruusukkeilla on merkitystä. AIka moni - sekä nuori että aikuinen - tuntuu leikkivän "sehän nyt on vain ruusuke" -leikkiä, vaikka tuskin kukaan oikeasti ajattelee niin.

    Todella kauniita. Ja kiitos firmasuosituksesta, olisin kysynyt, jos et olisi maininnut!

    VastaaPoista
  6. Upeet ruusukkeet! Itselläni on ruusukkeilla kovasti tunne arvoa, muistan kaikki kisareissut ja palkintojen taakse on kirjoitettu hevosen nimi, luokka ja paikka :)

    VastaaPoista
  7. Mulla on aika paljonkin ruusukkeita koirien kanssa mätsäreistä.

    Yksi hienoimmista tai "tärkeimmistä" on meidän ensimmäisen koiran kanssa 12 vuotiaana saamani ruusuke, joka saatiin eikoista mätsäreistä. Vanhus on siirtynyt jo sateenkaarisillan toiselle puolen, mutta se ruusuke saa hymyn huulille vielä 11 vuoden jälkeenkin <3

    Lisäksi poniruusukkeista kuningatarkilpailuun (ravi) osallistumisesta saatu ruusuke muistuttaa, että pitää vaan jatkaa eteenpäin ja jaksaa treenata ja treenata :)

    Lisäksi seinääni korostaa yksi hoitoponini voittoloimista. Sitä kun katsoo aamulla tai kun on ollut huono treenipäivä niin muistaa, että kyllä se siitä. Poni kun voitti tuon loimen vaikean viikon jälkeen ;) :) siitäkin on tosin jo 8 vuotta aikaa, ja siellä se on edelleen, tsemppaamassa mua huoneeni seinällä :))

    VastaaPoista
  8. Onpas upeita ruusukkeita! Itse lähinnä koiranäyttelypuolella olen ruusukejahdissa ollut, mutta on ne vaan aina niin upeita ja pettymys on kyllä suuri jos jonku rupu rusetin see :D
    Voi nuo uudet rusetit tuo mileen Pyryn ja sen letin, kun tuo keskustan eka "fyrry" näyttää ainakin kuvissa vähän letiltä ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta muuten, kuvassa varsinkin näyttää letiltä, pitääkin kotona tsekata näyttääkö yhtä paljon! :)

      Poista
  9. mikä tuo punavalkoinen on?:)

    VastaaPoista
  10. Voi ollapa hevonen, niin tulisin kisaamaan jo pelkkien ruusukkeiden takia! :D

    VastaaPoista
  11. Täällä olisi tarjolla web-ruusuke ;) Eli sinut on haastettu: http://www.laukonhevoskuntoutus.com/2014/04/pidan-huolta-hevosestani-bloggaa-ja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei jee, pitää kattoo jos saisin kirjotettua jotain! :)

      Poista
  12. Upeita ruusukkeita olet kyllä tilannut! :)

    VastaaPoista
  13. Uuu siis minkä seuran kisat nää sit on ?

    VastaaPoista
  14. Uuiih! Ihania! Itselleni ei ole tähän mennessä ollut ruusukkeet ihan niin arvokkaita, ennemminkin kilpailu suoritus, mutta silti laitan ne aina huoneeni seinälle koristamaan. Mutta rakastan tehdä itse niitä, ja mun unelma olisi ainakin päästä tuollein niitä jostain tilaamaan! :D ♥

    VastaaPoista
  15. Voi kun olisit pitänyt luokan avoimena vain junnuille ja nuorille.Nyt sen voiton tulee nappaamaan kaahottava tätiratsastaja joka on jo ilmottautunutkin : (

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nohnoh, eipä ny maalailla vielä lopputuloksia, onhan tässä mahdollisuudet auki vaikka kenellä! :)

      Poista
  16. Yks tärkeistä menestyksen säännöistä on, että "Always give something back" ja on ihanaa, että joku on kerrankin tämän ymmärtänyt ja pannut toimeksi! Olet ihana esimerkki varsinkin nuorille ja projektejasi (sekä upeita hevosiasi totta kai) on ilo seurata! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukuun Bonus: Jouluarvonta!

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi! Sankar Men's Fashion Oy Tehtaanmyymälä Turku Sponsoroi Kisamatkalla-blogin jouluarvonnan! "Palkintona Viking Line-lahjakortti, joka oikeuttaa 2-4 hengen vuorokauden miniristeilyyn Turusta Tukholmaan samassa B- tai C-hytissä. Kortti on voimassa 3.11.2012-28.2.2013." Nyt on siis Joulukuun kunniaksi luvassa muutamia erikoisjuttuja, ja päätin aloittaa tämän kuukauden arvonnalla!  Tällä kertaa arvonnan palkintona tosiaan Sankar Menin sponsoroima lahjakortti miniristeilylle. Nyt kaikki siis osallistumaan tähän jouluiseen hyvänmielen tuulahdukseen! Arvonta päättyy 16.12.2012 klo 12, joten palkinto saapuu vielä jouluksi kotiin ;) Ja tietenkin arvontaa saa halutessaan mainostaa omassa blogissaan! Arvontaan osallistuminen  onnistuu kuin kommentoit postaukseen seuraavat asiat: - nimesi / nimimerkkisi - sähköpostiosoitteesi - linkittämällä mahdollisen blogisi  Huomatkaa, arvonta on avoin kaikille! Nyt on joulunodotus viral...

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si...

Hiljainen hyväksyjä?

Postaksessa esiintyvät kuvat ovat kuvituskuvia ja tilannekuvia, niitä ei tule yhdistää täysin tekstiin. Takuulla jokainen on nähnyt kohua herättävän videon . Ja jokainen hevosista edes pikkiriikkisen ymmärtävä tietää että jokin raja on tässä ylitetty.  On turha olla mielestäni tekopyhä: kyllä minäkin olen joskus hevoselle hermostunut, olen sitä suusta nyppässyt, kannuksella potkaissut, karjaissut, joskus jopa läpsäissyt. Yleensä sen jälkeen poden pitkään huonoa omatuntoa, sillä se ei missään nimessä ole hyväksyttävää, se ei ole hevoselle oikeudenmukaista. Jos hevonen ei ymmärrä mitä siltä odotetaan ei siihen väkivalta auta. Vaikka minäkin olen polullani joskus sortunut, en silti pidä näkemästäni. Tähänkö on tultu? Koska kyseinen video on itsessään herättänyt paljon kohua ja keskustelua, en halua siihen perehtyä enempää. Useasta blogista kuin keskustelufoorumeistakin löytyy siitä tarpeeksi ja uskon että suurin osa on asian suhteen samaan mieltä. Se, mistä haluan puh...