Siirry pääsisältöön

Treeni intoa osa 2

Jatkoa postaukselle Treeni intoa osa 1

täytekuva, kevät 2014 Merjan Talli

Noniin, nyt kun on ne perusasiat taas kerrattu täällä meidän treenaamisesta, päästään itse hevosiin, eli siihen miten se treeni nyt itseasiassa sujuikaan. Alli aloitti viikon urakan tiistaina. Suunnattiin hyvissä ajoin kentälle ja suunnitelmissa oli tehdä ihan perusjuttuja ja viikon tehtävää minkä olin suunnitellut. Listaan tähän vielä hieman lähtötilannetta ja tämän hetkisiä ongelmakohtia:
→ Alusta asti tärkeää ratsastaa hyvin jalasta kohti ohjaa. Paljon siirtymisiä ja peruutuksia 
→ Peruutuksissa kiinnitettävä huomiota ettei painu kuolaimen taakse, ei saa olla hätäinen 
→ Peruutuksesta liikkelle lähtiessä terävästi, ei viiveellä 
→ Volteilla / ympyröillä taivutus, pitää taipua koko rungosta 
→ Harjoitusravissa ei saa jäädä liikaa paikoilleen, kevyessä ravissa ei saa juosta 
→ Laukannostoja käynnistä, tällä hetkellä hankalat
 Allin ongelmat ja lähtötilanne on siis hyvin paljon perusratsastuksellisia. Pitää hioa säätöjä ja treenata niitä perusjuttuja ennen kuin siirrytään temppuihin tai edes tätä vaikeampiin juttuihin. Tammapäivät tuovat aina oman pienen lisänsä tähän treenaamiseen.

Aloitin tekemällä koko kentän tilaa käyttäen käynti-seis-peruutus-käynti siirtymisiä. Tässä pidin hyvin huolen että tamma tuli pysähdykseen hyvällä energialla ja pysähdys tuli enemmän istunnan kuin ohjan kautta. Peruutuksessa käytin hieman nostavaa ulko-ohjaa apuna, ettei tamma painu kuolaimen alle peruuttaessaan. Tamma ei siis osannut meille tullessaan peruuttaa, oppi kyllä nopeasti, mutta nyt peruutukset ovat helposti hätäisiä ja se painaa päänsä todella syvälle ryntäisiin. Peruutuksen tuli olla rauhallinen ja lähteä jalasta, ei ohjasta. Liikkeelle lähdettiin suoraan peruutuksesta terävästi, muttei kuitenkaan juosten. Tämä vaati noin 4-5 toistoa. Väliin tein aina voltin, missä sain ulkoavut paremmin tuntumalle. Molempiin suuntiin.

Peruutustehtävien jälkeen siirryin harjoitusraviin ja tein piirroksen mukaista tehtävää. Täyskaartojen jälkeen tein pysäytyksen - ja tarvittaessa peruutuksen - jonka jälkeen siirryin terävästi raviin ja tulin pienen ympyrän hieman reilummassa ravissa. Tai pikemminkin ajatellen niin, ettei ravi jää liikaa ylöspäin, vaan liike suuntautuu sopivissa määrin eteen venyttävästi. Alli oli todella hyvän tuntuinen ja tämäkin tehtävä vaati noin 5 täyskaartoa suunta (= noin 10 toistoa). Tämän jälkeen kiitokseksi pienet välikäynnit.

Loppuun otettiin isolla keskiympyrällä (noin 20 metriä) laukkaa ja siirtymisiä laukan sisällä ja muihin askellajeihin. Aloitin tekemällä muutaman siirtymisen ensin ravista laukkaan ja takaisin raviin, jonka jälkeen vaadin käynnistä laukan nostoja. Ihme ja kumma, vaikeampaan suuntaan nostot olivat tasapainoisia ja jänteviä, mutta toiseen suuntaan jäi ulkojalka (siis oma) hieman hitaaksi. Muutamien toistojen jälkeen nostot olivat jo paremmat ja lopetettiin hyvällä fiiliksellä ennen kuin tamma tuli liian kuumaksi.
→ Kentällä olo aika kokonaisuudessaan noin 35 minuuttia
Lopuksi otettiin hieman rennompaa ravia ympäri kentän. Suuriin ongelma tässä on juokseminen kaikilta avuilta, joten heti kun Alli lähti juoksemaan, istuin alas ja tein siirtymisen käyntiin. Käynnissä hieman rauhallisemmaksi menoa ja sitten taas uudestaan rentoa kevyttä ravia. Muutaman kierroksen jälkeen tamma ravasi rennosti ja pehmeästi hyvin kuolaimeen tukeutuen ja venyttäen eteealas.


Viimeisessä treeni intoa osassa käydään läpi mitä Pyryn kanssa tehtiin.
mitä piditte tästä postauksesta? Ja innolla odottamaan seuraavaa!

Kommentit

  1. Sori, mutta mua häiritsee.
    Treeni-intoa.
    Treeni-intoa -osassa.

    Kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minua häirinnyt se jo ensimmäisen osan otsikosta lähtien, mutta koska silmiini sattuu liikaa muuttaa sitä enää, joudutaan kärsimään huonosta äidinkielestäni. Kosmeettinen kysymys tällä kertaa, pahoittelen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

Linkitä blogisi!

Nyt kaivataan lukulistalle uusia tuttavuuksia ja vanhoja unohtuneita! Eli nyt toivotaan että saataisiin paljon uusia blogeja lukulistalle! Tarkoitus on siis linkittää oma blogisi, so simple! Itse olen melko kaikki ruokainen blogien suhteen, eniten varmaan uppoavat kilpailevien ratsastajien blogit, mutta myös muita blogeja mahtuu lukulistalle. Eli nyt ei ole mitään rajoituksia blogin painotuksen suhteen. Koon TOP7 blogit sitten kaikkien nähtäville, joten ei muuta kun linkkailemaan! Pyrin tekemään esittelypostauksen 8.-11.9. välisenä aikana, joten siihen asti on aikaa linkata blogeja mukaan :) Huom! Linkatessa blogisi tähän postaukseen annat oikeuden kolmannelle osapuolelle (minulle), käyttää blogissasi esiintyviä kuvia julkaisussa (esittelypostaus) allekirjoittaneen harkinnan mukaan. Nyt ei muuta kun linkkejä tulemaan!

Tervetuloa joukkoon "pieni" kirjava!

Alli tamman talliin saapuminen saattoi hämmästyttää yhtä jos toista.. Ja suoraan sanoen, en itsekkään olisi uskonut että olen kohta aivan oman hevosen omistaja, ilman puolikkuuksia. Eli kyllä, ostin omakseni,  tämän pienensuuren tamman. Mutta eihän ole mitään järkeä jos ei aloiteta aivan alusta, eli nyt luvassa jännittävä tarina siitä miten tähän ikinä päädyttiin ;) Minulla on kyllä aina kausia jolloin selailen myyntihevosia, ihan vain haaveillen. Kuitenkaan tällä kertaa en ollut etsimssä hevosta, vaan satuin vahingossa klikkaamaan itseni kaverin kaverin sivun kautta itseni tamman myyntisivulle. Enkä missään nimessä voinut olla ihastumatta, olin täysin myyty jo ensi näkemästä! Sanoin äidille puolivitsillä että löysin itselleni aivan täydellisen hepan. Äiti rakastaa - niinkuin minäkin - kaikkea erikoista ja meillä on aina hevosissa ollut jotain omalaatuista. Äiti oli aluksi todella skeptinen ja itsekin olin ihan eiei, en osta, kunhan katselen. Katselu meni kuitenkin...