Siirry pääsisältöön

Kisamatkalla-Cup 2015: Kaunis, yksilöllinen jouhikoru

Kisamatkalla-Cup 2015 yksi yhteistyökumppaneista, Kisamatkalla-tiimiin kuuluva Katja Vilander, on todella näppärä käsistään ja taikoo yksilöllisiä, kauniita koruja - mistäpä muustakaan kuin hevosten jouhista.

Lahja koru hevosenhoitajallemme Aliisalle - käytetty Allin jouhia

Ensimmäisen kerran puhuimme äitini kanssa jouhikoruista vuonna 2011, kuin elämäni hevonen Lurppa lopetettiin. Minun piti tilata kaunis ja henkilökohtainen koru, mutta aina se jouhien lähettäminen jäi. Jossain vaiheessa en edes tiennyt mihin jouhet olivat joutuneet.

Keväällä 2014 äiti itse innostui tekemään koruja. Teimme niitä yhdessä tutuille lahjoiksi ja omat hevosemme menetti häntäänsä tänä kesänä melkoisesti (ei nyt oikeasti, kunhan dramatisoin). Koru korulta ne muuttuvat, jokainen koru on omanlaisensa ja kaikki ovat ainakin pitäneet tästä yksilöllisestä, henkilökohtaisesta lahjasta. Jouhikoru on kaunis ja sitä voi käyttää niin arkena kuin juhlassakin. Materiaalina jouhi on vahvaa ja kestävää. On niin paljon erilaisia tapoja miten jouhia voidaan letittää, solmia tai punoa. 

Kauniin jouhukorusetin (sisältää kaula- ja rannekorun) saa
Kisamatkalla-Cup 2015 Paras Suomenhevosratsukko

Lahjakoru Pyryn omistajalle - käytetty Pyryn jouhia

Mitä mieltä sinä olet jouhikoruista?
Haluaisitko sinäkin oman hevosesi / hoitohevosesi / ylläpitohevosesi jouhista korun?
Kisamatkalla-Tiimin Katja tekee koruja huokeaan hintaan!
Rannekoru alkaen 10 € - Kaulakoru alkaen 15 €
ota yhteyttä kaakuni70@gmail.com
http://mollamaija.net/jouhikorut/

Kommentit

  1. Tämä tuli just kuin tilauksesta! Mietin toissapäivänä, että tuossa tuo Ventan häntä on, mutta ei vielä korua... Tekeekö äitisi myös muita punoksia kuin tuota "tavallisinta" ? Tai no, mitäpä suotta - otan asioikseni pistää joku päivä sähköpostia suoraan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti punoo tällä hetkellä kaikki korut viidellä (eli siis kun normaali letti on sen kolme jakoa, tässä on viisi) :) Sitten niistä on mahdollista saada kaikkea mahdollista, esimerkiksi kolme viidenlettiä yhdistettynä, jaettuna, punottuna yhteen tai mitä tahansa! :)

      Äiti on vielä niin vähän näitä tehnyt että kokoajan tulee uusia ideoita ja kaikki ideat otetaan myös vastaan ;) Kuitenkin jonkinlainen laatutakuu näilläkin! :)

      Poista
  2. Tosi kaunis koru :) Pitkään oon miettinyt pitäisikö teettää omani jouhista

    VastaaPoista
  3. wow tää olis mahti lahjaidea! paljonko jouhia käsikoruun tarvittais? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en näitä muista yhtään, suosittelen laittamaan äidilleni viestiä - kaakuni70@gmail.com - niin saat varmemman vastauksen :)

      Poista
  4. Täähän olisi loistava lahjaidea! :)

    VastaaPoista
  5. Saako minkälaisilla hopeaosilla? olisi kiva nähdä ns. koko valikoima :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kotisivuille (http://mollamaija.net/jouhikorut/) on tulossa tarkemmin millaisia hopeakoristeita, helmiä, lukkoja jne on mahdollista saada. Ja kokoajan tulee lisää erilaisia koristeita ja riipuksia! :)

      Poista
  6. Kivan näköisiä ja ihana idea olisi oman hepan jouhista kyllä :)!

    Esteheppa Codan elämää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nämä ovat kyllä kauniita! Odotan että pääsen itsekin tekemään omaa koruani :)

      Poista
  7. Voi vitsi mulla pyöri edellisen puoliyp-hevosen viimeisten viikkojen aikana tällainen koru, mutta sitten se vaan jotenkin jäi. Ihana olisi ollut saada tällainen muisto kaikkein tärkeimmästä hepasta.

    Tosi kaunis idea tällaiset korut!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si...

Hiljainen hyväksyjä?

Postaksessa esiintyvät kuvat ovat kuvituskuvia ja tilannekuvia, niitä ei tule yhdistää täysin tekstiin. Takuulla jokainen on nähnyt kohua herättävän videon . Ja jokainen hevosista edes pikkiriikkisen ymmärtävä tietää että jokin raja on tässä ylitetty.  On turha olla mielestäni tekopyhä: kyllä minäkin olen joskus hevoselle hermostunut, olen sitä suusta nyppässyt, kannuksella potkaissut, karjaissut, joskus jopa läpsäissyt. Yleensä sen jälkeen poden pitkään huonoa omatuntoa, sillä se ei missään nimessä ole hyväksyttävää, se ei ole hevoselle oikeudenmukaista. Jos hevonen ei ymmärrä mitä siltä odotetaan ei siihen väkivalta auta. Vaikka minäkin olen polullani joskus sortunut, en silti pidä näkemästäni. Tähänkö on tultu? Koska kyseinen video on itsessään herättänyt paljon kohua ja keskustelua, en halua siihen perehtyä enempää. Useasta blogista kuin keskustelufoorumeistakin löytyy siitä tarpeeksi ja uskon että suurin osa on asian suhteen samaan mieltä. Se, mistä haluan puh...