Siirry pääsisältöön

Saanko esitellä: Kisamatkalla-Springcup 2015

Sarjassamme "kuin mikään ei riitä". Kisamatkalla-tiimi yhteistyössä Someron ratsastajien kanssa järjestää I-tason (seura) cup-kilpailun, joka sisältään kaksi osakisaa; ensimmäinen estekilpailu ja toinen koulukilpailu. Cupin virallisena yhteistyökumppanina toimii Hevoskulma.


kilpailu aluetasolla kilpailemattomille ratsukoille

Mistä se ajatus sitten lähti? Tämä oli ehkä hieman suunnitelematon, extempore tapahtuma, joka on kuitenkin yhtä lähellä omaa sydäntä kuin virallinen Kisamatkalla-Cup. Kaikki sai alkunsa kun tilasin - kerrankin ajoissa - upeat ruusukkeet jotka saapuivat ja joita pääsin ihastelemaan. Joukkoon oli kuitenkin pujahtanut inhimillinen virhe, kuin yhdestä kokonaiskilpailun ruusukkeesta - sinivalkoisesta - puuttui haluamani nauhapainatus.

Pyörittelin pitkään mielessäni, mitä nyt? Uusi ruusuke tulee viralliseen Cuppiin ja minulla on yksi ylimääräinen, kaunis, julmetun näyttävä ruusuke. Liian pramea ja hieno pelkkään luokkasponsorointiin. Pohdin mielessäni että olisinko aivan hullu, jos haluaisin lähteä sponssaamaan keväällä pientä cup-kilpailua. Ei kun tuumasta toimeen ja Someron Ratsastajiin yhteyttä!

Miten päädyin Somerolle? Yksi kisapaikka missä olen aina viihtynyt, yksi kisapaikka jossa aina on ollut huikean mukavat järjestäjät. Hieno kisapaikka ja hyvä fiilis. Siitä on vähintäänkin hyvä kilpailupaikka tehty! Yhteyttä Somerolle ja kohta juttu pääsikin jo kohti toteutusta ja nyt ollaan tässä, matkalla kohti uutta kisakautta, joka voidaan avata Cup-kilpailun  merkeissä!

Kenelle kilpailu on tarkoitettu? Kisamatkalla-Springcup on avoin aluetasolla kilpailemattomille ratsukoille. Niille jotka vielä haaveilevat isoimmista radoista ja kaikille niille joiden mielestä kilpaileminen on vain kiva harrastus. Ratsastuskoululaisille, ponitytöille ja -pojille, aloitteleville hevosille ja ratsastajille. Emme katso kieroon ketään, vaan toivotamme kaikki tervetulleeksi!


Miten me palkitsemme? Parhaamme mukaan. Yhteistyössä kanssamme on paikallinen hevostarvikeliike Hevoskulma, jonka kanssa teemme laadukasta ja monipuolista yhteistyötä. Osakilpailuiden kolme parasta saavat 10 € arvoisen lahjakortin Hevoskulman verkkokauppaan. Kokonaistuloksissa palkitsemme eniten pisteitä keränneen, joka kahmii itselleen upean ruusukkeen, pokaalin ja kaulanauhan lisäksi Hevoskulman sponsoroiman asian. Se, mikä se tulee olemaan, pidetään vielä hetken aikaa salaisuutena ja kurkistetaan tämän mystisesti vasta ensimmäisen osakilpailun aikana!

Kisamatkalla-Tiimi haluaa toivottaa kaikki tervetulleeksi Springcuppiin!

Kisamatkalla-Springcupia tukemassa

Kommentit

  1. Mahtavaa Senni! Nostan hattua kun jaksat järjestää tällaisia!!

    VastaaPoista
  2. onko siis tarkoitettu sellaisille, jotka eivät ole ikinä kisanneet aluetasolla vai sellaisille, jotka eivät ole vielä tänä vuonna kisanneet 2-tasolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä, niille ratsukoille jotka eivät ole aluetasolla (nykyisellä 2-tasolla) kilpailleet :)

      Poista
  3. Wau, sun asenne saa kyllä aina hymyilemään. :) Tsemppiä tapahtuman järkkäilyyn! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukuun Bonus: Jouluarvonta!

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi! Sankar Men's Fashion Oy Tehtaanmyymälä Turku Sponsoroi Kisamatkalla-blogin jouluarvonnan! "Palkintona Viking Line-lahjakortti, joka oikeuttaa 2-4 hengen vuorokauden miniristeilyyn Turusta Tukholmaan samassa B- tai C-hytissä. Kortti on voimassa 3.11.2012-28.2.2013." Nyt on siis Joulukuun kunniaksi luvassa muutamia erikoisjuttuja, ja päätin aloittaa tämän kuukauden arvonnalla!  Tällä kertaa arvonnan palkintona tosiaan Sankar Menin sponsoroima lahjakortti miniristeilylle. Nyt kaikki siis osallistumaan tähän jouluiseen hyvänmielen tuulahdukseen! Arvonta päättyy 16.12.2012 klo 12, joten palkinto saapuu vielä jouluksi kotiin ;) Ja tietenkin arvontaa saa halutessaan mainostaa omassa blogissaan! Arvontaan osallistuminen  onnistuu kuin kommentoit postaukseen seuraavat asiat: - nimesi / nimimerkkisi - sähköpostiosoitteesi - linkittämällä mahdollisen blogisi  Huomatkaa, arvonta on avoin kaikille! Nyt on joulunodotus viral...

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

Hiljainen hyväksyjä?

Postaksessa esiintyvät kuvat ovat kuvituskuvia ja tilannekuvia, niitä ei tule yhdistää täysin tekstiin. Takuulla jokainen on nähnyt kohua herättävän videon . Ja jokainen hevosista edes pikkiriikkisen ymmärtävä tietää että jokin raja on tässä ylitetty.  On turha olla mielestäni tekopyhä: kyllä minäkin olen joskus hevoselle hermostunut, olen sitä suusta nyppässyt, kannuksella potkaissut, karjaissut, joskus jopa läpsäissyt. Yleensä sen jälkeen poden pitkään huonoa omatuntoa, sillä se ei missään nimessä ole hyväksyttävää, se ei ole hevoselle oikeudenmukaista. Jos hevonen ei ymmärrä mitä siltä odotetaan ei siihen väkivalta auta. Vaikka minäkin olen polullani joskus sortunut, en silti pidä näkemästäni. Tähänkö on tultu? Koska kyseinen video on itsessään herättänyt paljon kohua ja keskustelua, en halua siihen perehtyä enempää. Useasta blogista kuin keskustelufoorumeistakin löytyy siitä tarpeeksi ja uskon että suurin osa on asian suhteen samaan mieltä. Se, mistä haluan puh...