Siirry pääsisältöön

Vielä muutama sana jouhikoruista

Palataan vielä muutaman postauksen takaa löytyvään asiaan, eli jouhikoruihin. Koska nyt on tullut tehtyä yhtä jos toista näiden upeiden korujen parissa, pistetään vielä tännekin kerran pieni postaus pystyyn..

oikealla ihka ensimmäinen jouhikoru-setti mitä tehtiin. Pilvin valmistumislahja sis kaulakoru, rannekoru ja korvakorut
vasemmalla tänään taituroitu todella työläs koru aidoilla swarovskitimanteilla.

Koska minulla ei ole teille kertoa oikein virallisia heppakuulumisiakaan ja en ole ehtinyt kirjoittamaan tavoitteista enkä suunnitelmista, päätin sitten tulla kertomaan vielä hieman lisää meidän jouhikoruistamme. Ratsastusrintamalla on toistaiseksi ollut vähän yksitoikkoista maastoilemista, lauantaina kävin Justiinalla ratsastamassa ja siitä tulossa vielä postaus kun saan Pilviltä kuvia. Mutta nyt paluu aiheeseen, eli jouhikoruihin!

Teemme tosiaan äidin kanssa yhdessä jouhikoruja harrastusmielessä. Tai lähinnä äiti niitä tekee ja minä autan aina tarvittaessa. Äiti halusi sitten jotenkin osallistua Kisamatkalla-Cuppiin ja päätti sen myöden lahjoitta rannekoru + kaulakoru - setin Kokonaistulosten parhaalle suomenhevoselle. Siitä se ajatus sitten lähti, piti alkaa väsäämään ihan virallisia kotisivuja helpottaakseen äidin hommaa tilausten ja valmiiden korujen esittelyn suhteen.

Tänään sunnuntaina aika menikin hyvin jouhikoruja tehdessä ja suunnitellessa. Itsellä oli visio millaisen korun halusin ja korujen piti lähteä Tampereelle kuvattavaksi, mutta emme ehtineet saamaan niitä valmiiksi. No, ehkä sitten seuraavalla kerralla! Äiti teki ensimmäisen tilauskorun valmiiksi, muokkasi muutamia lahjakoruja joissa oli alkujaan laitettu huonommat lukot ja sen jälkeen alkoi tekemään minun koruuni lettejä. Itse sitten aloin kokoamaan korua kun äiti oli letit tehnyt ja lopuksi vielä laitettiin yhdessä lukot. Sanotaanko että ei ihan helppo ollut tuo oma koru tehdä, mutta hitto siitä tuli kaunis! Kyllä siis kehtaa käteensä pistää!

Tässä nyt tuli myös kuvattua muutamat korut jotka ei Tampereelle lähtenyt, joten laitan nekin teille tähän esille.

Tilauskoru -  Yksinkertainen letti, 2x helmet + kukkakoriste - 14 €

 Lahjakoru Yksinkertainen letti, 2x helmi + sydänkoriste, hopealankaa + muutama swarovskitimantti

Tilauskoru4x yksinkertainen letti, muutama swarovskitimantti + kiinni ompelu - 45 €

Kauniit korut tarjoaa
Jouhikoruja by Katja Vilander

Kommentit

  1. Upeita koruja! Voiko näitä tilata oman hevosensa jouhista ja miten se onnistuisi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) juu voi tilata, löytyy kotisivut täältä ja facebook sivut täältä :)

      Poista
  2. On kyllä tosi siistejä ja huolella tehtyjä! Saatanpa mahollisesti joskus tilatakkin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukuun Bonus: Jouluarvonta!

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi! Sankar Men's Fashion Oy Tehtaanmyymälä Turku Sponsoroi Kisamatkalla-blogin jouluarvonnan! "Palkintona Viking Line-lahjakortti, joka oikeuttaa 2-4 hengen vuorokauden miniristeilyyn Turusta Tukholmaan samassa B- tai C-hytissä. Kortti on voimassa 3.11.2012-28.2.2013." Nyt on siis Joulukuun kunniaksi luvassa muutamia erikoisjuttuja, ja päätin aloittaa tämän kuukauden arvonnalla!  Tällä kertaa arvonnan palkintona tosiaan Sankar Menin sponsoroima lahjakortti miniristeilylle. Nyt kaikki siis osallistumaan tähän jouluiseen hyvänmielen tuulahdukseen! Arvonta päättyy 16.12.2012 klo 12, joten palkinto saapuu vielä jouluksi kotiin ;) Ja tietenkin arvontaa saa halutessaan mainostaa omassa blogissaan! Arvontaan osallistuminen  onnistuu kuin kommentoit postaukseen seuraavat asiat: - nimesi / nimimerkkisi - sähköpostiosoitteesi - linkittämällä mahdollisen blogisi  Huomatkaa, arvonta on avoin kaikille! Nyt on joulunodotus viral...

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si...

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...