Poni

shetlanninponitamma Serpentine's Wilhelmina

"Miina, Kakara" - s. 2012

i. Junibackens Baloo - e. Junibackens Belinda

Torstaina 14. toukokuuta talliin astui uusi pieni ja musta tamma. 3-vuotias shetlanninponineitonen Miina. Miina saapui meille illalla, joten hevoset olivat suorastaan ihmeissään kun yhtäkkiä tallin pikkukarsinassa - missä aikaisemmin säilytettiin arkkua ja kenkiä - olikin pieni ja elävä olento. Voi kuinka kiltti ja suloinen tuo tamma olikaan!

Seuraavana päivänä oli tarkoitus päästää hevoset rauhassa tutustumaan toisiinsa. Aamulla Pyry kuitenkin hyökkäsi pienen tamman kimppuun sellaisella raivolla, mitä en ikinä siltä ole nähnyt. Ikinä ei Pyry ole laittanut korviaan luimuun saatika kirjaimellisesti hyökännyt kimppuun. Näimme parhaaksi erottaa Miinan omaan pieneen tarhaan viikonlopun ajaksi kun itse olimme Niinisalossa. Illalla Miina ei liikkunut enää mihinkään: ei tallista tarhaan, ei tarhasta talliin. Taluttaessa veti spurttilähdön ja potkasi päin. Seistessä keksi hyppiä pystyyn - ihan ihmistä vasten! Vielä perjantaina harjoiteltiin kävelemistä tallista tarhaan ja takaisin. Viikonloppuna se sujuikin jo hyvin.

Sunnuntai aamuna aamutallin tekijä oli vienyt isot hevoset tarhaan ja löytänyt Miinan käytävältä. Meillä on siis kaikissa karsinoissa vain puoliovet. Sunnuntaina kun palasimme kotiin, päätettiin koittaa uudestaan heppoja yhteen. Miina niin kaipasi kavereiden seuraa ja huusikin kuolettavan surullisesti heti kun isot hepat lähtivät toiselle puolelle tarhaa. Se oli todella sydäntä särkevää.

Koska hepat olivat saaneet tutustua jo viikonlopun yli toisiinsa aivan välistä, emme uskoneet tämän tuottavan ongelmia. Toisin kävi. Alkoi hirveä riehuminen, kaikki laukkasivat ja pomppivat ja hyppivät hulluna. Yritin rauhoittaa tilannetta ja saada Mollan kiinni, sillä sen toipuva jalka ei todellakaan tarvinnut tätä. Alli potki suoraan päin ponia, Pyry hyökkäili aina tammojen valista. Ja poni juoksi karkuun. Lopulta sain Mollan kiinni ja tilanne alkoi rauhoittumaan. Annoin Mollan mennä haistelemaan ponia ja tuntui ihan hyvältä, kunnes poni hyppäsi Mollan lapaa vasten ja silloin Pyry hyökkäsi takaa ponin kimppuun. Se oli aivan järjettömän kamala tilanne kun Pyry ahdisti Miinan nurkkaan ja kävi suoraan päälle. Pienellä koolla varustettu Miina pääsi onneksi etujalan ja mahan alta vilistämään äitin taakse piiloon. Sieltä me poimittiin pieni tärisevä poni pois tarhasta.

Vietiin Miina talliin rauhoittumaan. Valkuaiset vilkkui silmissä ja karsinassa se vain kuopi ja pyöri. Haettiin vielä Molla sisälle rauhoittamaan Miinaa. Siinä Molla seisoi käytävällä, äiti Mollan vieressä ja minä Miinan karsinan vieressä. Kun yhtäkkiä se tulla rämisteli vauhdilla yli karsinan oven - melkein minun päälle. Tilanne oli jokseenkin pelottava - miten voimme tarjota ponille hyvää kotia jos se ei viihdy missään: ei kavereiden kanssa pihalla, eikä omassa karsinassaan? Siitä näki miten stressaantunut ja rauhaton se oli. Minun teki pahaa nähdä se noin peloissaan. Olin myös hämmentynyt sillä en ymmärtänyt omien hevostemme käytöstä. Ymmärrän että laumassa pitää hakea paikkansa, mutta aina se on ollut sellainen "viidentoista minuutin juttu" ja kaikki on ollut tyytyväisiä. Nyt en keksinyt mitään ratkaisua.

Jätimme hevoset pihalle yöksi, sillä emme  uskaltaneet laittaa Miinaa enää karsinaansa ettei se tule sieltä yli ja satuta itseään. Seuraavana iltana ilmoitin myös facebookissa, että Miina etsii pikaisesti uutta kotia. Jotain missä sen kanssa tullaan toimeen, jotain missä olisi edes saman kokoluokan vastustajia. Jotain missä se voisi hyvin. Itsellä oli todella kamala olo, ihan luovuttaja fiilis siitä että en pystynyt tarjoamaan ponille niin hyvää kotia kun noin ihana ja pieni olento vaatisi.

Saimme 20 minuutissa huikean paljon yhteydenottoja. Seuraavana päivänä olisi tulossa tuttu perhe katsomaan sitä, voisivat ottaa sen vaikka heti hoiviinsa. Fiilis oli surullinen. Jo näin pienessä hetkessä olin ehtinyt tykästymään tuohon suloiseen poniin. 

Tuli tiistai ja katsojat kävivät. Omat hevoset oli alkanut viettämään enemmän aikaa "poninurkassa". Miina tuli iloisesti vastaan katsomaan tulijoita. Surkuhan siinä meinasi tulla. Illalla sanoin äidille että tutut ottavat sen vaikka heti. Päätimme kuitenkin vielä yrittää.

Erotin tammat Pyrystä ja laitoin Miinan isoon tarhaan sen kanssa. Koska Pyry on niin riippuvainen tammoista, se ei jaksanut vaivautua kiukuttelemaan Miinalle vaan juoksenteli ympäri tarhaa. Pian vaihdoin Pyryn ja Lehmän paikkoja, jolloin Miina ja Lehmä jäivät kaksin tarhaan. Kaikki oli vieläkin hyvin. Toin vielä Mollankin takaisin. Ei ongelmia. Kävin ratsastamassa Pyryn ja lopuksi se pääsi hetkeksi tarhaan. Ja kuin taikaiskusta - kaikki oli hyvin. Yhtäkään raviaskelta ei otettu, ei spurttailtu eikä hyökkäilty.

Nyt ne ovatkin sitten jo kavereita. Pyry ei jostain syystä ponista tykkää ja ajaakin sen hyvin nopeasti ruokakaukalolta pois, mutta Lehmä on tuohon pieneen mustaan ihan rakastunut. Ja on ihanaa huomata miten poni on rauhoittunut: nyt se on se ihana kiltti poni, joka se oli meille tullessaan - ilman stressiä.

Siis tervetuloa tiimiin Miina-poni!