Välillä sitä itsekin yllättyy iloisesti miten ihania hevosihmisiä maa päällään kantaa.
Sain maanantaina viestin että olisi mahdollisuus päästä Kari Nevalan valmennukseen, nyt tulevana helatorstaina. Tietenkään en valinnut Pyryä mukaan, sillä kun on edessä rankka viikonloppu Niinisalossa. Kova into ja halu oli päästä Lehmän kanssa mukaan, mutta minulla oli vain yksi pieni mutta. Ei ole satulaa.
Hetken äidilleni kirottua tätä satulattomuutta, avasin facebookin ja laitoin heti etsintäkuulutuksen omalle seinälleni. Ainakin kaikki kannattaa yrittää. Kohta rohkaisin mieleni ja ilmoitin myös "Satulat, myynti, osto ja vaihto" -ryhmässä tästä kinkkisestä tilanteestani. 20 minuutin kulutta meille oli tulossa neljältä ihmiseltä satula kokeiluun.
Ja kuinka ollakkaan, saatiin sopiva satula. Satula joka antaa tilaa lavoille, siinä on iso säkä- ja selkärangantila ja istuu muutenkin tamman selkään kun hansikas. Olin aivan otettu ja hieman jopa pyörryksissä tästä ihmisten hyväsydämisyydestä.
Eilen ratsastin tamman sitten aikoihin kentällä, Mukaan valikoitui gramaanit, koska neiti oli lentoon lähdössä jo kotipihalla. Tänään otetaan vielä uusinta reissu kentälle (gramaanien kanssa) ja torstaina päästään pitkästä aikaa hyppäämään! Uskomatonta että ollaan viimeksi hypätty kunnolla tammikuussa!
Ihanaa päästä valmennukseen tamman kanssa, tätä on odotettu! Olen niin kiitollinen jokaiselle joka oli meille valmis lainaamaan satulaa. KIITOS!
PS. loppuun vielä Mollan klinikkakuulumisia. Tamma kävi eilen klinikalla ja koukistajajänteen vammahan sieltä löytyi. Oli kuitenkin lähtenyt jo todella hyvin paranemaan päin (jo alle viikossa turvotus laskenut minimaaliseksi ja ei onnu enää), joten 3 viikkoa kovalla kävelytystä ja sen jälkeen uusi klinikkakäynti ja mahdollisesti prp. Kyllä tästä vielä poni saadaan :)
Mikä poni teille on tullut?! ♡
VastaaPoistaHuomenna siitä lisää ;)
PoistaSiis ostikko tuon satulan nyt omaksi vai saitko vaan lainaan?
VastaaPoistaLainaamisesta tässä on kokoajan puhuttu :)
Poista