Tapaus Niinisalo - osa 2

Lauantai iltana käytiin vielä kävelemässä sekä helpon että tutustumisluokan maastoradat. Helpon maasto olikin aivan sama kuin viime syksyn Suokkien Vaativa B, mutta ilman esteen 12 vaihtoehtoa ja veteen alashyppy oli uusittu. Jäätiin ihmettelemään viime vuoden onnettomuus estettä, sitä miten en vieläkään tiedä mitä tapahtui ja miksi. Silti minua ei yhtään jännittänyt. Siinä se este oli, mutta jännitys oli kadoksissa. Muutenkin maaston esteet näyttivät nyt pienemmiltä kuin viime vuonna, vaikka ihan samankokoisia ne olivat. Kulma rannassakin oli jotenkin.. Madaltunut. Ihmeitä tekee kyllä itseluottamus.

Sanoin äidillekin rataa kävellessä, että hieman pelottaa se, kun minua ei siinä rataa kävellessä yhtään jännittänyt. Ei jännittänyt kävellä rataa, eikä nähdä sitä risuestettä. Itseasiassa mulla oli tosi hyvä fiilis ylipäätään. Halusin vain kovasti päästä radalle.

Sunnuntai valkenikin yllättävän pian ja tällä kertaa olin ehtinut nukkumaan jo enempi. Halusin olla ajoissa paikalla, verkata kunnolla ja olla pitämättä kiirettä. Tallille lähtiessä käytiin vielä kysymässä lupa kameralle ja sen saatuamme kiiruhdettiin talliin. Siellä normaali kuntoonlaitto, suojien teippaus ym. Äiti jäi vielä siivoomaan tallin kun me lähdettiin todella hyvissä ajoin kohti kisapaikkaa. Kun nousin hevosen selkään huomasin sen: jännitys iski. Jalat veti ihan veteläksi ja sydän hakkasi. Se olisi menoa nyt!

Käveltiin koko matka kisa-alueelle ja silti oltiin siellä ihan aikasessa. Ehdin muutaman vaativan ratsukon nähdä ennen kuin mentiin verkkailemaan. Verkassa itselle tuli muutaman kerran tosi heikko olo ja jalat ei kantanut sitten yhtään. Yritäpä siinä sitten verkkailla kevyessä laukassa kun jaloista on voimat ihan pois. No, ei ainakaan tarvinnut sanoa että en jännittänyt haha.

Yhtäkkiä huudettiin jo minulle kahta minuuttia lähtöön. Verkkahypyt oli ollut teräviä ja hyviä, eikä yhtäkään hipaisua tullut. Käveltiin rauhassa lähtöpaikalle. 10 sekunnin kohdalla kello päälle ja kameraan virtaa. Ohjia kun keräsi, Pyry alkoi steppaamaan. "Ratsasta"-merkin jälkeen piti ottaa hallittu lähtö, mutta Herra PP olikin sitä mieltä että lähdetään sitten kunnolla. Sen takia heti videolla onkin tuollaista nauron sekaista toppuuttelua. Mutta kyllä videota katsoessa huomaa kuinka jännitin! En muista puoliakaan höpöttelyistäni (tai että olisin höpöttänyt), jotenkin yli-iloinen kun päästiin risustakin yli. Jos joku haluaa tulkata mitä sanon kohdassa 1.40, olen kyllä kiitollinen.

 

Itseasiassa olen vähän yllättynyt miten "kovaa" tulin juuri risulle. Yleensä kun jännitän jään nyppimään taaksepäin (kuten mökki-hauta-nuolenkärki tehtävällä) mutta nyt ratkaisin reippaasti eteenpäin. Samoin tein maastokuvioisella kaariesteellä, mistä olin itselleni radan kävelyssä saanut jonkinlaisen "ompas se jäätävän kokoinen" -mielikuvan. Muutamassa mutkassa meinasi lähteä herra vähän liiankin vauhdikkaasti ja tuntui että kohta ollaan kyljellään kun kanttailtiin mutkia..

Rantaan tullessa tiesin meille tulevan hieman vaikeuksia. Kulma ja urut meni hyvin, alashypylle otin kiinni kuten olin jo ajatellutkin. Nyt uusittu alashyppy oli inan korkeampi ja vesi oli niin korkealla että maata ei näkynyt yhtään veden alta. Tämmöinen suoraan veteen sukeltaminen on vielä herralle toosi vaikea ja työn alla ollu jo useamman hetken. Maanittelin sitä veteen tovin, olin jo kerran lyömässä raipallakin, mutta koska se oli (onneksi) solmussa ohjissa ja harjassa jatkoin vain maanittelua. Ja lopulta se meni sinne! Olin niin iloinen että teki mieli hyppiä riemusta. Huokaisin vain helpotuksesta että se oli siinä, päästään maaliin puhtaasti!

Tai oltaisi päästy. Jos olisin pitänyt ohjat kädessä, sillä kun tultiin vedestä vaikka hoin itselleni estettä, ei hevonen joka tulee pää vinossa lapa edellä sitä kohti, voi vaan hypätä sitä. Tyylikkäästi sujahdettiin ohi. Rantaviivasta vauhtia ja yli keposesti. Sitten loppu matka mentiin haipakkaa, kello kyllä kuoli jo toiseksi viimeisellä esteellä, eli yliaikaa tuli reilu 5 sekunttia. Voi minua typerystä, hevonen oli niin pirun hieno!!

Maaliin tullessa luulin tosiaan pilanneeni puhtaan maaston sillä typerällä huolimattomuudella kun tultiin vedestä, mutta se olikin jo sitten toinen kielto. Ei se käytännössä sitten harmittanut enää niin paljoa kun "mahdollisuudet" ehti karata jo aikaisemmin, mutta olihan tuo valehtelematta aika typerä moka minulta. Hevoseen olen niin tyytyväinen ja taas me voitettiin itsemme: tulimme  ehjänä maaliin.