Siirry pääsisältöön

Jo on päheet ponit!

Rakennekuva päivitystä bloginpuolelle


Minun piti olla tällä viikolla aamuvuorossa ja olinkin hyvissä ajoin jo töissä ihmettelemässä missä työautoni on. Minulle oli unohdettu ilmottaa että aisaparini on pois ja ajankin nyt tämänkin viikon yövuorossa. Ei siinä mitään, toivottavasti silmät pysyvät auki kun ei oikein aamulla saanut unta.. No, koitan tässä nukkua  vielä lyhyet päikkärit niin ehkä se siitä!

Päätin nyt jakaa tänne blogin puolelle nyt myös nämä rakennekuva päivitykset. Yritän ottaa aina tietyin väliajoin "kunnon" rakennekuvia, mistä näkee missä kunnossa missäkin vaiheessa hevonen on. Onko ollut sairasloman lihasköyhyyttä, hieman pulleammassa kunnossa ja missä lihaksessa yleensäkin. Ihan mielenkiintoista mielestäni aina nähdä erivuosien näkemykset ja onko jossain kenties edistytty! Mitä sitä enempää selittelemään, ei muuta kun kuvien kimppuun!

Aloitetaan vaikka ponista. Ponista ensimmäinen kunnon rakennekuva taitaa olla 2008 kuvattu ja voin sanoa että yleensäkin Mollasta on paljon näitä sivuprofiilikuvia! En tosiaan jaksa ihan kaikkia tänne jakaa, joten yritin ottaa muutamia eri vuosia ja vuoden aikoja, missä näkee millaisessa kunnossa se milloinkin on ollut. Eipä se mielestäni paljoa ole aikojen saatossa muuttunut, sen nyt huomaa koska se on ollut täysin aktiivisessa treenissä ja koska se jäi hieman vähemmälle!

kevät 2008 - kantakirjaustilaisuus 

syksy 2009 - ensimmäistä kertaa klipattuna, hih! 

syksy 2010 - Vermon kansainvälinen poninäyttely 

Alkutalvi 2013 - tällöin tosiaan hevoset asuivat keskustassa 

ja kevät 2014 - kyllähän sillä vähän tuota "eläkemahaa" on kertynyt.. ;)

Pyryn kanssa ei ole kauheasti tullut vielä noita rakennekuvia kuvailtua, mutta ainakin jotain arkistoiden kätkistä löysin. Vaikka aina vannotan itseäni uuden hevosen tullessa talliin että otan siitä heti kuvan, ei vielä minkään hevosen kanssa ole niin käynyt. Pyry on vuosien varrella muuttunut kyllä paljon! Jonain vuosina se on ollut huomattavasti lihavampi, toisena todella paljon kuivempi. Toivottavasti nyt ollaan löytämässä jonkinlainen balance tämänkin suhteen!


kevät 2012 - heh, omaan silmään on talvella tultu hyvin syötyä! 

alkutalvi 2013 - tässä ollaan taas keskustassa asumassa 

kevät 2013 - keskustassa, kuukausi ennen kotiin muuttoa 

kevät 2014 - uutta rakennekuva päivitystä!

Allista puolestaan ei ole ennen tätä uusinta kuvaa oikein mitään rakennekuvia, muuta kuin yksi tosi huono tabletilla otettu klippauskuva. Ehkä Allistakin aletaan nyt keräämään moista kollaasia!

talvi 2013 - Alli ollut meillä hetken ja juuri klipattu!

kevät 2014 - ja rakennekuva päivitystä!

Tälläistä tällä kertaa!
koitan ehtiä jossain vaiheessa kirjoittamaan myös maastoestepomppimisista!

Kommentit

  1. Miten Molla näyttää jotenkin oudolta tossa 2010 syksyn kuvassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla tuossa alemmassa kommentissa jo sanottiin, on vähän alamäkeen ja vähän myös tuollainen laama ilme ja asento :D valitsin ehkä huonon kuvan siihen...

      Poista
  2. Molla seisoo varmaan tuossa vähän alamäkeen, eikä pää ole pystyssä? Sen vuoksi näyttää "oudolta" eli ehkä enemmin ryhdittömältä.

    Alli on saanut itselleen kivasti lihaksia! Kaula ja takapuoli on muuttuneet tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alli kiittää kehuista! Pikku hiljaa rakennellaan muskeleita :)

      Poista
  3. "Rakennekuvapäivitystä" on yhdyssana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, joo niin onki, ei pitäis kirjottaa väsyneenä, nopeesti ja oikolukematta.. hups :D

      Poista
  4. Onpas Pyry ollut jossain välissä laiha, nyt huomattavasti paremman näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se mikään laiha ole, hyvässä kisakunnossa vain mielestäni. Lihakset ja kaikki sillä on tallella eikä missään nimessä ole kuivan näköinen, saatikka laiha :)

      Poista
    2. Viime kesänä se oli hieman kuivakassa kunnossa, puol vuotta meni saada edes hieman lihaa enempi luiden ympärille.. :)

      Poista
  5. Alli on kyllä upean näköinen! Ootkos tulossa raisioon kisailemaan viikonloppuna?

    VastaaPoista
  6. Voisitko tehdä sellasen postauksen jossa kerrot miten teet letin esim pyrylle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä idea, koitan saada jonkun kuvaamaan kun teen huomenna sille letin! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

Linkitä blogisi!

Nyt kaivataan lukulistalle uusia tuttavuuksia ja vanhoja unohtuneita! Eli nyt toivotaan että saataisiin paljon uusia blogeja lukulistalle! Tarkoitus on siis linkittää oma blogisi, so simple! Itse olen melko kaikki ruokainen blogien suhteen, eniten varmaan uppoavat kilpailevien ratsastajien blogit, mutta myös muita blogeja mahtuu lukulistalle. Eli nyt ei ole mitään rajoituksia blogin painotuksen suhteen. Koon TOP7 blogit sitten kaikkien nähtäville, joten ei muuta kun linkkailemaan! Pyrin tekemään esittelypostauksen 8.-11.9. välisenä aikana, joten siihen asti on aikaa linkata blogeja mukaan :) Huom! Linkatessa blogisi tähän postaukseen annat oikeuden kolmannelle osapuolelle (minulle), käyttää blogissasi esiintyviä kuvia julkaisussa (esittelypostaus) allekirjoittaneen harkinnan mukaan. Nyt ei muuta kun linkkejä tulemaan!

Tervetuloa joukkoon "pieni" kirjava!

Alli tamman talliin saapuminen saattoi hämmästyttää yhtä jos toista.. Ja suoraan sanoen, en itsekkään olisi uskonut että olen kohta aivan oman hevosen omistaja, ilman puolikkuuksia. Eli kyllä, ostin omakseni,  tämän pienensuuren tamman. Mutta eihän ole mitään järkeä jos ei aloiteta aivan alusta, eli nyt luvassa jännittävä tarina siitä miten tähän ikinä päädyttiin ;) Minulla on kyllä aina kausia jolloin selailen myyntihevosia, ihan vain haaveillen. Kuitenkaan tällä kertaa en ollut etsimssä hevosta, vaan satuin vahingossa klikkaamaan itseni kaverin kaverin sivun kautta itseni tamman myyntisivulle. Enkä missään nimessä voinut olla ihastumatta, olin täysin myyty jo ensi näkemästä! Sanoin äidille puolivitsillä että löysin itselleni aivan täydellisen hepan. Äiti rakastaa - niinkuin minäkin - kaikkea erikoista ja meillä on aina hevosissa ollut jotain omalaatuista. Äiti oli aluksi todella skeptinen ja itsekin olin ihan eiei, en osta, kunhan katselen. Katselu meni kuitenkin...