Minun on tällä hetkellä jotenkin vaikea järkeistää mitään tekstiä blogiin, joten mietin että nyt olisi hyvä aika pitää pitkästä aikaa kysymyspostaus! Eli jos teillä rakkailla lukijoilla on kysyttävää niin kysykää, koitan vastailla niihin heti sunnuntaina!
Kuulumisten kirjoittaminen on tällä hetkellä niin vaikeaa. En ole onnettomuuden jälkeen vieläkään päässyt takaisin hevosen selkään. Inhoan itseäni kun vain syön ja lihon, mutta muutakaan ei oikein pysty tekemään. Tällä viikolla olen jo pystynyt rasittamaan jalkaa ja ajamaan autolla lyhyitä lenkkejä. Toivon että jo viikon päästä olisin satulassa ja työkunnossa, tämä sairastaminen käy psyykkeen päälle!
Olen kuitenkin päässyt muutaman kerran kärryilemään luottoponi Mollan kanssa ja se on ollut ihan mukavaa. Tamma on tosin niin virtaisa että kärryillä on välillä epämukavaa. Kokoajan pitää hölkötellä epämääräistä ravia tai sitten pelätä jokaista pusikkoa.. Heti kun olen ratsastuskunnossa, poni saa kurinpalautuksen!
Pyry voi erinomaisesti - ja karvaisesti! Se on kasvattanut taas piiitkää karvaa. Viikko sitten huomasin sen oikeassa kankussa pienen kipeän kohdan jota alettiin heti hoitamaan. Onneksi sekin meni ihan kotihoidolla ohi ja herra on ollut ihan tyytyväinen hieman kevyempään jaksoonsa.
Lehmä on voinut myös hyvin. Ainakin tähän päivään asti. Eilen ne riehuivat aivan hulluna tarhassa ja tänään sitten kun äidin piti mennä ratsastamaan se, ontui se selvästi - vasenta takajalkaa. Pyydettiin kengittäjä heti katsomaan kun kenkä oli tosi huonosti sen jalassa. Kenkä pois ja haude jalkaan, toivotaan että on tosiaankin vain huonon kengän paha karma, eikä mitään suurempaa mitä tuo tamma on nyt tässä lähiaikoina keksinyt..
Mutta ne niistä kuulumisista. Nyt on aika teidän avata sanainen arkkunne! Muutama rästipostaus on tulossa (mm. linkkaa blogisi!) joten laitetaan tästä pyörät pyörimään!
Onko Molla tai Pyry ex-ravuri?
VastaaPoistaMiten päädyitte hankkimaan Allin?
Miksi kenttäratsastus on juuri se THE laji? :)
Jos molla on ollut ravuri ennen niin oletteko kouluttaneet sen itse ratsuksi? Miten?
VastaaPoistaMiten Pyry päätyi sulle?
VastaaPoistaMontako loimea Pyryllä, Allilla ja Mollalla on?
Ootko varusteratsastaja? Että kaiken on oltava sävysävyyn vai mukavuus ennen kaikkea?
Mitä Pyry syö? Entäs Alli?
Meinaatko klipata Pyryn? Jos klippaat niin onko tiedossa jo jotain "kuvioita"?:)
Jos saisit kolme toivomusta, kuinka käyttäisit ne?
Hei, minua kiinnostaisi tietää lisää Allista: Etsitkö itsellesi kisahevosta/opetusmestaria/jotain muuta silloin, kun olit hankkimassa omaa hevosta Pyryn rinnalle? Miksi päädyit nimenomaan Alliin? Koetko, että Alli on sitä, mitä olit hakemassa? Pikaista paranemista ja kaikkea hyvää sinulle ja tiimillesi! -Noga
VastaaPoistaminkälainen harja pyryllä on ku se ei ole letitetty?
VastaaPoistaKuka hevosista on suosikkisi?
VastaaPoistaPahin onnettomuutesi hevosten kanssa?
Mitkä on teidän ensi vuoden tavoitteet?
parhain muistosi hevosten kanssa?
Maksatko itse kaikki hevosten kulut?
Voisitko esitellä teidän tallin, tarhat ja muut tilat vaikka videolla?
Sponsoroitko ensi vuonnakin jotain kisoja?
Missä näet itsesi 10 vuoden päästä?
Jos sun olis pakko luopua Pyrystä tai Allista, kummasta luopuisit ja miksi ?
VastaaPoistaVoisitko tehdä kenttäratsastusksesta erillisen postauksen, missä kertoisit mm. Mistä niitä virhepisteitä tulee esim kouluradalla, mikä siinä sai juuri sinut kiinnostumaan kenttäratsastuksesta ?
Minkälaisia / kokoisia esteitä on maastokokeessa tutustumisluokissa ?
Mitä ratsukolta sinun mielestä edellytetään että he voivat lähtdeä maastoradalle ?
Kumpi hevosistasi on miellyttävämpi ratsastaa ?
Mikä sai sinut kiinnostumaan aluksi Pyryssä, entä Allissa ?
Mikä on sun lempi kenttäkisa "paikka", esim Niinisalo, ypäjä ym ?
Millaista sileää treeniä teet hevosten kanssa?
VastaaPoistaValmennatko ketään/valmennatko ylipäätään ollenkaan?
Miten suosittelet aloittamaan maastoesteiden hyppäämisen? Mitkä ovat helppoja ensimmäisiä esteitä?
Mikä kypärä sinulla on?
Mikä Hevosopiston kentistä on sinun mielestäsi paras? Entä maneeseista?
Missä hevosesi ovat tallipaikalla/jos ovat kotona, onko teillä vieraita hevosia?
Millanen talli ja piha teillä on? Asutko yksin?
VastaaPoistaMikä on omassa hevosessa parasta?
VastaaPoistaKuinka usein käyt tunneilla pyrylla ja allilla?
Minkä ikäisiä hevosesi ovat?
Mikä on hevostesi suurinta herkkua?
Mikä on paras ja huonoin ominaisuutesi mielestäsi ratsastajana?
Mitä teet vapaa-ajalla kun et ole tallilla?
Käytkö ratsastamassa muita hevosia usein?
Mikä on sun suosikki herkku?
Millainen olisi unelmiesi hevonen?
:)
Voisitko tehdä joskus videopostausta? :)
VastaaPoistaMihin kouluun menit peruskoulun jälkeen?
Mitkä värit sopivat mielestäsi parhaiten sun hevosille?
- Haaveksitko nuorempana pääseväsi joskus samanlaiseen tilaan ja "asemaan" kuin mitä nyt olet hevosten kanssa? Millaiseta elämästä haaveilet nyt, vai onko tämä juuri sitä mitä tahdot?
VastaaPoista- Onko sinulla kosketusta tai kokemusta ahaltekeistä, onko sinulla millainen mielipide näistä hevosista? Pystyisitkö kuvittelemaan itsesi kisaamaan tekellä esim. kenttäratsastuksessa?
- Tunnetko eteneväsi sopivaan tahtiin ratsastuksesi kanssa, vai tuntuuko sinusta että jumitat paikallaan/etenet liian nopeasti? Miksi sinusta tuntuu siltä?
Mihin ihastuit Lehmässä ekana?
VastaaPoistaOnko Pyryllä huonoja (talli)tapoja?
Mitkä olivat sinun lempihepparotusi lapsena? :D