Vieraskynä: Keskiviikon hyppyurakka

Henna & Milla Finnderby 2014

Tänään saatte vierailevan kirjoittajan, sunnuntaina kisoissa ratsastavan Hennan, tekstiä tänne blogiin. Halusin saada Hennalta fiiliksiä keskiviikkoisesta ratsastuksesta ja niinpä pääsette tekin mukaan nauttimaan niistä. Oli niin ihana nähdä omien hevosten hyppäävän kunnolla ja en voi kun nostaa Hennalle hattua, kolmen täysin erilaisen hevosen ratsastus ei ole mikään helppo suoritus! Nyt enempää jorisematta, annetaan Hennalle puheenvuoro!

Kuka on Henna?

Olen siis Henna Kaskinen, 20-vuotias kenttäratsastaja Lounais-Suomesta. Ratsastusta olen harrastanut noin 8 vuotta, ja hevosia omistuksessani on ollut yhteensä neljä. Ensimmäisen kenttäkisastarttini menin vuonna 2010 Niinisalossa, napaten kauniisti hylkäyksen harrasteluokan rataestekokeesta.

Eli kisaamisen voisi sanoa alkaneen vuonna 2011 (harrastetta ja tuttaria). Samana vuonna ostin nykyisen ykköshevoseni, jonka kanssa olen nyt muutamassa vuodessa raapinut tieni yhden tähden kenttäluokkiin.

Sitten, 8.10. facebookkiini pärähti viesti:

"hennaaa, mitä teet 19.10?
Mulla on semmoset hevoset kun Molla, Pyry ja Alli ja ne haluis mennä estekisoihin sillon :)"

Mitäpä muutakaan siinä voi tehdä kuin suostua. Kuulostihan se kivalta - etenkin, kun kyseessä on pikkuiset kisat, eli ei tarvitse ottaa ihan hurjasti paineita kuitenkaan.

Olenhan minä näitä hevosia nähnyt, eikö se riitä? No, ei se ehkä ihan riittänyt, joten sovittiin, että kävisin tunnustelemassa näitä pikku panttereita ennen kisoja. Siispä keskiviikkoaamuna suunnistin kohti Sennilää (Molallaa, Pyrylää ja Lehmälää?)

Senni ja hänen äitinsä toivat hevoset maneesille, jonne loistava ratahenkilökunta pisti pikkuisen radan pystyyn. Oli suhteutettua linjaa, kapeaa estettä, sarjaa… Sopivat setit siis!

Molla

Ensimmäisenä sain alleni Mollan, jota olin nähnyt vähemmän, mutta josta olin kuullut sitäkin enemmän! Ensimmäinen oma hevoseni oli piensuomenhevonen, joten oli ihanaa päästä taas sellaisen selkään.

Alkuverryttelyssä jo ihastuin poniin. Molla liikkui reippaasti eteen, kuunteli hyvin ja askellajitkin tuntuivat oikein hyviltä. Lähdin siis tasaisella maalla verryttelyn jälkeen hyvillä fiiliksillä loikkimaan pientä kavalettia ja jo ensimmäisessä hypyssä tunsin, että poni kyllä tietää, mikä on homman nimi. 

Verryttelyloikkien jälkeen aloin hypätä rataa pienissä osissa. Molla oli ihan tykki! Pörrökorvat hörössä se vaan vilisti menemään innosta piukeana jokaisen eteen tulevan härpäkkeen yli. Muutamia huonompia lähestymisiä tein, kun paikka ei osunutkaan ihan kohdillen mutta poni hyppäsi silti tökeittä joka kerta. Kun rata sujui n. 60cm korkeudessa mukavasti, esteet nostettiin n. 80cm:n korkeuteen, joka tulisi sunnuntaina olemaankin mentävä korkeus. Senkin Molla meni täysin kyselemättä, joten päätimme lopettaa siltä erää siihen. Hyvät fiilikset jäi, poniratsastelu on aina kivaa mielenvirkistystä! ;)

p.s. Kiinnittäkää huomiota Sennin tanssiin, ihana! <3 i="">

Toimituksen huom. Minusta oli niin ihana nähdä turbomummo hyppäämässä kunnolla. Sillä ei ole aikoihin (varmaan tänä vuonna ollenkaan!) hypätty mitään yli 60 senttistä estettä. Henna pääsi niin hienosti kiinni heti tamman sielunelämään ja meno oli niin helpon näköistä. Voi että tuo poni osaa olla suloinen!

Alli 

Mollan jälkeen kapusin Monsterin kyytiin. En jostain syystä osannut jännittää juurikaan, olin jo automatkalla päättänyt olla putoamatta. Alkuverryttelyssä keskityin 100%, koska halusin todella tunnustella kunnolla, millaisen otuksen selässä olen. Yritin itse pysyä mahdollisimman rentona koko ajan, jotten kaivaisi itselleni kuoppaa jännittämällä, jolloin hevonenkin jännittyisi.

Kun tein ensimmäisen hypyn kavaletilla, huomasin, että hevosen hyppy todella tuntuu isolta - juuri kuten Senni olikin etukäteen maininnut. Tunsin, että jos jäisin hiukankaan jälkeen hypyssä tai vaihtoehtoisesti olisin vähänkään edellä hypystä, mitä luultavimmin pääsisin maistelemaan maneesin pohjaa. Hyppiminen oli siis varsinaista aivojumppaa, keskityin joka hypyssä täysillä siihen, että oma asentoni ei horjuisi. Omat hevoseni kun ovat kaikki hypyltään suhteellisen tasaisia (lue: laakahyppijöitä :D), mikä tarkoittaa, että tämä kokemus oli ihan uskomattoman antoisaa! Aika nopeasti sain palaset kohdilleen päässäni, jonka jälkeen hyppiminen alkoi sujua jo paremmin. Aloitimme n. 80cm:n korkeudesta, jonka jälkeen nostimme esteet 100-115cm. Sarjan kanssa oli jonkin aikaa vähän keskustelua, mutta pääsimme tästä kinastelusta yli, jonka jälkeen Alli hyppäsi sarjankin oikeassa korkeudessaan oikein hyvin. Radalla jätin muutamat tärkeät päätökset tekemättä, joten pari kertaa jäätiin vain laukkaamaan paikalleen, jonka jälkeen tietysti paikatkin olivat hakusessa, kun jätin hevosen väleissä vähän yksin.

Hypyn ollessa näin voimakas, kyselin Senniltä, ovatko he hypänneet paljon trippeleitä. Olin vain äärimmäisen kiinnostunut siitä, miten Alli hyppää trippelit (osuuko ratsastajan pää kattoparruihin?). Siispä Senni pisti meille trippelinkin pystyyn "kokeile itse, niin näet" -meiningillä, JEE! Innostunut hullunkiilto silmissä lähestyin trippeliä ja… Täydellistä. Lehmä teki trippelille ihan loistavia hyppyjä. Ihan loistavia. Vau!

Ei Allilla ainakaan kapasiteetti lopu, hypyssä on ihan uskomattoman paljon voimaa! Senni saa tästä vielä aivan upean hevosen, joka hyppää vaikka taloja!

Hevosen miellyttämisenhalu on selkeästi suuri (kuten on hevonenkin, hehehehe), mikä on kyllä mahdottoman hienoa. Sennistä ja Allista tulee vielä loistava pari, vaikka se viekin vähän aikaa, sillä Lehmä ei tosiaan ole ihan helpoimmasta päästä ratsastaa.

Toimituksen huom. Neiti Lehmä on viimeksi päässyt hyppäämään kunnolla Kari Nevalan valmennuksessa, aikoja, aikoja sitten. Oli niin huojentavaa nähdä ja nostaa esteitä tietäen että Henna hoitaa homman kotiin. Hennalla on itsellä ykköshevosena tamma ja se pääsi niin hyvin meidänkin pikku lohikäärmeen kanssa kärryille. Tamma ei vielä itsekään tiedä miten paljon voimaa se sisältääkään, talvella on siis paljon treenattavaa! 

Pyrppänä

Viimeiseksi eniten jännittämäni hevonen - Pyry.

Pyryä olen nähnyt lukemattomia kertoja, muutaman kerran jopa rapsutellut nenän päästä. Mutten ole koskaan käväissytkään selässä. Tuntui hassulta kiivetä sinänsä "vanhan tutun" selkään.

Verrytellessä huomasin huoleni olleen turha, PP oli juuri niin kivanoloinen kuin on puhuttukin. Kuunteli pienimpiäkin apuja hienosti, melkein riitti, kun vain ajatteli siirtymistä mihin suuntaan tahansa. 

Pyryn hyppy tuntui IHANALTA. Oli sellainen olo, että vaikka nukahtaisin sen selkään, en heräisi, kun PP ylittää esteen. Lehmän katapulttihyppyjen jälkeen oli suorastaan huojentavaa loikkia Pyryllä. Jokainen este - korkeudesta riippumatta - ylittyi niin tasaisesti ja mukavasti.

Senni antoi minulle pari vinkkiä, miten Pyryllä kannattaa lähestyä esteitä. Tein neuvojen mukaan, ja hypyt paranivat heti. Allekirjoitan kyllä minulle sanotun virkkeen "Pyry hyppää mitä, mistä ja miten tahansa", juuri siltä se tuntuikin. Ei aikomustakaan pysähdellä tai ohitella, PP:llä oli selkeästi ajatus esteistä YLI.

Toimituksen huom. Tämä oli ensimmäinen kerta onnettomuuden jälkeen kun Pyry pääsi hyppäämään kunnolla. Ei ole kyllä Pyryn voittanutta, se hoitaa aina homman kotiin, vaikka viimeinen rata olikin reilu 115 cm. Kyllä sitä on itsellä vain käsittämättömän hieno hevonen (tai itseasiassa kolme!) *sydän*

Fiilis koko "urakan" jälkeen oli kerrassaan loistava. Ei pelota - ainakaan tällä hetkellä - sunnuntain kisat lainkaan. Hevoset olivat kaikki kivoja ja tuntuivat siltä, että vievät minutkin kyllä puomien yli :)
P.s. Pyry voitti päivän-söpöimmät-korvat -tittelin!

Hurjan iso kiitos Hennalle keskiviikosta ja toivotaan sunnuntaille hyviä ratoja! 

On hienoa kun on hienot hevoset ja taitava ratsastaja vai mitä sanotte?