Mä inhoon satuloita, meen ilman tästä lähtien!
No niinpä tietysti. En epäile yhtään tamman tuittuilua kun katselin itse satulaa tarkemmin. Eilen kävin juoksuttamassa taas maneesilla ja aloin ihmettelemään hirveän jäykkää etupäänliikettä. Olisihan minun se jo aikaisemmin pitänyt huomata, mutta pisti aika paljon uuden paikan jännittämisen piikkiin. Kun otin satulan selästä puristamasta jopa löytyi taas liikettä ja iloa tammasta! Satula on siis ihan liian kapea ja viikko sitten sen kävin sovittamassa sille.. Tekisi mieli huutaa kiukusta! Inhoan näitä satulaongelmia, ennen on ollut niin helppoja jotenkin nämä satulan hankkimiset, nyt tuntuu ettei taas mikään onnistu. Nyt saa Alli mennä hetken Pyryn satulalla joka muuten lähemmässä tarkastelussa on leveämpi (!!!) kun tuo Allille sovitettu. Huhheijaa..
Pyry tuntui eilen ratsastaessa ihan omistuiselta ja uhkaa nyt kovasti meidän Hippolan klinikkaan osallistumista. Se oli eilen iltapäivästä hieman nuupea ja ei ollut syönyt kunnolla, mutta illalla taas kun touhusin sen kanssa se oli ihan normaali ja aamulla oli kaikki heinät syöty. Toivotaan että oli jotain ohi menevää, käydään vielä tänään maneesilla illemmasta katsomassa jos olisi jo hieman parempi :)
Olisi myös muutama kiva postaus odottamassa mutta en ole saanut niitä loppuun kirjoitettua. Kylläpäs minä nyt olen laiskalla päällä! Tai ainakin kiireinen. Heh, ehkä tämä tästä, nyt joulukuussa tulossa ainakin muutama erikoispostaus ;)
Ainiin, kuinka moni teistä lukijoista on tulossa Hippolan klinikalle?
toivottavasti tavataan siellä!
Oon tulossa, voitin nimittäin liput :D! Nähdään siellä! c:
VastaaPoistajee! :)
PoistaKoska lippujen arvonta ratkeaa ?
VastaaPoistaEikö lippujen arvolta ole vielä ratkennu? :D ei toki viimetingassa..
VastaaPoistaEdellisessä postauksessa luki että on päättynyt ja voittajiin otettu yhteyttä. Voitteko lukea asiat huolellisemmin!
VastaaPoistanäin juuri! :)
PoistaMoikka!
VastaaPoistaVoitettiin liput, miten mahdamme ne saada? Laitoin viestiä säpöösi, mutta olen niin täpinöissäni, että pelkään, etten tavoita sinua :) Terkuin Anne Lätti
Menette sinne paikalle vain ja kerrot sähköpostiosoitteesi niin saat kaksi lippua / kaksi henkilöä pääsee sisälle :)
PoistaYksinkertaisesti rakastan sun blogia! Odotan ihan innolla aina sun postauksia ja teet ihanan monipuolisia ja erilaisia postauksia! :)
VastaaPoistaOi, kiitos ihanasta kommentista! :)
Poista