Viikonlopun kuulumisia olkaa hyvät!
Perjantaina Janni hyppäsi hieman Pyryllä ja mielestäni se näytti hieman omituiselta. Oli pirteän oloinen ja hyppäsi ja muuta, jopa pukitti, mutta punki taas hulluna lapa edellä ulos asettuen. Kävin itsekin selässä ja se oli tosi kankea ja hassun oloinen, joten olin hieman epävarma uskallanko Sunnuntain klinikalle vai en. Kuitenkin tein Lauantaina päätöksen osallistua kun tarhassa heppa veteli pukkilaukkaa ja kun käytiin kaksikon kanssa maneesilla oli kuin saippuanpalanen, ei niinkään kankea. En tosiaan saanut lauantaina mitään - en mitään - otetta Pyryyn vaan se luiskahteli sinne tänne ja oli ihan ihmeellinen :D
Sain kuitenkin jonkun kolme hyvää askelta ja vaikkei laukkaa saatu pyörimään tarpeeksi päätin lopetella hyvissä ajoin. Sunnuntai kuitenkin uskottavasti olisi Pyrylle raskas, joten tehtiin vain perusaskeleet ja pientä jumppaa ilman mitään temppuaatteita. Tässä pieni pala saippua, se vaan luiskahtelee minne haluaa!!
Sain kuitenkin jonkun kolme hyvää askelta ja vaikkei laukkaa saatu pyörimään tarpeeksi päätin lopetella hyvissä ajoin. Sunnuntai kuitenkin uskottavasti olisi Pyrylle raskas, joten tehtiin vain perusaskeleet ja pientä jumppaa ilman mitään temppuaatteita. Tässä pieni pala saippua, se vaan luiskahtelee minne haluaa!!
Saippuapalan jälkeen kävin vielä Allin selässä Pyryn satulalla ja ai että mitä eroa siihen sen omaan! Aluksi se oli hieman jännittynyt kun laitettiin satula, mutta kohta se jo huomasi ettei mikään purista ja meni tosi nätisti. Allinkaan kanssa en tehnyt kuin perusjutut ja annoin sen tunnustella satulaa ja laukkailla hieman enemmän eteen. Ravissa tuli tosi hienoa pätkää, harmi kun ei videota sattunut tulemaan kun Pyry tunki turpansa aina kameran linssiin! HEH, hassu mies.
Sunnuntaina suunnattiin sitten Hippolan-klinikalle Ruskeasuolle Helsinkiin. Ennen kuin kirjoitan enempää pitää sanoa että olen keskustellut Hippolan takana olevien ihmisten kanssa myös näistäkin mielipiteistäni ja olen saanut luvan olla niin suorasanainen kun haluan. Sitähän minä muutenkin olen ja en halua siitä muuksi muuttua.
Kuitenkin paineltiin tyytyväisinä Helsinkiin ja oltiinkin perillä todella ajoissa, jo hieman 2 jälkeen. Meidän ryhmä alkoi vasta klo 16, joten meillä oli hyvää aikaa palloilla ja katsella ympärille. Jossain vaiheessa Erika kävi kääräisemässä Pyrylle pintelit ja sitten jo mentiinkin verryttelemään. Vaikka kuviteltiin olevamme ajoissa, tuntui että kun maneesiin pääsimme, heti piti jo mennä itse "klinikkapuolelle". Hieman hämääntyneenä mentiin sitten yleisön eteen ja onneksi on viksu hevonen ja ei tästä mitään sanonut!
Mitäpä siitä klinikasta sitten kertomaan? Toivon että moni sai siitä paljon irti ja pitivät siitä, koska takuulla oli mielenkiintoinen. Meidän osalta kuitenkaan ei mielestäni mennyt niinkään hyvin, vaikka - oikein mukava ja kannustava - valmentaja kertoi meidän olevan oiva demo-ratsukko. Itselle kuitenkin jäi enemmän turhautunut fiilis tästä meidän 10 minuutin sessiosta ja en saanut oikein mitään kotiin vietävää. Mielestäni tehtiin meidän tasolle liian vaikeita asioita. Jos hevosen laukka ei pyöri ja en pysty kokoamaan sitä "piruettilaukkaan", en edes lähelle kokoamaan niin lyhyessä ajassa mitä meillä oli, on mielestäni epäreilua vaatia siltä jotain extraa kuten avoa, sulun kaltaista tai jotain väistöä. Olin lähellä kiljaista että en tee kohta mitään kun tää mun hevonen ei oo valmis tälläseen, mutta yritettiin sitkeästi täyttää vaadittavat kriteerit. Ja eihän se tietenkään onnistunut, vaan tuli sortumisia ja romahduksia perä jälkeen.
En voi olla kuin ylpeä Pyrystä, sillä se yritti, tosissaan yritti parhaansa. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä että jos idea oli klinikoida omalla tasolla, nyt oltiin liian vaikealla tasolla. En pysty tällä hetkellä suorittamaan Helppo A - Vaativa B tasoisia asioita minun huonompi laukkaisella puttepyöriäiselläni ;) Hieno mies se oli kun ravia sai esittää, mutta heti kun laukassa jouduttiin extrahommiin, oli se lähinnä rämpimistä oikeiden demostraatioiden sijaan.
Ja ihan yhtälailla minussa oli vikaa, ei todellakaan hevonen ollut huono. Paremmin aina voisi ratsastaa ja yrittää. Enemmän jäin kaipaamaan klinikasta myös analysointia: miksi me teimme avoa, mihin se vaikuttaa ja miten huomaa hyvän ja huonon avon eron. Olisi varmasti syttynyt lamppu kypärän päälle kun olisi saanut sinne selkään vielä enemmän infoa näidän perustietojen lisäksi. Kuitenkin valmentaja oli todella mukava ja takuulla asiantunteva ihminen, tällöin vain ei oikein tehtävän anto ollut tasolle sopiva ja itselle jäi hieman pettynyt fiilis kovasti odotetusta klinikasta. Sydämeni pohjasta toivon kuitenkin että yleisö sai niitä ahaa elämyksiä ja hyviä vinkkejä treeneihin.
Tiedän olevani huonossa ryhdissä ja etukenossa näissä kuvissa. Olin jotenkin hirveän tuskissani ja turhautunut enkä yrittänyt muuta kuin helpottaa jotenkin hevosen oloa. Tuskin se tuolla järjettömällä etukenolla helpottuu, mutta minkä sille tilanteelle voi. Maneesi oli myös todella kuuma, mikä sai aikaan jonkinlaisen hapenpuutteen tuossa karvaisessa eläimessä. Tuntui että se ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään niitä mitä siltä pyydettiin ja loppua kohden tuntui jo tosi väsyneeltä, vaikka tuskin se sitä oli - ainakin ulkona vauhtia olisi riittänyt vielä muutaman tunnin maastolenkkiin. Kuitenkin yleisesti mielenkiintoinen klinikka, mistä toivottavasti ihmiset sai paljon irti ja porukka oli tosi ihanaa. Ensi klinikalla sitten taas paremmin!
Tänään Pyry sai hieman rennomman päivän ja annoin sen hölkkäillä liinan päässä. En vaatinut siltä oikein mitään ja kunhan sai kirmailla jos siltä tuntui. Allin kanssa taas käytiin aamusta heti maneesillä hyppäämässä ja ratsastamassa vähän paremmin. Tosi paljon on vielä tekemistä ihan perusasioissa. Aloitetaan ihan vain siitä että saadaan siirtymiset tehtyä tasaisesti, sitten aloitetaan jumppaaminen sen tarkemmin. Eli kunhan saadaan kaasu ja jarru toimimaan, sitten aloitetaan väistöjä ja avoja enempi. Ja tietenkin sitten hypätään taas paremmin kun ne säädöt tulee kohdilleen.
Se miksi alunperin lähdettiin testaamaan, haluttiin katsoa oliko se protestointi nyt siitä satulasta. Ja siitähän se oli, koska nyt Alli ei protestoinut yhtään hyppimällä, vaikka välillä vaatiminen kiukuttikin. Missään nimessä tämä hyppääminen ei ole kaikista kauneinta, mutta on se huomattavasti helpompaa kuin viime valmennuksessa. Lähelle se tulee kun siihen tuon, vielä pitää oppia tuo askel paremmin näkemään ison hevosen kanssa, mutta tästä me pikku hiljaa ;) Nauttikaa äänet pois tästä huumoripläjäyksestä!
Tosi tosi paljon treenattavaa vielä! Lisää terävyttä ehdottomasti pitää saada, kuin myös nuo säädöt kohdilleen. Mutta pikku hiljaa, onhan meillä talvi aikaa! Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja viikonloppuna onkin Mikon valmennus taas kerran, päästään kokeilemaan paremmalla satulalla ;) Nyt kuitenkin olen töistä myöhässä, joten pitää juosta taas! Huomiseen!
Hienostihan alli hyppäsi ja toivottavasti pystyyn hyppelyt johtuivat satulasta, näytti tosi kivalle :) ei varmasti ole helppoa hypätä pitkäjalkaisella isolla hevosella ja tuoda siihen täydelliseen hyppykohtaan kun olet tottunut pyryn pienempään laukkaan ja olet tottunut pyryyn :) tiedän itse kokemuksesta, ratskoulussa kun ei aina saa sitä parasta hevosta jos olet tunnin parhaimpia ratsastajia, vaan niitä vaikeimpia heposia.. Just viimeviikolla hyppäsin nuorella 140cm ponilla ja seuraavaksi alla olikin 175cm iso heppa! :D
VastaaPoistaHuomaa todellakin eron kun menee pyryn satulalla, liikkuu jotenkin paljon vapaammin ! :)
VastaaPoistaKiva, kun sait kirjoittaa klinikasta ihan suoraan. Odotinkin oikeastaan aika paljon, että saisin lukea sinun mielipiteesi klinikasta.
VastaaPoistaItse ihan suomenhevoshulluna tulin tietenkin katsomaan klinikkaa ja erityisen paljon odotin, että näen sinut ja Pyryn. Ja voi että sitä näkyä, kun olitte niin hienot!
Minulle tuli kuitenkin myös sellainen tunne, että "piruettilaukka" - tehtävä oli teille liian vaikea. Tai siis ehkä Pyryn tasoon nähden liian vaikea. Suomenhevosta ei vain ole luotu tekemään mitään piruettilaukkoja. Minulle tuli vähän ikävä fiilis, sillä jotenkin tuntui, että jäitte vähän sivuun siinä valmennuksessa... Se ei tietenkään ole Aadan vika, Aada ratsasti mielettömän hyvin ja Champ liikkui upeasti, mutta tuli jotenkin sellainen tunne, että eikö tehtävät olisi voineet olla sellaisia, että olisitte kumpikin ratsukko voinut ns. loistaa siinä ihan yhtälailla. Eli toisinsanoen, eikö tehtävät olisi voineet olla vähän helpompia? Koska valmentajakin taisi nähdä, että tehtävä ei ollut teille se kaikkein helpoin?
Tällaisia ajatuksia minulle heräsi. Ei missään tapauksessa negatiivisessa mielessä ketään (etenkään Hippolaa) kohtaan, klinikka oli ihan loistojuttu, kumpikin valmentaja vaikutti todella hyviltä ja päteviltä, eikä heti ensimmäisen kerran kuulukaan mennä täysin nappiin. Odotan innolla seuraavaa klinikkaa, ja ihan varmasti tulen silloin myös katsomaan!
Ja täytyypä tässä vielä sanoa, että kyllä minä tuolta aika paljon opin, mutta päällimmäisenä mieleen jäi taas tämä suomenhevosten mahtavuus. :D Niin kuin itse sanoit, Pyry yritti ihan täysillä, se oli ihan mielettömän upea. Eikä se missään vaiheessa vetänyt hernettä nenään, vaikka selkeästi teitte teille vaikeita asioita. Pyry vain iloisesti, hyväntuulisen näköisenä meni ja yritti. Se oli ihailtavaa ja olen oikeasti varma, että mikä tahansa hevonen ei olisi tuollaisella asenteella liikkunut :) Ja ratsastit myös todella hienosti ja siististi Senni!
Oli ilo nähdä sinut ja Pyry ihan livenä ja Pyry sai kyllä ihan hirmuisesti kehuja sekä minulta että kaveriltani! :)
Kiitos aivan ihanasta kommentista! :)
PoistaItseasiassa tästä sivuun jäämisestä meillä olikin heti Hippola-tiimin kanssa puhetta, oli muutama nähnyt samanlaista "ongelmaa". Nämä palautteet on oikeasti tosi tarpeellisia, koska seuraava klinikka tulee aina vain paremmaksi mitä enemmän parannettavaa me saadaan! :)
Noista tehtävistä olen samaa mieltä. Varsinkin sunnuntaina Pyryn jo muutenkin vaiken askellaji eli laukka ei yhtään pyörinyt ja näin ollen kaikki kokoamisesta alkaen oli tosi vaikeaa. Mielestäni sen laukan pitää ensin saada ryhtiä, terävyyttä, tasapainoa ja ennen kaikkea tahtia ennen kuin voidaan tehdä näitä vaikeampia asioita. Minun teki mieli avata suuni jo siinä klinikalla, mutta en usko että sitäkään olisi kovin hyvällä katsottu. Ja oltaisiin voitu tehdä nämä temput (avot, sulut ja väistöt) vaikka meille helpommassa askellajissa eli ravissa! Olisi ollut ehkä hieman jopa monipuolisempaa kun näkee sekä laukassa aadan tekemänä ja ravissa meidän työskentelemänä, kun nyt tuli hieman rämpimis fiilis..
Pyry on kyllä aivan mahtava juuri tuon yrittämisen takia! Pakko kuitenkin myöntää että harkitsin pitkään lähtöä, sillä PP on hieman totinen kouluratsu ja helposti juuri menee lukkoon kun lyödään asioita nopealla tahdilla eteen, varsinkin jos ne on vielä kovin vaikeita siihen tilanteeseen. Yritin vaivihkaa - ja en niin vaivihkaa :D - pitää sen hyvällä mielellä silittelemällä sitä just jatkuvasti, mikä tietenkin pahensi tuota minun etukenoani.. No, kaikkea ei saa mitä haluaisi ;)
Pyry on mahtava, siitä ei kyllä pysty luopumaan, ei sitten millään! Paljon on vielä omassa tekemisessä sitä tekemistä, mutta eiköhän tästä pikku hiljaa! :) Pyry (ja minä!! kih :3) kiittää tosi paljon kehuista, hänen egonsa pullistui juuri niin ettei tammat enää saa henkeä!
Katoin Adan blogista sen videon, ja mun mielestä valitit vähän turhasta. Videolla valmentaja ei pyydä piruettilaukkaa, vaan se on se ajatus, jonka kautta teidän piti lähteä hakemaan mahdollisimman lyhyttä ja koottua laukkaa - paino sanalla mahdollisimman. Kyllä Pyrynkin laukka lyhenee, mutta ei tietenkään samalla tavalla, kuin puoliverisen. Ja on mahdotonta koota laukkaa, jos ratsastaja itse ei istu takapuolensa päällä ja on etukenossa.
VastaaPoistaJa vielä pitää kysyä, että miksi te osallistuitte noin vaativaan klinikkaan? Etkö tiennyt että tasomääritelmä on noin kova?
Sen verran täytyy sanoa, että klinikan yleisössä olleena voin sanoa, että tehtävä näytti olevan haastava Pyrylle. Eikä Senni mielestäni ensinnäkään valittanut, vaan kertoi suoran mielipiteensä ja omasta mielestäni tämä "valittaminen" ei ollut turhaa. Ja tuollaisesta asiallisesta mielipiteensä ilmaisusta voi olla tulevaisuudessa järjestettävien klinikkojen kannalta hyötyä.
Poistakuules sinä eka ano, klinikastahan sanottiin etukäteen että "OMALLA tasolla" ja sitä paitsi Senniä varmasti pyydettiin sinne ja tuohan oli hippolan bloggaajille klinikka,. Eikös se tarkoita että hippolan bloggaajat osallistuvat siihen ja sen pitäisi olla heille sopiva? niin mieti ensin sitten möläytä jos on tarvetta enää miettimisen jälkeen, varmaan ei.
PoistaEihän tuohon klinikkaan moni muukaan osallistunut vaikki hippolaan kuuluukin? Kyllä sennikin tulee nousemaan sinne helppo A tasolle mutta se vaatii reeniä, halua ja tahdonlujuutta. Ratsukko ei kehity jos pysyy koko ajan omalla mukavuusalueella ja tekosyillä miksi tämä hevonen ei tähän tehtävään kykene.
PoistaT. Eka ano
Mutta syyt, miksi jotkut muutkaan eivät osallistuneet klinikkaan, eivät tainneet olla tasoon liittyviä. Kun klinikan ideana oli juurikin se, että siellä on eritasoisia ratsastajia.
PoistaJa kyllähän sinä voit myös näyttää, millaiseen piruettilaukkaan sinä yllät suomenhevosen kanssa. Minusta Sennillä on juuri oikeanlainen asenne treenaamiseen ja minusta tuntuu, että Senni ja Pyry ovat Pyryn tasoon nähden jo todella korkealla tasolla. Odotapas vaan, mihin Senni yltää Allin kanssa! ;)
Kiitos molemmille kommenteista :) Vastasin sinulle ensimmäinen anonyymi tuohon seuraavaan kommenttiisi.
PoistaTälle toiselle anonyymille (vai kuinka monta teitä onkaan?) haluan antaa vielä erikoiskiitoksen, sillä puolustuksesi lämmittää mieltäni kovin. Ihanaa että joku muukin näkee minussa edes piirun verran tahtoa pyrkiä paremmaksi ja uskoo minuun! KIITOS! :)
Kyllähän ne Allin kanssa tulee vaikka lentämään, sitä en kiellä JOS senni saa oman ratsastuksensa kasaan ja vähän jäntevyyttä istuntaansa, ja löytää oikeat nappulat niin ettei ainoastaan ärsytä tammaa ratsastaessaan. Mutta tähänkin tarvitaan niitä kolmea aiemmin luettelemaani seikkaa, jotka tuntuu senniltä olevan hukassa. Pitää uskaltaa vaatia.
VastaaPoistaPahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä / asiavirheitä, olisi pitänyt mennä tyynyn viereen, mutta jäi häiritsemään ja pakko vastata sinulle ensin. Aloitan ihan vastaamalla noihin esittämiisi kysymyksiin:
Poista"Ja vielä pitää kysyä, että miksi te osallistuitte noin vaativaan klinikkaan? Etkö tiennyt että tasomääritelmä on noin kova?"
Klinikka oli järjestetty Hippolan toimesta ja alkujaan puhuttiin siitä että klinikan perusidea on se, että jokainen ratsastaa aivan omalla tasollaan. Mehän ollaan tasoa Helppo B, joten oletin ratsastavani sillä tasolla. Tasovaatimuksia ei ollut. Jos olisin tiennyt että joudumme suorittamaan jo vaativampia asioita, olisin lauantaina päätynyt peruttamaan klinikan sillä Pyry ei ollut aivan loistava itsensä (ja syytä tutkitaan).
Sitten itse kommentteihin. Itseasiassa "pelkäsin" hieman että joku ymmärtää tai haluaa ymmärtää sen väärin mitä sanoin. Kysehän ei ole siitä lyheneekö laukka, sillä kyllä, se lyhenee. Olemme tehneet Pyryn kanssa todella hienoja lyhennöksiä, aivan piruettilaukkojen tapaisia, kunhan olemme ensin saaneet rytmin ja laukan kuntoon. Tällä hetkellä varsinkin helpomman suunnan (vasemman) laukka on täysin kadoksissa ja sitä haetaan jumppailemalla, ensin ravissa ja sitten laukassa.
Takerruit liikaa siihen piruettilaukkaan - tai "piruettilaukkaan" - kun kyse oli enemmän kokonaisuudesta: Mitä tarvitaan että laukkaa voidaan koota? Totta se on että kuskin pitää istua kyydissä ja usko tai älä, minä myös istuin silloin kun kokosin. Kenotus sattui olemaan silloin kun vaadin "epäreiluja" asioita. Enkä puolustele siltikään sitä, rumaa se on ja eipä se aikoihin noin pahaa ole ollut. Joka tapauksessa palataan siihen mitä siihen kokoamiseen kuskin lisäksi tarvitaan. Ensinnäkin että _laukkaa_ voi koota, siihen tarvitaan laukkaa. Koska meillähän ei sitä valmennuksessa ollut kun en saanut sitä pyöreäksi, oli kokoaminenkin enemmän jonkinasteista räpellystä. Pidemmällä verkalla uskottavasti olisi tämäkin tehtävä ollut meidän tasoista, tällä kertaa ei kuitenkaan ollut päätä eikä häntää tässä hommassa. Selvennetään vielä että klinikka alkoi 10 minuuttia etuajassa ja emme (kukaan) tienneet siitä.
Ja jos niinkin yksinkertainen asia kuin kokoaminen ei onnistu, koska sitä laukkaa ei ole, on mielestäni epäreilua hevoselle vaatia siltä sitä kokoamista vaativien tehtävien (avo, sulun kaltainen, väistö) tekemistä. Tätä minä hain kirjoittaessani postausta. Ensin olisi pitänyt tehdä töitä saadakseen laukka kuntoon, mutta uskottavasti se olisi ollut liian hienosäätöä ja yleisö olisi kyllästynyt. Vai olisiko sittenkään? Eikö kouluratsastus ole juuri sitä: hienosäätöä ja vielä lisää hienosäätöä.
Niinkuin halusit ymmärtää, kyse ei ole siitä etten halua vaatia, vaan siitä että mielestäni peruspalikat (tässä tapauksessa se laukka) pitää olla kunnossa ennen kun voidaan alkaa vaatia lisää. Aikoinaan ratsastin useamman tunnin vain käyntiä ja kevyttä ravia ennen kun pääsin edes laukkaamaan. Mutta silloin se oli täydellistä hienosäätöä, kaikki piti olla aikaisemmassa asiassa 110% oikein ennen kuin siirryttiin seuraavaan. Joskus kirjoitin aiheesta etten uskalla kotona vaatia kun pelkään virheitä. Ilokseni voin todeta että nykyään jo vaadin ja rakastan kaikenlaisia koulutemppuja ihan niinkuin sitä hienosäätöäkin. Mukavuusalueelta poistutaan nyt ja jatkossa, mutta kuitenkin hevosta kuunnellen. Pyry on erityisen "totinen" kouluhevosena, joten sen kanssa on tärkeää muistaa myös antaa sen välillä hengittää ja miettiä. Tietenkin parhaamme aina yritetään vaikka kaksi tuntia pitäisi putkeen työskennellä, mutta kotitreenissä on hyvä tehdä vaikeita asioita hetki ja antaa sitten miettiä ja palata helpompiin ennen uudestaan vaikeaan siirtymistä.
Se ehkä miksi koin olevani niin turhautunut ja "pettynyt" klinikkaan, johtuu siitä että minulla oli siitä niin kovat odotukset. Odotin saavani kotiin kourakaupalla tiedonjyviä jolla pääsen työstämään molempia aina vain paremmaksi. Käteen kuitenkin jäi enemmän huono fiilis siitä että joutui asettamaan hevosen silloin epäreiluun tilanteeseen. Ei sillä, takuulla alamme harjoittelemaan kyseisiä jumppia myös laukassa (mitä ravissa teemme aina kun tosissamme treenaamme), kunhan treenin alussa on saatu laukka pyörimään ja tasapainoon.
PoistaReeniä, halua ja tahdonlujuutta. Et taida tuntea minua? Ikinä en ole luovuttanut, joskus joku asia voi viedä kauemmin, mutta aina olen sinne päässyt. Oli se sitten kiinni tahdosta tai halusta. Treenata pyrin parhaani mukaan. Tällä hetkellä odotan vastausta avun pyyntöihini ja yritän saada valmennuskuviot kuntoon työn ohella. Muistetaan kuitenkin että tällä hetkellä mennään hevosten "lepojaksoa" ja yritän keskittyä enemmän jumppaamiseen ja kyllä, omaan istuntaani vaikkei se klinikalla loistoonsa päässyt.
Minulla on kaksi loistavaa hevosta. Jo hyvin pitkälle päässyt suomenhevonen, jonka kanssa tulen tulevaisuudessa kilpailemaan kaikissa suomenhevosten mestaruuslajeissa. Se kilpailenko koulumestaruudesta vuoden vai viiden päästä ei ole oleellista. Lisäksi minulla on mahtava oma Lehmäseni, joka ei kyllä jaksa enää ärsyyntyä muusta kun siitä että sitä vaaditaan taipumaan ja jumppaamaan. Mutta eikös sekin mene vain ohi tekemällä. Harjoittelemassahan täällä ollaan, en ole ikinä mestari väittänyt olevani. treeni voi olla hukassa, muttei ainakaan halu tai tahdonlujuus, siitä voin pistää vaikka hevoseni pantiksi ;)
Lopuksi kiitän kommentistani, otan aina myös kritiikin vastaan. Muistutan kuitenkin myös että nykyään olen huomannut että positiivisuudella pääsee pitkälle. kommenteissasi pilkahtelee hieman ilkeä mielistä pistelyä, ehkä ihan aiheesta, mutta postauksen lukiessa voi huomata että olen itse tietoinen näistä ja pyrin kokoajan paremmaksi. Siksi ehkä siellä klinikoilla että valmennuksissa käyn!
Toivottavasti tämä edes hieman selkeytti mitä hain takaa :) Kyse ei ole siis siitä että haluan pallotella mukavuusalueella, koska mielestäni klinikka olisi niiden rajojen rikkomiseen hyvä paikka, mutta taas peruspalikat pitäisi olla ennen kunnossa. Minun puolestani kun laukka ei meillä kerran onnistunut (ja on muutenkin meidän heikoin askellaji) oltaisiin voitu hienosäätää vaikka sitten ravissa ne temput. ;)
Ainiin! Ja tällä hetkellä minulla ei ole hukassa muuta kuin taito säästää rahaa! Säästötilikin vain hupenee kun pitää tarpeellisia ja tarpeettomia heppajuttuja ostella..
Erinomainen teksti Senni ja myös vastaukset anonyymeille. Suuresti ihmettelen tätä ajatusmaailmaa - pitäisi olla seppä syntyessään tai jäädä kotiin itkemään, mutta toisaalta haukutaan siitä huolimatta, että valmentautuu ja laittaa viimeiset kolikot tähän samperin kalliiseen harrastukseen, ettei löytyisi halua ja tahdonlujuutta tehdä sitä työtä mikä sen vaatii... vähän ristiriitaista mielestäni.
PoistaOlen aina ihaillut sinua ja päättäväisyyttä kehittää hevosiasi ja etenkin Pyryä, josta on saanut eniten lukea. Katselin jo joskus kauan aikaa sitten ihan ensimmäisiä ratsastusvideoitasi teidän menosta mitä koskaan olet julkaissut ja se kehitys on ihan huima mitä olet saanut aikaiseksi!
Minua ainakin vähän harmittaa, että nykypäivänä kulttuuri on se, että omien "mielipiteiden vapaasti sanomisen" varjossa monet henkilöt kuvittelevat, että on ihan ok huomautella ja piikitellä jokaisesta virheestä mitä toinen tekee suojautumalla samalla itse nimettömänä ja kasvattomana jonkun tunnistamattoman nimimerkin taakse - kyseinen meininki on suorastaan oksettavaa.
Onneksi löytyy kuitenkin paljon kannustavaa porukkaa ja tällaisten tapahtumien järjestäminen kertoo vain siitä, että yhteishenkistä ja kannustavaa jengiä on oikeasti olemassa :)
Älä välitä näistä ikävistä sanoista, joita olet saanut, sillä niitä näköjään saa ihan jokainen, olit sitten minkä tasoinen ratsastaja tahansa! Tsemppiä sekä hyvää mieltä treeneihin ja hyvää joulun odotusta! :)
Klinikka oli minulle erittäin kiva mutta kavereiden kanssa huomattiin kyllä että valmentaja hieman ehkä "luovutti" kun pyry ei ihan samaa kuin aadan hevonen pystynyt tajoamaan. Harmitti vähän sun puolesta kun aina kun laukka väistötkin oli hyvän näköiset niin valmentajaj ei huomannut . Mutta pyry on kyllä tosi ihana ♥ t. Iso suokki fani ;)
VastaaPoista