Siirry pääsisältöön

"satoi tai paistoi, hevonen liikutetaan"

Yksikantainen mielipide, kaksipiippuinen juttu..


Edelleen olen sitä mieltä että keli on mitä mahtavin hevosten kanssa. Tiet ovat sulia, kentällä voi mennä kunnolla eikä ole liukasta. Kylmäkin harvoin tulee. Mutta meneekö se siltikään ihan noin, aina mennään, myrskyää tai ei?

Minulla on pääasiassa tavoite aina kun kykenen, liikutan hevoset. Koska olen kuitenkin joka toinen viikko periaatteessa kiinni töissä, olen ottanut tavoitteeksi aina kotona ollessani liikuttamaan sekä Pyryn että Allin. Nyt kuitenkin tuntuu että ote alkaa lipsumaan. Sataa, tuulee, myrskyää.. tekosyitä! Kierin siinä harmituksen ja ärsytyksen välissä missä tuntuu että petän itseni lisäksi hevoseni kun annan niiden vain möllöttää  - myrskylukemien viuhtoessa puita - isossa tarhassa ja en viitsi sinne selkään kiivetä..

Itseasiassa en ole vielä montaa sellaista päivää nähnyt ettei olisi ratsastamaan pystynyt. Pukeutumaan pystyy aina niin pakkaseen kuin sateeseen. Tietenkin sään mukaan ratsastetaan eli ei kovimmissa pakkasilla aleta tekemän intervallitreeniä ja kun taas kovilla helteillä muistetaan välillä jäähdytellä. Miksi sitten ei voi lähteä tuonne tuiskuun jos sää on mielestäni niin hyvä?

Herää siis kysymys joka viittaa siihen mitä minulle aina pienenä sanottiin; Satoi tai paistoi, hevonen on liikutettava. Meneekö se siis ihan noin? On millainen myrsky tahansa se hevonen lähdetään liikuttamaan? Onko tässä asiassa porsaanreikiä? Ymmärrettävää on myös se että jos on maneesi, toki siellä liikuttaminen on huomattavasti helpompaa sääolosuhteista riippumatta. Mutta näin puskatasolla, kyllä minä joskus annan itselleni armoa ja hevosille sen ylimääräisen vapaapäivän.

Itseasiassa huomaan että enemmän nuttura löysenee ei silloin kun on huono sää ja päivällä muuta menoa. Vaikka pimeällä maastoilu ei tuota ongelmia, jotenkin kun on päivän viettänyt määrätyssä paikassa - kuten tänään siskonpojan synttäreillä - on jotenkin jo niin valmis menemään sängyn pohjalle. Hyvällä säällä taas ei mielestäni tämä korostu niinkään, vaan saa itsestään enemmän irti ja lähtemään sinne hyvään säähän ratsastamaan - oli kello miten paljon tahansa.

Tänään siis hevoset saavat "nauttia" ihanan myrskyisästä tuulesta kera sateen. Käyn ne muuten hoitamassa ja varmasti poden vielä illalla huonoa omatuntoa siitä kun eivät tänään päässeet spurttailemaan maastoon. Koska eihän sitä kuitenkaan muutakaan olisi tehnyt kuin maastossa käynyt. Pimeähän siellä on kuin valottomalla ullakolla. Pyrkimyshän on siihen että joka päivä edes käydään hieman maastossa ravailemassa, mutta armoa, minäkin olen vain viaton ihminen, joka nauttii myös kodin lämmöstä!

lisäys klo 19.36: ei ole siis kyse siitä etten niitä tänä sademyrsky säällä olisi liikuttanut. Joka päivä - tätä päivää lukuun ottamatta - olen molemmat liikuttanut ja ihan hyvillä mielin myös kaatosateessa ratsastanut. Jotenkin nämä "extramenot" lisättynä huonoon säähän saavat kuitenkin jotenkin laiskaksi.. Pöheliä, tiedän! :)

Ja näin hevonen liikkutetaan tuli niskaan kissoja tai koiria.
Liikkuuko teillä hevoset säästä ja omasta mielentilasta riippumatta,
 armottomasti x määrän, koska joustoa ei kalenterista löydy?

Kommentit

  1. Mä pyrin liikuttamaan ponit 6x viikko, mutta joskus vapaita on enemmän, koska koulu vie aikaa. Mutta kyllä sinne myrskyyn joudun lähestulkoon aina lähtemään ratsastamaan.. Ja jonkun verran llipsuu välillä liikutus.. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja suunnitella liikutukset paremmin! Mutta kun omaa maneesia ei ole ja seuran maneesi vapaa vasta klo 20 jälkeen joten talvella on hiukan hankalempaa liikuttaa :/ Mutta kiva postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia :) Itse en viitsi liikutuksia niinkään suunnitella tai kun suunnittelen niin todella pääpiirteisesti kun aina ei pysty sitä suunnitelmaa toteuttamaan.. Tietenkin on tiettyjä päiviä jolloin tehdään jotain tiettyä, mutta pääasiassa fiiliksenkin mukaan mennään :)

      Poista
  2. Kova pakkanen on sellainen, et en lähde tallille. Tänäänkin olin kaatosateessa ratsastamassa kaverin hevosta. Omaa kun ei ole niin voi itse päättää millä kelillä menee.. Vesisade ei mua haittaa, 30astetta pakkasta kylläkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseä ei oikein haittaa mikään sää, ehkä joku oikein kunnon lumimyrsky missä ei näe puoltametriä eteenpäin voisi olla se häiritsevin :D

      Poista
  3. Aiemmin olin todella tarkka siitä, että mun hevonen liikkuu viikossa 6-7 kertaa. Kerran kun lipsuin tästä, ja annoin hevoselle yhden ylimääräisen vapaapäivän, niin oon huomannut että oon antanut itseni lipsua hevosen liikutuksesta ja huomaan antavani sille ylimääräisiä vapaapäiviä entistä useammin :D Tosin veikkaan, että mun saamattomuus johtuu lähinnä tästä vuodenajasta, sillä keväällä ja kesällä tätä lipsumista ei oikeastaan tapahdu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muuten totta! Ja vuodenaika taitaa minullakin eniten vaikuttaa, ja juuri nuo päivän aikana tapahtuvat "extramenot" siihen viitsiikö lähteä vielä myöhään liikkeelle vai ei :)

      Poista
  4. Itse olen ottanut ponin hommatessani tavoitteeksi siskojeni kanssa, että liikutan sen kuusi kertaa viikossa. Kerran viikossa vapaa, jotta keretään jonakin päivänä hoitamaan muita asioita huolellisemmin ja rentoutua. Pari kertaa ollaan lipsuttu, vaikka omana tuo on jo yli kaksi vuotta ollut. Usein se viikon vapaapäivä järjestetään sinne kun osuu viikon kurjin sää, usein onnistunut niin kivasti. Mutta sitkeästi ollaan menty myös sateessa, tuulessa ja lähes myrskyssäkin välillä.

    Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että minulla on kaksi siskoa apuna tallitöissä ja ponin liikutuksessa, eikä arkeni ole kiireistä. Enkä ratsasta itse kun sen keskimäärin kolme kertaa viikossa.

    Eikä mielestäni ole mikään rike antaa hevoselle vapaata välillä jos yksinkertaisesti sää ei ole mikään kutsuva tai on muita menoja kovasti, teilläkin kun hevoset ilmeisesti tarhaavat aika pitkään päivässä eikä niillä ole mitkään postimerkit. Ja sitähän sanotaan, että hevoset sisäistävät harjoiteltuja asioita ollessaan vapaalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näinhän se on :) Ja eipä yleensä niillä 2 vapaata viikossa enempää ole, mutta jotenkin se toinen vapaa on jo omalle itsetunnolle kauhea kolaus :D

      Poista
  5. oma hevoseni liikkuu ainakin 7 krt viikossa. saattaa liikkua parikin kertaa päivässä ja vapaapäiviä on tooodella harvoin, ellei oikeasti ole hyvää syytä niin kuin nyt että molemmat etukengät on lähteny lenkillä irti... ei paljoa viitsi kuluttaa kavioita "turhaan" mutta täysin vapaapäivää ei koskaan ole, eli nytkin kävelytän hevostani niin kauan kunnes saadaan kengät taas kinttuihin :) eli kyllä liikkuu joka päivä - edes vähän. Tekosyitä mun on turha keksiä miksen sitä liikuttaisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä hevoset pyritään myös liikuttamaan 6-7 kertaa viikossa, mutta tietenkin välillä on pakko pitää ylimääräisiä vapaita, joskus ihan oman mielentilan ja joskus menojen takia :)

      Poista
  6. Itse ratsastan vain muiden hevosia, vanhempieni naapurin ravuria kun olen maisemissa ja kaverin hevosta sovitusti 2krt/vko. Jos olisi oma hevonen, ratsastaisin sillä varmaan noin 5-6krt viikossa.

    Mutta tuo uusi banneri on tosi hieno! :) Paitsi että hevosten nimet lukee ihan säälittävän pienellä. lisäksi en tykkää yhtään tästä taustan väristä, tuntuu että näyttö on liian hämärällä. se on tietenkin vain minun mielipiteeni.

    http://hemulin-hevostelut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on itsellä niin kirkas näyttö etten ees tajuu jos on liian tumma :D Ja nuo nimet nyt on vain jotkut täytehärpäkkeet ja itseasiassa itse olen jo nyt kyllästynyt tähän vaikka ihan kiva banneri onkin heh :D

      Poista
  7. Itse hyvin harvoin jätän ratsastamatta, tosin meidän hepoilla saattaa ihan normaalistikkin olla 2 vapaapäivää viikossa, muttei kyllä yhtään siitä enempää. Ainot syy miksi nyt viime aikoina on liikutus ollut vähäistä on sää. Ja ei se vesisade tai muu myrsy niin haittaa, mutta kun ei ole paikkaa missä ratsastaa. Kaikki on jäässä, kivikovaa ja maastoon ei enään sen Pinjan onnettomuuden jälkeen lähdetä pimeellä. Yleensä ne vapaapäivät määräytyy sellaisille päiville, kun iskee mukavuuden haluisuus tai laiskuus. Ei vaan saa yli kahta kertaa viikossa käydä niin ;) Onneksi meillä saa hepat tarhailla reilusti, joten saavat jonkinlaista liikettä päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on ihan ehdoton maksimi tuo kaksi, joku viikko saattaa olla ettei ole ollenkaan vapaata ja Molla on joskus poikkeus kun on tuollainen puolieläkeläinen. Hitsi kun nuo säät on kyllä inhottavia, onneksi täällä on jo tosi kivat ratsastussäät ja kenttäkkin on huippukunnossa! :)

      Poista
  8. http://forum.hevostalli.net/read.php?f=2&i=4286203&t=4286203

    VastaaPoista
  9. itsellä ainakin, jos sataa aivan kaatamalla, niin joko juoksutan tai ten nopean treenin. Jos on kauhee tuulinen ja myrkyinen keli, en noiden dynamiittien selkään sellaisessa kelissä nouse..mutta pienellä sateella hyvinkin pystyy vetään kunnon treeniä ja nytkin kun kenttä on super, ei voi jättää tilaisuutta käyttämättä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin minäkin yleensä toimin kyllä, nopeampi treeni sitten huonolla säällä :) Ja totta tuo, kentät ovat ihan mielettömän hyvässä kunnossa tällähetkellä!

      Poista
  10. Hevosia alkaa olla pihassa jo sen verran etten enää jaksa stressata niiden liikutuksien suhteen. Sen verran urutän katsoa ettei sama hevonen seiso kahta päivää putkeen. Hevoset ei meillä piittää tuulesta tai sateesta ja otsavalolla ratsastelenkin usein niin tuon 4 vuotiaan kuin reippaammat kisahevosetkin. Ja maneesi on käytössä, en vain halua että bevoset joutuu jumputtaa maneesia ympäri 6 krt viikossa kun en itse halua sateessa ratsastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että ei sade haittaa ja ei maneesissa pelkästään pyöritä :) Sama itsellä, kunhan samalla hepalla ei olisi kahta vapaata peräkkäin niin hyvin menee!

      Poista
  11. Mulla on eläkepäiviään viettävä harrastehevonen, jonka kanssa lähinnä maastoillaan kun kenttää ei ole. En stressaa sen vapaapäivistä, sillä se inhoaa sateessa lenkkeilyä samoin kuin myrskytuulella se näkee mörköjä joka paikassa. Se on kuitenkin jo uransa tehnyt, niin en stressaa jos jollain viikolla on useampikin vapaapäivä, hyvän sään aikana mennään sitten senkin edestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun heppas kuulostaa ihan meitin Mollalta! :D senkään kanssa ei viitsi stressata tuota niin paljon kuin noiden kahden muun kanssa :)

      Poista
  12. Hevonen liikutetaan aina silloin, kun tarvii. Jos sillä on jonain päivänä palautuspäivä ja pitäisi kävellyttää, se kävellytetään vaikka kaatosateessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai! Tässä nyt oli lähinnä yritys järkeillä sitä kun ei ole mitään suunnitelmallista ollut :)

      Poista
  13. Mulla suokki joka inhoaa sateessa ja tuulessa menoa joten en viitsi sitä kiusata viemällä sitä lenkille tuollaisina päivinä. Ja ei ihan turvallistakaan tuon kanssa ole kun se säikkyy kaikkea mahdollista tuollaisina päivinä ja saattaa keksiä vaikka mitä typeryyksiä. En kovin stressaa sen vapaapäivistä kun tiedän, että se mielummin on tallissa tai tarhassa laumansa kanssa säästä riippuen. :)

    VastaaPoista
  14. Itselläni on kuusivuotias esteponi, jolla pidän yhden vapaapäivän viikossa. Yleensä en kauheesti sunnittele, että milloin se vapaapäivä pidetään kunhan ei rankan estetreenin jälkeisenä päivänä poni seisoa kökötä karsinassa, silloin siis vähintään kävelytän sen. Onhan se mulla vähän helpompaa tuo huonoilla keleillä liikuttaminen kun tallilla on iso maneesi :D +kaks muuta ratsastajaa mun lisäks ni ei sitä ruuhkaakaan ole ;) kuitenkin kun kelit sallii niin pyrin käymään maastossa ettei vauva parka ihan kyllästy koko touhuun:)

    VastaaPoista
  15. Meillä ei katsota säätä. Meillä kuunnellaan fiilistä. Jos taivaalta sataa pikku-ukkoja, mutta inspiraatiota löytyy, mennään ratsastamaan. Vaikka ilma suosisi, mutta omat ajatukset olisi muualla, säästän hevosiani ja pysyn pois selästä.

    Niinpä pojat tekevät töitä toisinaan seitsemän kertaa viikossa - joista osa tietysti kevyempää, kuten maastoilua - tai sitten ne tekee kolme kertaa viikon aikana hommia. Hyvin ne näyttävät pärjäävän, vaikka voi olla kokonaisia viikkojakin kevyempää duunia ;) Vähemmän on joskus enemmän, vai miten se menee

    VastaaPoista
  16. Itselläni on nuori hevonen (5v) ja suositus onkin se kaksi vapaapäivää viikossa tarhaillen ja tämä toteutuukin. Mutta se milloin ne vapaapäivät on, riippuu siitä mikä mielentila minulla on. Aikanaan kun ratsastin vanhempaa hevosta, oli ihan älyttömän itsekurin takana käydä tallilla se 6pv/vk. Nykyään ennemminkin toisinpäin, kun ei malttaisi vapaapäiviä antaa :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si...

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan...

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla t...