Siirry pääsisältöön

Riittääkö ikinä mikään?

uutta, uudempaa ja vielä vanhaa uutta?

halutaan vain lisää ja lisää!

Näin jouluna on näköjään hyvä pysähtyä miettimään. Ja itseasiassa vähän kaikkea olen nyt pysähtynyt miettimään ja ajattelin näitä minun ajatuksiani jakaa myös teidän kanssa. Joulu on oikeaa lasten juhlaa, antamisen iloa ja saamisen suurutta. Mikä sitten minua siinä tällä kertaa niin riivaa? En tiedä, ehkä vain pysähdyin miettimään sitä miksi aina vain halutaan jotain, lisää ja lisää.

Minullahan on tällä hetkellä mielestäni hieno elämäntilanne; yksi loistava suomenhevonen ja sen rinnalla aivan mahtava puoliverinen. Ennen kaikkea aivan mahtava äiti joka auttaa minua niiden kanssa paljon. Olen vakituisessa työpaikassa jossa tienaan ihan mukavasti - ainahan saisi lisää tienata, en kiellä! - ja minulla on auto ja traileri. Löytyy mielekäs melko iso vuokrakaksio ja ratsastuksessa valmentajia. Mitä minä vielä voisin tarvita?!

No itseasiassa tuntuu että nälkä kasvaa vain syödessäni. Tänä jouluna en ostanut niin paljon ja niin mahtavia joululahjoja kuin edellisinä vuosina ja sen takia varmaan koenkin hieman jonkinlaista alemmuuskompleksia. Itse taas sain tänä vuonna tosi paljon lahjoja ja edellisistä vuosista poiketen, jopa toivoin lahjaa. Toivomukseni oli yksinkertainen; haluan lämpimän haalarin työmatkalle. Ja kyllä, sain sen ja sen lisäksi sain vielä lämpökerraston työvaatteiden alle, jotka eivät kovin lämpimät talvipakkasilla ole. Lisäksi sain tossut, mitä salaisesti toivoin ja jotka hieman vahingossa minulle päätyivät. Eli toisin sanoen sain kaiken, ja vielä vähän enemmän.

Aloin pohtimaan kaikkea muuta mitä minä haluaisin. Tarvitsisin kokochapsit. Pitkästä aikaa puin äitin tuhat vuotta vanhat jo hieman rikki menneet chapsit jalkaan ja hitsi olen nyt aivan koukussa niihin, ne ovat niin kätevät juuri näillä keleillä, ei mene vesi läpi ja ovat lämpimät. Alli tarvitsisi vielä sadeloimen ja toppaloimen sisälle. Tarhaan tarvittaan uusi sähköpaimen. Kenttä olisi kiva. Eikö siis ikinä mikään riitä?

No, itseasiassa kun pohdin näitä, tajusin samalla etten tarvitse juuri tällä hetkellä mitään. Minulla on edelleen kaksi mahtavaa hevosta, mahtavat vanhemmat, mahtava työpaikka. Minulla on kaikki mitä juuri nyt tarvitsen ja oheistuotteet voin sitten ostaa kun en jaksa enää olla pihi! Nyt yritän elää mahdollisimman pienillä rahoilla, sillä yritän säästää aivan hulluna kesään että päästään kisoihin. Ehkä se onnistuu, ehkä ei, se nähdään sitten kesän korvilla ;)

Äitin antama nimipäivälahja, ihana pingu!

Höh, tuntui ettei ne ajatukset halunneet sittenkään ulos vaikka kovasti tuolla myrskyssä ratsastaessa ne pulppusivat. Ehkä pointti oli kuitenkin se, että aina haluaa jotain vaikka kaikki pitäisi jo olla. Voiko ikinä siis olla täysin tyytyväinen siihen mitä on? Onko ihmisellä aina taipumus vain haalia kokoajan jotain? Miksei voi riittää jo se mitä on? Minä ainakin olen niin kiitollinen siitä kaikesta mitä minulla on, että täytyy nyt hillitä tätä himoa saada lisää materiaa..

Miten lukijat; Onko teillä "pakkomielle" saada jotain?

Kommentit

  1. Mulla on kans sama vika, aiemmin pyöräilyn 10 kilometriä tallille lähes joka päivä, nykyään Poljen joka päivä 3 kilsaa tallille ja siitäkin aina silloin tällöin sanoo että "Miks tääl tuulee ja sataa vettä" ja valittaa epäolennaisista asioista, vaikka oikeasti kaikki on hyvin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sitä tosiaan jää kaipaamaan jotain vaikka oikeasti olisi asiat hyvin.. Voi meitä ihmisiä! :)

      Poista
  2. Ihana kirjoitus! Tässä harrastuksessa tulee helposti sokeus ja kateus, unohtaa sen perusasian eli hevosen ja ihmisen suhteen kun vain tavoittelee jotain koko ajan enemmän, korkeampia esteitä, useampia kisoja, hienompia loimia ja kiiltävämpää traileria...ympärillä on ihmisiä, joilla on varaa vaikka mihin ja unohtaa sen kuinka onnekasta on saada ylipäätänsä harrastaa tätä lajia. On niin ihana kuulla tuollaisia ajatuksia joista kirjoitit, kiitollisuus ja nöyryys ovat nykyisin niin harvinaisia asioita. Terveisiä äidillesi, hän on tehnyt hienon työn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, kiitos ihanasta kommentista, pistän terkut menemään! :)

      Poista
  3. Itse en kaipaisi mitään uutta jos vaan voisin saada muutaman menetetyn takaisin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov