Riittääkö ikinä mikään?

uutta, uudempaa ja vielä vanhaa uutta?

halutaan vain lisää ja lisää!

Näin jouluna on näköjään hyvä pysähtyä miettimään. Ja itseasiassa vähän kaikkea olen nyt pysähtynyt miettimään ja ajattelin näitä minun ajatuksiani jakaa myös teidän kanssa. Joulu on oikeaa lasten juhlaa, antamisen iloa ja saamisen suurutta. Mikä sitten minua siinä tällä kertaa niin riivaa? En tiedä, ehkä vain pysähdyin miettimään sitä miksi aina vain halutaan jotain, lisää ja lisää.

Minullahan on tällä hetkellä mielestäni hieno elämäntilanne; yksi loistava suomenhevonen ja sen rinnalla aivan mahtava puoliverinen. Ennen kaikkea aivan mahtava äiti joka auttaa minua niiden kanssa paljon. Olen vakituisessa työpaikassa jossa tienaan ihan mukavasti - ainahan saisi lisää tienata, en kiellä! - ja minulla on auto ja traileri. Löytyy mielekäs melko iso vuokrakaksio ja ratsastuksessa valmentajia. Mitä minä vielä voisin tarvita?!

No itseasiassa tuntuu että nälkä kasvaa vain syödessäni. Tänä jouluna en ostanut niin paljon ja niin mahtavia joululahjoja kuin edellisinä vuosina ja sen takia varmaan koenkin hieman jonkinlaista alemmuuskompleksia. Itse taas sain tänä vuonna tosi paljon lahjoja ja edellisistä vuosista poiketen, jopa toivoin lahjaa. Toivomukseni oli yksinkertainen; haluan lämpimän haalarin työmatkalle. Ja kyllä, sain sen ja sen lisäksi sain vielä lämpökerraston työvaatteiden alle, jotka eivät kovin lämpimät talvipakkasilla ole. Lisäksi sain tossut, mitä salaisesti toivoin ja jotka hieman vahingossa minulle päätyivät. Eli toisin sanoen sain kaiken, ja vielä vähän enemmän.

Aloin pohtimaan kaikkea muuta mitä minä haluaisin. Tarvitsisin kokochapsit. Pitkästä aikaa puin äitin tuhat vuotta vanhat jo hieman rikki menneet chapsit jalkaan ja hitsi olen nyt aivan koukussa niihin, ne ovat niin kätevät juuri näillä keleillä, ei mene vesi läpi ja ovat lämpimät. Alli tarvitsisi vielä sadeloimen ja toppaloimen sisälle. Tarhaan tarvittaan uusi sähköpaimen. Kenttä olisi kiva. Eikö siis ikinä mikään riitä?

No, itseasiassa kun pohdin näitä, tajusin samalla etten tarvitse juuri tällä hetkellä mitään. Minulla on edelleen kaksi mahtavaa hevosta, mahtavat vanhemmat, mahtava työpaikka. Minulla on kaikki mitä juuri nyt tarvitsen ja oheistuotteet voin sitten ostaa kun en jaksa enää olla pihi! Nyt yritän elää mahdollisimman pienillä rahoilla, sillä yritän säästää aivan hulluna kesään että päästään kisoihin. Ehkä se onnistuu, ehkä ei, se nähdään sitten kesän korvilla ;)

Äitin antama nimipäivälahja, ihana pingu!

Höh, tuntui ettei ne ajatukset halunneet sittenkään ulos vaikka kovasti tuolla myrskyssä ratsastaessa ne pulppusivat. Ehkä pointti oli kuitenkin se, että aina haluaa jotain vaikka kaikki pitäisi jo olla. Voiko ikinä siis olla täysin tyytyväinen siihen mitä on? Onko ihmisellä aina taipumus vain haalia kokoajan jotain? Miksei voi riittää jo se mitä on? Minä ainakin olen niin kiitollinen siitä kaikesta mitä minulla on, että täytyy nyt hillitä tätä himoa saada lisää materiaa..

Miten lukijat; Onko teillä "pakkomielle" saada jotain?