Siirry pääsisältöön

Tulisi talvi tai olisi kokonaan tulematta

Tämä ollakko vai eikö olla on kaikista ärsyttävintä..

Kuvattu 13.12.2012 - kauniina talvisena päivänä

Olen oikeastaan aina pitänyt kaikista suomen vuodenajoista; itseä ei ole niinkään haitannut talvi mitenkään, vaikka rajoittava tekijä se monessa asiassa onkin. Kuitenkin sen talven pitää olla joko tai; lunta pitää olla ja mielusti reilusti tai sitten mennään koko talvi plussalla niin että tiet ovat sulat. Tämä talven pallottelu on jo niin motivaatiota syövää että tekisi mieli heittää Äiti Luontoa vesilinnulla! Koita nyt hyvä ihminen/henki/olio päättää onko nyt luminen vai lumeton talvi!

Koska hevosilla on ensi viikolla vuosihuolto, saavat rokotukset ja raspataan ynnä muuta mukavaa, sekä Alli joutuu vakuutustarkastukseen, niillä on sitten rennompi viikko. Sinänsä ei siis nämä jäätiekelit haittaa, vaikka kaivataan niitä lumikinoksiakin. Tänään ei minulla ollut sitten varaa jättää hevosia seisomaan vaan myöhään kun saavuttiin seuran pikku jouluista, pistettiin hevosille kasa heijastimia ja lähdettiin vielä maastoon. Aluksi jo hihkaisin innoissani että tiet ovat jopa sulia että päästään varmaan ottamaan muutama pätkä ravia, mutta kun päästiin Arttu lenkille päin, kaikki tiet olivat jään peitossa. No, parempi kuitenkin kun päästiin edes käppäilemään ettei hevosten tarvinnut ihan tarhassa vain möllötellä.

Ja kyllä muuten kelpasi tepastella jäiselläkin pinnalla kun kaikki kolme saivat aamulla uudet tohvelit jalkoihinsa! Sergey tuli klo 9 aloittamaan kengitystä ja otti aikaa varsinkin Allin kanssa paljon. Lisäksi Pyryllä on kasvanut nyt kaviossa tosi paha halkeama siihen asti että jouduttiin alkaa liimailemaan. Katsottiin jo kesän aikana kun Pyryn kaviosta alkoi kasvamaan selkeä "halkeama" ja nyt se oli jo kasvanut niin pitkälle että ei olisi ilman liimaa saatu kenkää paikoilleen. Onneksi kuitenkin saatiin kenkä ja vaikka minä surkuttelin "voi PP-parkaa", eihä se sillä edes sattunut :D Kai se oli sen ilmastointiteippinsä kanssa niin "onnettoman" näköinen että piti surkutella.

Ajattelin että minun pitää huomenna repiä itseni vielä maneesille hevosten kanssa. Sitten ne jäävätkin loppuviikoksi kävelykuurille, eli huomenna hieman perushöttöä ja sen jälkeen äiti hoitaa perjantaihin asti kävelyt ja vapaat ja saan keskittyä rankkaan työviikkoon. Se meinaa sitä että pitää painua nyt nukkumaan, vaikka minulla olisi 2 (!!) aivan loistavaa postausta kehitteillä! Ehkä te maltatte odottaa?

Tuli muuten mieleen; Nimeääkö joku lukijoistakin maastolenkkejä?
Meiltähän löytyy lenkkejä mm. Arttulenkki, Äijälälenkki, Sonnilenkki, ravitalli lenkki...

Kommentit

  1. Kiva postaus :) meiltä löytyy maastosta enemmän mäkiä jota ollaan nimetty, on mm. kalsarimäkin (oli joskus kuulemma oksalla kalsarit roikkumassa ja yks hevonen pelästy niitä ja ratsastaja tippui), kuntopiiri, välipolku, ala-ja yläpolku ja suppa :-D

    VastaaPoista
  2. Vanhalla tallilla asuessa tuli nimettyä lenkkejä, oli mm. niemilenkki, rantalenkki, kasilenkki ja Ryysyrannan lenkki :D Nykyisellä tallilla maastot ovat aika suppeat niin ei ole kuin yksi lenkki muutamine tienhaaroineen, joita voi kävellä edestakaisin...

    VastaaPoista
  3. Joo! Hauskaa on kyllä se, että useinkaan nimet eivät liity maastoihin mitenkään - meillä on mm. tasasen lenkki jossa käydään vetämässä mäkitreenejä, villisikalenkki vaikka yhtään villisikaa ei olla ikinä nähty, peltolenkki vaikka "pelto" on niitty ja niittylenkki vaikka "niitty" on pelto... Tähtitornin lenkillä sentään on tähtitorni :'D

    VastaaPoista
  4. Joo meilläkin on tapana nimetä maastolenkkejä :D Osan nimet on ihan järkeen käyviä, mutta sitten on mm. ekalenkki mikä ei ihan ulkopuoliselle aukene... Mutta kun on nimetty noi lenkit niin on helpompi sanoa minne päin on menossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan totta! Helpompi kyl kertoo et meen x-nimiselle lenkille :)

      Poista
  5. meillä maastolenkkejä: tonttutie, se lenkki jossa Misty-ponilta venähti jalka, ja reitti jossa suoja upposi :DDD

    VastaaPoista
  6. En yleensä köppöile maastossa tai nimeä niitä :D Ja kun olen ypäjällä käyn ehks kerran vuodes maastossa :P Jos haluan vaihtelua sit meen yksityiselle talille maastoilee :) Ois kiva Senni jos kävisit kattomas mun blogia se on ihan uus ja kaipaisin vinkkejä sinne , lukijoitakin vois olla :) http://myhomeisinthestable.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. No ihan samaa mieltä. Vähintään + 6 astetta ja aurinkoa - tai vaihtoehtoisesti -6 astetta, lunta ja aurinkoa. Kiitos :D

    VastaaPoista
  8. Tää keli on kyllä ollu tosi raivostuttava! Tuo omat haasteensa ratsastuksenohjaajan hommiin kun aina saa arvailla pystyykö tänään ravaamaan ja laukkaamaankin vai kävelläänkö vaan...

    VastaaPoista
  9. Ihan samaa mieltä näitten kelien kanssa olen! Meillä kun ei noita maastoja kummoisesti ole, lähimmälle maneesille 30km, ja toiselle, missä yleensä käydään kun siellä on aina valkatkin, niin 50km. Pelto kyllä on ja kenttä, mutta kentällä ei voi mennä kun pohja on paska, ja jotta lähimmäille maastoreitille pääsee (joka sekin on vain 1,5km hiekkatie, jota ei talvella aurata) vain kävelemällä ensin 2,5km asfalttitietä pitkin... Eikä sitä aina jaksaisi vaan pellolla pyöriä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep.. Onneksi nyt on taas sulaa ja pääsee hyvin liikkumaan! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

Linkitä blogisi!

Nyt kaivataan lukulistalle uusia tuttavuuksia ja vanhoja unohtuneita! Eli nyt toivotaan että saataisiin paljon uusia blogeja lukulistalle! Tarkoitus on siis linkittää oma blogisi, so simple! Itse olen melko kaikki ruokainen blogien suhteen, eniten varmaan uppoavat kilpailevien ratsastajien blogit, mutta myös muita blogeja mahtuu lukulistalle. Eli nyt ei ole mitään rajoituksia blogin painotuksen suhteen. Koon TOP7 blogit sitten kaikkien nähtäville, joten ei muuta kun linkkailemaan! Pyrin tekemään esittelypostauksen 8.-11.9. välisenä aikana, joten siihen asti on aikaa linkata blogeja mukaan :) Huom! Linkatessa blogisi tähän postaukseen annat oikeuden kolmannelle osapuolelle (minulle), käyttää blogissasi esiintyviä kuvia julkaisussa (esittelypostaus) allekirjoittaneen harkinnan mukaan. Nyt ei muuta kun linkkejä tulemaan!

Tervetuloa joukkoon "pieni" kirjava!

Alli tamman talliin saapuminen saattoi hämmästyttää yhtä jos toista.. Ja suoraan sanoen, en itsekkään olisi uskonut että olen kohta aivan oman hevosen omistaja, ilman puolikkuuksia. Eli kyllä, ostin omakseni,  tämän pienensuuren tamman. Mutta eihän ole mitään järkeä jos ei aloiteta aivan alusta, eli nyt luvassa jännittävä tarina siitä miten tähän ikinä päädyttiin ;) Minulla on kyllä aina kausia jolloin selailen myyntihevosia, ihan vain haaveillen. Kuitenkaan tällä kertaa en ollut etsimssä hevosta, vaan satuin vahingossa klikkaamaan itseni kaverin kaverin sivun kautta itseni tamman myyntisivulle. Enkä missään nimessä voinut olla ihastumatta, olin täysin myyty jo ensi näkemästä! Sanoin äidille puolivitsillä että löysin itselleni aivan täydellisen hepan. Äiti rakastaa - niinkuin minäkin - kaikkea erikoista ja meillä on aina hevosissa ollut jotain omalaatuista. Äiti oli aluksi todella skeptinen ja itsekin olin ihan eiei, en osta, kunhan katselen. Katselu meni kuitenkin...