Siirry pääsisältöön

Aivan huippu suomalainen!

kenttäkausi saatu korkattua, erittäin onnistuneesti!


Päivästä jäikin käteeni erittäin ristiriitaiset tunnelmat. Olen erittäin otettu ja iloinen siitä miten hienosti me kaikki osakokeet saimme suoritettua. Tämä on kuitenkin vasta meidän kolmas avoin Helppo, joten odotukset ei niinkään olleet korkealla. 

Aamulla olin jotenkin aivan tyyni ja minulla oli jotenkin hyvä fiilis. Koko aamun olin sellainen typerä virne naamalla kun ei voinut kun hymyillä. Joskus 8 aikaan menin talliin laittamaan Pyryä ja kun hain sen tarhasta se sai tällin aidasta ja muljautti jalkansa jotenkin omituisesti. Menin ihan paniikkiin että nyt se oli tässä, mutta onneksi ei näkynyt eikä tuntunut mitään, kunhan vain sai sen hetkellisesti ihmeelliseen asentoon. Eikä aamun kommellukset ollut suinkaan tässä, vaan letittäessä herra pelästyikin yhtäkkiä kissaa - ei ole ikinä ennen nähnyt hehe - ja talloi minun vasemman jalan. Ja se pirulauta ei siirtynyt siitä vaan varmaan minuutin seisoi siinä vaikka yritin tuuppia sitä pois! Siinä vaiheessa en ollut varma pitäisikö itkeä vai nauraa.. Ja lopulta päätin hekottaa mahani kipeäksi!

Matka sujui kommelluksitta ja perillä saatiin kohtuullisen hyvä paikka. Ajoissakin oltiin ja käytiin siinä näyttämässä rokotuksia ja juttelemassa tutuille. Fiilis oli vieläkin kovin rento ja samalla odottava. Olin jo odottanut näitä kisoja pitkään! Kun sitten lopulta vihdoin päätimme laittamaan Pyryä kuntoon, ei kommelluksia voitu taaskaan estää. Meinasin nauraa itseni kuoliaaksi kun laitoin sille valkoisen huovan selkään ja otin satulan käteeni niin kappas, valkoinen huopa tippui suoraan kuralätäkköön. Nauroin niin paljon että naapuri traikkujen ihmisetkin varmaan häpesivät, mutta en vain voinut sille mitään.. Onneksi kuraa oli vain vähän ja se jäi sopivasti satulan alle ja päästiin sitten hyvissä ajoin verkkailemaan.

Petra tuli aamupäiväksi auttamaan ja pitikin tiukkaa kuria heti verkassa. Saatiin se yllättävän hyväksi ja käytiin vielä rata läpi kohta kohdalta, ne mistä voitaisiin saada pisteitä ja ne mitkä olivat hankalia kohtia. Lopuksi tehtiin vielä käynnissä hieman työskentelyä ja ei kun radalle!

Olen aivan järjettömän tyytyväinen, sillä ne kaikki vaikeat kohdat - lähinnä siirtymiset alaspäin - onnistuvat ja muutenkin oli melko ehjä kokonaisuus. Laukassa oli jälleen ongelmia ja sitä treenataankin vielä lisää, mutta tähän mennessä.. Aivan huikean hyvä suoritus! Paperissa oli raviohjelmasta pääasiallisesti jopa seiskaa ja kutosta, laukassa numerot tippui vitosiksi. Kuitenkin niinkuin sanoin, olen erittäin tyytyväinen ja loppuprosentit olivatkin aivan huikeat meille - kolmannesta Helppo A ohjelmasta! - 60%! Hieno Pyry, kerta kaikkiaan!





Mulla oli koulukokeen jälkeen aivan huippufiilis ja en voinut kun taputtaa Pyryä! Totta kai aina on jotain parannettavaa, mutta nytkin oli hienoa että Petra oli tosi tyytyväinen. Mentiin sitten vaihtaan Pyrylle estevarusteet ja lähdettiin suuntaamana estekokeeseen. Käveltiin nopeasti rata ja meillä oli vielä 10 minuuttia taukoon eli koimme ehtivämme oikein hyvin. Pääsin verkassa selkään ja laukkasin hetken kun minulle tultiin sanomaan että sori, mennään nyt tauolle, palatkaa tunnin päästä. Anteeksi mitä! Miksen voinut hypätä kun olin sen kouluryhmän viimeinen (koulukokeessa alkoi tauko) ja minun jälkeen ei ollut enää halukkaita (koska edelleen koulukokeessa tauko). Saatiin onneksi sovittua että menen heti radalle menevän jälkeen ja siinä iski sitten vähän paniikki. 9 estettä aikaa verkata. Lopputulos oli kielto, kielto, pudotus, puhtaasti (pysty), kielto, pudotus, kielto, pudotus (okserille). Kyllä siinä tuli kyynel silmään kun epätoivoisena sanoin etten vaan voi mennä radalle ottamaan hylkyä.

Eipä auttanut itku, radalle mentiin ja.. Menikin aivan super hienosti! Ei päästy missään nimessä kauden avauksen tasolle ja laukka oli hieman paikoillaan, mutta vain yksi kuskin tuuppauksesta johtuva puomi, eli 4 virhepistettä! Radalta tullessa en osannut muuta kun itkeä, fiilis oli niin ristiriitainen! Olin todella epävarma, vaikka olin juuri suorittanut tuollaisen verkan jälkeen todella hyvän esteradan. Silti tuntui että olin vähintäänkin pilannut hevosen. Eikä valitettavasti stewardin saarna tullut yhtään helpottamaan. Minut olisi kuulemma pitänyt hylätä koska hyppäsin verkassa pystyä väärään suuntaan (?!) ja toimin sopimattomasti koska laukkasin verkkaan (annoin radan jälkeen pitkän ohjan ja annoin Pyryn laukata, kyllä, verkkaan asti jossa ei ollut ketään niin kuin aikaisemmin sanoin ja valitus tuli koska "en voi tehdä niin kun mitä jos joku olisi verkassa". No, jos olisi, en niin tekisi, nyt en kuitenkaan kokenut tekeväni mitään radikaalia antaessani hevoselle kiitoksen päästämällä ohjat?). Lisäksi steward huomasi nyt mainita että olin häirinnyt kouluverkassani muita (ja radalla olevaa) ratsukoita laukkaamalla keskilaukassa ympyrää. Voin sanoa että mieli ei kyllä kohentunut jo muutenkin ristiriitaisista fiiliksistä.








Itkua tihrustaen kävelin hepan kanssa autolle ja minua yritettiin kovasti tsempata ja sanottiinkin että nollasin tilanteen aivan järjettömän hyvin päässäni. Kukaan, ei kukaan, meistä olisi uskonut että pääsen rataa läpi vaan kaikki oli ihan varmoja että minut hylätään. Jostain takaraivosta vaan tuli se tahto ja radan jälkeen vaan mietin sitä huonoa verkkaa ja stewardin sanoja. En oikeasti missään tilanteessa tahallani haluaisi aiheuttaa mitään vaaratilanteita ja jotenkin muutenkin ristiriitaisessa olotilalla se tuntui vielä pahemmalta. Pyry oli aivan uskomaton ja lopulta yritin itsekin päästä taas siihen hyvään tunteeseen ja toistin itselleni monta kertaa sen miten hyvin olin itseni saanut nollattua todella epäonnistuneen verkan jälkeen.

Pyry laitettiin autoon ja ei muuta kun odottelua! Viimeinen osakoe alkoi klo 15.30 ja alettiinkin siinä kolmen aikaan laittamaan Pyryä taas kuntoon. Vieläkään ei ollut se fiilis palannut ja mahassakin oli aika iso möykky: mitä jos en pääse yhdestäkään esteestä yli? Pilasinko nyt sen hevosen? Hepalle varusteet ja itselle varusteet ja eikun menoksi. Oltiin haimillakin hyvissä ajoin ja annoin Pyryn kävellä pitkään. Tehtiin haimin takana olevalle mäelle muutaman kerran nousuja ravissa ja molemmilla oli huisin hauskaa. Pyry tuntui kuitenkin hieman nuupealta ja toivoin tosissani että se jaksaa vielä tämän viimeisen osuuden..

Noin kymmenen ratsukkoa ennen menin verkkaamaan. Pyry tuntui verkassa tosi omituiselta, oli väsyneen ja haluttoman oloinen. Itse olin todella epävarma ja sainkin sen verkassa taas kieltämään kaksi kertaa pöydälle. Fiilistä ei siis tosiaan nostatettu verkassa, mutta yritin kovasti hymyillä ja tsemppailla itseäni muuten! Ja niin se aika hurahtaa ja päästiin pian maneesiin valmistautumaan..

Rata oli mielestäni hauska, siinä sai sopivasti antaa hevosen edetä ja sinne oli rakennettu jopa coff-in! Hieman huonon verkan jälkeen halusin lähteä pitämään radalle vain hauskaa ja päästä aina maaliin asti. Haimissa sai hypätä aluksi esteet 15 ja 16. Pyry skarpistui aivan huimasti haimissa ja siinä tosiaan oli virtaa! Hypyt oli hyviä ja fiilis itselläkin alkoi nousta. Olin jättänyt itseltäni kellon pois sillä halusin vain fiilistellä ja en ottaa stressiä ajasta. Ei muuta kuin aloitetaan! Pyryltä tosiaan löytyi vauhtia ja hypytkin oli hyviä. Alussa hieman oli ongelmia rytmin kanssa ja esteellä 15 päästin sen pitkäksi, mutta melkein kaikki välillä 5-14 oli aivan mahtavia! Pyry teki juuri niin kuin sanoin ja oli ihana antaa sen väleissä laukata. Siitä oikein huomasi kuinka se nautti! Maaliin päästiin ja estevirheittä, ajassa 1.54. Ihanneaika tässä luokassa oli 2.10, eli ei ainakaan ole sitten vauhdista kiinni Pyryn kanssa!








Olisin voinut itkeä pelkästä onnesta, niin onnellinen olin.. Tuntui että kaikki ne huonot hetket on vain valmistelua näihin hyviin. Ei tietenkään päästy näinkään helpolla, vaan taas stewardi tuli juttusille. Tällä kertaa tuomari oli radiopuhelimitse (!?) käskenyt sanomaan että ratsastukseni oli vaarallista ja liian nopeaa. 15 sekunttia olisi pitänyt olla lisää ajassa jolloin se ei olisi ollut vaarallista. Kiitin tietenkin jälleen tiedosta ja poistuin paikalta. Sain siis "epävirallisen varoituksen" vaarallisesta ratsastuksesta. Sehän kruunasi koko päivän! Tuntui että oli ihan periaatteesta tällä kertaa minun vuoroni saada sitä hepan kakkaa niskavilloihin. Itse yritin kriittisesti katsoa enkä löydä sitä miksi olisi pitänyt mennä 15 sekunttia hitaammin. Säännötkään eivät kertoneet..

Fiilikset olivat siis päivän päätteeksi ristiriitaiset, nyt ne alkaa olemaan jo enemmän positiiviset. Tehtiin tasaisesti kaikki osakokeet ja lopputulos oli 17/37. Ei siis huono kauden avaus, tästä on vähintäänkin hyvä jatkaa!

Kommentit

  1. No onkohan sillä stewasrdilla kutittanu jostain... Tai joku suokkivihaaja XD

    VastaaPoista
  2. Olipa nihkeitä toimihenkilöitä, itse olisin ehkä mennyt vielä henk koht tuomarille kyselemään että anteeksi mitä aliajasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuomari oli sen verran tuttu että olisin mieluusti mennyt tämän "huomautuksen" hakemaan tornista :) Liekö sitten ettei juuri sen takia sinne pyytänyt..

      Poista
  3. sanokoot mitä sanoo! Hyvä aloitus! Suokilla avoimessa ja noin hyvä kauden aloitus niin ei voi olla kuin tyytyväinen. Harmittaa jos ja kun suomalaisessa ratsastusurheilussa ollaan kovin nihkeitä kannustamaan ratsukkoja. Jos tilaisuus tulee, lokaa niskaan. Olisivat edes varoituksen lisäksi kehaisseet hyvästä (heidän mielestään toivottavasti muuten hyvästä) suorituksesta ja tällöin tuo palautteenkin anto saa ihan eri sävyn. Kannustaisi hieman enemmän! Kalliita maksuja maksetta kuitenkin ihan joka ikinen ratsukko ja eipä kisoja muuten kasaan saisi.

    VastaaPoista
  4. Teidän meno näytti tosi kivalta! En kenttäratsastuksesta juuri mitään ymmärrä, mutta kuulostaa oudolta, jos tuomari välittää vain stewardin välityksellä viestin vaarallisesta ratsastuksesta... Kuulostaa, että stewardilla on ollut huono päivä, joten toivottavasti et pitkään murehdi noita kommentteja, joista olisi ollut varmasti enemmän hyötyä jos ne olisi sanottu tapahtumahetkellä eikä vasta jälkikäteen :) Tsemppiä tuleviin kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia! :) itse olen kanssa sitä mieltä että ottaisin kyllä ne tuomarin sanomiset ihan henkilökohtaisesti, nyt en ole oikein varma että miksei sitten kutsuttu torniin jos oli vaarallista :/

      Ja minusta se on jo ihan periaatteellista: kun kutsutaan torniin ne voivat sanoa siellä mitä tahansa, kukaan ulkopuolinen tuskin ikinä saa tietää vaikka oltaisi annettu kunniamaininta ratsun hienosta harjasta ;) Kun taas tökeröä mielestäni pistää radiopuhelimella, jonka taajuudella on kaikki toimihenkilöt (!!) ja kertoa tämän "epäkohta" verkan ovella, missä on ihmisiä ja ratsukoita. Oli mielestäni melko ikävästi kyllä hoidettu, ei ehkä stewardin, vaan tuomarin toimesta :/

      Poista
  5. Vai että maastoesteosuudessakin on nykyään nopeusrajotus?! :D huhhuh, mitä nipottamista.
    Kivan näkösesti teillä näytti ainakin videoiden perusteella menevän, hyvää kisakauden jatkoa. :--)

    VastaaPoista
  6. Toivon todella Senni, ettet ota tätä pahalla, haluan vain koittaa jos saisin selvitettyä jotakin mahdollisuutta, miksi sinua ehkä varotettiin liian kovasta nopeudesta maastoradalla. Mielestäni meno ei näyttänyt vaaralliselta, mutta jos et tiennyt, niit olit kyllä viitisen sekuntia nopeampi kuin radan toiseksi nopein ratsukko. Ja menit pidemmät tiet. Suokilla.

    Silti: olen kanssasi aivan samaa mieltä! Meno ei näyttänyt mielestäni vaaralliselta ja kun ottaa huomioon että vaadittu nopeus oli 400m/min, niin 15 sekuntia aliaikaa on vasta nopeutta n. 450m/min. Ei siis ollenkaan paha nopeus maastoesteillä: tuttarin vauhtia, kuten tiedät.

    Veikkaan, että tällä kertaa stewardi ja tuomari olivat päättäneet huomattaa pienemmistäkin epäkohdista, oli se sitten tarpeellista tai ei. Suorituksesi olivat kuitenkin hienoja, itse en huomannut että olisit kenenkään tiellä ollut koulukokeessa ja saat todellakin olla ylpeä sekä itsestäsi että Pyrystä. Onnea myös loppukaudelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse pahoitella, ei ole näissä kommenteissa tullut vielä mitään "uutta informatiiviä" mitä en olisi jo itse rekisteröinyt :)

      Tosiaan tiedän tehneeni "päivän pohja-ajan" ja itseasiassa viisi sekunttia huonomman ajan (1.59) teki myös suokki ;) Sitä en tiedä miten se hevosen rotu vaikuttaa siihen saako tehdä nopeamman ajan vai ei, sillä ei kai pitäisi olla merkitystä onko alla aasi vai laama. Käsittääkseni :)

      Ja tiedän että esimerkiksi estehuomautukset oli asiallisia, tilanteeseen nähden ne vain tulivat pahaan paikkaan ja ikävään sävyyn. Tosin useamman kerran saman stewardin kanssa kun on ihan juteltu, tiedän ettei ehkä tarkoita sitä niin "pahalla" mitä ulosanti saattaa olla, mutta niinkuin sanoin, sillä hetkellä se tuli vain kolahtamaan pahemmin itsetuntoon kun olin jo epävarma muutenkin itsestäni :)

      Maastoradan huomautukseen en tosiaan ota kantaa, koska se oli mielestäni hoidettu vähän tökerösti kokonaisuudessaan. Tuomarin, ei stawardin suhteen :)

      Poista
  7. Ihana, kun teidän äiti aina eläytyy kameran takana :D

    VastaaPoista
  8. Kivasti meni! :) eikä näytä vaaralliselta ratsastukselta :'D itse olisin varmaan vetänyt stewardi lättyyn ja lujaa:D

    VastaaPoista
  9. Teillähän meni hyvin, toivottavasti koko kausi jatkuu näin hyvin miten se on teillä alkanutkin! :) Ja ihme tuo stewardi, varmaan ollut vähän huono päivä kyseisellä henkilöllä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivottavasti tosiaan! :)

      Totta kai itsekin tein turhia töppäilyjä (amatöörimäisiä mokia), en kiellä!

      Poista
  10. Mielestäni maastoesteillä saa edetä. Ja en oo kuullut, että aliajaasta olisi koskaan valitettu (siis siittä ihanneaika - 20 s). Toi teidän aikahan oli vielä ´sääntöjen´ puitteissa. No olenkin kisannut vain aluetasolle kenttää, ehken tiedä mitään :D
    tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia! :) Joo, tosiaan ihanneaika -20 löytyy vielä harraste/tuttari luokista, helpossa ratsastaja saa määritellä temmon, aliajasta ei saa etua, mutta yliajasta saa virheitä :)

      Poista
  11. Ompa hienon näköistä menoa teillä, kaikilla osuuksilla! :)

    VastaaPoista
  12. Tainnut olla stewardilla tosissaankin huono päivä! Mieledtäni näyttää hyvältä ja voit olla ylpeä!

    VastaaPoista
  13. Minäkään en halua sanoa pahalla, mutta muutamalla puolipidätteellä maastoradalla olisit saanut parempia hyppyjä, nythän Pyry tuli muutamille todella pohjaan, ja olisit saanut helposti muutamia lisäsekunteja. Vaarallista meno ei ollut missään nimessä, mutta ymmärrän vähän moitettakin.

    Verryttelystä, siitähän kyllä sait moitteet ihan aiheesta, vaikka sielä verkassa ei ketään ollutkaan ja hevosen kiittämisessä vapain ohjin ei ole mitään pahaa, mutta säännöt on säännöt ja ne koskee kaikkia. Kouluverryttelyyn en ota kantaa, mielessä kävi, että kovin pahasti olet kyllä saanut kaahailla, jos keskilaukka on mukamas muita häirinnyt??

    Mutta kuten sanoin, mitään pahaa en tarkoita, Pyry on superhieno ja teistä kuullaan vielä, mutta muutama puolipidäte helpottaisi hevosen työtä huomattavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin tekstissäkin tästä jo mainita, eli alussa tuli kyllä pohjaa, este numero 3 olisi kaivannut puolipidätteen, mutta koska ajattelin että pelkkä polvien puristus riittää jätin sen tekemättä kun oli "tuttu" este. no, eipä riittänyt. Esteelle 4 nypin aivan hulluna kun en nähnyt paikkaa enkä tiennyt mistä viitsin hypyttää. Siksi oli siis tuollainen jalat solmussa hyppy. Sitten taas 5-14 menivät tosi hyvin, missä en ainakaan havainnut mitään normaalista poikkeavaa, esteelle 15 olisi ollut pidäte hyvä, mutta taas menin ajatuksella "viimekskin se onnistu tällä tyylillä". no, eipä onnistunut enää :D Taas kun mietitään sitä miten epävarma kuski oli aikaisemmin tapahtuneiden johdosta, en edelleenkään pidä näitä mokia aivan järkyttävinä :)

      Tiedän esteverkan moitteet aiheesta, enkä sitä kiistä, en vain siinä tilanteessa tosiaan tajunnut tekeväni mitään radikaalia. Ihminen = erehtyväinen ja niin kauan kun on erehtyväinen myös oppii :)

      Poista
  14. Olihan tuolla esteverkassa yksi ratsukko... ?? Seisoskelemassa.

    Mutta onnea hienoista suorituksista :)

    VastaaPoista
  15. haha, laittaisivat nopeusrajoitukset esteiden välille jos niin hirvittää :D hyvältä näytti, onnea ja tsemppiä tuleviin kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, tää oli hyvä! :D
      Tais vissii vähä jännittää "kamera-miestä" tossa maastoeste osuudella!? Hengitys ja huokailu oli ainaki sen kuulosta ;D Ja hyvin teillä meni, unohdat vaan tollaset turhat niuhoojat ;)

      Poista
    2. haha, kiitoksia :D

      Joo, äiskä on aina vähän mammari ;)

      Poista
  16. eiks helpossa saa tulla maaliin ihan niin lujaa kuin haluaa?

    VastaaPoista
  17. Suokkipoweria Senni! Ei tuo meno vaaralliselta näyttänyt, vaikka reipasta menoa olikin.

    VastaaPoista
  18. Meno ei näyttänyt minustakaan vaaralliselta, mutta ymmärrän stewardin pointin: kenttäkisaajan pitäisi tietää, miltä 400 m/min ja 450 m/min tuntuvat selkään. Oikean vauhdin arviointi on kuitenkin maastokokeen tärkeimpiä peruspilareita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. utta kun kyse ei missään vaiheessa ollut siitä etten tietäisi meneväni "kovaa"! Totta kai tiesin ratsastavani reilusti yli 400 m/min ja tässäkin suhteessa en olisi tehnyt niin jos olisin tiennyt että se on arvioitava vaarallisena ratsastuksena :) Me vain fiilistelimme tulevaa kesää ja kärpäsiä, emme laukanneet täysillä "koska kentässä pitää mennä kovaa" -tyylillä.

      Poista
  19. Ihan aiheesta sait varoitukset. Itse näin kaikki nämä tilanteet.

    Ensinäkin, kuten itse totesit, kävelit radalla ja tiesit, että aikaa on vain 10 minuuttia. Ei siinä ajassa ehdi verrytellä hevosta. Fiksuna olisitte jättäneet suorituksen sinne tuntia myöhempään. Ei ole meidän vika, ettet osaa noudattaa annettuja aikoja. Toki nyt kaikki annoimme osan tauostamme, jotta pääsit radalle menemään - pitkänä päivänä kaikki tauot olisivat tervetulleita juuri sen mittaisina kun on sovittu.

    Verryttelyssä ei ehkä ollut kuin yksi hevonen, mutta siellä oli ihmisiä! Esimerkiksi siinä portilla oli kaksi henkilöä, jotka säikähtivät kyllä pahasti. Säännöt ovat säännöt ja koskevat kaikkia. Ehkä stewardi sanoi turhan painokkaasti, mutta olet kokenut kisaaja. Verryttelyssä ei todellakaan saa hypätä kuin siihen suuntaan, mihin esteet ovat suunniteltu hypättäväksi. Kukaan muu ei hypännyt niitä väärään suuntaan. Eikä laukannut verryttelyyn, vaikka siellä ei olisi ollut ketään.

    Maastoradalla ei ole tarkoitus mennä täysiä. Meno oli melko holtitonta ja kuten yllä on sanottu, niin menit aika pohjaan joillakin esteillä. Loit vaaratilanteita itsellesi ja hevosellesi. Aika on annettu, jotta rata suoritetaan turvallisesti. Tarkoitus ei ole isoille kiinteille maastoesteille tulla urku auki. Kaksi hevosta olisi ollut jaetulla sijalla palkintojen saajana, mutta lähimpänä ihanneaikaa ratsastanut sijoittui ylemmäksi.

    Oli pakko kommentoida, koska mustamaalaat ikävästi kilpailuiden järjestäjiä ihmisille, jotka eivät ole tilannetta lainkaan nähneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä jos koet mustamaalaamisena, mielestäni kisat olivat hyvät enkä niissä löytänyt mitään valitettavaa ja niinkuin stewardillekin sanoin, totta kai ymmärrän. Ja valitettavasti pitää sanoa että varoitusta en saanut vain "epävirallisen" mikä oli mielestäni melko tökerösti pistetty stewardille ilmoitettavaksi joka ei koko tilannetta nähnyt. Olisin mieluusti ottanut ne suoraan tuomarilta. Esteille 3, 4 ja 15 tuli turhan lähelle ja nekään eivät vaarallisesti. Säännöissä mielestäni ei myöskään mainita ettei saisi mennä reippaammin kuin ihanneaika mitattu. Jo postauksessa mainitsin että lähdettiin vain pitämään hauskaa ja ei tarvinnut kyllä yhtään eteenratsastaa, mutta sai antaa edetä. Harmi jos koet tämän näin negatiivisena, kyllä minua eilen harmitti ja oli muutenkin hankalaa päivää omien hermojen kanssa. Ainiin ja ei tarvita kyllä pitkää verkkaa jos estekokeeseen tulee suoraan koulukokeesta, ei ainakaan meillä. Yritän vastata sinullekin kattavammin kun pääsen koneelle, nyt en muista mitä kaikkea oli vielä :) kiitos kuitenkin mielenkiinnosta!

      Poista
    2. noniin!

      Tosiaan verryttelystä alkaen. Me ei olla ikinä kenttäkisoissa uhrattu (olemme kai sitten kieroutuneita tai omituisia, en tiedä?) aikaa esteverkkaan yli 10 minuuttia! Kun on tehty pitkä kouluverkka, mihin sitä hevosta tarvitsee enää lämmittää kun se on samantein tullut hyppäämään? Minusta taas olisi ollut ikävää jos olisimme joutuneet jäämään tunniksi odottamaan: olin kouluverryttely ryhmän viimeinen, minun jälkeen ei enää olisi ollut siihen tuntiin tulijoita. Ja kyllä minä parhaani mukaan koitan aikatauluja noudattaa, tällä kertaa meni vain tunnit ja minuutit sekaisin :) Hienoa että jaksoitte olla vielä sen minunkin suorituksen ajan paikalla!

      Ja niinkuin jo tekstissä mainitsin, en missään nimessä halua aiheuttaa vaaratilanteita tahallani, kuka niin haluaisi? Olin niin tunnekuohussa siinä tilanteessa että kyllä, käyttäydyin silloin tilanteeseen sopimattomasti ja pahoittelinkin jos olin vaaratilanteita aiheuttanut, en niitä tietoisesti hakenut. Se kuinka kokenut kilpailija olen tai en ole, ei mielestäni vaikuta siihen saanko tehdä virheitä tai erehtyä. Ihmisiä me ollaan, bloggaajat, kisaajat, toimihenkilöt kuin muutkin. Missään en sano ettei säännöt minua koskisi.

      "Kaksi hevosta olisi ollut jaetulla sijalla palkintojen saajana, mutta lähimpänä ihanneaikaa ratsastanut sijoittui ylemmäksi." tämä on säännöissä ja sen takia se meneekin niin. Säännöissä on myös kerrottu että ihanneajan alittamisesta ei saa etua, mutta ylittämisestä saa virheitä.

      Ja pitäisi taas erottaa urku auki tuleminen ja väleissä eteneminen. esteille 3 ja 15 tulin sinun sanojesi mukaan "urku auki" ja pohjaan kun taas esteelle 4 tulin pahasti nyppien ja pohjaan. Ylempänä kerroin jo miten ja miksi näin kävi ja tulee varmasti jatkossakin joskus käymään, aina kun ei mene suunnitelmat yhteen hevosen kanssa, vaikka siihen tähdätään. Aika on annettu että rata suoritetaan sen puitteissa. En sitten tiedä miten kaikki näytti niin holtittomalta kun esteet 5-14 ja 16-17 (yli puole radan esteistä) olivat kuitenkin hyviä. Pitkälaukkainen nopea suokki, pahoittelen jos se tekee menosta holtitonta :)

      Niinkuin sanoin, en mielestäni mustamaalannut järjestäjää, koska kisat olivat hyvät, kerroin näkemykseni tekstissä ja kommenteissa. Ja minulle voi kyllä puhua ihan nimellä ja halutessaan saa lähettää myös sähköpostia jos tuntuu että haluaa henkilökohtaisemmin parjata! :)

      Poista
  20. Hieman tuohon teidän maasto-osuuden vauhtiin liittyen. Tottakai on selvää, että ei hevonen saa pää viidentenä jalkana siellä laukata, mutta hevonen, joka haluaa edetä, tai esim oma tammani joka ei siedä (vielä, on nuori...) sitä että jarrutellaan. Miksei sen saa antaa sitten mennä reippaampaa tahtia? Esteratsastajana oon sen huomannu moneen otteeseen, kisasin viime loppukaudella 80-90 luokkia, kun hevonen oli kesällä loukannut ja palauteltiin molemmille luottamusta takaisin. Ruuna kerkesi olla 2kk hyppytauolla, ja kun sieltä taas lähdettiin ratalle, oli ihan ymmärrettävää että välillä meinas olla vähän meno päällä. Miks pitäis lähteä sitten ottamaan laukkaa pois, jos hevonen kuitenkin on hallinnassa ja ratsastettavissa esteille. Mulla on muutenki itellä se periaate, että turhaan sitä perusradallakaan jää junnailemaan, ku ruunani ei ainakaan sen jälkeen enää yhtäkkiä lähdekkään uusintatempoon. Ratsastan aina kisoissa uusintatempoa, oli se sitten perusrata tai itse uusinta. Tiet on toki asia erikseen.

    Yksien kisojen jälkeen sainkin lueskella ht.netistä (voitettiin 80cm luokka), kuinka usvatin menemään koko perusradankin. että kun näillä "pikkutytöillä" on aina vaan sinivalkoset silmissä radalla. Ensinnäkin, lähdin hakemaan vain puhdasta rataa, koska hevosella oli ollut niin paljon taukoa ja kieltoja takana. Se olikin niin innoissaan, että miks olisin siltä sen kieltänyt? Se kuitenkin koko ajan oli hallinnassa ja tuli hyviin paikkoihin esteille. Toisekseen, oli hauska lukea netistä kuinka mua verrattiin hevoseni kanssa pikkutyttöjen kisaamiseen poneillaan. Opiskelen nimittäin ratsastuksenohjaajaksi, samassa paikassa missä nämä kisatkin järjestettiin.

    Mutta tätä on suomalainen hevosurheilu. Ei osata iloita toisten onnistumisista, mustamaalataan ja löydetään kaikki virheet sijoittuneista ratsukoista. Moni ei ymmärrä sitä, että kaikille se voitto ei ole tärkeintä, vaan nimenomaan se, että lähdetään kisoihin, nähdään tuttuja, pidetään hauskaa, ja sitten lähdetään tyytyväisinä takaisin kotiin. Ei tyytyväisenä menestykseen, vaan tyytyväisenä koko päivään.

    VastaaPoista
  21. Eipä tuo kovin vaaralliselta näyttänyt...

    VastaaPoista
  22. Maastoesteiden ja rataesteiden vauhti on aivan eri asia. Rataesteillä harvemmin loukkaantuu pahoin, vaikka vauhdista huolimatta kompuroisi esteisiin. Maastoesteillä esteet eivät anna periksi, joten on vaarallista touhua siellä edetä liikaa. Esteradalla jokainen kaahottakoot miten huvittaa.

    VastaaPoista
  23. Kyllähän siellä säännöissäkin mainitaan, että vaarallinen ratsastus tulee liian nopeasta tai liian hitaasta ratsastuksesta (+ muutamia muita syitä). Sinänsä sitten taas täysin turha homma koko sääntö, koska sitä kierretään sillä, että joko pysähtyy tarpeeksi pitkäksi aikaa, tai kävelee "aikaa kiinni". Näitäkin on nähty..

    Minun mielestä ratsastit hienosti ja vaikeuksista huolimatta hurja tsemppaus esteradalle! PP on kone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia :)

      Kyllä tutustuin sääntöjen kohtaan vaarallinen ratsastus myös ja siellä voisi kohta "Esteille ratsastaminen liian nopeassa tai liian hitaassa temmossa" sopia tähän, mutta minulle tosiaan sanottiin aliajasta. Ja koska viesti tuli viestintuojan kautta eikä suoraan tuomarilta, voi hyvinkin olla että tätä tarkoitettiin, mutta viestintuoja kompensoi sen aikaan. En tiedä, en jäänyt sitä enempää ihmettelemään :)

      Poista
  24. No huhhuh mitä porukkaa tuollakin oli töissä taas :D Maastoradalla kuuluu mennä kovaa ja vaarallisesti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "kovaa ja vaarallisesti"....? _Vaarallisesti_. Seriously?!

      Poista
    2. No en sanoisi kovaa ja vaarallisesti, kyllä siellä reippaammassa temmossa mennään (ainakin yleensä), muttei toihu saa vaarallista olla :)

      Poista
  25. En nyt hirveesti tiiä maastoesteistä saatika kentästä, mutta oma mielipiteeni on, että maastoesteillä saa ja pitääkin mennä lujaa. Jos kaikki menis sellasta hissutteluvauhtia niin kaikillehan niitä aikasakkoja jaeltais :D

    Mutta tosi hyvältä näytti toi teidän meno, ei musta lainkaan vaaralliselta vaikka parille esteelle tultiinkin vähän pohjaan. Jatkakaa samaan malliin!

    VastaaPoista
  26. Näyttää hyvältä!! :) mitä mollalle nykyään kuuluu ? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia! :) Mollalle kuuluu oikein hyvää, on tällä hetkellä "nyt joudut ehdottomasti hommiin" -treenissä kun on muutama liikakilo päässyt tulemaan :D Viettää tälläistä maastomopo / varhaiseläkevaihetta, tosin pikkaisen tässä kytee idea jos kävisi kesällä yhdet kenttäkisat sen kanssa kääntymässä.. Tosin ei taida enää kuskilla olla kvaaleja ponin kanssa niin ehkä pysyy ponikin vaan äitin mopona ;)

      Poista
  27. Hei pakko kommentoida että mielestäni menit aika vaarallisen kovaa. Tottakai tuollaisilla esteillä saa mennä kovempaa ja yleensä pitääkin mennä kuin normaaleilla rataesteillä mutta minua pelotti jo ulkopuolisena katsoa ja myös videon kuvaaja taisi haukkoa henkeään, enkä ihmettele. Olen itsekin ratsastanut kauan ja hypännyt myös, mutta en uskaltaisi koskaan mennä noin kovaa. Jos ihanneaika on sanottu niin miksi sitä ei voisi noudattaa, tuossa kun ei ilmeisesti voittanut se kuka kaahaa kovempaa. En usko että nopeus johtui siitä ettei hevonen olisi ollut hallinnassa mutta silti, jos olet katsonut millaista vauhtia ammattiesteratsastajat menevät niin se näyttää hallitulta eikä siinä tarvitse haukkoa henkeä.

    Tarkoitus ei ollut loukata, mutta omaan silmääni meno näytti vaaralliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysehän on maastoesteosuudesta ja ihanneaika on laitettu sen takia jolloin tiedetään antaa aikavirheitä sen ylityksestä. Totta kai saa pyrkiä lähemmäs ihanneaikaa, mutta säännöt ei kiellä ratsastamasta reippaammin. Älkää nyt sekoittako este- ja kenttäratsastuksen aikamäärityksiä keskenään :)

      Ja se että ÄITINI haukkoo henkeään johtuu siitä että se jännittää AINA, voit kattoo ihan mitä tahansa videoita, esimerkiksi viimevuoden estemestaruuksia jolloin sen äänivärisi ja se oli ihan paniikissa. Eipä tuo äidin haukkominen kerro teille mitään olellista ainakaan vaarallisuudesta radalla ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov