Päivän ehdottomat topit ja flopit!
Päivän ensimmäinen floppi tehtiin jo heti aamulla. Nukuin 55 minuuttia (!!!) yli herätyksen ja sain tehdä hikihatussa töitä että ehdittiin perille ennen kuin valmistauduin Allin kanssa. Tänään Alli starttasi siis 90 cm luokan, arvosteluna 367.1. Tein eilen lupauksen että jos Alli tekee puhtaan radan, ostan sille Ratsuriihestä aivan järjettömän hienon blingiotsapannan. Sanotaan vaikka näin että eipä tarvinnut kukkaroa keventää tämän päivän osalta ;)
Meidän verkka jäi siis todella surkeaksi ja huomasin jo alussa että olin tehnyt tyhmästi kun otin sille nivelet oliivin sijaan. Oliivi toimi sillä hyvin, mutta sain palautetta että se on hieman pitkä sille niin otin sitten turvalliset nivelet, jotka osoittautuivat täysin flopiksi myöskin. Verkassa kuitenkin sain ihan hyviä fiiliksiä, Alli oli varma ja ei tehnyt mitään ihmeellisiä tuhmuuksia.
Radalla taas.. Sanotaanko että ehkä päivän se pahin floppi oli koko rata. Tuntui että jarrut siinä missä hevosen järkikin oli poissa ja kuski oli hermostunut. Olin jo verkassa hermostunut kun aikaa oli niin vähän mikä tietenkin vaikuttaa tosi herkkään tammaan ja siispä ei ollut mitään mahdollisuuksia saada hermostuneena hermostunutta rauhoittumaan. Ensimmäinen okseri puhtaasti, sitten kolisi kaksi seuraavaa estettä. Neljäs este tuli päädystä keskelle ja Alli alkoi pomppimaan (kuten eilen ekalle tultaessa). Nykäisin sen sivuun ettei rämpäise okserin sekaan ja tuloksena sitten pompittiin hetki kahdella jalalla. Ja kun nostin uudestaan laukkaa, käytiin vielä uudestaan kahdella jalalla. No, matka jatkuu ja taas pomppien, mutta tällä kertaa mentiin sitten mielummin puomi mukaan kuin tyhmä kielto. Myös viides puomi tuli mukaan. Yritin kulmassa saada kontrollia, mutta en saanut ja kun ohjasin kutoselle, tiesin etten edes enää yritä seiskalle. Heti kuudennen jälkeen - mikä muuten tippui, yllätys yllätys! - nostin heti räpylän pystyyn ja ohitin reilusti seiskan ja annoin tamman laukata ison ympyrän. Ja tattadataaa, meidän hylättiin. Hetken olin sillain mitäh, justhan mää tässä olin räpylä pystyssä et keskeytän. No, eipä se niinkään tuloksessa näytä sen kummoisemmalta, mutta oltaisiin me maaliin päästy jos olisin sinne halunnut mennä. Fiilis oli kuitenkin jotenkin ihan tyyni, tiesin että nyt meni pipariksi homma, mutta en kokenut mitään syvää surua ja itseinhoa huonoista ratkaisuistani.
Verkassa pyysin sitten yhtä hyppyä - että saataisiin se yksi puhdas hyppy edes, heh - ja sainkin luvan. Tamma oli kuitenkin jo mennyt niin yli koko homma ja oltiinkin sitten verkassa vain kahdella jalalla koko ajan. Lopulta kuitenkin tultiin tosi hienosti pysty ja pystyin sitten siihen lopettamaan oikein hyvällä fiiliksellä. Edelleen olo oli jotenkin levollinen vaikka rata oli fiasko. Nyt treenataan hurjasti kouluratsastusta ja käydään seuratason koulu- ja estekisoissa hakemassa rutiinia. Sen kautta uskon että päästään näyttämään vielä joskus kyntemme! Pohdittiin myös kuolainta, kun tamma menee radalla todella vahvaksi ja silloin ei auta pidättää ei ohjalla tai istunnalla. Mulla olis kyllä Lurpan vanhat pelhamit vielä säilössä, mutta en tiedä onko reaktio sitten niihin enemmän ylös kahdelle jalalle kuin se toivottu kontrolli.. Ei muuta kun valmennusta, treeniä ja kokeiluita, sillä se selviää!
Kuskista tilanne oli jo liian humoristinen otettavaksi ihan vakavasti... ;)
En jaksanut nyt ladata tuota Allin videota nettiin, vaikka itseasiassa ei se pahalta näyttänyt miltä kuulostaa. Ei ketään jaksa katsoa sellaista keilaamista niin pysytään nyt sitten videottomana! Alli kun oli kävelty, pistettiin se autoon ja alettiin laittamaan Pyryä kuntoon. Pyry oli tänään käsitellessä ihan mahdoton, ei seissyt ja huusi kokoajan ja riehui minkä kerkesi. Meinasi muutaman kerran naksahtaa oma pää kun herra jyrää ei kiinnostanut oliko siellä kyljellä joku laittamassa sitä kuntoon vai ei. Valmiiksi se kuitenkin saatiin ja vielä hyvissä ajoin ja PP saikin kävellä tosi pitkän aikaa!
Verkassa kuitenkin Pyry oli taas aivan villi. Mentiin kuin viitapirut edes takas ja suunta oli sellaista tikitystä ylös muttei yhtään eteen. Yritin sitten laukkailla ja saada sitä hieman rentoutumaan, mutta tuntui että se vain oli kokoajan jännittynyt ja halusi mennä vain kovempaa ja kovempaa. Yritin pysyä itse mahdollisimman rauhallisena ja onnistuinkin mielestäni hypyissä saamaan sen hyvin teräväksi. Kuitenkin hätäistä oli verkassa kaikin puolin!
Radalle päästiin hyvässä vaiheessa ja hevosessa oli vielä sopiva vire päällä. Rata ei ollut huono ja fiilis sen jälkeen oli ihan hyvä, hieman kuitenkin tuntui että jäätiin enemmän jurnaamaan ylöspäin ja laukka ei mennyt oikein niin hyvin kuin olisin halunnut eteen. Pyryllä tuntui kuitenkin olevan todella kivaa ja itsekin pysyin yllättävän hyvässä balancessa kokoajan. Hieman tuli nyppimistä lähelle ja neljännelle esteelle tuli nyppimisen lisäksi vähän löysä hyppy, minkä takia yksi puomi tuli mukaan. Mutta radan jälkeen taas oli hyvä fiilis, saatiin ihan hyvä pohja kympille!
Metrin jälkeen pistettiin hieman loimia päälle ja lähdettiin kävelemään opistolle. Kysäisin vielä matkalla vastaantulijalta kelloa ja se oli silloin 10.20 ja sain hieman henkäistä helpotuksesta - luokka alkaa vasta 10.45! Tai siis piti alkaa.. Luokkaa oli kuitenkin aikaistettu ja se alkoi jo klo 10.25 ja no, eipä siinä sitten rataan taas tultu käveltyä.. Mikäs siinä, ei sitä aikaisemminkaan montaa kertaa ole ehditty kävelemään! Meillä oli kuitenkin ihan hyvin aikaa ja yksi luokka jo pohjalla, joten emme sitten kovin kärkkäästi ja nopeasti verkkaan hapuiltu vaan palloiltiin siinä maneeseilla ja mietittiin menneitä.
Kun sitten lopulta päätin mennä verkkailemaan, otin vähän ravia, laukkaa ja sitten kerran ristikon. Sen jälkeen pysty ja oli kyllä ihan huima fiilis! Heppa korjasi tosi hyvin ja ei ollut ongelmia. Kerran okseri ja poks, ihan takapuomin sekaan. Taputin kuitenkin kovin herraa, sillä oli lähtenyt hieman vaikeasta paikasta ja silti meni hyvin yli! Tämän jälkeen käveltiin tovi koska aikaa vielä oli ja en halunnut ottaa liikaa hyppyjä ettei heppa väsähdä. Ja sitten näin Petran! Helpotti jotenkin oloa kertoa suuret huolen aiheeni - vauhti enemmän ylös kun eteen oli niistä suurin - ja sain heti hyviä helpottavia ohjeita. Ei muuta kun hieman ravia että nähdään miten homma kulkee. Pyry tuntui kuitenkin taas ihan eri hevoselta - johtuiko siitä että kuski ryhdistäytyi?! - ja oli ihanan pehmeä ja herkkä. Otettiin kerran isompi pysty ja se oli aivan uskomattoman hieno hyppy! Terävä, tarkka ja puhdas. Itsekin istuin vielä hyvin. Ei muuta kun loimi niskaan ja maneesin vaihto!
Radalla meillä oli aivan täydellinen flow. Keskityin täydellisesti, Pyry kuunteli täydellisesti. Omat hermoni olivat juuri täydellisesti kasassa ja kaikki vaan sujui. Seiskan jälkeen kasille tultaessa tein aivan turhan puolipidätteen koska Pyry oli niin hyvällä tuntumalla että pieni vatsalihasten rutistaminen olisi riittänyt. Tultiin sitten ihan juureen mutta hienosti sieltäkin keräsi heppa jalkansa. Oli ihan uskomaton fiilis - olin päässyt uusintaankin jo! Uusinnan ensimmäinen linja oli kaareva okseri pysty. Hypättiin okserilla hieman oikealle ja tämä lyhensi kaarta, laukan vaihto jäi myöhäseksi ja en saanut aivan suoraksi heppaa (kyllä, kaikki pitää olla täydellisesti ettei puomit tipu!) ja tämän takia puomi tuli mukaan. Silti oma hermo ei pettänyt vaan jatkettiin yhtä hyvällä flowlla eteenpäin ja päästiin maaliin 4 virhepisteellä toisesta vaiheesta! Sarjalle lähdettiin hieman kaukaa ja b-osa jouduttiin venyttään, mutta silti vain 4 vaivaista virhepistettä kauden ensimmäisistä estekisoista ja vielä 110 cm tasolla!
Ja vielä kuskikin ratsasti niin hyvin, että olen taas itsestäni ylpeä. Oma pää ei pettänyt, maltoin odottaa ja ylävartalo ei ylihypännyt yhtään. Hevonen täydellisesti kuulolla ja huh, uskomaton fiilis edelleen! Se oli semmoinen tunne mitä pitää tavoitella jatkossakin kisoissa, aivan huisia!
Huh mikä kuvapaljous tuosta kympin radasta, mutta Pilvi otti niiin mahtavia kuvia että on nyt pakko jakaa ne kaikki! Fiilikset on kyllä edelleen ihan mahtavat, lienen jossain jälki-flow tilassa. On mulla kyllä aivan mieletön tuo suomenhevonen, en voi käsittää *iso sydän*!
Kiteytettynä viikonlopun fiilikset: enemmän toppeja kun floppeja!
Wau, hieno Pyry!!! :-)
VastaaPoistaPyry on ihan mahti!! :)
PoistaWau! Toi sun flow- tila näkyy ihan ruudunkin läpi tuossa kympissä! Tosi hyvä rata :)
VastaaPoistajeee, kiitti :)
Poistaootteppa pyryn kanssa hienona! :)
VastaaPoistahih, kiitos :)
PoistaVau olisin halunnut nähdä Allin radan... Höh... laittaisit vaan.
VastaaPoistaniin kuin jo tekstissä mainitsin, ei siinä mitään nähtävää ollut :)
PoistaMusta on ainakin kiva katsoa pikkusta sähellystä eikä pelkkiä onnistumisia! :) Ymmärrän silti ettet laita kun anokommentointi varmaan lisääntyis aika vauhdilla...
PoistaEipä ole tämän kanssa edes kyse siitä että jakaisin pelkät onnistumiset, ei vaan ollut mitään nähtävää tässä keississä :)
PoistaTeillä ei allin kanssa oikeen lähe käyntiin.. hyvä että tajuat mennä sen kanssa nyt takaisin seuratasolle.
VastaaPoistamiten sen nyt ottaa, viime viikonloppuna sijoitus ja tänä vkl haparointia. Eiköhän anneta aikaa ennen tuomioita ja lupahan minulla on startata vaikka kansallista jos huvittaa ;)
PoistaRutiinia sieltä seuratasolta mennään hakemaan ihan yhtälailla kun näistäkin kisoista, ei se siis ole mikään paluu "takaisin seuratasolle". Se että menen seurakisoissa pyörimään on juuri raha, se on halvempaa kun maksaa SRL maksuja miljoonia rutiinista :)
Superhyvä tää kympin rata! :)
VastaaPoistajee! :)
PoistaJee,hyvä pyry ja senni!ja kyllä allin kanssa alkaa satavarmasti sujumaan paremmin ajan kanssa,eihän se ole ollut sinulla vielä kauaa ja aika kipakan oloinen tammapersoona näyttäisi olevan kyseessä. Eilinen rata oli kuitenkin hyvä:) ja ihanan positiiviseen tyyliin kirjoitetut postaukset,tällaisia on kiva lukea:) -L-
VastaaPoistaJee, kiitti :) Allin kanssa nyt lähdetään vähän uudella tyylillä yrittämään, ei pidetä nyt mitään suuria tavoitteita vielä vuoteen ja katsotaan sitten uudestaan :)
PoistaMikset vastaa enää kommentteihin? Ei pahalla mutta kun itsekin välillä oon vaivautunut jotakin kirjoittamaan, niin kiva olis kun sä vaivautuisit vastaamaan
VastaaPoistano voihan! oon kyllä yrittänyt vastailla kaikkiin kommentteihin ja ei pitäisi olla nyt enää kuin tämän postauksen kommentit jäljellä :o Joskus kuitenkin jos on kirjoitusfiilis ja sellainen "nyt-on-pakko-kirjoittaa" niin saatan laittaa uuden postauksen ennen kuin ehdin vastaamaan kommentteihin..
PoistaYritän kuitenkin aina vastata, ellei sitten ole joku mennyt minulta täysin ohi?
Todella hieno tuo Pyryn ja sinun 110cm rata! Ei ihan joka suokilta suju noin vaivattoman näköisesti tuolla tasolla!
VastaaPoistakiitoksia :)
PoistaUpea rata! :) Nyt vaan lehmähepalle rutiinia ja kokemusta alle niin eiköhän se senkin kanssa lähde sujumaan!
VastaaPoistahih, kiitos :) Joo, mulla on nyt loistava visio millä lähetään rakentaan parempaa yhteistyötä ja rutiinia! :)
PoistaTosi kivaa katsottavaa oli kyllä toi 110cm rata! Flow todellakin näkyi myös ulospäin. :)
VastaaPoistajee, hyvä et näky, se meinaan tuntukin super hyvältä! :)
PoistaTiiäkkö, mä uskon että susta ja Allista tulee jotain suurta vielä :) Kun heppa oppii luottamaan sunhun, ja sä uskot itseesi ja jaksat tehdä töitä niin alkaa toimimaan! Tsemppiä!
VastaaPoistajee, ihana kuulla et joku muukin uskoo meihin! :)
PoistaTodella hienoa, kommaan ylläolevaa anoa! Superhyvät!!
VastaaPoistakiitoksia :)
PoistaTeidän 110 rataa oli kyllä ilo katsoa! :) paikanpäällä monet ihasteli kuinka kiva nähdä magee suokkikin 110 luokassa puoliveristen keskellä!
VastaaPoistahihii, kiitos kovasti! :) ja hienoa jos Pyry sai ihasteluja, on se kyllä hieno :3
PoistaOlipa siistiä menoa :) Go senni!!
VastaaPoistahih, kiitos :)
PoistaHmm, onkohan noilla lehmätammoilla joku, että ovat muita herkempiä :D Oma vuokratamma on kanssa just tuollanen, että pidätä väärällä hetkellä (tai jotain muuta tamman mielestä väärällä hetkellä) niin jo on melonit nokassa.. Tämäkin tosiaan erittäin herkkä.
VastaaPoistaHieno rata Pyryn kanssa, wau! Teidän flow kyllä näkyy videolla :)
haha, joo varmaan on tommonen lehmien salaliitto! :D
Poistaja kiitoksia, PP on ihan mahtava!