30. joulukuuta 2013

Parempaa vuotta 2014!

Kohua on kuin Johanna Tukiaisen blogissa!

Osin pöyristyneenä ja osin hyvittuneena luen edellisen postauksen kommentteja. Jokaisen alatyylisesti kommentoineen anonyymin kehoitan vielä kertaamaan netiketin! Muistakaa käyttäytyä myös ensi vuonna tätä vuotta asiallisemmin! :)

Jos haluat lukea liibalaabaa, aloita tästä! Jos haluat siirtyä suoraan ponttiin, mene seuraavan punaisen tekstin alkuun!
Ensin ajattelin että jätän tuon yhden hieman alatyyliä tavoitteleman kommentin noteeraamatta tai kommentoimalla vain mitä tähän loppuunkin kirjoitan. Kuitenkin näitä "ohjeita" alkoi tulemaan niin ovista kuin ikkunoista, joten päätin ihan vain kertoa, ettei kannata alkaa kuitenkaan opettajaksi siellä ruudun toisella puolella. Kaikki ei ole niin mustavalkoista mitä aina kuvitellaan, vaan myös korteilla on kääntöpuolensa!

Ettei tämä mene ihan sananlaskuilla leikkimiseksi, kerron ensin miksi olen kovin huvittunut. Itseäni huvittaa vähintäänkin paljon se, että olin niin kovin huolissani ladatessani Pyryn lyhyttä pätkää nettiin. Minua hävettää miten huonosti se eilen meni ja en saanut siihen mitään tatsia. En missään nimessä kuvitellut että me saataisiin Allin kanssa oikein "isompikin" kohu aikaan, sillä jos katsotaan taas kokonaisvaltaisemmin eikä takerruta yhteen tai kahteen asiaan huomataan että oikeasti ollaan menossa positiivisempaan suuntaan. Se taas miksi olen pöyristynyt johtaa juurensa tuonne minun ulkonäköni tarkemmin painoni puuttumiseen. En ole kertonut mielestäni täällä painoindeksiäni ja se ei edes teille kuulu. Eläkää siis asian kanssa :)

Voin ihan rehellisesti sanoa että jos voisin olla 100% varma ettei kukaan anonyymeistä saisi tammaa pilattua, kutsuisin kaikki tuohon riviin ja antaisin hypätä. Minulla ei ole varaa eikä aikaa arvostella kuitenkaan teidän ratsastustaitojanne enkä halua saataa tuota herkkää tammaa hermoromahduksen partaalle, joten järjestetäänkö ne anonyymiajot hieman myöhemmäksi? 

Faktoja: tamma on ollut minulla kuukauden. Tarkalleen 36 päivää. Näiden 36 päivän aikana hyppykertoja meillä on tullut yhteensä 5, ja tämä kohuvideo oli kuudes (!!) hyppykerta. Ja kuudennella kerralla ylitettiin maastoesteitä, joten en pidä sitä myöskään mitenkään ala-arvoisena suorituksena. Lähtötilanne oli se, etten saanut vaikuttaa ollenkaan ulko-ohjalla tai pohkeella. Jokainen apu oli tammalle liikaa ja laukan nostoja ei voinut käynnistä tehdä ilman että alettiin hyppimään pystyyn. Jo siirtyminen ravista käyntiin sai sen voimakkaasti hyökkäämään kädelle. Kyllä se eilen meni mielestäni oikein kivasti lähtötilanteeseen nähden.

Lisäksi niinkuin monta kertaa olen jo tässä sanonut, Allilla on voimakas, läpi selän käyvä hyppy. Tämän lisäksi se hyppää voimakkaasti kaulalla ja takapäällään. Laukassa tamma kuumuu ja tulee näin vahvaksi. Se ettei se ole kuin dynamiittipötkö ei tarkoita ettei se olisi kuuma. Näitä kuumia hevosiakin on monenlaisia. Sileällä olemme päässeet jo onnelliseen tilanteeseen ja teemme siistejä siirtymisiä niin alaspäin kuin ylöspäinkin. Ja uskokaa tai älkää, täysin istunnalla! Joku valopää alkaa sitten kysymään että miksen sitten tuossa istu "perseelläni" niinkuin kaikki tapasivat sanoa. Tämänkin selitin jo postauksessa. Allilla on voimakas hyppy, joka irroittaa minut todella helposti tuntumasta. Kun kadotan tuntuman, se tulee todella vahvaksi kädelle ja kontrolli menetetään. Tästä enempää, palataan tähän vielä hieman myöhemmin :)

Sitten ensimmäisen aivopierun maailmalle päästäneen (äläkä tulistu siellä tuolillasi, paikkaansa pitää että se perse pitää laittaa penkkiin, mutta kun ei se edelleen ole niin mustavalkoista ja palataan aiheeseen tuonnenpana :)) "Roiskimista aina ollu." Pakko kyllä sanoa että olen sitten itsestäni vielä enemmän ylpeä, sillä jos tällä roiskimisella pääsen jo näin pitkälle, auta armias mitä se on kun pääsen siitä eroon! Tällä roiskimisella aijon saada vielä tuloksia aikaan!

On totta että Alli hyppää paljon paremmin kuin saa oikeasti laukata voimakasta pitkää laukkaa. Sekin on mielestäni huvittavaa että Pyryllä on ollut tämä aivan sama "ongelma" vuonna 2011! Tammalla ei ole vielä tarpeeksi voimaa että se jaksaisi tulla sellaisella terävyydellä edes pienelle ristikolle. En voi kuitenkaan aina baanattaa tuota ratatempoa, sillä vaikka meillä täällä Ypäjällä tilaa on kuin pihalla, seuraavassa maneesissa tulee seinät hyvin pian vastaan. Me halutaan mennä myös hidasta mummolaukkaa ja tehdä pieniä hyppyjä. Tähän on tarkoitus puuttua nyt lähiaikoina paljon erilaisilla kavaletti ja jumppatehtävillä!

Kontrolli on mielestäni yksi tärkeimmistä elementeistä. Onhan se jo nyt tiedossa etten hyvin mahdollisesti voi startata nykyisillä kuolaimilla kesällä maastossa. Maastoradalla kuin pitää ne pidätteet mennä heti läpi, ei vasta kuin ollaan menty 200 metriä eteenpäin. Sen takia teimme kontrollitehtävää Allin kanssa. Se ei mennyt niin kuin aluksi kuvittelin (eipä ole mennyt mikään tällä hetkellä niin helposti kuin aluksi kuvittelin), mutta jos oikeasti keskittyy katosmaan videota, huomaa että joka kerta se tulee paremmin takaisin. Tämä korostuu varsinkin kun tullaan tutkeen ilman minun riuhtomisiani, tamma malttaa odottaa ja ei kisko yhtään välissä. Tähän me pyrimme.

Suora pointti alkaa tästä!
Koska en oikeasti olisi jaksanut alkaa "puolustelemaan", mutta tämä kommentointi meni niin naurettaville tasoille niin kirjoitin sitten tämän. Tämän anonyymin kommentti kyllä kiteyttää niin kaiken;
Anonyymi 30. joulukuuta 2013 21.36
Vaikka hevonen näyttää siltä että etenee aivan normaalia "ratatempoa" tai muuta semmosta ni jos ratsastajasta itsestä tuntuu että hevonen ei ole hallinnassa ni silloin tulee tehdä kontrolli tehtäviä kuten Senni teki. Esim pysäyttää esteitten välillä, esteitten jälkeen (vaikka sitten muutaman kerran seinään ellei muuten pysähdy, jotta saadaan se kuulolle) tai tehdään voltteja, mutta ei tietenkään juuri ennen estettä vaan tilanteen mukaan aina mahdollisimman heti edellisen esteen jälkeen ja mahdollisimman paljon ennen seuraavaa. Senni on taitava ratsastaja, ja sillä ei näin alkutaipaleella ole mitään merkitystä miltä se meno näyttää ulospäin, vaan se miltä se tuntuu sinne hepan selkään, ja jos ei tunnu hyvältä sit tehdään asiaan eteen jotain:)!
Sittenn haluan jakaa teille kaikille vielä oman vinkkini! Ennemmin kuin katsotte videoita etsien sieltä jokaista virhettä, kokeilkaa mielummin niin, että otatte niistä opiksi. Jos haluatte tosissanne perehtyä vaikka ratsukon kehittymiseen, katsokaa videoita kriittisin, mutta myös avoimin silmin. Ensimmäisessä klipissä hevonen poikittaa, mutta seuraavassa se onkin suorana. Selässä siis tehtiin joku korjaus. Toisessa klipissä ratsastaja kippailee jalustimillaan, mutta seuraavassa se istuu takamuksensa päällä, se siis oikeasti tekee jotain! Kaksi huonoa hyppyä, mutta kun saadaan lisää kaasua, kolmas onnistuu! Tätä varten minä katson videoita, sillä niistäkin oppii.

Olkaa positiivisia ja avarakatseisia. Kaiken ei tarvitse olla ruusuilla tanssimista ja eriäviä mielipiteitä saa esittää, jopa kärkkäästi. Olen pyrkinyt aina perustelemaan tekemiseni ja yritän olla tekemättä jotain mitä en pysty perustelemaan. Koittakaa myös te sitä! Olen - ainakin yrittänyt - pitää blogini rehellisenä ja sellaisena kuin elämä on hevosten kanssa, ylä- ja alamäkeä. Minä kerron kyllä mielelläni sinulle mielipiteeni tai kerron miksi tein tai miksi en tehnyt. Joskus voi olla huolimattomuutta, toisinaan taitamattomuutta, mutta harjoittelemassahan täällä ollaan! Pysytään kaikki asiallisina ja nyörinä tätä lajia kohtaan ;)

Ja vielä se ketä heitti sen ympyrän piirto pidäte vinkin! Kuulosti oikein toimivalta, voitko vielä tarkentaa mihin piirrellään ympyröitä (vaaka, pituus, ylös, alas, suuntia on niin monta ja en löydä loogisinta!), kiitos! :)


Minä toivotan parempaa vuotta 2014!
otetaan tavoitteeksi olla asiallisempia ja ei muututta katkeriksi!

Uusia ulottuvuuksia

Alli pääsi ensimmäisen kerran hyppäämään maastoesteitä!

Tänään tosiaan koettiin aika paljon kaikkea jännää. Päivällä kun äiti lähti muutaman tytön ja Mollan kanssa kentälle, valjastin itse Allin käytävälle ja otin klipperin esiin. Tänään sinä hevoseni luovut karvoistasi! Olin saanut ihan rehellisen vastauksen että se on hankala klipata. Siispä ensin näytin klipperiä, sitten pistin päälle. Ei mitään reaktiota, katseli ja nuuski sitä korvat hörössä ja lopulta vaan käänsi pään kun ei enää kiinnostanut. Ajattelin sitten että jaha, tää olikin näin helppoa. Ja piru vie.. Heti kun klipperin terä kosketti karvoja, sai se hullu lehmä jonkun ihme kohtauksen ja siellä tuli hampaiden lisäksi etu- ja takajalka kohti. Siinä vaiheessa kiskaisin kypärän päähän ja laitoin turvakengät jalkaan, sillä helkkari sentään, karvat me ajetaan pois ja piste!

Ensin yritin vain olla reagoimatta tamman tuittuiluun, joka oli selvästi sitä samaa mitä meille tullessa. Aluksi kun se tuli meille sitä ei olisi edes saanut harjata kovalla harjalla, mahan alle ei edes saanut katsoa ilman että takajalka viuhtosi. Nyt harjaan sitä vaikka piikkusualla mahan alta, kyllä se voi kiukkuselta näyttää, mutta pääasiassa käyttäytyy oikein mallikkaasti. Tämä reagoimattomuus sai sen kuitenkin vielä kiukkuisemmaksi, joten kerran ärähdin kunnolla ja heti kun antoi klipata tietyn alueen kiukuttelematta sai porkkanan. Lopulta ei se klippaus sen mielestä ollutkaan niin hirveää ja trimmerillä sain jopa pään läheltä karvoja pois. Mahan alle jätin suosiolla kun viitsinyt ihan kiusaamaan alkaa kun niin nätisti lopulta oli..


Pikaräpsäys tabletilla heti klippauksen jälkeen. Siitä tuli ihan haalistunut lehmä! Äiti itkikin minulle että vein hänen hienon mustan unelmansa (haaveilee mustasta hevosesta ja Alli on silloin puoliunelma ;)).. Söpö se on joka tapauksessa ja kuten kuvasta huomaa; ihan pirun iso!

Klippauksen jälkeen hevoset sai mennä pihalle vielä syömään päiväheiniä ja itse käytiin syömässä jouluruokien jämiä sisällä. Illan suussa siivosin vielä tallin ja lähdettiin käymään maneesilla. Huomasin että siellä oli ollut kenttäaluevalmennukset, joten siellä oli maastoesteitä! Innoissaan pistettiin molemmille polleille oikein maastosuojat ja ei kun maneesille!

Taas tuntui kun saatiin oikein videomateriaalia ettei mennyt kaikki nallet ihan tasan.. Ensinnäkin Pyry oli järkyttävä, painosanalla järkyttävä. Tiedän että se johtuu siitä että sillä on ollut rennompaa ja lisäksi se tarvii sen vakituisen estetreenin; vähintään kerran viikossa esteitä kunnolla ja lisäksi tarvittaessa kavaletteja. Sitten se pysyy hyvässä rytmissä ja ei ole tuollainen sekopää. Itse yritin ajatella kokoajan vain odota rauhassa, älä tee mitään, mutta mitä hittoa, kun hevonen on kuin räjähtävä dynamiittipötkö, ei minunkaan enää ajatus meinannut pysyä kasassa. Hermot meni vähintään tarkkuusesteellä mihin en saanut sitä yksinkertaisesti malttamaan, joten se vaan pomppi siitä ohi. Lopulta lopetin suosiolla pariin hyvään hyppyyn ja kiipesin isomman Lehmän selkään..

ja kyllä, minulla on taas tästäkin video, täysin kaunistelematon, mitään klippejä en siitä leikannut. Nyt joutuu herra kyllä taas estetreeneihin, ei tästä sekoilemisesta tule enää mitään! Kaunista ei ole edes kaukaa katsottuna, mutta jospa se siitä tasoittuisi kun saadaan taas rutiinit pyörimään!


Sitten neiti Alli. Aloitin Allin kanssa ihan perussiirtymisillä. Ensin käynnissä seis, sitten ravi-käynti siirtymisiä. Laukassa tamma taas hieman kuumi ja siinä meinaa hieman kadota jarrut. Se saa minut vielä niin helposti irti satulasta että tämä korostuu vielä sitten jarrujen puuttumisena. Niinpä aloitettiin hyppääminen ihan pienillä ristikoilla. Tarkoitus oli pysäyttää keskellä ja nostaa uusi laukka toiselle ristikolle. No ei se ihan mennyt niin, mutta oikeasti, loppua kohden se alkoi kuuntelemaan tosi paljon paremmin! Ihan tuli itsellekin parempi fiilis kun ei enää kiskonut kokoajan irti satulasta..

Tämän jälkeen tultiin ihan peräkkäisinä ja päätyihin seis. Sen jälkeen otettiin tuo pyörylä este ja siitä sitten yksinäinen pysty ja linja perään. Pyörylän jälkeen Alli alkoi sitten tekemään sellaisia loikkia, että kuskilla oli oikeasti tosi hankala olla. Vaikkei hypyt näytä mitenkään vaikeilta, se hyppää niin läpi selän ja heittää noita takajalkoja että tälläiselle kokemattomalle norsukuskille, joka on mennyt tasaisella hienolla putella, tuo on aivan mielettömän hankalaa! Huh, kyllä oli sitten pitelemistä kyydissä!

Tämän jälkeen tultiin sitten ihka ensimmäinen maastoeste ikinä! Jäin hieman varmistelemaan ja tuli hippasen lähelle, mutta olin yllättynyt, se ei edes katsonut sitä! Toiseen suuntaan uskalsin ratsastaa laukkaakin enemmän ja tulikin sitten melko iso hyppy. Tämän jälkeen tehtiin muutama maastoestetehtävä ja lopuksi alkoi jo sujumaan ihan älyttömän kivasti. Kuitenkaan ei ole tiedossa onko tuolla ikinä ennen menty maastoesteitä, tuskin ainakaan hallissa!

Sitten tästäkin tulee täysin kaunistelematon versio. Muistutan silti, meillä tuli juuri jouluaattona kuukausi yhteiseloa taakse, joten vielä harjoitellaan. Olen kuitenkin todella ylpeä niin itsestä kuin hevosesta, sillä joka kerta menee paremmin. Minulle tullessa Alli ei vielä osannut selästä käsin peruuttaa ja niinkuin videollakin näkyy, se pakittaa jo hyvin! Pystyyn hyppimisen se on lopettanut, nytkin se koitti kerran kuin en antanut sen mennä niinkuin se halusi, mutta sen jälkeen kun sain komentaa sitä, se ei edes yrittänyt. Tamma on vain pirun herkkä ja kuumii aivan mielettömästi laukassa, minkä takia niin etu kuin takapää tulee kovin kevyiksi. Lisäksi kun se tekee noita megaloikkia enkä minä vielä ole täysin balansissa sen kanssa se protestoi sitä heittämällä minua satulasta irti. No, oppiahan tässä kokoajan tulee ja niinkuin sanoin, vastahan kuukausi tuli täyteen! Nyt siihen kaunistelemattomaan videoon ;)


Huh, että sellaista tänään. Olen kyllä etenkin Allista ihan älyttömän ylpeä, koska se ei mitään maastoesteistä maneesissa sanonut. Pirun rohkea hevonen ja pikku hiljaa me edistytään, vielä on monta kuukautta ensimmäisiin kisoihin aikaa ;)

29. joulukuuta 2013

Haaste Hevosenomistajille

"Tämä haaste on tarkoitettu niille, jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut."

Kerro hevosestasi: rotu, taso ja hieman luonnetta.
Minulla on tällä hetkellä kolme omaa hevosta: Molla, Pyry ja Alli. Näistä paperilla kokonaan minun on vain Alli.


Molla - viralliselta nimeltään Mollamari - on 16-vuotias (syntynyt 1997) suomenpienhevostamma. Se on kilpaillut koulussa jopa yhden Helppo A-startin hyväksytysti, mutta se on kuitenkin tasoltaan enemmän Helppo B (liike ja kokoamiskyky ei riitä enää A-tasolle). Esteillä tamma on kisannut 90 cm ja mennyt kentässä harrastetta. On myös mm. voittanut vuonna 2012 suomenpienhevosten kenttämestaruuden. Luonteelta Molla on oikein kultainen, sellainen tallin kiltein tamma. Tosin iän myötä siitä on tullut vähän nirppanokka, mutta silti se tallissa on se kaikista suloisin. Ratsastaessa löytyy aina vauhtia, tehtiin sitten mitä tahansa. Jäänyt "varhaiseläkkeelle" ja toimii nyt luotettavana maastomopona ja nuorempien innokkaiden opetusponina.

Pyry - viralliselta nimeltään Pyry Waan - on 10-vuotias (syntynyt 2003) suomenhevosruuna. Se on kilpaillut koulussa myös Helppo A -tasolle asti ja myös sillä tasolla olisi tarkoitus vielä joskus kilpailla. Esteillä ollaan hypätty aina suomenhevosten estemestaruuksissa asti ja kentässä menty kansallista avointa helppoa. Parhain saavutus tällä hetkellä lienee suokkien estemestaruuden kokonaistuloksissa 5.sija. Luonteeltaan Pyry on aika äijä ja vekkuli. Ratsastaessa herkkä kuin mikä, mutta hoitaessa saattaa olla hieman jyrämäinen vaikkei pahaa tarkoitakkaan. Tulevaisuudessa tarkoitus panostaa suomenhevosten mestaruuskilpailuihin, lajista riippumatta.

Alli - eli viralliselta nimeltään Allynclusive W - on 11-vuotias (syntynyt 2002) kirjava Pinto-Huntertamma. Koulutustaso on hieman häilyvä ja tuloksia sillä on tällä hetkellä ainoastaan estekisoista aina 110 cm asti. Allin on ollut minulla vasta kuukauden ajan, joten ollaan menossa tutustumisvaihetta. tulevaisuudessa toivottavasti pääsemme kilpailemaan maastoesteradoilla aina vaativalle tasolle asti. Ennustaja en kuitenkaan ole ja muutama vuosi pitää nyt vielä treenata, mutta parhaamme me ainakin yritämme! 

Hevoset vai ponit? Miksi?
Minulle tämä on jopa hieman outo kysymys. Tai no, ei siinä mitään outoa ole, mutta voin jo ihan pituuteni tähden vastata hevoset. Ja mieluusti vielä ne isommat hevoset. Ponit ovat mielestäni kivoja ja varmasti minulle enemmän merkitsisivät jos olisin joskus nuorempana viettänyt oikeita ponivuosia. Poneissa on myös puolensa, mutta kyllä vastaukseni kaikuu edelleen hevosten puolelle :)

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?
Ratsastin aika paljon pienempänä enemmän ohjatusti tai aina valvotusti. Sain kuitenkin ratsastaa aika paljon itsenäisesti myös hoitoponillani Ykällä. Pieni shetlanninponikaveri joka oli toisinaan hieman ilkikurinen. Voi mikä surku silloin aikoinaan tuli kuin kasvoin totaalisesti ulos ponista ja en voinut sillä enää ratsastaa.. Ja vielä isompu surku tuli silloin kun poni myytiin ja vielä minun pehmolelu (joka oli myös nimetty parhaan ponikaverini mukaan) varastettiin samoihin aikoihin! Kyllä siis tähän pitää ehdottomasti vastata Ykä, vaikkei ratsastus varmaan silloin ollutkaan ihan niin tavoitteellista.


Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkien koko? (Jos se on kengässä)
En oikeastaan sanoisi mitään. Toisille hevosille sopii olla kengättömänä ja toisten kavioiden materiaali ei sitä kestä. Ei ole siis minulta mitenkään pois jos joku haluaa hevostaan pitää kengättömänä tai kengällisenä. Meillä hevoset kengitetään ihan rautakenkään ja niiin kauan kun ne ovat niihin ihan tyytyväisiä (lue: ei ilmene mitään suurempia kavio-ongelmia) samaa jatketaan. En muista itseasiassa noiden kenkien kokoja, mutta aina 0-3 taitaa meillä noi koot vaihdella, tällä hetkellä voi olla jopa se onnellinen tilanne ettei kukaan ole aivan 0-kengässä.

Klippaus: puolesta vai vastaan?
Tämäkin on mielestäni vähän niitä mielipiteitä mitä ei kannata alkaa kauhean jyrkästi sanelemaan. En näe niin klippaamisessakaan kuin klippaamattomuudessa mitään huonoa. Omaan käyttöön sopii ehdottomasti paremmin klipatut, sillä kyllä se on helpompi loimittaa lyhyt karvaisena ja kuivana kuin pitkäkarvaisena ja märkänä. Kuitenkaan ei kannata mitään seuraponia tai eläkeläistä joka liikkuu pari kertaa viikossa käyntiä maastossa, mielestäni klipata. Esimerkiksi uskottavasti ensi vuonna ei Mollaakaan enää klipata, jos ei aivan mammuttikarvaan itseään ala taikoa!

Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?
Kyllä ne kaikki nyt samassa tarhassa on. Itseasiassa tarhaan laitettiin jo keskitolpat kun piti tarhata Alli muista erikseen, muttei ehditty vetää lankoja kun Alli jo päätti olla puttejen kanssa samassa tarhassa. Mikäs siinä, hyvin tulevat toimeen ja tarha on sen verran iso että pääsee tarvittaessa pitkällekin karkuun. Ja jos jotain sattuu, kyllä se sitten on enemmän huonoa tuuria kuin sitä että tarhasin nuo samaan tarhaan ;)

Ratkaiseeko hevosessa enemmän sen luonne vai ulkonäkö (kuten väri)?
Minulle aika osuva kysymys! Kaikki joiden olen nähnyt tekevän tämän haasteen, ovat väistämättä vastanneet joko luonne tai potenttiaali tai käyttökyky. Haluan olla hieman erilainen nuori ja vastaan että kyllä minulle vaikuttaa sen käyttökyvyn ja potentiaalin lisäksi ulkonäkö, niin pinnallista kuin se onkin. Itseasiassa Molla on ostettu nimensä perusteella. Tämän jälkeen meille saapui luppakorvainen "kermanvärinen" Lurppa, sitten mieletön tukkajumala Pyry ja viimeisimpänä lehmänkirjava Pinto-Hunter Alli. En etsi varta vasten erikoisinta hevosta, mutta mielestäni meidän pieneen talliin sopii ne vähän muista poikkeavat; luonteeltaan tai väriltään. Luonteeltaan ei tarvitse olla edes mikään helppo, Lurppa oli yksi esimerkki siitä vaikeamman luokan hevoseta, eikä Allikaan ole mikään maailman yksinkertaisin tamma. Kysymykseen vastaten, ehkä minä näen luonteen lisäksi hieman vaivaa että löydän sen hieman erikoisemman ulkonäöllisesti poikkeavan hevosen ;)


Millainen on hyvä hevosblogi?
Luen itseasiassa melko vähän blogeja. Tuntuu ettei aika riitä siihen että lukisin niin ajatuksella kuin haluan ja sen takia yleensä en lue monia blogeja. Hyvää hevosblogia on muutenkin mahdoton oikeastaan määritellä, sillä toiset tykkäävät toisenlaisesta kuin toiset.

Mielestäni hyvässä hevosblogissa on siisti ulkoasu. Sen ei tarvitse olla kaikista näyttävin, kunhan tekstistä saa hyvin selvää ja ulkoasu ei ole liian räikeä tai tumma. Tietenkin upeat ulkoasut lisäävät aina kiinnostusta, mutta suurin into blogin seuraamisen alkamiseksi lähtee teksteistä. Teksti on sujuvaa ja siinä on ennen kaikkea kappalejaot. Sillä ei ole merkitystä onko blogilla 2 vai 2 tuhatta lukijaa, jos teksti on kiinnostavaa, yleensä palaan sinne useammin kuin kerran. 

Lisäksi hyvässä hevosblogissa on itselle mielenkiintoisia tekstejä. Varsinkin erilaiset treenipostaukset selostuksineen saa aina itseni innostumaan myös itse kokeilemaan erilaisia treenejä. Tykkään myös seurata aina ratsukoiden kehittymistä ja kilpailemista. Eli minun suosikkeihini kuuluvat ehdottomasti treenaavat ja kilpailevat, joskus myös tekstiään analysoivat bloggaajat, jotka lisäävät kuvia kuin videoita blogiinsa, lajista riippumatta :)

Pahin tippumisesi?
Mun täytyy vielä varmaan skipata tää kysymys, sillä en vielä - onneksi *kopkop* - ole onnistunut tippumaan kovin pahasti. Kerran olen rodeopukista tömähtänyt aitaa päin ja kerran jalkaan tuli komea mustelma kun tipuin estetolppaa päin. Joskus ihan pienenä kaaduttiin ponin kanssa kuperkeikalla. Uusin "pahin" tippuminen lienee sattunut Lepan kanssa Aulangon seuraestekisoissa missä mentiin okserin sekaan ja heitettiin totaalinen kuperkeikka. Tälläkin kertaa oli mieletön tuuri matkassa ja selvittiin pelkästään muutamalla mustelmalla ja säikähdyksellä vaikka kuperkeikka oli melkoinen.

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?
Aina olen ollut sitä mieltä että mielummin reilusti loimia kun että ne loppuu kesken! Tällä hetkellä on muutama loimi liian vähän, tarvittaisiin ainakin muutama toppa (sisä ja ulko)- ja sadeloimi. Fleecejä, vilttejä, villaloimia ja muita loimia löyytyy niin paljon etten ole edes niitä laskenut. Ei ne loimet heti pääse loppumaan ja nytkin ollaan selvitty hyvin ilman että on täytynyt yhtään loimea ostaa vaikka uusi hevonen saapui talliin. Voidaan siis siitä jo päätellä että kyllä takkeja piisaa ;)

Kuinka usein hevosesi liikkuu?
Niin usein kuin mahdollista, pääsääntöisesti 6 kertaa viikossa ja yksi pelkkä tarhailupäivä. Tämäkin kyllä vaihtelee paljon, joskus saattaa olla 7 työpäivää ja seuraavalla viikolla rennompaa. Kuitenkin pääasiassa olisi ihanteellista että olisi ne 2 erittäin raskasta päivää, 2 raskasta päivää ja 4 normaalia päivää. Siitä sen enempää avaamatta, liikkuvat ratsastaen sen 6 kertaa viikossa ja joka päivä saavat lisäksi temmeltää isossa tarhassa. Tästä oli juuri puhetta kyllä edellisessä postauksessa, heh..


Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?
Mielestäni hyvin muotoiltu tuo uhkarohkea! Kyllä minä enemmän olen rohkea kuin varovainen. Varovainen olen uusien hevosten kanssa, vaikka monien selkään kiipeän. Hyppää en yksin, muuta kuin kavaletteja. Kyllä tuolla maastoradalla pitää olla hieman rohkea, pelätä ei saa koska se heijastuu hevoseen. Tietenkin jännittää saa ja se on takuulla osa elämää, mutta pelko on asia mitä pitää pyrkiä välttämään. Varovaisen uhkarohkea höystettynä määrätietoisella kenttäratsastusasenteella! :)

Minun vuoroni haastaa!
Haastan kaikki joiden hevoset ovat väriltään kirjavia tai jotain kirjavan väreistä (musta/kimo).
Lisäksi haastan kaikki joiden hevosten nimet alkavat A, P tai M kirjaimella.
Näiden kaikkien lisäksi haastan suomenhevosten omistajat.
Ja vielä neljäntenä osana haastan kaikki kenttäratsastajat!

muista pistää kommentilla kun olet tehnyt haasteen että pääsen lukemaan sen!

28. joulukuuta 2013

"satoi tai paistoi, hevonen liikutetaan"

Yksikantainen mielipide, kaksipiippuinen juttu..


Edelleen olen sitä mieltä että keli on mitä mahtavin hevosten kanssa. Tiet ovat sulia, kentällä voi mennä kunnolla eikä ole liukasta. Kylmäkin harvoin tulee. Mutta meneekö se siltikään ihan noin, aina mennään, myrskyää tai ei?

Minulla on pääasiassa tavoite aina kun kykenen, liikutan hevoset. Koska olen kuitenkin joka toinen viikko periaatteessa kiinni töissä, olen ottanut tavoitteeksi aina kotona ollessani liikuttamaan sekä Pyryn että Allin. Nyt kuitenkin tuntuu että ote alkaa lipsumaan. Sataa, tuulee, myrskyää.. tekosyitä! Kierin siinä harmituksen ja ärsytyksen välissä missä tuntuu että petän itseni lisäksi hevoseni kun annan niiden vain möllöttää  - myrskylukemien viuhtoessa puita - isossa tarhassa ja en viitsi sinne selkään kiivetä..

Itseasiassa en ole vielä montaa sellaista päivää nähnyt ettei olisi ratsastamaan pystynyt. Pukeutumaan pystyy aina niin pakkaseen kuin sateeseen. Tietenkin sään mukaan ratsastetaan eli ei kovimmissa pakkasilla aleta tekemän intervallitreeniä ja kun taas kovilla helteillä muistetaan välillä jäähdytellä. Miksi sitten ei voi lähteä tuonne tuiskuun jos sää on mielestäni niin hyvä?

Herää siis kysymys joka viittaa siihen mitä minulle aina pienenä sanottiin; Satoi tai paistoi, hevonen on liikutettava. Meneekö se siis ihan noin? On millainen myrsky tahansa se hevonen lähdetään liikuttamaan? Onko tässä asiassa porsaanreikiä? Ymmärrettävää on myös se että jos on maneesi, toki siellä liikuttaminen on huomattavasti helpompaa sääolosuhteista riippumatta. Mutta näin puskatasolla, kyllä minä joskus annan itselleni armoa ja hevosille sen ylimääräisen vapaapäivän.

Itseasiassa huomaan että enemmän nuttura löysenee ei silloin kun on huono sää ja päivällä muuta menoa. Vaikka pimeällä maastoilu ei tuota ongelmia, jotenkin kun on päivän viettänyt määrätyssä paikassa - kuten tänään siskonpojan synttäreillä - on jotenkin jo niin valmis menemään sängyn pohjalle. Hyvällä säällä taas ei mielestäni tämä korostu niinkään, vaan saa itsestään enemmän irti ja lähtemään sinne hyvään säähän ratsastamaan - oli kello miten paljon tahansa.

Tänään siis hevoset saavat "nauttia" ihanan myrskyisästä tuulesta kera sateen. Käyn ne muuten hoitamassa ja varmasti poden vielä illalla huonoa omatuntoa siitä kun eivät tänään päässeet spurttailemaan maastoon. Koska eihän sitä kuitenkaan muutakaan olisi tehnyt kuin maastossa käynyt. Pimeähän siellä on kuin valottomalla ullakolla. Pyrkimyshän on siihen että joka päivä edes käydään hieman maastossa ravailemassa, mutta armoa, minäkin olen vain viaton ihminen, joka nauttii myös kodin lämmöstä!

lisäys klo 19.36: ei ole siis kyse siitä etten niitä tänä sademyrsky säällä olisi liikuttanut. Joka päivä - tätä päivää lukuun ottamatta - olen molemmat liikuttanut ja ihan hyvillä mielin myös kaatosateessa ratsastanut. Jotenkin nämä "extramenot" lisättynä huonoon säähän saavat kuitenkin jotenkin laiskaksi.. Pöheliä, tiedän! :)

Ja näin hevonen liikkutetaan tuli niskaan kissoja tai koiria.
Liikkuuko teillä hevoset säästä ja omasta mielentilasta riippumatta,
 armottomasti x määrän, koska joustoa ei kalenterista löydy?

27. joulukuuta 2013

Jouluiset heppakuulumiset

Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika!

Itseasiassa en ole pitkään aikaan päivitellyt ihan perinteisiä hevosten kuulumisia, joten ajattelin nyt hieman paikata tilannetta ja kertoa meidän joulupyhien treenailusta - jos sitä siksi voi kutsua. Mollasta en valitettavasti nyt kerro sen enempää, äiti on lähinnä hoitanut tuon ponipuolen ja itse olen koittanut parhaani mukaan ratsastaa nuo kaksi hieman isompaa monsteria. Mutta pidemmittä puheitta, kohti kuulumisia!

Ensimmäisenä estradin valtaa mister PP. Aaton aattona, eli 23. päivä jouduin vielä lähtemään yöllä töihin, tai itseasiassa iltapäivästä ja palauduin kotiin yöllä. Kävin päivällä liikuttamassa Pyryä maastossa ja se saikin pinkoa siellä niin kovin kuin itse halusi. Niinpä oltiin kuin formulalähdössä ja herra painatti menemään niin että kyyneleitä valui silmistä..

Aattona Pyry - niinkuin muutkin hevoset - vietti vapaapäivää. Saivat nauttia myrskyisästä sadesäästä hetken pihalla ja loppuillan sitten karsinoissaan mussuttaen jouluomenoitaan.

Joulupäivänä alkoi sitten hieman suunnitelmat menemään harakoille. Piti käydä herran kanssa maneesilla katsomassa kavaletteja, mutta koska ensin käytiin papalla Salossa ja sen jälkeen eksyin iskälle Somerolle, oli pakko haudata maneesihaaveet. Yömyöhään kävin vielä ravailemassa pienen lenkin maastossa, kun en viitsinyt toista päivää jättää seisomaan..

Tapaninpäivä ja viimeinen joulupyhä! Tänään piti myös toteuttaa nuo eilen hylkäämäni maneesihaaveet, mutta koska äiti lähti Auraan myös mummoilemaan, eikä tiedetty koska he sieltä palaavat, päätin käyttää valoisaa aikaa hyväksi ja mennä kentälle. Pyryn kanssa tehtiin itseasiassa kentällä aika paljon. Aluksi se oli taas kuin saippuan palanen, singahteli jokaisesta avusta, jarrutti heti kun otti tuntuman ja oli niin pelkäävinään kaikkea tuolla tutulla pikku kentällä. Oikea joulusekoilu sanoisinko?

Lopulta saimme kuitenkin mukavaa pätkää ja tehtiin siis tuon tuuppaustunnin aikana todella paljon siirtymisiä, avoa, sulkua, väistöjä.. kaikkea mukavaa jumppaa hevoselle ja että sain siihen paremman tuntuman suuhun. Lopuksi tehtiin laukassa ihan minilaukkaan asti ja jopa vastalaukkoja. Ylpeä miehestä, vaikka se aluksi saippuaa yrittikin olla, hieno putte!

Wipii, sitten aletaan hehkumaan Alli-uutisia! Minusta tuntuu että jospa nyt pikkuhiljaa alettaisiin oppimaan ja tuntemaan toisiamme. Todella nopeasti ainakin heppa oppii ja itsekin olen yllättävän nopeasti saanut jotain säätöjä perille. Joten huriuppia vauhdilla tsiikailemaan tamman joulupyhiä!

Aaton aattona kävin Allin kanssa myös maastossa. Voin sanoa ettei se ollut mitään hirveän herkkua, vaikka helpommin se meni kuin edellisenä päivänä. Tällä kertaa tajusin laittaa itseasiassa myös martingaalin ja sain sentään hieman - huom, hieman - paremmin pidätteet läpi. Käytiin oikein kilometrisuoralla, jossa pystyin hieman antamaan laukata eteen. Eipä siltä vauhti lopu, mutta kyllä ne jarrut puuttuu... Kyllähän siellä rodeotaitojakin koeteltiin...

Aattona myös Alli rouskutteli tyytyväisenä jouluomenoita - ja me katseltiin sisällä lämpimässä Joulutarinaa ja saunottiin sekä syötiin yltäkylläiseksi itsemme!

Joulupäivä sarasti ja ei muuta kun ratsaille! Heti aamusta pistettiin tammat varusteisiin ja lähdettiin maastoon. Positiivisia asioita heti aamuun; jarrut toimi paljon paremmin ja pukkejakaan ei tällä kertaa edes kymmenkuntaa!

Tänään Tapanina lähdettiin sitten kentälle oikein hyvissä ajoin, tavoitteena olla siellä niin kauan kun on tarvis. Mutta kappas vain, sehän oli ihan mahtava! Kokoajan vain paranee ja paranee. Tehtiin ensimmäinen täydellisyyttä hipova peruutus! Allihan ei siis osannut peruuttaa minulle tullessaan. Tehtiin myös vauvana kaikenlaista jumppaavaa kuten avoja, sulkuja ja väistöjä. Näiden hiomiseen menee vielä aikaa, mutta pikku hiljaa paremmaksi. Pystyin suorittamaan koko treenin harjoitusravissa, mikä on muuten suuri saavutus. Laukassa ei saatu yhtään protestointia. Mahtavaa, ihan tulee hyvä fiilis! :)

Siinäpä siis pääpiirteisesti heppojen joulukuulumiset. Itse sain juuri hommattua kauan jo kaipaamani kuvankäsittelyn ja tietenkin oli pakko alkaa heti leikkimään. Grafiikkaöverithän siitä tuli ja blogille uusi ulkomuoto! Enpä sano että mitenkään enää muutaman tunnin tuijottelun jälkeen miellyttää, mutta sain ainakin suurimmat graafiikkahimoni tyydytettyä! Väreistä ainakin kerrankin tykkään itse, mitäs te sanotte?

Huh, hyvää joulun jälkeistä aikaa kaikille!
kohti kesää ja valoa mennään, liput korkealle!

26. joulukuuta 2013

Riittääkö ikinä mikään?

uutta, uudempaa ja vielä vanhaa uutta?

halutaan vain lisää ja lisää!

Näin jouluna on näköjään hyvä pysähtyä miettimään. Ja itseasiassa vähän kaikkea olen nyt pysähtynyt miettimään ja ajattelin näitä minun ajatuksiani jakaa myös teidän kanssa. Joulu on oikeaa lasten juhlaa, antamisen iloa ja saamisen suurutta. Mikä sitten minua siinä tällä kertaa niin riivaa? En tiedä, ehkä vain pysähdyin miettimään sitä miksi aina vain halutaan jotain, lisää ja lisää.

Minullahan on tällä hetkellä mielestäni hieno elämäntilanne; yksi loistava suomenhevonen ja sen rinnalla aivan mahtava puoliverinen. Ennen kaikkea aivan mahtava äiti joka auttaa minua niiden kanssa paljon. Olen vakituisessa työpaikassa jossa tienaan ihan mukavasti - ainahan saisi lisää tienata, en kiellä! - ja minulla on auto ja traileri. Löytyy mielekäs melko iso vuokrakaksio ja ratsastuksessa valmentajia. Mitä minä vielä voisin tarvita?!

No itseasiassa tuntuu että nälkä kasvaa vain syödessäni. Tänä jouluna en ostanut niin paljon ja niin mahtavia joululahjoja kuin edellisinä vuosina ja sen takia varmaan koenkin hieman jonkinlaista alemmuuskompleksia. Itse taas sain tänä vuonna tosi paljon lahjoja ja edellisistä vuosista poiketen, jopa toivoin lahjaa. Toivomukseni oli yksinkertainen; haluan lämpimän haalarin työmatkalle. Ja kyllä, sain sen ja sen lisäksi sain vielä lämpökerraston työvaatteiden alle, jotka eivät kovin lämpimät talvipakkasilla ole. Lisäksi sain tossut, mitä salaisesti toivoin ja jotka hieman vahingossa minulle päätyivät. Eli toisin sanoen sain kaiken, ja vielä vähän enemmän.

Aloin pohtimaan kaikkea muuta mitä minä haluaisin. Tarvitsisin kokochapsit. Pitkästä aikaa puin äitin tuhat vuotta vanhat jo hieman rikki menneet chapsit jalkaan ja hitsi olen nyt aivan koukussa niihin, ne ovat niin kätevät juuri näillä keleillä, ei mene vesi läpi ja ovat lämpimät. Alli tarvitsisi vielä sadeloimen ja toppaloimen sisälle. Tarhaan tarvittaan uusi sähköpaimen. Kenttä olisi kiva. Eikö siis ikinä mikään riitä?

No, itseasiassa kun pohdin näitä, tajusin samalla etten tarvitse juuri tällä hetkellä mitään. Minulla on edelleen kaksi mahtavaa hevosta, mahtavat vanhemmat, mahtava työpaikka. Minulla on kaikki mitä juuri nyt tarvitsen ja oheistuotteet voin sitten ostaa kun en jaksa enää olla pihi! Nyt yritän elää mahdollisimman pienillä rahoilla, sillä yritän säästää aivan hulluna kesään että päästään kisoihin. Ehkä se onnistuu, ehkä ei, se nähdään sitten kesän korvilla ;)

Äitin antama nimipäivälahja, ihana pingu!

Höh, tuntui ettei ne ajatukset halunneet sittenkään ulos vaikka kovasti tuolla myrskyssä ratsastaessa ne pulppusivat. Ehkä pointti oli kuitenkin se, että aina haluaa jotain vaikka kaikki pitäisi jo olla. Voiko ikinä siis olla täysin tyytyväinen siihen mitä on? Onko ihmisellä aina taipumus vain haalia kokoajan jotain? Miksei voi riittää jo se mitä on? Minä ainakin olen niin kiitollinen siitä kaikesta mitä minulla on, että täytyy nyt hillitä tätä himoa saada lisää materiaa..

Miten lukijat; Onko teillä "pakkomielle" saada jotain?

24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua kaikille! :)


Hyvää joulua meiltä kaikilta, teille kaikille! ♥

19. joulukuuta 2013

Erikoispostaus 18: Pyry Waan - Hevoseni tarina III

Suomenhevosen energialla läpi vuosien

Hevoseni tarinat saavat jatkoa kun joukkoon astuu Pyryn tarina. Mollan tarinan voi lukea täältä ja edesmenneen Lurpan tarinan löydät täältä. Pyry on minulle aivan loistava kumppani ja olen oppinut sen kanssa niin paljon etten tiedä edes miten kuvailisin sitä. On uskomatonta että minulla on näin mieletön hevonen, suuri kiitos siitä kuuluu omistaja-Johannalle!


Vuonna 2011 Lurppa oli jäänyt kokonaan jo ensin tervehtymään ja sen jälkeen kouluhevoseksi. Vaikka kovasti yritin pitää pääni ja luopua kokonaan hyppäämisestä, veri veti kokoajan esteille. Kävin suurimmat intohimot ratsastamassa Chevalux-ratsastuskoulussa, jossa kävin hyppäämässä ja kotona treenasin Lurpan kanssa paremmaksi kouluratsastajaksi. Kuitenkin takaraivossa suhisi ajatus vielä yhdestä hevosesta, kun karsinakin oli Lepan jäljiltä tyhjänä..

Kävinkin koittamassa yhtä puoliveristä tammaa ja olin jo melkein kirjoittamassa sopimusta, kun tuttu - jota olin samaisena vuonna auttanut - otti minuun yhteyttä ja kysyi halusinko ottaa Pyryn ylläpitoon. Hänellä ei ollut enää aikaa / jaksamusta Pyrylle ja hän tarjosi sitä minulle. Pyryn omistajan kuulin asuvan Iisalmessa ja en ollut häntä ikinä nähnyt. Vedin kynän pois puoliveritamman papereista ja muutamassa päivässä oli Pyry meidän hevosten kanssa laitumella ja omistajan kanssa puhuttu puhelimessa käytännön asioita.

Voin sanoa ettei alku ollut mitenkään helppo. Töitä on tehty, verta, hikeä ja etenkin kyyneleitä vuodatettu. Pyry on aina ollut laadukas, mutta minulle tullessa se oli vielä todella raa'an omainen ja todella hidas ja tyhjä edestä. Aloitin kaiken ihan alusta ja ensimmäiset kuukaudet ratsastaessa ainoa ajatus oli saada hevonen liikkumaan eteen. Voin sanoa ettei ensimmäiset ratsastukset ollut mitenkään kaunista katsottavaa. Jätin kokonaan kannukset pois, vaikka varmasti niiden kanssa hevonen olisi liikkunut paremmin. Tässä muutama pätkä kun Pyry on ollut minulla muutaman viikon. Omakin ratsastus ei ole mitään huimaa, mutta Terhi ainakin takuulla voi kertoa miten hidas Pyry aluksi oli!



Tavallaan Pyry tuli minulle todella hyvään aikaan. Kun jouduin lopettamaan elämäni hevosen, Pyry piti minut tarpeeksi kiireellisenä etten ehtinyt vaipua täydelliseen masennukseen. Tietenkin ikävöin Lurppaa - ikävöin edelleen - mutta Pyry opetti minulle paljon. Muistan itkeneeni valmennuksissa sitä miten paljon "tasoni" tippui kun yht'äkkiä hyppäsimme taas 70-90 cm tehtäviä kun aikaisemmin oltiin treenattu huomattavasti isommilla korkeuksilla. Turhauduin kun en osannut ratsastaa tavallaan erittäin herkkää hevosta, vaan olin jäänyt Lurpan "puhveli"-moodiin, mikä vaati vahvempaa istuntaa kuin mitä Pyryllä ikinä pystyisi ratsastamaan.

Kilpailimme 2011 vuonna muutamat harrasteluokat ja Pyry osoitti olevansa oikein oiva maastoesteillä. Treenattiin Piken kanssa paljon perusasioita, vahvistettiin laukkaa ja tehtiin helppoja ja vähän vaikeampiakin teknisiä tehtäviä. Kisakautta ei sinä vuonna ollut enää paljoa ja harjoittelimme vielä, joten pysyimme aikalailla 70-90 cm tasolla ja tosiaan myös muutaman harrasteen.

Kisaviikot 2011 - harrasteluokka

Pian vuosi vaihtui ja oli aika kääntää uudet lehdet. Pyryyn oli tullut paljon lisää voimaa ja se oli huomattavasti jo energisempi. Vuosi 2012 taisikin olla meille ehkä yksi suurista edistysaskeleista kohti nykyistä määränpäätä. Terhi oli myös tänäisenä vuonna todella suuressa osassa ja auttoi minua paljon Pyryn kanssa. Pyry kehittyi silmissä ja kohta pääsimme starttaamaan myös ensimmäisen 100 cm luokan! Se tuntui todellakin jo aivan uskomattomalta. Kentässä aloitimme heti keväällä tutustumisluokasta, mikä oli muuten todella mahtava kokemus! Maastossa tuli yksi kielto ja aikavirheitä, mutta silloin oli sellainen fiilis että tästä todellakin tulee jotain..

Vuosi oli meidän osalta aivan mahtava. Kävimme todella monissa kenttäkilpailuissa ja syksyllä starttasimme ensimmäisen kansallisen startin kentässä - luokkana suomenhevosten helppo. Saimme syksyllä myös ensimmäisen kerran Helppo B ohjelmasta aluekilpailuissa yli 60%! Kuinka pienistä saavutuksista voikin olla niin iloinen.. Niin vähänssä ajassa olimme kuitenkin päässeet jo pidemmälle kun ikinä olisin voinut kuvitella! En voinut edes uskoa mitä tämä vuosi toi tullessaan.. Tämän vuoden alussa teinkin erittäin laajan videon, missä näkyy todella paljon meidän edistysaskeleita.


Tämä vuosi, 2013, oli meidän osalta kovin epäonninen. Talvella treenasimme hurjasti ja silloin ajattelin että joskus vielä starttaan suokkien mestaruuksissa. Hyppäsimme ensimmäisen kerran jumppasarjan osana 120 senttisen okserin ja se oli mielestäni aivan hurjaa! Keväällä aloitin Artsin valmennuksissa ja siitä lähtikin sitten kehitys taas huomattavasti eteenpäin. Kuitenkin erinäiset ongelmat kuten mysteeriset ontumat, satulaongelmat ja keuhkoihin joutunut tulehdukset tekivät erittäin rikkonaisen kauden. Teimme kuitenkin miltein taas historiaa: toisena vuotena nousimme kentässä avoimen helpon tasolle ja hyppäsimme suomenhevosten estemestaruuksissa päästen viimeiselle kierrokselle asti - ja häviten vain pisteellä pronssimitali!

Tänä vuonna huomasin että meidän luottamus oli kasvanut hurjasti. Uskalsimme tehdä yhdessä ja teimmekin paljon. En olisi ikinä uskaltanut toivoa näin suurta kehitystä lopulta näin lyhyessä ajassa.. Se mitä olen oppinut Pyryn kanssa on ollut mieletöntä. Minusta "kovasta" ratsastajasta on tullut paljon herkempi ja pehmeämpi. Vaikka puhun Pyrystä herkkänä, se ei tarkoita ihan mitään yltiömaalista herkkyyttä. Pyry on kaikin tavoin kovin totinen ja vaatii ratsastajalta paljon pelisilmää ja tiettyä rauhallisuutta. Pitäisi osata olla hiljaa ja vain odottaa ja silti samalla tukea. Kun siihen pääsee sisälle, hevonen on ja tekee kaikkensa sinun eteesi..


Mutta voiko tuota hevosta edes tunnistaa samaksi kuin ennen?

Minua motivoi aivan hirveästi katsoa vanhoja videoita meistä. Me olemme tosiaankin kokeneet paljon epäonnistumisia ja joutunut aika kokeilemalla tekemään asioita. Joskus ollaan onnistuttu, joskus tultu rytinällä alas. Mutta se mitä minä en kiellä: me todellakin ollaan menty eteenpäin. Ja toivottavasti mennään edelleen, kohti parempaa ensi vuotta! Katso sinäkin meidän - niin uusia kuin vanhojakin - videoita youtubesta!

Emme ehkä virallisesti ole saavuttaneet mitään suurta, mutta minulle on todella iso menestys päästä jo näin pitkälle. Voin sanoa että suurin saavutus taitaa tällä hetkellä olla suomenhevosten estemestaruuksien kokonaistuloksissa 5.sija. Mielettömän hyvin ensikertalaisilta, vai mitä sanotte?

18. joulukuuta 2013

Sekä tai joko että: Raippa vai kannukset?

"Sekä tai joko että" on erikoispostaussarja, joka ilmestyy aina kun allekirjoittanut keksii kaksi kohdetta mitä vertailla. Postausten on tarkoitus pysyä jämäkän lyhyinä, kertoen kuitenkin mielipiteen. Näiden postausten on tarkoitus myös herättää keskustelua; miten sinä valitsisit, oletko kanssani samaa mieltä vai menetkö täysin vastakkaiseen suuntaan. Sinä voit lukijana myös vaikuttaa ja ehdottaa hyvää "sekä tai joko että"-aihetta!


Uuden erikoispostaus sarjan "sekä tai joko että" aloittaa tänään apuvälinepari kannukset vastaan raippa. Tarkastelen asiaa kahdesta erilaisesta näkökulmasta, joten loppupeleissä tämä onkin minulle erittäin kinkkinen kysymys!

Raippa. Raippa on mielestäni yksinkertainen ja helppo merkinantoväline. Samalla se on taas erittäin hyvä provosaattori ja hermostuessa sillä voi saada paljonkin aikaan - eikä aina niin positiivistä. Tarkkailen ensin raippaa esteradalla. Minulla on henkilökohtaisesti aina raippa, ratsastan missä vain. Jos ei ole raippaa, on kovin orpo olo ja juuri sellainen kun jotain olisi juuri jäänyt. Kuitenkin taas olen todella herkkä huonoina päivinä suuttumaan ja vaikka en silmitöntä raipalla hakkaamista harrasta, tulee usein liian herkästi komennettua juuri "kättä pidemmällä". Koulutreenissä taas pidän raippaa yksinkertaisena ja helppona merkinantovälineenä. Ratsastan paljon mielummin herkällä pohkeella ja pyydän raipalla tarvittavat pienet lisät.

Kannukset. Olen huomannut että hyppään _aina_ kannuksilla. Ne kerrat jolloin en ole hypännyt on ollut kokeiluita tai muuten ehkä hieman puskista tulleita paikkoja. Kannuksella on helppo tehdä hevonen herkäksi ilman että täytyy käyttää voimakkaita pohjeapuja. Kuitenkin itsellä on pelko hieman kannuksia kohtaan: mitä jos hevonen turtuu niihin? Takuulla jokainen hevonen turtuu jos niitä käyttää kokoajan tai potkii tai vastaavaa. Koulutreeneissä jätän kannukset mieluusti pois ja otan raipan. Kannuksen kanssa on helppo terävöittää hevonen juuri halutussa kohdassa, mikä taas on raipan kanssa hieman hankalampi ajoittaa. Tai en voi sanoa noinkaan, mutta mielestäni kannusten kanssa se viesti menee nopeammin perille ja ehkä - toivottavasti - ymmärrettävämmin (pyydetäänkö eteen, sivulle, taakse..).

yhteenveto on se että en osaa sanoa! Koulutreeneihin ottaisin raipan ja esteille kannukset. En halua ratsastaa liikaa kannuksien kanssa sillä kisoissa pitää olla joku "extra" jolla saa mahdolliset jarruttelut pois jos sellaisia on tiedossa. Eli kinkkinen kysymys, sillä molemmilla on puolensa, että haittansa.

Minun vastaukseni on: Raippa
Ainakin koulutreeneihin, ehkä esteillä ne olisi ollut kannukset?

Miten sinä vastaisit kysymykseen?

16. joulukuuta 2013

Tulisi talvi tai olisi kokonaan tulematta

Tämä ollakko vai eikö olla on kaikista ärsyttävintä..

Kuvattu 13.12.2012 - kauniina talvisena päivänä

Olen oikeastaan aina pitänyt kaikista suomen vuodenajoista; itseä ei ole niinkään haitannut talvi mitenkään, vaikka rajoittava tekijä se monessa asiassa onkin. Kuitenkin sen talven pitää olla joko tai; lunta pitää olla ja mielusti reilusti tai sitten mennään koko talvi plussalla niin että tiet ovat sulat. Tämä talven pallottelu on jo niin motivaatiota syövää että tekisi mieli heittää Äiti Luontoa vesilinnulla! Koita nyt hyvä ihminen/henki/olio päättää onko nyt luminen vai lumeton talvi!

Koska hevosilla on ensi viikolla vuosihuolto, saavat rokotukset ja raspataan ynnä muuta mukavaa, sekä Alli joutuu vakuutustarkastukseen, niillä on sitten rennompi viikko. Sinänsä ei siis nämä jäätiekelit haittaa, vaikka kaivataan niitä lumikinoksiakin. Tänään ei minulla ollut sitten varaa jättää hevosia seisomaan vaan myöhään kun saavuttiin seuran pikku jouluista, pistettiin hevosille kasa heijastimia ja lähdettiin vielä maastoon. Aluksi jo hihkaisin innoissani että tiet ovat jopa sulia että päästään varmaan ottamaan muutama pätkä ravia, mutta kun päästiin Arttu lenkille päin, kaikki tiet olivat jään peitossa. No, parempi kuitenkin kun päästiin edes käppäilemään ettei hevosten tarvinnut ihan tarhassa vain möllötellä.

Ja kyllä muuten kelpasi tepastella jäiselläkin pinnalla kun kaikki kolme saivat aamulla uudet tohvelit jalkoihinsa! Sergey tuli klo 9 aloittamaan kengitystä ja otti aikaa varsinkin Allin kanssa paljon. Lisäksi Pyryllä on kasvanut nyt kaviossa tosi paha halkeama siihen asti että jouduttiin alkaa liimailemaan. Katsottiin jo kesän aikana kun Pyryn kaviosta alkoi kasvamaan selkeä "halkeama" ja nyt se oli jo kasvanut niin pitkälle että ei olisi ilman liimaa saatu kenkää paikoilleen. Onneksi kuitenkin saatiin kenkä ja vaikka minä surkuttelin "voi PP-parkaa", eihä se sillä edes sattunut :D Kai se oli sen ilmastointiteippinsä kanssa niin "onnettoman" näköinen että piti surkutella.

Ajattelin että minun pitää huomenna repiä itseni vielä maneesille hevosten kanssa. Sitten ne jäävätkin loppuviikoksi kävelykuurille, eli huomenna hieman perushöttöä ja sen jälkeen äiti hoitaa perjantaihin asti kävelyt ja vapaat ja saan keskittyä rankkaan työviikkoon. Se meinaa sitä että pitää painua nyt nukkumaan, vaikka minulla olisi 2 (!!) aivan loistavaa postausta kehitteillä! Ehkä te maltatte odottaa?

Tuli muuten mieleen; Nimeääkö joku lukijoistakin maastolenkkejä?
Meiltähän löytyy lenkkejä mm. Arttulenkki, Äijälälenkki, Sonnilenkki, ravitalli lenkki...

14. joulukuuta 2013

Uusi perjantai 13. on lauantai 14.

Siirtyi nyt kyllä "epäonnenpäivä" yhden päivän eteenpäin..


Voihan vitamiinipläjäys. En edes tiedä mistä alkoi se huonoin osuus, tuntui vaan että koko päivä on ollut yhtä perjantai kolmattatoista. Aamulla kaikki oli ihan okei, päästiin hyvissä ajoin lähtemään valmennukseen, saatiin pitkät alkukäynnit ja kaikki oli vähintään täydellisesti ennen valmennusta. Pääsin kertomaan Mikolle meidän mahtavat hyvät kuulumiset ja sitten aloitettiin. Ja koko valmennus menikin sitten ihan pipariksi..

Alkuraveista lähtien kaikki oli kovin vaikeaa. Yritin olla oikein huolellinen ja tarkka ja tehdä juuri niin kuin Mikko sanoo. Silti kokoajan joku oli pielessä ja vaikka yritin kaikkeni ja pistin ihan jokaisen solun miettimään mitä tekee en saanut onnistumaan. Laukassa Alli taas kuumi ihan hirveästi ja yritti hyppiä hieman pystyyn, mutta sekin loppui heti kun sain ratsastettua sitä rennolla kädellä eteenpäin (tai käännettyä pään "linkkuun"). Yritin kokoajan skarpata ja tehdä paremmin ja kai siinä verkassa edes joku hyvä pätkä oli..

Hypyt olikin koko valmennuksen jotain surkeaa räpellystä. Hyvät pätkät oli laskettavissa yhden käden sormilla ja taas yritin tehdä kaikkeni ja silti onnistuin aina mokaamaan. Että pisti vihaksi ja ärsytti, vaikka onhan tässä aikaa tutustua ja parantaa suoritusta, mutta argh! Kun ei mikään onnistunut, ihme räpellystä ja plaaaaaaaaa! Nauttikaa räpellyksestä, oon niin vihanen ja väsynyt..


Ihan kun ei olisi riittänyt se että valmennus meni surkeasti. Sain sitten päivän kulumaan kun hoisin hevosia ja siivoilin tallia. Sekä imuroin porukoiden mörskän ylä- että alakerrat. Kun päivään kuuluu: heinähöyrytin ei toiminut. En tiedä mikä siihenkin meni, ei enää kiehu, vaan sammuttaa sen hetken päästä ja argh! Ollaan nyt yritetty kaikkea kalkinpoistosta tukoksien tutkimiseen ja jos se ei nyt lähde tästä paranemaan niin alan varnaab itkemään..

Pääsin kuitenkin illalla vielä lähtemään Pyryn kanssa - ihan kaksin! - maneesille. Nyt uuden traikun kanssa Pyry menee sinne hienosti ns. yksin ja pystyn itse laittaan takapuomin kiinni. Päästiin hyvin maneesille ja tehtiinkin oikein tehokas tuuppailuhetki. Tein myös paljon hippolan klinikalla tehtyjä juttuja ja huomasin että vasen laukka oli paljon vaikeampi. Lopuksi tein vastalaukkaa. olen nyt jättänyt vastalaukan kokonaan treeneistä pois ihan ihmeellisestä syystä, mutta oli mielettömän hienoa huomata miten hyvin se onnistui. Ja hevonenkin rentoutui silmissä! Olin niin onnellinen treenin jälkeen, se kohensi fiilistä tosi paljon epäonnistuneen valmennuksen jälkeen.

Olisihan tietenkin pitänyt olla joku ajatus siitä että ei kaikki voi uutena perjntai kolmantenatoista mennä putkeen. Onnellisena vielä silittelin ja palluttelin Pyryä kun se oli niin mahti, vaihdoin sille kuljetustavarat ja itseltä pois saappaat ja kypärän. Sitten ei muuta kun valoa traikkuun ja heppa sisälle. No menihän se ihan normaalisti puoleen väliin, kunnes alkoi haistelemaan jotain, riimun naru kaulalla - joka oli solmussa, mutta aukesi - tipahti maahan, Pyry astui sen päälle, kun nosti päätään, tunti painetta niskassa, pelästyi, lähti rynnimään alas ja löi vielä päänsäkin siinä rytäkässä ties mihin. Yritin sit kaappasta narusta kiinni, liukastuin ja siitähän sitten riemurepesi. Niinpä tuo saakelin mammuttikorva juoksi pitkin opistoa.. Lopulta sain sen kiinni kun juoksi tyhjään tarhaan ja lukitsin sen sinne..

No eihän se sitten suotunut enää menemään traikkuun ja jouduttiin odottaan 20 minuuttia että äiti tuli paikalle. Ja heti kun äiti tuli, saatiin sujuvasti ilman mitään kommervenkkejä koppiin ja ei muuta kun kotiin. Kotona Pyryn toppaloimi ihan vain kettuillakseen meni jotenkin niin etten saanut enää sitä mahavöiden solkea mihinkään suuntaan - en auki enkä kiinni. Ihan selvästi silläkin oli jotain mua vastaan!

Nyt ajattelin mennä nukkumaan nämä kaikki huonot fiilikset pois. Kunhan porukat ensin tulee sisälle kun en uskalla tota siskon poikaa jättää "yksin" nukkumaan! Huh, mikä päivä taas sitten..

13. joulukuuta 2013

Kisadebyytti ja maailmanvalloitusta!

Eli selkokielellä keskiviikkokisat + tasomestaruus 11. joulukuuta


Keskiviikkona oli toinen sponsorointi päiväni, eli olin pyytänyt töistä vapaan. Koska molemmat putet lähtivät kisoihin, olin rohkea ja päätin ilmoittautua myös Allin kanssa ihan pikkuruiseen 70 cm ja jos se menisi hyvin niin ilmoittauduin varoiksi myös 90 cm. Julkinen hehkutus päivästä on: Mulla on maan parhaimmat kamelit!

Pääsin jotenkin tosi myöhään tulemaan Ypäjälle kun hoisin talliasioita ennen tuloa. Kävin hakemassa porkkanoita, pellavaa ja turvetta, lisäksi piti hakea kaupasta ruusut ja muuta. Lopulta olin sitten vasta puoli kahden aikaan kotona, mikä merkitsi totaalista myöhässä olemista. Äiti onneksi kirjoitti jo kaulanauhoja ja itse tulin siihen auttamaan niin että tummensin aina kultakynällä kun äiti kirjoitti. Myöhässä pääsin myös hevosia laittamaan ja aika suttuisella kolmikolla kiireen kanssa lähdimmekin sitten keskustan suuntaan.

Perillä oltiin kuitenkin ihan hyvässä ajassa, vähän yli kolmen. Kävin pikaisesti laittamassa sponsoripöydän ja hoputin Jannin laittamaan Mollaa. Kun tamma oli kunnossa, käytiin kävelemässä 70 cm rata ja sen jälkeen Janni meni verkkaamaan ja itse kävin laittamassa Allin äitin kanssa kuntoon. Äiti onneksi jaksoi hetken kävelyttää lehmää kun itse kävin katsomassa Jannin ja Mollan radan. Allin kanssa kun päästiin sisälle vasta hieman Jannin ja Mollan radan jälkeen.


Mollahan ei oikeastaan enää treenaa, vaan Jannikin meni ilman mitään harjoittelua kisoihin. Molemmilla oli hauskaa ja se olikin tavoitteena. Rata oli siisti ja poni tuppasi menemään jopa hieman kovaa, mutta sanoin Jannille että antaa sen mennä omaa tahtiaan, ei vaikuta siihen liikaa. Muutama este tuli lähelle, mutta pääasiassa kuitenkin oli siistejä tasapainoisia hyppyjä. Eikä edes aikaa ratsastettu, ja silti kaksikko meni radallaan johtoon ;)

Joku vanhempi nainen sitten avas suunsa siinä mun takana että "niin kyllä vielä tällä tasolla käy tommonen systeemi". oli pakko todeta siihen että niinpä, varsinkin kun ponilla ei oo yhtään treenattu. Julkeavaa mennä katsomossa arvosteleen nuoren tytön menoa ja mikä oli vielä oikeasti kovin siistiä muutamaa lähelle tuloa lukuunottamatta. Mulla on aina niin loistava fiilis kun Molla on niin onnellinen, siinä ei kauheesti oo kuskilla sanomista jos poni haluu mennä kovaa. Antaa senkin nauttia "eläkkeestään" ja tehdä sitä mistä se tykkää!


Allin kanssa verkassa otin vain vähän ravia, muutaman noston ja pari hyppyä. Sen kanssa ei oikeastaan ollut mitään odotuksia, kunhan käydään nuuhkimassa esteitä ja katsotaan että mitä se sanoo kun tulee esteitä peräjälkeen. Verkassa oli ainakin sitä aikaisemmin kaipaamaani terävyyttä ja musta se tuntu kokoajan hyvältä. Radalle mentäessä se pelästy ensin tolppaa (!! :DD) ja sit sen jälkeen se ei ehtiny / jaksany / viittiny enää ees tuijotella mitään. Ei muuta kun radalle!

Rata meni ihan hyvin, kaikki se hyppäs ja kaikki osu kohilleen. Ja kuskikin pysy kyydissä ihme kyllä!

"kukkuuu!"



Vain viiminen ratsukko meni ponin ja Jannin ohi, joten lopulta ne oli luokassa 2. sijalla ja ottivat ponien tasomestaruuskultaa! Alli jäi juuri ensimmäiseksi ei sijoittuneeksi, mutta ei me oltu mitään sijoittumista edes haettu, vaan ihan vain rataa että tiedän edes hieman millainen se on kun esteitä tulee peräjälkeen! Ylpeä olen kyllä molemmista tammoista, hienot eläimet!

Jeee, hyvä ponski! :)

Ysikympissä oltiin Allin kanssa ihan alussa, joten jäin heti palkintojen jaon jälkeen verkkaamaan. Äiti ja Virpi laittoivat ponin pois ja Pyrylle vaihtoivat satulan. Janni meni PPllä heti mun jälkeen ja tehtiin senkin kanssa tosi lyhyt verkka. Vähän ravia, muutama nosto, pari hyppyä ja radalle. Ensin meni miss lehmä ja heti perään herra PP. Ja ihan mahtavia oli molemmat!

Taidettiin Molemmat Allin kanssa hieman innostua radalla ja ihan semmosta parempaa kontrollia jäin kaipaamaan. Perusrata meni ihan hyvin, punaiselle lankulle se haistoi, kun tiesin että se hieman mulkoili sitä ja silti heitin tuntuman liian aikaisin pois. 7 esteen jälkeen oli lyhyt kuusi / sujuva viisi portti pystylle, mistä valitsin jälkimmäisen, koska menetin omaa tasapainoa okserilla ja en olisi saanut sitä enää kiinni kuudella. No siitä sitten tamma riemastui ja vauhti ei enää hidastunut ja pystyillä tuli sitten puomeja alas. Sarjan sisäänkin hypättiin a-osan läpi (!! :DD), mutta mitä pienistä, nyt ei muuta kun hieno säätöä!



Ja sitten ihan sellainen perusjuttu miksi julkaisen videoita, vaikka kaikki ei mene ihan täydellisesti: mun mielestä on kiva nähdä nyt näitä videoita ja vuoden päästä selata että kuinka paljon sitä on kehittynyt. Kukaan ei ole mestari syntyessään, sinne pääsee vaan treenaamalla ja videoita katsomalla pystyn helposti korjaamaan omia virheitäni. Se miksi jaan sen teille, on ihan vain avoimmuuttani. Jokainen voi tulla kyllä ihan livenäkin sitä katsomaan, ei ole mikään valtiosalaisuus käydä pikku harjotuskisoissa ;)

Janni teki Pyryn kanssa tosi hyvän radan ihan kokonaisuudessaan. Missään vaiheessa ei hötkyilty ja kokoajan mentiin tasaisesti mikä oli tavoite. Hieno heppa ja Janni! Lopultahan tämä mahtava suoritus oikeutti 1. sijaan luokassa sekä junioreiden tasomestaruuskultaa. Hienot hepat mulla ja tosi hienosti Janni ratsasti! :)





Mulla on niin mahtavat ja hienot hepat, ihan kaikki! 
ja hienosti Janni ratsasti!

"näiks sä mami miten hieno mää olin?! saaks mä nyt jotain herkkuja??!"

12. joulukuuta 2013

Sponsorointi: Estetasomestaruudet 2013

Tämän vuoden viimeinen sponsorointi ohi, KIITOS kaikille!


Tänään oli vuorossa Ypäjän Ratsastajien estemestaruuksien ratkominen. Kuvaajaksi sain jälleen Terhin, joten todella todella iso kiitos Terhille kun jaksoi kuvata koko kisat ja en voi olla kuin kiitollinen! Miljoona kiitosta x ääretön Terhille, olet kyllä mielettömän ihana ihminen :)

Kiitos myös kaikille jotka mahdollistivat jälleen tämän minun hyvän mielen tuomiseni, erityiskiitokset kuuluttajalle joka pysyi hyvin kärryillä vaikka aluksi oltiin hieman ojan puolella. Ja buffetin tytöille jotka myivät super hyviä joulutorttuja! Sekä erittäin suuret kiitokset sille lyhyelle tytölle joka näytti Allia taluttaessa humoristiselta (siis kokoeron takia, nauran tälle mielessä olevalle kuvalle edelleen!). Ihania ihmisiä olette, kiitos kiitos kiitos! :)

Ponitasomestaruus 2013, 70 cm

Tasomestari 2013 Janni Vuori ja Mollamari 

 II sija Elsa Knuutila ja Dario II

III sija Mira Lahti ja Petite Pearl

Junioritasomestaruus 2013, 90 cm

Tasomestari 2013 Janni Vuori ja Pyry Waan 

II sija Salla Koskinen ja Hobis

Junioritasomestaruus 2013, 110 cm

Tasomestari 2013 Iida Komi ja Gildor

Senioritasomestaruus 2013, 110 cm

Tasomestari 2013 Pike Herd ja Examen

II sija Sergey Frolov - Gidons 

III sija Hanna Raiskio ja Calando Son

Onnea uusille tasomestareille!
vielä tulossa meidän tiimin menosta enemmän, joten silmät tarkkana!

Lehmäkin pääsi mukaan skabailemaan! Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa ;)

9. joulukuuta 2013

Paljon kaikkea, kuten myös Hippolan klinikkaa!

Viikonlopun kuulumisia olkaa hyvät!


Perjantaina Janni hyppäsi hieman Pyryllä ja mielestäni se näytti hieman omituiselta. Oli pirteän oloinen ja hyppäsi ja muuta, jopa pukitti, mutta punki taas hulluna lapa edellä ulos asettuen. Kävin itsekin selässä ja se oli tosi kankea ja hassun oloinen, joten olin hieman epävarma uskallanko Sunnuntain klinikalle vai en. Kuitenkin tein Lauantaina päätöksen osallistua kun tarhassa heppa veteli pukkilaukkaa ja kun käytiin kaksikon kanssa maneesilla oli kuin saippuanpalanen, ei niinkään kankea. En tosiaan saanut lauantaina mitään - en mitään - otetta Pyryyn vaan se luiskahteli sinne tänne ja oli ihan ihmeellinen :D

Sain kuitenkin jonkun kolme hyvää askelta ja vaikkei laukkaa saatu pyörimään tarpeeksi päätin lopetella hyvissä ajoin. Sunnuntai kuitenkin uskottavasti olisi Pyrylle raskas, joten tehtiin vain perusaskeleet ja pientä jumppaa ilman mitään temppuaatteita. Tässä pieni pala saippua, se vaan luiskahtelee minne haluaa!!


Saippuapalan jälkeen kävin vielä Allin selässä Pyryn satulalla ja ai että mitä eroa siihen sen omaan! Aluksi se oli hieman jännittynyt kun laitettiin satula, mutta kohta se jo huomasi ettei mikään purista ja meni tosi nätisti. Allinkaan kanssa en tehnyt kuin perusjutut ja annoin sen tunnustella satulaa ja laukkailla hieman enemmän eteen. Ravissa tuli tosi hienoa pätkää, harmi kun ei videota sattunut tulemaan kun Pyry tunki turpansa aina kameran linssiin! HEH, hassu mies.

Sunnuntaina suunnattiin sitten Hippolan-klinikalle Ruskeasuolle Helsinkiin. Ennen kuin kirjoitan enempää pitää sanoa että olen keskustellut Hippolan takana olevien ihmisten kanssa myös näistäkin mielipiteistäni ja olen saanut luvan olla niin suorasanainen kun haluan. Sitähän minä muutenkin olen ja en halua siitä muuksi muuttua. 

Kuitenkin paineltiin tyytyväisinä Helsinkiin ja oltiinkin perillä todella ajoissa, jo hieman 2 jälkeen. Meidän ryhmä alkoi vasta klo 16, joten meillä oli hyvää aikaa palloilla ja katsella ympärille. Jossain vaiheessa Erika kävi kääräisemässä Pyrylle pintelit ja sitten jo mentiinkin verryttelemään. Vaikka kuviteltiin olevamme ajoissa, tuntui että kun maneesiin pääsimme, heti piti jo mennä itse "klinikkapuolelle". Hieman hämääntyneenä mentiin sitten yleisön eteen ja onneksi on viksu hevonen ja ei tästä mitään sanonut!

Mitäpä siitä klinikasta sitten kertomaan? Toivon että moni sai siitä paljon irti ja pitivät siitä, koska takuulla oli mielenkiintoinen. Meidän osalta kuitenkaan ei mielestäni mennyt niinkään hyvin, vaikka - oikein mukava ja kannustava - valmentaja kertoi meidän olevan oiva demo-ratsukko. Itselle kuitenkin jäi enemmän turhautunut fiilis tästä meidän 10 minuutin sessiosta ja en saanut oikein mitään kotiin vietävää. Mielestäni tehtiin meidän tasolle liian vaikeita asioita. Jos hevosen laukka ei pyöri ja en pysty kokoamaan sitä "piruettilaukkaan", en edes lähelle kokoamaan niin lyhyessä ajassa mitä meillä oli, on mielestäni epäreilua vaatia siltä jotain extraa kuten avoa, sulun kaltaista tai jotain väistöä. Olin lähellä kiljaista että en tee kohta mitään kun tää mun hevonen ei oo valmis tälläseen, mutta yritettiin sitkeästi täyttää vaadittavat kriteerit. Ja eihän se tietenkään onnistunut, vaan tuli sortumisia ja romahduksia perä jälkeen. 


En voi olla kuin ylpeä Pyrystä, sillä se yritti, tosissaan yritti parhaansa. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä että jos idea oli klinikoida omalla tasolla, nyt oltiin liian vaikealla tasolla. En pysty tällä hetkellä suorittamaan Helppo A - Vaativa B tasoisia asioita minun huonompi laukkaisella puttepyöriäiselläni ;) Hieno mies se oli kun ravia sai esittää, mutta heti kun laukassa jouduttiin extrahommiin, oli se lähinnä rämpimistä oikeiden demostraatioiden sijaan. 

Ja ihan yhtälailla minussa oli vikaa, ei todellakaan hevonen ollut huono. Paremmin aina voisi ratsastaa ja yrittää. Enemmän jäin kaipaamaan klinikasta myös analysointia: miksi me teimme avoa, mihin se vaikuttaa ja miten huomaa hyvän ja huonon avon eron. Olisi varmasti syttynyt lamppu kypärän päälle kun olisi saanut sinne selkään vielä enemmän infoa näidän perustietojen lisäksi. Kuitenkin valmentaja oli todella mukava ja takuulla asiantunteva ihminen, tällöin vain ei oikein tehtävän anto ollut tasolle sopiva ja itselle jäi hieman pettynyt fiilis kovasti odotetusta klinikasta. Sydämeni pohjasta toivon kuitenkin että yleisö sai niitä ahaa elämyksiä ja hyviä vinkkejä treeneihin.

Tiedän olevani huonossa ryhdissä ja etukenossa näissä kuvissa. Olin jotenkin hirveän tuskissani ja turhautunut enkä yrittänyt muuta kuin helpottaa jotenkin hevosen oloa. Tuskin se tuolla järjettömällä etukenolla helpottuu, mutta minkä sille tilanteelle voi. Maneesi oli myös todella kuuma, mikä sai aikaan jonkinlaisen hapenpuutteen tuossa karvaisessa eläimessä. Tuntui että se ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään niitä mitä siltä pyydettiin ja loppua kohden tuntui jo tosi väsyneeltä, vaikka tuskin se sitä oli - ainakin ulkona vauhtia olisi riittänyt vielä muutaman tunnin maastolenkkiin. Kuitenkin yleisesti mielenkiintoinen klinikka, mistä toivottavasti ihmiset sai paljon irti ja porukka oli tosi ihanaa. Ensi klinikalla sitten taas paremmin!



Tänään Pyry sai hieman rennomman päivän ja annoin sen hölkkäillä liinan päässä. En vaatinut siltä oikein mitään ja kunhan sai kirmailla jos siltä tuntui. Allin kanssa taas käytiin aamusta heti maneesillä hyppäämässä ja ratsastamassa vähän paremmin. Tosi paljon on vielä tekemistä ihan perusasioissa. Aloitetaan ihan vain siitä että saadaan siirtymiset tehtyä tasaisesti, sitten aloitetaan jumppaaminen sen tarkemmin. Eli kunhan saadaan kaasu ja jarru toimimaan, sitten aloitetaan väistöjä ja avoja enempi. Ja tietenkin sitten hypätään taas paremmin kun ne säädöt tulee kohdilleen.

Se miksi alunperin lähdettiin testaamaan, haluttiin katsoa oliko se protestointi nyt siitä satulasta. Ja siitähän se oli, koska nyt Alli ei protestoinut yhtään hyppimällä, vaikka välillä vaatiminen kiukuttikin. Missään nimessä tämä hyppääminen ei ole kaikista kauneinta, mutta on se huomattavasti helpompaa kuin viime valmennuksessa. Lähelle se tulee kun siihen tuon, vielä pitää oppia tuo askel paremmin näkemään ison hevosen kanssa, mutta tästä me pikku hiljaa ;) Nauttikaa äänet pois tästä huumoripläjäyksestä!


Tosi tosi paljon treenattavaa vielä! Lisää terävyttä ehdottomasti pitää saada, kuin myös nuo säädöt kohdilleen. Mutta pikku hiljaa, onhan meillä talvi aikaa! Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja viikonloppuna onkin Mikon valmennus taas kerran, päästään kokeilemaan paremmalla satulalla ;) Nyt kuitenkin olen töistä myöhässä, joten pitää juosta taas! Huomiseen!