31. maaliskuuta 2016

Herkun kanssa kohti Tamperetta!

Minun on kokonaan vieläkin kirjoittamatta kuulumispostaus pääsiäiseltä saakka. Siellä on ollut ei niin mairittelevasti menneet estekisat Allilla, muutama ratsastuskoulutunti, estetunnille Allilla eksyminen, koulu- ja kotitreenejä. Ihana kevät tuonut sulan kentän ja aurinkoisen fiiliksen, eikä tämä lomaviikkokaan ole ollut todellakaan mitään kotona istumista. Ehei. Nyt alkaa taas viikonloppuna messut Tampereella, josta meidätkin voi bongata osastolta E70. Tervetuloa ;)

Mutta myös Herkules suuntaa Tampereelle sunnuntaina. Herkku on ilmoitettu sunnuntaina varsanäyttelyyn Teivossa, missä TOP5 pääsee hevoset messuille. Ei tässä nyt mitään viiden parhaan joukkoon toivoja ole, mutta mennäänpä näyttämään taas ihmisten ilmoille. Tiistaina käytiin tekemässä vähän käytännön harjoituksia, harjoiteltiin taas koppiin menemistä ja mentiin maneesille. Huh siitä on tullut aikamoinen äijä. Saa nähdä miten Tampereella käy kun herra ottaa hieman kipinää kaikista. Onneksi viisaammat sanovat että yleensä tämä kolmivuotis kevät on pahin.. Ja toivotaan niin. Ei se edelleenkään onneksi ole mahdoton ja kunnioittaa kyllä ihmistä, mutta on välillä kyllä sokea kuin lepakko kun jotain näkee.. Ja sitten pörhistellään ja ollaan niiiin oria ja niiiin röhkitään menemään. Juokseekin niin helkkarin kovaa, että omat tossut eivät Wanhan maneesin pohjalla meinanneet pysyä perässä. 

No. Se nähdään Tampereella miten käy!

Herra ruikelo kuikelo Herkules

28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen kaunein kuva

Sain tänään Herkun hoitajalta ja meidän yleiseltä talliorjalta ehkä kauneimman kuvan ikinä..


Se on täydellinen, kiitos Elsa 

23. maaliskuuta 2016

Hot or Not?

Tuossa viikko takaperin menin tilaamaan itselleni vähän extempore kypärän. Onhan tässä aikakin ollut, sillä kaikki tämän hetkiset kypärät (pois lukien Charles Owenin J3 kenttäkypärä) on kokenut enemmän tai vähemmän kolhuja. Uusin, viime vuonna ostetun Caldenen kanssa päädyin pää edellä esteen joukkoon ja palasia sai painella takaisin paikoilleen. Eli uusi kypärä olikin ajankohtainen! Se minkä lopulta tilasin oli Charles Owen YR8 Sparkly.

Itsellä on tosiaan jo yksi CO kypärä ja olen tykännyt kovasti. Tämä malli ei kuitenkaan valitettavasti istunut yhtään päähäni vaikka käsitykseni mukaan oli matalaprofiilikypärä. Minulla on sen verran pieni, korkea ja ihmeellinen suippo pää, etten viitsinyt kypärästä edes lappuja irrottaa vaan laitoin sen suoraan myyntiin. Nyt kypärä matkaakin (toivon mukaan) uudelle onnelliselle omistajalle pian. 

Halusin kypärästä silti kirjoittaa, sillä tälläiset kypärät jakavat mielipiteitä. Itse pidin aivan älyttömästi tästä ulkomuodosta, on jotenkin hieno vaikka melko kimaltelevaa sorttia on. On siis muuten mustaa mikrokuitua, mutta kypärän läpi menee tuollainen kimallehopeaalue. On muuten erittäin kevyt kypärä, mutta saisi olla mielestäni enemmän fyllinkiä sisällä. Tyylikäs ja sopivan blingi, joten ehdottomasti minun mielestä HOT.

Entä mitä sinä sanot: Hot or Not?


22. maaliskuuta 2016

Viime viikon valmennuksia

Blogi raahaa hieman jäljessä kun en ole päässyt / ehtinyt / kyennyt päivittelemään edes viime viikon valmennuksista! Tämä postaus siis kertaus viime viikon valmennussessioista, joita oli kaksi estevalmennusta, sekä lauantaina tunnit Somerolla. 


Ensimmäinen Karin estevalmennus olikin torstaina Ypäjällä, missä menimme Allin kanssa. Valitsin taas tällä kertaa oliivin, sillä olin käynyt sillä myös maastossa ja se vaikutti olevan sillä ihan ookoo. Takaisin oliiviin kuitenkin kokoajan matkataan, joten en nähnyt mitään ongelmaa mennä sillä taas tälläisessä "välivalmennuksessa" tsekkailemassa tilannetta kisojen jälkeen. 

Alli oli heti alkutunnista kivan reipas, mutta sopivasti kuitenkin herkkä eikä painanut kädelle. Hieman pakeni kuolainta heittelemällä päätään ja nyppimällä, mutta hetken ravailtuamme ja taivuteltua ja kun sain käden ihan tasaiselle tuntumalle, tamma tuli aika hyvin tuelle. Laukassa pystyin pidentämään ja lyhentämään tosi hyvin ja ilman suurempia kontrolliongelmia. Hypytkin sujuyivat tosi hyvin, niitä onkin muutama videolla.

Koska olin siis yksin liikenteessä, ei minulla tällä kertaa ollut kuvaajaa mukana, mutta kanssani samalla tunnilla olevan Pauliinan ihana äiti kuvassa ihan muutaman pätkän. Ensimmäinen pätkä on siis verkkahypyistä ja toinen sitten viimeinen rata. Viimeisen radan jälkeen tehtiin vielä linja pysty - okseri uudestaan ja muita puomeja ei sitten tunnilla tullutkaan kun mitä videolla näkyy. Karikin kehui kuinka isoilla harppauksilla se menee kokoajan eteenpäin! Vielä muutama viikko sitten se olisi mm. isomman radan viimeisen pystyn vetänyt etujaloillaan maneesin toiseen päätyyn kompuroiden yli, mutta ei, nyt se jo oikeasti jopa nostaakin jalkojaan! Eikä tuollaiset 100-110 esteet ole sille edes este vielä.. Joten ei sitä tiedäkkään mihin sillä pääsee!


Perjantaina jatkettiin taas esteratsastuksen parissa Jokioisilla, kun oli vuorossa Pyryn valmennus. Minulla meni kuitenkin kaikki ihan päin.... Sanonko mitä. Valmennuksen oli määrä alkaa klo 18, mutta pääsin töistäkin vasta viiden aikaan ja vaikka äiti oli hevosen laittanut kuntoon, ei millään ehditty maneesille mutkien ja ongelmien kautta ennen puoli 7.. Onneksi Kari lupasi hypyttää sitten vielä viimeisen ryhmän jälkeen.

Olisi pitänyt jo kaikkien ongelmien alkaessa kotona (tai töissä) soittaa ja ilmoittaa etten tule, sillä tuollaisella fiiliksellä ei vain voi onnistua. Koska meillä ei ollut tulevana viikonloppuna kisoja, hypättiin hieman isompaa ja viimeisin rata olikin 110-120 cm. Eikä se korkeus ole ongelma, vaan se saakelin ratsastaja. Kun ei niille esteille voi ratsastaa samalla tavalla kuin sille turva-metrille, mille voi leiskauttaa vähän kaukaa silmät kiinni ja hevonen pelastaa. Kun Pyry oli jo pelastanut ainakin kaksi kertaa isommalla radalla minut se lopulta päätti että nyt sitten riittää ja oli hyppäämättä. Ja sen jälkeen menin vaan enemmän kipsiin. En enää tehnyt mitään, jalat irti, ohja pois, etunojassa silmät kiinni. No hyppäsikö se sillä tyylillä? Vielä huonommin. En edes tästä valmennuksesta viitsinyt tehdä sen parempaa koostetta, mutta latasin kaksi rataa teille ihan vaan esimerkiksi siitä mitä tarkoitan.

Ensimmäisellä pätkällä mennään siis turvakorkeudella, eli se on helppoa ja sitä voi roiskia vähän miten vaan yli ilman suurempaa ongelmaa. Pyry hoitaa jos kuski ei osaa. Koska se on helppoa ja niin sen pitää tällä korkeudella ollakin.

Jälkimmäisellä pätkällä on sitten 110-120 cm rata. Ja koko homma on ihan kaaos, alusta lähtien. Ei kukaan ratsasta noin, luoja miten kiltti hevonen minulle onkaan suotu. Ja turpaanhan siinä minulle  tuli, ei kukaan voi ratsastaa noin surkeasti pätkällä näkyville linjan oksereille (ensimmäinen linjan jälkimmäinen, toisen linjan ensimmäinen). Mitä ihmettä sen kuskin päässä liikkuu (= ei mitään) kun kulmassa jäädään etunojaan toivomaan hevosta tuupaten ohja puolessa kaulassa roikkuen että se pelastaa tilanteen? Jessus on kun urpo ratsastaja.


Kun sitten kiellosta jäädyin tekemättömäksi, tuli vielä muutama kielto lisää, kunnes keräsin aivoni sen verran kasaan että päästiin viimeinen linja hyvässä temmossa, puhtaasti ja ongelmitta yli. Itselle tuli hirveän huono fiilis huonosta ratsastuksestani, mutta Kari oli todella kannustava ja rohkaisi, että näitä on pakko tulla. Ei mikään ratsastus voi olla aina yhtä iloista ylämäkeä, vaan aina kehittyäkseen pitää mennä myös taaksepäin. Tietenkään äiti ei muistanut naksauttaa kameraa päälle viimeisen linjan ylittäessä, mutta todistetusti ylitimme silti molemmat esteet puhtaasti! Aivan super hieno suomenhevonen minulla, kunhan taas vaan kuski pistää päänsopukat järjestykseen ja tekee jotain muttei liikaa.



Pitää ylittää rajoja, rikkoa niitä, harjoitella, epäonnistua ja taas onnistua. Sitä se kehittyminen on. Pyry on viimeksi hypännyt näin isoa (oikeasti isoa) rataa yli puoli vuotta sitten, joten treenin puutetta ja ehkä ripaus sitä huonoa päivääkin joukossa. Ensi kerralla onnistutaan taas ainakin 10% paremmin!

Lauantaina ja sunnuntaina kävi molemmat hepat omilla vuoroillaan maneesilla tekemässä koulutreenin. Molemmissa oli intoa kuin pienessä kylässä ja hyvät fiilikset jäi ratsastuksista. Lauantaina olin myös taas Somerolla tunneilla pienen tauon jälkeen. Koulutunnin ratsastin 24-vuotiaalla Mummo hepalla, joka oli kyllä todella opettavainen tamma! Se vaati kyllä todellakin ratsastamista ja oli ilo huomata miten mielellään se liikkui vaikka ikää olikin kertynyt jo saman verran kuin selässä keikkuvalle ratsastajallekin. Estetunnilla ylitettiin 80 cm kokoista rataa pienellä Ykä-suomenhevosella. Ykä on vasta 6-vuotias ja todella raaka kaveri, mutta sitäkin hauskempi. Tunnista selvittiin yhdellä ainoalla puomilla, eli tavoite siinäkin saavutettiin!

Mitäpä sitten seuraavaksi? Tällä viikolla jää valmennukset rahapulan takia välistä, mutta perjantaina mennään Kotimäelle Allin kanssa hyppäämään 90 cm ja 100 cm. Pyryllä on tänään kranio, joten se saa pitää kisoista vapaan viikonlopun ja mennään itsenäisesti hyppäämään varmaan sunnuntaina. Maanantaina piti olla mätsärit Nurmijärvellä, mutta ne oli peruttu vähäisen osallistujamäärän takia. Harmi, olisi Herkuleksellekin ollut hyvää harjoitusta ennen varsanäyttelyä! Herra kun on tuota äijä energiaa kerännyt niin olisi ollut hyvä tsekata ennen Tamperetta.. Mutta ehkä me tälläkin nyt pärjätään! Pitää tsiikailla jos muualla olisi nyt mätsäreitä, olisi taas pitkästä aikaa kiva viedä Pyrykin näytille!

20. maaliskuuta 2016

Kun hevonen rakastaa irroittelua

Mielestäni jokainen hevonen ansaitsee nollausta. Meillähän maastossa käydään todella paljon ja sielläkin mennään ihan reippaasti ilmojen niin salliessa, mutta se, mitä hevoset pitävät todellisena nollaamisena on irtojuoksutus. Kun saa mennä ja pukitella niin paljon kun sielu sietää! Pyry ei tästä ole niin innostunut, mutta Alli.. Se rakastaa sitä. Ja kun eräänä iltana oltiin todella myöhään liikkeellä, en voinut vastustaa kiusausta päästää tammaa päästelemään höyryjä juoksutuksen jälkeen. Eli muuten hieman työlästä käydä koko maneesi läpi ja tasoitella pahimpia runtujälkiä.. Mutta mitä ei tamman eteen tekisi, saipahan nollailla päänsä taas pitkästä aikaa!


Seuraavassa postauksessa liuta valmennuskuulumisia, sinne asti: adios!

17. maaliskuuta 2016

Ensikertaa Ainossa

Lehmä ei ihme kyllä vieläkään karannut kilpailuita ja aamulla klo 5 päästiin starttaamaan kohti Järvenpäätä eli ratsastuskeskus Ainoa. Olin aivan hermoromahduksen partaalla ja kun jouduttiin vielä takaisin kääntymään hevosten papereiden jäädessä toiseen autoon, olin valmis saamaan hyperventilaatiokohtauksen. Lopulta oltiin matkalla ja koitin itsekin saada itseni koottua, vaikka meikit oli jo tässä vaiheessa aamua huutokiljuttu poskille (ja äiti ei varmasti enää ikinä lähde mukaan kisoihin). Sattui siis aamulla niin paljon erilaisia kommervenkkejä, että oletin ettei tämä päivä voi hyvin mennä, mutta toisin kävi!

postauksen kaikki kuvat kuvannut Susanna Lehto / Suvililja.net, kiitos!

Riihimäellä napattiin kyytiin ihana Anu, joka lupasi tulla auttamaan kisoihin. Ilman Anua ei oltaisiinkaan pärjätty näin hyvin kisoissa, joten järjettömän suuret kiitokset vielä! Riihimäeltä jatkettiin navigaattorin ohjastamana kohti Järvenpäätä ja pian oltiinkin jo Ainon pihassa, jossa vastassa oli iloiset toimihenkilöt. Auto parkkiin ja hevoset kävelemään, itse kiiruhdin kansliaan katsomaan pitääkö ne rokotustodistukset näyttää vai ei (ja tietenkään ei, joten "turha" takaisin paluu reissu aamulla, mutta ikinähän sitä ei voi tietää!).

Nyt tähän ylistän Ainoa ja sitten keskitytään kisoihin. Eli aivan huikean hieno paikka, kaikki toimi; radat, pohjat, järjestelmät (paitsi hiton FilmMe petti minut juuri sitten 90 cm radalla, haha!), toimihenkilöt, aikataulut.. Tilat oli uskomattoman hienot, screenit upeat.. Kaikki oli vaan niin viimisen päälle ja hyvin suunniteltu. Ei ole sen suhtee muuta kuin positiivista sanottavaa ja takuulla kun aikataulut taas saadaan sopimaan, ollaan uudestaankin menossa, vaikka kallista se onkin! Mutta nyt keskitytään itse kisasuorituksiin.

Koska oltiin aikataulusta niin paljon aamuhärdellin takia myöhässä, en ehtinyt edes kävellä 90 cm rataa vaan katsoin pari ratsukkoa ja sen jälkeen painelin tamman kanssa verryttelyyn. Allin kanssa tavoitteet olivat yksinkertaiset; molemmat radat tulisi päästä maalilinjan yli. Kun on kaksi hevosta jotka ovat täysin eri vaiheissa tulee mielestäni tavoitteetkin asettaa sen mukaan. Tällä hetkellä Allin kanssa tavoitteet ovat jotain ihan äärettömän helppoa, juuri ajateltuna esimerkiksi tämän kisan tavoite; maalilinjan yli pitää päästä molemmissa luokissa. Pyryn kanssa taas tavoitteet voi olla jotain muuta; nopea rata, sijoitus, puhdas suoritus.. Miltä se ikinä verryttelyssä tuntuukaan!

Jo alkuverryttelyistä alkaen Alli oli aivan SUPER. Tai no aluksi koitettiin fiksatulla kuolaimella, mutta koska se ei toiminut sitten yhtään, laitettiin se takaisin "vanhoihin asetuksiin" ja sen jälkeen kaikki palaset vain oli kohdallaan. Kaikki hypyt oli onnistuineita, yhtäkään puomia ei edes verryttelyssä tullut. Oi että miten hyvällä fiiliksellä lähdettiin radalle. Ja radalle lähtiessä jännitin itse aivan sikana ja se näkyi radalla. Mutta Alli, voi että se oli super! En vielä viikko sitten olisi uskonut että 90 cm olisi näin helpon tuntuista, vaikka kuski kuinka yritti mokailla. Alli paikkasi ja korjasi ja pääsimme jopa uusintaan! En oikeastaan sen enempää lisännyt vauhtia, mutta etenin sujuvasti esteeltä toiselle. Sarjalle lähestyessä mietin vielä että älä tuuppaa, mutta jossain alitajunnassa sitten kuitenkin päätin niin tehdä ja aivan typerän mokani takia otettiin sarjan A-osalta puomi. Mutta mikä fiilis radan jälkeen! Niin helppoa, niin sujuvaa, niin... super! Hieman tuloksia vilkuillessa kismitti se oma mokapuomi, sillä ilman sitä, oltaisiin päästy palkintojenjakoon. dämit!


Tämä FilmMe pätkä on siis epäonnistunut, sillä ensinnäkin tägi tippui ja toiseksi siinä näkyy sekä edeltävän että minun jälkeen menevän radat. Meidän radasta näkyy jotain kohdasta 1.43 eteenpäin.

Puolisen tuntia odoteltiin seuraavaa luokkaa ja tällä kertaa pääsin jopa radankin kävelemään (tai linkuttamaan koska saapas hiersi heh.). Katsellessani esteitä "Allin silmin" ne tuntuivat aivan järjettömän isoilta ja kamalilta. Ollaan viimeksi hypätty metriä Heinäkuussa 2015, edes valmennuksissa yksittäistä isompaa estettä kummempaa ei olla menty, vaan yleensä esteet on ihan max 90 cm. Joten kyllä, jännitti ja kovasti. Verkka oli myös aivan kamalaa kaaosta tällä kertaa jo ihan yleisesti että myös meidän osalta. Heti ensimmäistä estettä verkassa lähestyessäni tamma sinkaisi tykin suusta sitä päin ja sen jälkeen tehtiin sellaisia tasajalka pupuloikkia kaikkien yli. Siis ihan tosi meinasin jo verkassa hävetä silmät päästäni ja mietin että mihin olen taas pääni pistänyt. Selkeästi tämä jännitti vielä 90 cm enemmän, sekä minua että hevosta.

Kun verkassa oli muutama onnistuneempi hyppy saatu, oli aika kiiruhtaa jo kisa-areenan puolelle. Koitin kovasti hengitellä ja muistaa että nyt ei saa yhtään tuupata vaan odottaa, mutta ei saa jäädä kädellä kiinni ja jalka lähellä muttei täysillä esteelle.. Ja tuhat muuta asiaa. Ja äänimerkistä ei muuta kuin baanalle. Ja mitä ihmettä mää oikein meinasin. Ensinnäkin tulin jo ykköselle aivan päin helkkaria. Tamma siis ei missään mielessä ollut yhtään niin hyvä kuin 90 cm, vaan paljon enemmän nyppi ja haki paikkaansa. Ekalle ratsastin ihan vinoon ja käsi lukossa. Eihän se siis missään nimessä ollut hevosen puomi. Sen jälkeen meinasin ratsastaa 5 estettä päin, koska edelleen, ihan vinossa tulin ykköselle. Sitten ajattelin että nyt ryhdistäydy ja kappas miten saatiinkin palasia kohdalleen! 2 ja 3 aivan super hyvin, sarjalle maltoin odottaa, mutta en tehnyt välissä pidätettä vaan tultiin turhan isolla laukalla ja otettiin b-osa alas. Siinä sitten tuli joku paniikki kuskille ("apua miten iso okseri, tarvitaan ainakin tuhat km/h lisää nopeutta" ) ja Lehmä ponkaisikin sen verran terävästi yli että tasapaino horjahti. Nopeasti kuitenkin saatiin tasapainoa takaisin, mutta kutoselle tehtiin vielä pupuloikka, mutta siitä rauhallisesti ja erinomaisesti seiska okseri. Kasille taas jäin hieman liikaa kädellä kiinni ja otettiin taas typerä kuskin puomi.

Mutta radan jälkeen olin pelkkää hymyä. Sillä oikeasti, en olisi ikinä uskonut että se voisi mennä harjoittelematta näin hyvin! Kuskia jännitti, hevosta jännitti ja se näkyy, mutta nyt pystyn taas paljon luottavaisemmin mielin jatkaa eteenpäin. Virheet oli niin pieniä, että ne eivät edes ole vaikeat korjata. Ja teimme myös ennätyksen; ensimmäinen 100 cm rata läpi! Yhden metrin radan ollaan viime kesänä menty (ainoat kisat mitä Alli kisasi) ja sekin kesteytettiin. Joten kyllä, aivan huippua!

"jeeee, este!"


No mutta mites sitten Pyry. Nyt on pakko sanoa että tällä reissulla olin tosi pettynyt Pyryyn ja sen takia sen kertomukset jäävät pintapuoliseksi. Verkassa Pyry oli uskomaton, vaikka verkkaaminen oli suhteellisen hankalaa. Tuntui että 110 cm verkassa kokoajan oli molemmat esteet joko selkeästi alle 110 cm tai sitten yli (+10) sen. Kerran sitten tultiin 120 cm pysty kun ei muutakaan ollut tarjolla ja Pyry oli aivan super skarppi ja terävä ja korjasi todella hyvin. Oli ilo ja aivan huikean hyvä fiilis radalle lähtiessä.

Radalla no. En tiedä mitä tapahtui. Olin ensinnäkin opetellut radan väärin. Toiseksi.. Kaikki puomit vaan tuli mukaan ja en sille mitään selkeään loogistä syytä keksinyt oikein ikinä. Otan asian puheeksi sitten taas valmennuksessa perjantaina. Ykkönen oli vielä hyvä ja ihan skarppi. Sitten kakkonen, hyvä paikka eikä mitään katastrofia, mutta puomi. Sen jälkeen ajattelin että otan hieman enemmän ylös, joten kolmonen puhtaasti. Sitten taas nelonen alas. Ja vitonen. Ja kutonen. En edes jaksanut enää laskea montako virhettä meillä oli. Seiskalle ajattelin että jos laukka onkin liian hidasta ja otin hieman enemmän laukkaa; puhtaasti seiska. Ja kasi alas. Kasin jälkeen vaan heitin ohjat pois ja taputin kaksin käsin ja kehuin kovasti. Sillä luulin että se rata loppui tähän, mutta todellisuudessa heti kulman jälkeen tulikin vielä sarja, eli 9ab. Mulla oli kaikki ohjat pois, Pyry siirtyi jo raviin ja olin itse sillain voi helvetti mikä munaus. En edes ajatellut että se hevonen ikinä tulisi sinne sarjan sisälle itseään ponnistamaan vaan ihan loogisesti (toivoin?) että se vaan hiipuisi ja pysähtyisi. Mutta vielä mitä, kun ehdin sekunnin osan keräämään ohjia vasempaan käteen, Pyry tajusi että toikin pitää hypätä ja sinne se hullu meni. A osa otettiin ravissa tyylikkäästi mukaan ja väliin tikattiin kaksi askelta b-osa puhtaasti, Hävetti ja äkkiä pois radalta.



Tulostaulussa 24 virhepistettä ei kuulostanut kovin hyvälle, mutta nielen tappioni. Nyt pitää vaan alkaa ottamaan enemmän ratoja alle ja mennä sitä kymppiä, ei sitä muuten ikinä opi. Valmennuksia ja kisoja ja treeniä, kyllä ne vielä sieltä sutviintuu! Ja ei, en pysty itse edes katsomaan videota tuntematta suurta häpeää joten jätän tällä kertaa julkaisematta, palataan siihen sitten kun olen oppinut ratsastamaan kympin radat edes muutamalla puomilla vähemmän ;)

Kiitos Anulle suuresta avusta ja Ainolle huippukisoista, palataan taas!

15. maaliskuuta 2016

Tulossa: Ainon viime viikonlopun kisat


Heti kun saan kuvat tilattua laitetaan kunnon postausta! Mutta on se Alli vaan hieno! *sydän*

12. maaliskuuta 2016

Askel taaksepäin

Eilen oli taas valmennuspäivä ja mukana oli kukapas muukaan kuin neiti Alli. Lehmällä on ollut nyt aivan järjettömästi oikein pöhelienergiaa. Se on kiukuttelun kyllä vähentänyt ihan minimiin, mutta maastossa mennään täysillä peräpää lentäen että välillä on kuskillakin ollut kypärässä pitelemistä. Jos ei tamma saa mennä kuten haluaa, alkaa pomppiminen kaikkiin ilmansuuntiin ja sitten ollaan taas pulassa liukkaassa maastossa. Välillä toivoisi vaan että olisi se maneesi siinä kotipihassa.. 

Muutaman reippaamman maastopäivän jälkeen tilanne ehkä hieman helpoittui ja tamma ei ollut enää niin hankala, mutta tein samalla päätöksen että hyppään kisoissa pessoalla. Olen asiasta itseäni soimannut jo useamman päivän ja tänään valmennuksessa sitten koitin kuolainta pitkästä aikaa. Allin kanssahan olen vielä viime keväänä hypännyt pessoalla, mutta kesällä kontrolli alkoi olemaan sen verran hyvä että pystyimme vaihtamaan oliiviin. Nyt kuitenkin tuntuu että kaikki palikat on hukassa ja sunnuntaina pitäisi olla kisoissa. Ei se kuolain ole ratkaisu eikä oikotie onneen ja tiedän kyllä että ongelma on satulan päällä, mutta ette tiedä miten kamalaa on se tunne kun ei ole mitään hallittavaa kuin hevonen heittää vahvaksi kädelle ja painaa pään eteen alas ja jyrää kaikki esteet turvallaan. Pessoalla saa nenää edes kohtuullisesti nostettua sen verran että päästään (toivon mukaan) välit hieman rauhallisemmassa temmossa.

Pessoa ratkaisuna meillä oli kaksi ohjaa ja leukahihna. Nyt kisoihin tehdään vielä pieni muutos tähän kokeiluna Karin neuvosta ja katsotaan miten toimii. Itse olin melko tyytyväinen, pystyin olemaan selässä paaaaljon rennompi kun hevonen tuli takaisin nopeammin ja ei tarvinnut jo ennen estettä meittiä kauanko kestää että saan hallintalaitteita takaisin. Vieläkin vähän innostutaan esteen jälkeen singahtelemaan, mutta itse pystyn nyt nopeammin rentouttamaan itseni ja käteni ja koko homma helpottui huomattavasti. Olin varma että valmennuksen aikana teen varmasti tuhat etäisyysvirhettä jännittyneellä nyppivällä kädellä mutta ihme kyllä, ne virheet oli laskettavissa yhden käden sormilla! Oli kiva antaa hepan vaan tulla esteelle omaa tahtia kun ei tarvinnut jo etukäteen murehtia mitä esteen jälkeen tapahtuu.

Yksi pahin etäisyysvirheitä tuli ensimmäisellä kerralla vesimattoa lähestyessä. Tamma on muutenkin toisaikainen vesimattokyylä (kisoissa yleensä ei sano mitään edes pitkästä vesimatosta, mutta treeneissä on pieni pyöreä mattokin jo kauhistus) ja tänään onnistui ensimmäisellä kerralla okserille lähestyessä munaamaan niin pahasti että jouduttiin taas hetki keskustelemaan siitä pitääkö siitä okserin yli mennä vaikka siellä alla onkin vesimatto. Lopulta Alli totesi että on vaan parempi mennä yli ja sai hurjasti taputuksia. Uskon että tämä oli nyt lähinnä oman surkean ratsastukseni tulos, sillä se selkeästi otti siitä herneen nenään. Ensimmäisellä radalla sitten se jostain syystä vesimatolle kielsi, mutta seuraavalla kerralla meni hyvin. Vikalla radalla rämmin hölmösti sekä ensimmäisen esteen että vesimaton..

Ehkä koko treenin vaikein kohta oli radan viimeinen linja, sarja (okseri - 1 askel - pysty) - kolme laukkaa - pysty. Toiseen suuntaan se kolme askelta tuli melko hyvin kuin sarja jarrutti, mutta sarjan jälkeen paineltiin aina tyytyväisenä se kahdella. Minua hirvitti ottaa niin paljon kiinni välissä ja tuntui että jään aina viimeiseen askeleeseen liikaa kiinni ja hyppy kärsi jo sen takia (= jos kisoissa sattuisi olemaan tälläinen linja, ratkaisisin sen ehdottomasti kahdella askeleella!). Nyt kuitenkin treeneissä tätä oli tosi hyvä harjoitella ja viimeisellä yrittämällä sainkin hyvät kolme samankokoista askelta. Pitää vaan muistaa pidättää ylös eikä taaksepäin, taaksepäin pidättäessä reaktio on aivan väärä sillä tamma kiskaisee irti satulasta vielä kahta kauheammin. Ehkä sitä taas joskus oppisi..


Nyt siis jatketaan jarrutreenejä pessoalla ja pitäisi lisätä viikkoohjelmaan hurjasti kouluratsastusta että saadaan palikat taas järjestykseen. Ratsastuksellinen ongelmahan se on ja sitä ei kovemmalla kuolaimella ratkaista, mutta olkoot tämä nyt jonkinlainen ensiapu suurimpaan hätään. Nyt pistetään enemmän treeniä vain niin hyvä siitä tulee!

10. maaliskuuta 2016

Juoksutus - hyödyke vai turhake?

Onko juoksuttaminen turhaa hevosen rasittamista vai avain monipuoliseen liikuntaan?


Juoksuttaminen. Olen saanut kuulla niin paljon eri versioita siitä onko juoksuttaminen yksi hevosen monipuolisen liikunnan muoto vai onko se vain täysin turhake muiden joukossa. Onko vanhemman hevosen juoksuttamisessa ideaa? Vai onko liinassa pyöriminen tarkoitettu vain nuorisolle?

On monenlaista tapaa juoksuttaa. Apuohjilla, ilman apuohjia, liinalla, ilman liinaa, kahdella ohjalla.. Tapoja on varmasti yhtä monia kuin tekijöitänsäkin. Itse olen pitänyt juoksuttamista vapauttavana, ja yhtenä monipuolisen liikunnan muotona. Olen myös juoksuttanut monella eri tapaa; liinalla apuohjilla, liinalla ilman apuohjia, irtona ja myös joskus epäonnistuneesti kokeillut kahdella ohjalla (mikä olisi kiva joskus oikeasti oppia). 

Voisin sanoa olevani vanhan kansan juoksuttaja. Tai onkohan edes sellaisia? Olen kuitenkin oppinut saanut ajoilta jolloin ei vielä juoksuttaessa käytetty kuin pääasiallisesti sivuapuohjia ja kahden ohjan juoksuttamisesta (ei ainakaan täällä päin) oltu kuultukkaan. Toiselta kantilta katsottuna olen myös hieman laiska juoksuttaja, se on ihan kivaa puuhaa toisinaan, mutta joskus on kiva kivuta itse hevosen selkään. Joskus taas olen niin laiska että kirjaimellisesti vain pyöritän hevosta liinassa sen hölkkäillessä omaan tahtiin. Tapoja monia, edelleen.

Nyt kun talossa on muutamakin nuori, on tuo liinassa pyöriminen tullut ajankohtaisemmaksi. Vaikka tiedän myös tahoja, joiden mielestä vanhan hevosen juoksuttaminen on turhaa, olen myös innostunut juoksuttamaan omia hevosia. Tietty ne on liinassa juosseet muutenkin silloin tällöin, mutta nyt huomattavasti useammin (= muutaman kerran kuukaudessa). Haluan ajatella asiaa niin, että vaadin eri asioita maastakäsin liinan päässä kuin taas selästä ja samalla hevonen saa vapaammin käyttää kroppaansa ilman että hyllyn perunasäkkinä taakkana. 



Mitä minä sitten juoksuttamisella haen? Ja millaisella varustuksella ollaan liikkeellä? Tämä on kyllä hevoskohtaista mitä ja millä tehdään. Molemmat nuoret käytännössä katsoen kulkevat ilman apuohjia, mutta näille vanhemmille kavereille pistän sivuapuohjat. Koska meillä ei ole juoksutusvyötä, sen virkaa hoitaa vanhat silat. Erittäin toimivat myös tähän touhuun!

Se mitä juoksuttamiselta haen on hevosesta riippuvaa. Molemmat nuoret meille tullessaan olivat tosi vähän juosseet liinassa ja molemmilla oli sama ongelma; ympyrällä ne vetivät kuolaimet käytännössä toiselta puolelta suusta pois kiskoessaan kokoajan ympyrää suuremmaksi, vaikka liina loppui. Itse en niin paljoa työstänyt tämän suhteen Miinaa, vaan nykyisestä hyvästä liinakäyttäytymisestä kuuluu suuri kiitos Pikku-Jennalle. Herkkua puolestaan kävin kerran tai pari treenailemassa myös liinan päästä ja opettamassa uusia asioita. Nuorten kanssa parasta on se, miten nopeasti ne oppivat!

Herkku oppi nopeasti ettei liinaa pääse karkuun kiskomalla isommalle ympyrälle. Kyllä se vieläkin muutaman kierroksen saattaa moista kokeilla, mutta muistaa kyllä että nätisti ympyrällä juokseminen on helpompaa kaikille. Aluksi oli idea vain saada se juoksemaan ympyrää. Lopulta se oppi sen niin, että heti kun liina oli kiinni, se syöksyi raketin lailla ympyrälle ja siinä kirmasi innoissaan ja kyllästyessään stoppasi ja sitten mentiin talliin. Eli seuraava etappi oli opettaa se, että ympyrälle siirrytään rauhassa. Itseasiassa tätäkään ei tarvinnut treenata kuin kerran ja se meni heti jakeluun. Kun juokseminen ympyrällä sujui kohtalaisesti harjoiteltiin siirtymistä käyntiin. Jossain vaiheessa julkaisin täällä blogissa videonkin kun harjoiteltiin tätä ekaa kertaa; Herkku aina pyytäessä ravista hitaampaan askellajiin, siirtyi kokonaan seis tai tuli kohti. Muutaman toiston jälkeen (pois luota hätistely) herra hiffasi että liinan päässä voi kävelläkin! Nykyään tehdään jo oikein sujuvia käynti-ravi-käynti siirtymisiä ja osaa herra jopa pysähtyäkin / tulla luokse pyynnöstä!

Vanhempien hevosten kanssa juoksuttaminen on enemmänkin kevyempi välipäivä jos sitä sellaiseksi voi kutsua. Aloitan näiden kanssa yleensä ilman sivuohjia ravissa / laukassa niin että saavat ensin vertyä ja ottaa itseltään suurimmat energiat pois. Alli varsinkin rakastaa kun se saa pomppia kuin aropupu liinassa ja aivan mahtavia pukkeja se sitten esitteleekin, heh. Kun molempiin suuntiin on saatu hetki lämmitellä pistän sivuapuohjat ja keskityn enemmän siihen tekemiseen. Teen lähinnä siirtymisiä (käynti-ravi-käynti, ravi-käynti-ravi, laukka-ravi-laukka, ravi-seis-ravi jnejne) askellajista toiseen kuin myös siirtymisiä askellajin sisällä (rauhallinen ravi - reipas ravi). 

Juoksuttaessa näkee niin hyvin koko hevosen ja miten se käyttää itseään joten pidän sitä edelleen oivana monipuolisen liikunnan muotona. Lisäksi kun hepat toimii ääniavuilla ja eleillä niin hyvin että juoksuttaminen ei voi mukavampaa olla ;) Juoksuttaessa näkee myös niin hyvin sen tuloksen mitä se oli alussa ja mitä se on lopussa. Sen takia olen enemmän nyt juoksuttamisesta innostunutkin!

kaikki postauksen kuvat kuvannut Elsa Jalasjoki, kiitos!

Mikä on sinun mielipiteesi juoksuttamisesta?

8. maaliskuuta 2016

Kauniit jouhikorut

klikkaa kuvat isommaksi





Ennen messuja kuvasin muutaman äidin jouhikorun ja nyt kun on sen verran hiljaista, ajattelin ne täällä julkaista. Messuilta selvittiin kunnialla, joten eiköhän tämä blogikin pian taas saada hereille. Heti kun jotain raportoitavaa tapahtuu ;) Ilmoitukset Ainoon lähtivät eilen ja innolla odotan kisoja! Nyt kuitenkin pakko lähteä tallille että ehdin hepat vielä liikuttamaan ennen töihin lähtöä.

Mistä jouhikorun voi tilata? lue lisää

2. maaliskuuta 2016

"Jatka samaan malliin"

Tiedättekö niitä sellaisia lausahduksia mitä on aina ihana kuulla, mitkä lämmittävät mieltä, ilahduttavat ja saavat motivaation nousemaan? Tiedätte varmasti myös sen tunteen kun sinulle kerrotaan että olet onnistunut jossain, tehnyt jotain hyvin? Se saa aina hymyn korviin ja sillä jaksaa takuulla ne synkemmätkin päivät. Kesä tulee, päivät on jo pitkiä.. Onhan tässä aihettakin positiivisuuteen!

Eilen tiistaina oli kaksi aivan huippu juttua. Allilla kävi ihana Nina tekemässä kranion ja oltiin Pyryn kanssa Nevalan valmennuksessa. Ja kyllä, molemmat oli aivan huippu juttuja! Itse olin vielä töissä kun Nina kävi, mutta ehdin kuitenkin muutaman sanan vaihtamaan Ypäjälle päästyäni. Kävivät ensin äitin kanssa Herkun tallilla hoitamassa Herkun ja tallin toisen nuoren 5 v ori Varjiksen. Nina saikin sieltä tallilta heti uusia asiakkaita sillä Varjikselle varattiin heti lisähoito ja tallilta tuli ainakin 1-2 muutakin hoidettavaa! Herkusta ei ollut ihmeellisempää sanottavaa, on edelleen tosi vaiheessa ja kasvaa, joten rauhassa pitää ottaa. Ja sitähän tässä on kokoajan yritettykin.

Mutta Alli! Ah, olen niin onnellinen, sillä ollaan nyt päästy siihen pisteeseen ettei se tarvitse enää hoitoa! Aivan huikea matka ollaankin saatu mennä että ollaan tähän päästy. Nyt Alli on saanut hienosti koko kroppaan lihasta, on huomattavasti siis pyöreämpi ja saatiin vain positiivista palautetta miten selässä lihakset on vahvistuneet huomattavasti ja kiinnittyneet joustavasti toisiinsa. Kordinaatiokykykin oli selvästi parantunut lihaskunnon kohenemisen myötä, joten toivotaan että se auttaisi myös tähän itsensä telomiseen.. Kireyttä oli hieman lantiolla missä sitä on aikaisemminkin ollut, mutta se voi johtua tällä kertaa myös kiimasta mikä tammalla nyt on. Mutta edelleen, aivan huikeaa että ollaan päästy siihen pisteeseen ettei enää tarvitse olla niin huolissaan ja kaikki näyttää nyt sujuvan juuri oikeaan suuntaan. Wipii! Huhtikuussa Nina tulee seuraavan kerran ja sitten on aika tsekata Pyry läpi.

Ypäjälle sitten tosiaan iltapäivällä päästyäni laitoin pikaisesti Pyryn kuntoon, sillä oltiin vihdoista viimein saatu onnistumaan iltavalmennus Jokioisilla ja päästiin hyppäämään! Ja voi että kaikki oli niiin kivaa ja helppoa! Nyt minulla oli jo suunnitelma, sillä mennään 13.3. Ainoon hyppäämään, Pyry menee pelkän 110 cm ja Alli menee 90 cm ja 100 cm. Valmennuksen alussa Pyry tuntui vähän hitaalta ja toisaalta se kyttäili ties mitä nurkkia ja seiniä ja sai pari ihmeellistä säpsykohtausta. Ravailtiin melko pitkään ja annoin sen mennä vähän omaan tahtiin. Laukassa pyysin seinältä raipan ihan vain käteen, sillä tuntuu että jo se kädessä pitäminen terävöittää menoa. 

Ensimmäiselle esteelle lähestyessä tuli kyllä joku aivopieru, lähdettiin askelta ennen ja olin ihan jäljessä ja kraah! Mutta sitten sen jälkeen löytyikin tasapaino, rytmi ja kaikki palaset kohdalleen ja kaikki oli niiin helppoa! Ei ollut oikeasti mitään ongelmia missään vaan pystyin vain sujumaan rennolla kädellä kohti esteitä oli ne sitten pieniä tai isompia. Kunnon flow meininki jälleen kerran. Kaksi puomia otettiin tunnin aikana ja nekin isommalla radalla. Mutta miten helpolta se isommankin radan hyppääminen tuntui! Ensimmäinen puomi tuli kun viimeinen askel oli hätäinen; selkään se ei tuntunut yhtään miltään, mutta videolla sen näki heti ja tuli sellainen "miksi minä noin tein" -fiilis. Seuraava puomi tuli toisen kiekan okserilla missä hyökkäsin ylävartalon kanssa turhan nopeasti. Pitää siis vain muistaa että tasainen rytmi ja rauhallinen istunta niin avot, meitä ei pysäytä kukaan!


Mutta huh, että semmoinen fiilis! Aika huikeaa oli taas päästä hyppäämään valmennukseen Pyryllä, kyllä se edelleen on niin hyvänmielenheppa! Harmi kun ensi viikolla ei ole Karilla valmennuksia viikolla, pitää koittaa päästä vaikka itsenäisesti hyppimään ennen Ainon kisoja Allilla. Nyt odotan kyllä jo tosi kovasti kisoja, toivotaan että menee yhtä hyvin kuin kauden avaus.. Tai vaikka paremmin ;)

1. maaliskuuta 2016

Herkules kevätauringossa

Kevät kiitää kovatta vauhtia ja se näkyy kyllä Herra Herkuleksessa. Vaikka edelleen se osaa käyttäytyä erittäin mallikkaasti, on sille tullut jo pientä uhmaa ja äijää joukkoon. Pitää käydä taas joku päivä itsekin tallilla paremmalla ajalla, mutta nyt ajattelin jakaa teille muutaman viikon takaiset juoksutuskuvat jotka Herkun hoitaja Elsa kuvasi, kiitos! Herkku on muuten myös ilmoitettu valtakunnalliseen varsanäyttelyyn huhtikuussa, jaiks!





oi mikä komea mies!