30. maaliskuuta 2017

Pitkään kadoksissa ollut motivaatio takaisin 30 minuutissa


On se kummallista miten yksi ihan ok valmennus, sellainen ihan ok fiilis, ihan ok tilanne saa monia monia kuukausia olleen motivaation palaamaan. Olin tuossa juuri kaksi kuukautta pois töistä ja ajattelin, että sinä aikana varmasti ehtisin kirjoittamaan blogiini yhtä jos toista. Toisin kävi! Tuli koiranpentua, tuli koiranpennun onnettomuutta, leikkausta, tuli koulukisoja, tuli estekisoja missä olin vain katsomassa.. Kokoajan oli jotain ja ei ehtinyt pysähtymään. Nyt palasinkin jo töihin ja ensimmäinen vajaaviikkoinen on takana. Mutta en suinkaan tullu siitä puhumaan.

Rahatilanne ei helpota ja ei siihen auta edes se, että koiranpennun leikkaukseen meni 2000€. Eikä sekään rahanmeno siihen loppunut, vielä on kaikki kontrollit ja loppuleikkaus. "Onneksi" kyseessä on äidin pentu, mutta eihän se minua auta; vaikuttaa porukoiden huolet suoralta kädeltä myös minun huoliini! Vaikkei rahatilanne ole helpottunut sen enempää pari kertaa päätin repiä rahaa kirjaimellisti selkärangasta ja mennä valmennukseen. Ensimmäinen tämmöinen kerta oli 17. helmikuuta.


Ei, sieltä ei tullut motivaatiota. Tuntui että kaikki oli hukassa, en osannut yhtään, itketti. Ratsastus oli pelkkää nyppimistä, hypyt onnettomia, paikat ihan kadoksissa. No mitä voisi odottaa kun hypätty oli taas joskus ja jouluna. Silti, kaipasin niin kovasti jotain motivaatiopiikkiä, joku mikä saisi minut taas vähän innostumaan kaikesta! Palasin takaisin maastoilemaan ja lomailemaan. 

Pienen painostuksen kautta ilmoittauduin meidän seuran järjestämään harjoituskoulukilpailuihin. Ensin ajattelin meneväni B-merkin kouluohjelman lisäksi tarjolla olevan A:n, mutta no.. Kun kisat on seuran maneesissa ja kun herra jää sinne yksin suorittamaan rataa ei siitä mitään tule. Se oli jotain aivan kamalaa. Rikkoja rikon perään, jännittynyt, laukka ei pyörinyt.. Ravissa tuli muutama todella tyylikäs pätkä, mutta sanotaan että muuten se oli kyllä täydellinen munaus. Ei siinä, prosentteja tuli silti 62,6% todella lepsulla kädellä. Todellinen prosenttimäärä olisi ollut varmaan noin 57%.. Mutta joku pieni kipinä, ehkä sellainen vihankipinä, heräsi. Ärsytti kun tuollain ratsastin ja heppakin meni sitten huonosti. Revin lisää selkänahkaa ja ilmoittauduin Kirsi Hagnerin kouluvalmennukseen.

35 minuuttia. Sen verran oli aikaa Kirsin silmien alla. Mitään maata mullistavaa ei tehty. Todettiin totuuksia mitä nyt on; olen ratsastanut tosi varovasti, vähän pitkänä ja turhan hätäisesti. 30 minuutin päästä alla oli pyöreä hienosti rentona ravissa liikkuva hevonen. Muistuteltiin vaan niitä vanhoja kuten oikea käsi (ikuisuusongelma!), rauhallisuutta ja vähän sitä hevosen lyhentämistä sieltä pitkältä ja matalalta. Sitä perusasiaa ja mitä ihmettä! Vaikka valmennuksen jälkeen koin syvän turhautumisen tunteen (miksei minulla ole rahaa, en uskalla ratsastaa, miksen osaa, miksei kaikki voi olla helpompaa ja niin edespäin..) jokin pala loksahti kohdalleen. Ensimmäisen kerran 5 kk avasin kipan. Ja katsoin kisoja.

Hagnerin valmennukseen mennään uudelleen. Kerään sen rahan vaikka myymällä vaatekaapin tyhjäksi, jos jo ensimmäinen kerta saa minut innostumaan enemmän tästä. Jotain muutakin tapahtui, sillä innostuin sitten kokeilemaan miten tuo hyppääminen sujuu. Olin sellaisen pienen tavoitteen laittanut jos vaikka saisi muutamassa viikossa itsensä ja hevosen sellaiseen kuntoon, että päästäisiin Hevoset-messuille kisaamaan. Hieman jännitti, sillä hypätty ei oltu sitten tuon viimeisen valmennuksen. Mutta niin ihmeellisesti se yksi kouluvalmennus voi muuttaa asennetta ja tekemistä. Aivan erilaista menoo oli meinaan viime sunnuntaina kun päästiin Nevalan silmän alle.


Kyllä. Niin se vaan meno muuttui. Voi ettien että kun olin innoissani. Tuntui että itse pystyin korjaamaan itseäni hyvin, ratsastin paremmin ja koko meno oli niin kokonaisvaltaisesti parempaa. Karikin sanoi (kun alussa sanoin, että jos parissa viikossa päästäisiin messukuntoon) että niin parin tunnin päästäkö se startti oli. Voi että!

Siitä innoissaan otin vielä tälle viikolle valmennuksen. Ensi viikolla mennään sinne Hevoset-messuille (ehkä?) joten ensi viikolle ei enää viitsi ottaa valmennusta ja oma viikko on töissä silloin kiireisempikin. Niinpä tänään taas hypättiin. Eilen oltiin vielä 10 aikaan illalla maneesilla ratsastamassa sileällä kun pääsin töistä vasta ennen 8. Ja miten meni? 

Sano sinä!

2. maaliskuuta 2017

Pyhäradalla



Viime sunnuntaina pistettiin Herkun perään taas kevyet kärryt ja Petra kyytiin. Olosuhteet olivat tälle harjoitukselle melko kehnot ja esimerkiksi kellottaminen oli jokseenkin turhaa, mutta koska oltiin jo sovittu niin tämä tehtiin. Varustuksiin lisättiin tällä kertaa silmälaput ja Petra otti hiittipiiskan varmuudeksi mukaan, vaikkei sitä loppu peleissä tarvittukaan, onneksi!

Ratahan oli huono, aura-autoa se ei ollut nähnyt aikoihin ja lunta oli satanut koko aamun ja satoi edelleen. Rata oli siis raskas ja lisäksi Herkku tiputti ensimmäisessä kurvissa etukenkänsä. Sitä ei kyllä mistään huomannut, pito oli silti erinomainen ja juoksu kulki paremmin kun hyvin! Voi vitsi meinaan, se jopa näytti välillä ihan ravurilta. Pikku pojasta on kasvamassa iso!

Nyt tulee iso pläjäys kuvia ja yksi pieni video lämmittelystä. Puhelimesta loppui tila sitten juuri kun vaihdettiin kilpailusuuntaan, mutta onpahan silti jotain liikkuvaa kuvaa tästäkin retkestä! Nyt jatketaan treeniä edelleen painavilla kärryillä, tiistaina Herkku kengitettiin vähän eritavalla ja kun Petra palaa suomeen niin katsotaan mihin ollaan päästy! Hitsi kuinka ylpeä olenkaan pikku Herkusta!










Parasta oli huomata miten paljon se on parantunut ihan muutamassa viikossa! Nyt huonoissa olo suhteissa, ilman etukenkiä ja muutenkin ekalla kunnon hiitillä koelähtöajasta jäätiin vielä reilusti (4 vuotiaisen hyväksytty kierrosaika 1,50) mutta tosiaan ei ollut mikään lohduton lopputulos kun kierrosajat pyöri aika tarkalleen siinä 2,17. Muistaa tosiaan miten huonot olosuhteet oli ja vielä ensimmäinen kunnon hiitti! Voi vitsi, kyllä se siitä vielä lähtee pyörimään! Nyt on jo jalat löytänyt vähän paikkaansa ja kengityksellä vielä vähän korjattiin takaa niin eiköhän se tästä. Olen super innoissani!