30. marraskuuta 2013

Tasapainoharjoittelua ja mahtavaa putteilua

Siitä taisi Mikon valmennus olla tällä kertaa tehty!

ehkä se luuli olevansa sirkuksessa, ainakin meno oli sellaista..

Perjantailta ei ole materiaalia, mutta tehtiin paljon tähän päivään valmistelevia tehtäviä, kaarevaa sarjaa, kahta pientä jumppaa ja vesimattoa. Molemmat hevoset oli eilen ihan mahtavia, Alli hyppäsi tosi hyvin ja tasaisesti ja Pyry oli yhtä loistava kun ennenkin. Molemmat oli melko kuumia ja herkkiä, mutta kaikki meni suunnitelmien mukaan ja innoissani odotin lauantain tunteja! 

Launtaina otettiin sitten tabletti mukaan ja saatiin videota. Aloitin klo 8 tunnilla Pyryn kanssa ja se oli aivan järjettömän ihana! Se oli jotenkin tosi "kuumana", Mikkokin tokaisi että sepä käy kuumana! Silti kaikki oli ihanan helppoa ja se on kyllä ihan mahti heppa, ei mitään valitettavaa. Jumppasarjalla hypättiin joka kerta hieman sivuun, mutta loppua kohden sain sitäkin suoremmaksi. Kaikki tiukat käännökset oli kuitenkin tosi helppoja ja Mikolta tuli taas paljon kehuja. Videolla näkyykin kaikki tuosta tunnista (alkuverkat pois luettuna), joten siitä näkee aika hyvin - niin hyvin kun pimeästä videosta voi nähdä - mitä tehtiin ja miten meni.


Pyryn jälkeen oli muutaman tunnin tauko ja sitten oli Allin ryhmän vuoro. Koska perjantai meni hyvin, en odottanut yhtään sellaista härdelliä mitä tänään oli luvassa. Aluksi kaikki meni tosi hienosti, kunnes siirryttiin pääty-ympyrälle työstämään. Tässä vaiheessa en saanut Alliin mitään tuntumaa ja minun pomppimiseni sai taas Allin kiukuttelemaan. Saatiin kuitenkin aluksi tosi hyviä rauhallisia hyppyjä, kunnes Alli päätti alkaa pomppimaan pystyyn. Ensimmäisen kerran se hyppäsi tosissan tuolla jumppasarjalta vesiesteelle tehtävällä ja en ollut moiseen yhtään varautunut ja onnistuin jotenkin irroittamaan toisen jalustimen (:DD) satulasta. Tämän jälkeen tultiin uudestaan ilman mitään ongelmia.

Pomppimista sitten jatkui pitkän tuntia, vauhtiin kun yleensä päästiin ei mikään ollut ongelma. Heti kun yritti vaikuttaa (lyhentää, pidäte) veti herneen nenään ja tassut taivaaseen. Mikko kehui miten hieno muuten on, mutta tuo hyppiminen pitää saada vähenemään. Onneksi kuitenkin oltiin valmennuksessa ja Mikko huutamassa keskellä että pohkeella eteen, koska itse lamaannuin täysin tilanteessa millaista ei ennen ole edessä ollut. Hyppäsi kuitenkin hyvin ja siitäkin sai kehuja, liikkeet ja hyppy ovat Mikon mukaan oikein laadukkaat. Vielä kun saadaan kaasu ja jarrukin toimimaan ilman tuota pomppimista ;)

Ja itseasiassa minua alkoi kiukuttamaan vain enemmän tuo pomppiminen ja olisi tehnyt mieli monottaa se katosta läpi, mutta ehkä mennään valmentajan ohjeiden mukaan! Mikkokin totesi että on selkeästi opittu tapa, ei ollut siis mitenkään pakenevaa, vaan tilanteet tuli aina kun vaadittiin jotain (puolipidäte, lyhentämään, laukannosto..). Joten, tästä eteenpäin.


Tehtiin samalla hieman muutoksia varustukseen. Mikolta kysyin mielipidettä suoraan kuolaimeen ja sitä koitetaan nyt seuraavaksi. Lisäksi Alli joutuu nyt juoksutuskuurille, eli 3-4 päivää sivuohjien kanssa eteen niin että tuntuma säilyy tasaisena. Tällä tavalla myös puomien ja pienien kavalettien yli. Onnekseni en ainakaan paljon haukkuja saanut, eli nyt vaan lisää harjoittelua ja kyllä se siitä pikku hiljaa! :) Mielettömän hyvä valmennus taas kerran molempien kanssa!

27. marraskuuta 2013

Lehmäilyä olantakaa!

Lehmäheppa joutui nyt hieman tehokkaammalle kuurille..

Miksi niin tuskainen ilme?

Bloggeri teki jotain täystuhoa näille muutenkin huonolaatuisille kuville, joten annetaa armoa! Miksi noin tuskainen ilme? Koska vaivun ihan vain epätoivoon kun en osaa pientä lehmääni ratsastaa! Olen itselleni melko armoton, heti pitäisi mennä piffi ja paffi vaikka olen nyt kaksi kertaa vasta kunnolla päässyt ratsastamaan. Joka kerralla opin uutta ja pystyn testailemaan rajoja kun myös vaatimaan enemmän. Mutta kun en osaa! Pitäisi - mukamas - heti osata ja saada se kulkemaan vähintään vaikein Helppo A-ohjelma 65% arvoisesti. No ei mitään, siihen on matkaa ja paljon.

Eilen käytiin koko kolmen koplan kanssa maneesilla ja ratsastin aivan ihanan Pyryn ja humputtelin perusteellisemmin Allin kanssa. Hakemista se on edelleen ja tulee olemaan varmaan muutaman viikon jos ei kuukauden. Ravissa tamma liikkuu kyllä kivasti ja laukkaa pystyy säätelemään, mutta vaatia en oikein mitään uskalla.

Tänään haettiin Allille sitten satula ja menin sen jälkeen ratsastamaan vielä maneesiin. Pilvi kuvasi, mutta kuvat oli pimeitä ja kun muokkailin laatu kärsi ( ja bloggeri tappoi loput ), mutta muutama hassu kuva saatiin. Alussa tamma oli tosi jännittynyt ja samalla jännitin itse kun maneesissa oli toisella puolella näytöt menossa ja meidän pikku päässä oli tunti. Yritettiin sitten tämän pienokaisen kanssa mahtua sinne jotenkin, mutta kyllä hieman oli hatussa pitelemistä kun meno paikoitellen näytti tältä:

"Mun ei oo pakko jos en haluu"

Tänään meinaan testattiin rajoja. Mihin asti saa lyhentää, mihin asti käyttää jalkaa ennen kuin herne menee nenään. Paljoa ei siihen vaadittu ja kyllähän sieltä meinasin kerran hiekkaa maistella kun tamma päätti yllättäen pukittaa. Kuitenkin kun tehtiin sävelet selväksi, eli tämä peli ei käynyt, tamma liikkui lopussa ihan kivasti.

Tätä se meidän laukkaaminen oli; jalka irti, ohjat pois, könöttäen. Ei hyvää päivää Senni!

Loppuraveissa jo tamman kaulakin alkoi rentoutumaan, vaikka melko jäykkää se meidän meno edelleen on. Vaatii itseltä nyt vaan kiukun nielemistä ja aikaa tottua, kyllä mä aijon vielä jossain vaiheessa näyttää että me kehitytään. Pakko kehua kyllä muuten miten mallikkaasti tamma käyttäytyy, lastaaminen on tosi helppoa, kulkee kopissa nätisti ja ei turhia uudessakaan paikassa ota pulttia. 



Viikonloppu tuleekin olemaan erittäin tehokas, koska ilmoittauduin Mikon valmennukseen molempien heppojen kanssa! Aivan mieletöntä ajatella että uskallan tuon ison mammutin kanssa yrittää pomppimaan jotain.. Tai siis on niin erilaisia nämä kaksi, Pyry on kompakti pieni paketti joka tarvitsee tukea ja sen kanssa joutuu hommiin ihan eritavalla kun tämän norsukokoisen lehmän kanssa. Molemmat aivan järkyttävän ihania ja molemmissa on puolensa kuin myös haittansa.

Nyt kaksi lyhyttä pätkää tältä päivältä niin näette miten epätasaista meidän meno vielä on. Onneksi nyt on luvassa valmennuksia niin saan paljon apua tuon isomman (ja pienemmän!) kanssa niin päästään taas hyvällä mielellä jatkamaan! Eikä tarvitse edes mainita mistään ratsastuksellisesta epäkohdasta, tiedän ne kaikki ja sen takia sinne valmennukseen menenkin ;)



Nyt ei taida auttaa kaikki-heti-nyt-asenne. Siispä lisää treeniä!


26. marraskuuta 2013

Tervetuloa joukkoon "pieni" kirjava!

Alli tamman talliin saapuminen saattoi hämmästyttää yhtä jos toista..


Ja suoraan sanoen, en itsekkään olisi uskonut että olen kohta aivan oman hevosen omistaja, ilman puolikkuuksia. Eli kyllä, ostin omakseni, tämän pienensuuren tamman. Mutta eihän ole mitään järkeä jos ei aloiteta aivan alusta, eli nyt luvassa jännittävä tarina siitä miten tähän ikinä päädyttiin ;)

Minulla on kyllä aina kausia jolloin selailen myyntihevosia, ihan vain haaveillen. Kuitenkaan tällä kertaa en ollut etsimssä hevosta, vaan satuin vahingossa klikkaamaan itseni kaverin kaverin sivun kautta itseni tamman myyntisivulle. Enkä missään nimessä voinut olla ihastumatta, olin täysin myyty jo ensi näkemästä!

Sanoin äidille puolivitsillä että löysin itselleni aivan täydellisen hepan. Äiti rakastaa - niinkuin minäkin - kaikkea erikoista ja meillä on aina hevosissa ollut jotain omalaatuista. Äiti oli aluksi todella skeptinen ja itsekin olin ihan eiei, en osta, kunhan katselen. Katselu meni kuitenkin kysymiseen ja kysyminen johti taas äidin kanssa puhumiseen. Suurin kompastuskivi oli minulla ottaa asia puheeksi isäpuoleni kanssa, sillä tiedän hänen olevan tahtoessaan erittäin jyrkkä ja taipumaton. Saatiin kuitenkin oikein selväpäinen keskustelu siitä, että ainahan voidaan koittaa, ei sitä tarvitse ostaa.

Ei aikaakaan kun Kari oli jo varannut meille hotellit Oulusta ja aloin sopimaan sitten tarkemmin kokeilupäivää. Uskokaa tai älkää miten vaikeaa oli marraskuun alusta asti olla ihan hiljaa tästä! Halusin olla liikaa innostumatta, koska en halunnut ostaa hevosta sen takia että vain haluisin jonkun, vaan halusin juuri sellaisen kun mielessäni oli.

Lauantaina koitti sitten Ouluun lähtö. Olimme varanneet Edenistä huoneet, eli tarkoitus oli mennä myös piipahtamaan kylpylässä. Kaikille sanoimmekin lähtevämme kylpylään, emme suinkaan hevosta katsomaan. Muutama harva tiesi tästä suunnitelmasta, mutta aika hyvin pystyin pitämään mölyt mahassani. 

Mukaan Ouluun lähti minun lisäkseni äiti, Kari ja koirista Papu ja Assi. Mukaan otettiin samantien koppi, ihan vain varmuuden vuoksi, jos vaikka niin kävisi että heppa lähtisi mukaan. Emme menneet kuitenkaan suorinta tietä Ouluun vaan kierrettiin Tuurin kautta! Pakko sanoa että tämä oli minulle kuin lomamatka, en ikinä ollut käynyt Iisalmea korkeammalla, en nukkunut hotellissa, enkä myöskään käynyt Tuurissa! Ja ei ollut Keskisillä käyminen tosiaan huono idea, äiti ja Kari löysivät kauan kaipaamansa pokkarin 40 eurolla (!! Canon Powershot, ihan käypä peli heidän tarpeisiin, mutta hei hinta !!) ja itse löysin Canon Ixusen 129 eurolla! Tällä minun ostamalla pokkarilla oli alkuperäistä hintaa 299 euroa, joten oli oikeasti aivan ohittamaton tarjous, varsinkin kun olin jo pitkään halunnut taskukameraa! Aivan huikeeta!

Ikke, oma pieni taskurakkaus!

Tuurissa oli kuitenkin niin paljon enemmän porukkaa kuin mitä odotimme ja siellä vierähtikin vähän liian pitkään. Luovuttiin kylpylöinti-ideasta ja käytiin vielä ennen Ouluun saapumista syömässä ja hotellilla oltiinkin noin yhdeksän aikaan. Syötiin iltapalaa ja vanhukset menivät vielä drinkkibaariin kun itse suuntasin jännittyneille yöunille. Piti alkaa testailemaan uutta Ikkeä, mutta olin ostanut siihen vääränlaisen muistikortin! Lopulta kuitenkin säädin hetken koneella tekemättä kunnolla mitään ja lopulta nukahdin kun ei silmät enää jaksaneet pysyä auki.

Sunnuntai valkeni taas melko aikaisin kun heräsin seitsemän aikaan. Mentiin aamiaiselle heti puoli kahdeksalta, koska oltiin sovittu kokeilemis aika jo kello yhdeksän. Tämä sen takia että jos heppa lähtee mukaan, matka kotiin on tosi pitkä ja emme halunneet kuitenkaan kaahailla. Hotellin aamiainen oli ihana, oli paljon mistä valita ja söin itseni miltein ähkyyn. Hieman aikataulusta myöhässä päästiin kuitenkin lähtemään koko lössi hotellilta.

Pitkää matkaa ei maneesille ollut ja pian olimme jo perillä. Itseä jännitti tosi paljon, siitä on aikaa kun olen mennyt tälläisessä tilanteessa. Vastassa maneesissa oli aivan suloinen, ystävällisen näköinen tamma. Se näytti juuri sellaiselta "voiii kuinka ihana se on" ja sitä oli oikeasti välittömästi pakko rapsuttaa. Siinä sitten myyjä hyppäsi ensin selkään ja näytti miten heppa liikuu ja pakko sanoa että kivalta näytti. Kohta olikin jo oma aika pompata selkään ja kyllä, jännitin tosi paljon!

Jo kun menin selkään olin heti sillain, jaha, se oli siinä! Iso, sopivan herkkä, mielettömän kivat askeleet. Kyllähän sitä tuli mokailtua ties kuinka paljon, tamma otti nokkiinsa kun toin sen huonosti esteelle, itse jännitin kokoajan enkä uskaltanut edes vaatia. Mietin jo että sai varmasti aivan järjettömän surkean kuvan minusta kun tuhnuttelin siellä epätoivoisesti menemään. Kaikki oli kuitenkin lopulta tyytyväisiä, kuski, hevonen, myyjä ja jopa äiti ja Kari, joten tein sen päätöksen että tamma muutti meille.



Käytiin vielä tekemässä kaupat, siirreltiin rahat ja kohta jo käteltiin ja onniteltiin uutta hevosen omistajaa. Onhan se oikeasti ihan loistofiilis kun niillä omilla pennosillaan ostaa jotain noin suurta! Matkaan päästiin lopulta lähtemään vähän yhden jälkeen. Oulussa sää olikin muuttunut yön jälkeen niin, että lunta oli satanut ainakin 5 senttiä ja siellä oli todella kaunista! Ajeltiin hiljakseltaan lyhintä reittiä kotiin ja tehtiin vain lyhyitä pysähdyksiä missä haettiin matkasyötävää ja juotin Allin. Kotona oltiin vihdoin hieman 10 jälkeen ja taluttelin heti tammaa koska se oli kuitenkin joutunut seisomaan aivan järjettömän kauan. Hienosti tamma käyttäytyi kyllä trailerissa, vaikka suomessa olikin vain kuorma-autossa kulkenut. 

Mitä siis ostin? Ostin itselleni 11 vuotiaan, 175 senttisen saksalaisen Pinto-Hunter tamman, joka on koko nimeltään Allynclusive W. Hypännyt suomessa 110-120 cm, koulussa pientä treenaamista vaille radoille. Kenttäheppaahan tästä alan nyt tekemään ;) Meillä sitä kutsutaan ihan vain Alliksi, mutta myös lehmä on vakiinnuttanut jo hyvin paikkaansa! Eilen käytiin heti koko porukalla maastoköpöttelemässä ja oli todella ilo huomata miten selväpäinen tamma on! Siinä sitä köpöteltiin jonon ensimmäisenä kun takana suokkipallerot pukittelivat ja riehuivat. Kyllä se on aivan suloinen ja en kyllä ainakaan vielä osaa katua ostopäätöstäni! :) Tässä teille vielä pieni pätkä koeratsastusta, on tosiaan tosi lyhyt, koska itse jännitin aivan järjettömästi ja en osannut näin isolla hepalla edes ratsastaa, tai siltä ainakin tuntui :D


Heppapaljous! Kylläpäs poni näyttää nyt todellakin pieneltä!

24. marraskuuta 2013

oulusta kotiin!

Kohta päästään jo kotimatkalle kera tuliaisen lisää kun päästään kotiin!


22. marraskuuta 2013

Tyytyväinen voi olla epäonnistujakin

Torstain iltahuveina hieman pom-pom-pomppimista!


Nyt on luvassa kaikkien aikojen nopein pikapostaus, koska olen myöhässä ja paljon. Pitäisi olla jo viikonlopun Oulu-reissuvaatteet pakattuna juoksemassa autolle ja kaahaamassa Ypäjälle klippaamaan poni. Eilen ehdin onneksi ennen iltahyppäämistä klippaamaan nopeasti Pyryn ja koska meni myöhään suosiolla jätin ponin tälle päivälle. Jos klipperi vaan vielä kestää, alkaa ne terät jo olemaan tosi huonot.. Se miksi klippasin juuri nyt on sen takia koska kun ollaan koko viikonloppu pois, on hoitaja-Pilvin helpompi loimittaa ratsastuksen jälkeen hepat ja ei tarvitse pelätä että ne ainakaan märkyyden takia paleltuu!

Heinähöyrytin on huippu, yritän vielä ehtiä ennen lähtöä kirjoittamaan - tai autossa, ihan miten vaan - ruokintapostauksen missä avaan vähän tuota höyrytintäkin ;) Mutta nyt eiliseen iltaan. Koko päivä meni oikeastaan kaupungilla, hain lisää tasomestaruus sponsorointi juttuja ja huh, nyt kyllä riittää! Arvatkaa mitä kangasnauha maksaa metriltä? Voin sanoa ettei ole halpaa, mutta nyt olen ainakin tyytyväinen ja toivon mukaan onnistuu nyt niinkuin suunnittelin. Kun äiti meni illan puolella liikuttamaan Mollaa, tein Pyrylle pikaklippauksen ja heti kun äiti tuli takaisin otettiin Urmeli (eli vanha traikkumme, koska Humppa on vielä liian uusi käytettäväksi, hehe) Saabin jatkeeksi ja kaahattiin varovasti keskustaan. Nopeasti varusteet niskaan ja maneesiin.

Maneesissa Pikellä oli juuri este tunti, joten käytin ajan hyödykseni ja menin oikein työstäen koulua. Tosin osaltani se oli aika surkeaa, olin kadottanut kokonaan tatsin ja onneksi äiti kurmutti minua rumasta ratsastuksestani ja lopuksi sain pari hyvää pätkää kun oikein keskityin istumaan ja tekemään töitä. Kun Pike lopetteli, mentiin ottamaan muutamia hyppyjä, mistä kaikki näkyykin videolla. Pike ei siis pitänyt tuntia meille, sattui vain olemaan maneesissa ja halusi nostaa pari estettä meille ja sanoi hyviä tehtäviä.

Olin oikea luuseri taas tänään. Tai no mitä voi odottaa kun kaksi viikkoa on kokonaan ratsastamatta ja kuukauden hyppäämättä. Itse olen vielä sellainen että tarvitsen rutiinia, eli se kerta-kaksi viikossa esteitä/puomeja/jumppaa että pystyy oma ajatus koossa. Taas oli tuuppaus, nyppiminen, jahtaus.. kaikki samaan aikaan. No olen silti tyytyväinen ja haluan ajatella positiivisesti: pystyin korjaamaan myös omia virheitäni. Huomasin tekeväni mitä teinkään ja pystyin korjaamaan niitä tai ainakin tajusin mitä tein väärin. Viimeinen hyppy olikin ihan okei, hieman ylävartalo túups, mutta maltillisempi kun monimuu, joten siihen oli hyvä lopettaa. Nyt treeniä, kyllä se ajatus sieltä taas palaa!


Nyt menen juosten pakkaamaan ja kaahaan kotiin sitä ponia klippaamaan, heihei!

20. marraskuuta 2013

Hyvää joulua äitille! ♥

Senni on tainnut tyystin seota päivistä..

Eikä tuo sininen möhkälekkään avaa oikein joulun salaisuutta..

Paras mieli tulee aina kun ostaa mieleisen lahjan! Tänään käytiin sitten hakemassa äidin joululahja, minkä olin ostanut yllätyksenä. Ja mikä se on? Se on heinähöyrytin! Nyt loppuu se heinän lilluttaminen vedessä ja tarjolla on ihanan tuoretta, hyvän tuoksuista ja maukasta höyryheinää. Ja hevoset kiittävät :) Itse en osaa niin hyvin selitää heinähöyryttimen ominaisuuksia, mutta kaikki kiinnostuneet kipaisevat lukemaan tänne siitä lisää!

Äiti näki viime kesänä muistaakseni Finnderbyssä tämän vielä suomessa melko tuoreen höyryttimen. Ja oli siihen niin rakastunut, mutta suolaisen hinnan takia ei pystynyt sitä ostamaan. Molla on varsinkin todella herkkä jo pienelle pölähdykselle, joten olemme joutuneet uppokastelemaan heiniä jo tovin. Heinä on muuten todella hyvää ja ravinteikasta, mutta isoissa paaleissa on aina hieman se huono puoli että pääsee hieman pölyä varastoinnin aikana, niinkuin myös pikkupaaleihin. Vihdoin sain kerättyä rahat ja ostin sitten joululahjaksi äidille Stable Mate heinähöyryttimen joka on tarkoitettu 2-3 hevoselle. 

Ensimmäinen heinähöyrytys satsi valmiina: tuloksena ihanan tuoksuinen iltaruoka!

Tietenkin kotiin haettuamme sitä piti päästä testaamaan heti! Höyrytin paikoilleen, generaattori viereen, johdot kiinni, vettä sisälle ja päälle! Innoissaan seurattiin lämpömittarista miten koska heinät valmistuvat ja noin 60 minuutin päästä tarjolla oli aivan ihanaa höyrytettyä heinää. Tietenkin piti kriitikoille heti antaa maistettavaa. Molla suoranaisesti kävi kimppuun ja söi oikein hyvällä halulla, mutta Pyryn piti hetki miettiä että miksi tämä heinä on lämpöistä ja höyryää. Hetken puhistuaan höyryävää verkkoa uskalsi ottaa ensimmäisen palan ja jäi oikein tyytyväisen näköisenä syömään uuden ajan höyryheinää. Tupla-jee!

Illan menussa lämmin uuden ajan höyryheinä!

Kriitikko työssään; hyvää on ja ei meinaa malttaa nenää nostaa verkosta. NAM!

Hyvää Joulua äitille ja hepoille!
rakkaudella Senni

19. marraskuuta 2013

Voihan hellurei mikä päivä!

Hei hei Pikku-Öhmö ja hellurei Humppa!

Yksi taival päättyi ja toinen alkoi. Tänään Kari oli jäänyt vapaapäivälle oikein sitä varten että päästiin hakemaan minun uunituore (lue: siistikuntoinen käytetty -08 vuoden *hehkutus*) hevoskuljetustrailerini. Innosta soikeana lähdettiin heti aamutuimaan aamiaisen jälkeen Tarvasjoelle hakemaan Pikku-Öhmöä lepo paikastaan. Pienen apuvirran kanssa puolivuotta seissyt urhea kuorma-auto lähti käyntiin ja ehdin siinä jo kostuttaa silmiäni ja rukoilla porukoita et korjataan sittenkin tuo upea luomus. Voi, nyt huokaisen helpotuksesta kun eivät suostuneet!

Mennä pöristeltiin kotiin ja kotona avattiin takalaita, muttei autoa ihan varmuuden vuoksi sammutettu. Sopanhan se auto keitti ja kun siivouksen jälkeen oli aika pistää luukku kiinni, ei noussut 2 senttiä enempää maasta. Tuollaista hydrauliikalla toimivaa monen sadan perälautaa ei käsin nosteta, joten alettiin tutkimaan mikä hitto siinä on vialla. Lisättiin öljyä, koitettiin kaikkea ja ei, ei noussut. Lopulta hinattiin pikkuhiljaa pitkospuilla (paineet ylös - puu alle - paineet alas - paineet ylös - puu alle - ... jatkumo) ja liinojen kanssa takalaitaa ja lopultahan se sitten saatiin kiinni - reilun tunnin tappelun jälkeen!

Eipä auttanut muu kuin ajella Forssaan ja tutulle korjaamolle katsomaan vikaa. Forssaan ajeltaessa pankista soitettiin ja siellä piti mennä käymään ja mieluusti heti. Nopeasti kipaistiin korjaamolla toteamassa auton olevan priima, ainoastaan akut vaativat vaihtoa, ja siitä kaahattiin Ypäjälle pankkiin äitin ja Karin kanssa. Pankista lähtiessä kaikilla oli jo nälkä ja kellokin tuli hyvää vauhtia neljä (ja me tosiaan lähdettiin 9.30 liikkeelle..) joten poikettiin hampurilaisille ennen kun otettiin suunta kohti Rajamäkeä ja Pikku-Öhmön jättöpaikkaa.

Onneksi sentään matka sujui kepeästi vaikka pimeä jo yllättikin. Perillä mukava myyjä (suosittelen kaikille, klikkaa sivuille tästä!) tuli pimeydestä vastaan kertomaan että heillä oli joku nk. jälkimyräkkä saanut kaikki sähköt pois mistä pimeys johtui. Siinä katseltiin autoja läpi, paperit kuntoon ja koppi meidän autoon kiinni. Kättä päälle ja kotiin päin! Matka kotiin onneksi sujui ongelmitta ja koppiin ollaan enemmän kuin tyytyväisiä :) Kotona oltiin sitten 20.25, joten pakko myöntää; koko päivä tähänkin meni vaikkei tosiaan pitänyt..

Pakko vielä kehaista mitenkään mainostamatta, aivan järjettömän helppoa oli asioida kyseisen ihmisen kanssa. Traileri oli helposti otettavissa, paperit valmiina ja lasku printtausta vaille valmis mutta sähkökatkon yllättäessä ei sitä pystytty printtaamaan. Sain kuitenkin heti kotiin päästyäni laskun sähköpostiin ja kappas kuinka helposti se kävi! Vaihdossa kävi meidän isompaa remonttia vaativa hevosauto ja saatiin ihan hyvä - mitä tuollaisesta vanhasta rempattavasta autosta voisi saada - väliraha. Mikään uunituore ei uusi koppi - nimeltään Humppa - ole, mutta kyllä minun ja Pyryn kelpaa ainakin kulkea paikasta toiseen ;)

Joten hyvästi Pikku-Öhmö..


.. ja tervetuloa joukkoon arvon Humppa!


like my monday?

mistä on sairasloman aikainen maanantai tehty?


Kirpakasta aamusta aamutallin merkeissä



Koirien kanssa sisällä röhnöttämisestä




Hevosten hoitamisesta ja ruokkimisesta


Tallin siivoamisesta kunnes joku itki kylmyydestä


Kaikkien kieltojen ja määräysten rikkomisesta nousemalla korvien omistajan selkään

Siitä on sairasloma-maanantait tehty!
Miten sinun maanantaisi sujui?

18. marraskuuta 2013

Miete

kun se tulee päähän, se pitää jakaa heti!

"Maastoesteet ovat kuin talviautoilu; 
pitää kunnioittaa, 
mutta ei saa pelätä"
Kiehtovinta maastoesteillä ja kenttäratsastuksessa on juuri se kolme osakilpailun tuoma jännitys. Pitää olla taitava kaikessa ja lisäksi vielä peloton. Mikään uhkarohkea ei saa eikä pidä olla, vaan maastoesteitä tulee kunnioittaa jo niiden ollessa hajoamattomia. Kunnioittaa, muttei pelätä. Pelko ohjaa mieltä, mutta kunnioitus ajaa asiaa.

Kerro sinäkin oma mietteesi ratsastuskseen, lajista riippumatta? 

17. marraskuuta 2013

Haasteena maastoesteet

harrasteesta aina avoimeen helppoon

Kun aloitin kenttäratsastuksen, jo harrasteen esteet olivat mielestäni tarpeeksi jännittäviä. Kun muutaman vuoden oli hypännyt tukkeja tukin perään, alkoi tutustumisluokan esteet jo huutelemaan. Tutustumisluokassa yleensä tulee jo hieman tehtäviä, linjoja ja helppoja vesitehtäviä. Suuri muutos  oli kuitenkin hypätä avointa helppoa! Siellä sai jo miettiä miten mikäkin linja ja lähestyminen tullaan, oli tehtäviä ja haastetta. Niinpä päätin nyt puhua hieman siitä mikä on meille tuottanut ongelmia ja missä taas me olemme olleet luonnostaan jo hyviä - jos näin voi siis sanoa. 

Harrastetasolla on vielä todella vähän eri elementtisiä esteitä. Siellä pääasiassa esteet ovat tukkeja tai helppoja nousuesteitä. Niinisalossa on kuitenkin harrasteessa mm. tynnyrit, jotka tuottavat helposti ongelmia jo värinsä puolesta, mutta myös silloin jos kivi osuu siihen. Jokainen tietää millaisen kolahduksen metallli pitää kun kivi osuus siihen? Meillä ei Pyry ole ikinä katsellut niitä kammottavia tynnyreitä ja yleensä ei Mollakaan, kerran Molla hieman pelleili kustannuksellani ja meinasi kieltää jo tutuille tynnyreille, vaikka lopulta ylittikin sen mukisematta. Pääasiallisesti kuitenkin harraste on hauskaa etenemistä esteeltä toiselle.


Vesi on maastoeste elementeistä ehkä minun mielestä paras. Ennen harrasteessa oli todella vähän vettä, mutta nykyään jo melkein kaikissa harrasteluokissakin on veteen pakollinen portti. On siis jo alemmalla tasolla todella tärkeää että hevonen on tottunut menemään veteen. Harrasteessa vesi on juuri nimenomaan pelkästään vesiportti, eli veden läpi laukkaaminen. Tutustumisluokassa on yleensä hyppy vesirajan läheltä tai vedestä pois ja helpossa taas vesieste voi olla jo melkein mitä vain. 

Vaikka pidän monesta vesiestevariaatiosta, yksi on vielä turhan hankala edelleen meille. Meillä on käynyt myös avoimen helpon kanssa tuuria, sillä me emme pysty Pyryn kanssa tekemään siistiä alashyppyä veteen. Kaikki muut onnistuu, este suoraan veteen, este vedessä, este pois vedestä. Mutta auta armias jos pitäisi hypätä suoraan alashyppy veteen! Tähänkin tarvitaan vain harjoitusta ja juontaa takulla juurensa jo aikaisemmin vaikeista alashypyistä. Tuntuu ettei Pyry halua hypätä alas koska ei näe millainen pohja veden alla on tai kuinka syvää vesi on. Tiedä sitä miksi juuri alashyppy veteen tuottaa näin suurta ongelmaa..


Meille oli aikaisemmin tosiaan jo pelkät alas hypyt ongelmallisia. Banketilla kaikki oli ihan hyvin, mutta jos piti tehdä ihan yksittäinen alashyppy tai portaat, ei Pyry yksinkertaisesti halunnut mennä alas. Muistan sen fiiliksen kun ensimmäisen kerran tutustumisluokassa Keravalla oli yksinäinen alas hyppy ja jännitin sitä ihan hirveästi! Yhtään se ei kuitenkaan ei silloin epäröinyt ja sen jälkeenkin kaikki alashypyt kuin myös portaat ovat menneet kun leikiten.

Vaikka ongelmallisia alashypyt ovatkin olleet, yksi ehdoton lempparini on banketti - yksinkertaisena ja erilaisina variaatioina. Ylös hypylle ei saa ratsastaa liian kovaa ja alas taas pitäisi itse pysyä tarpeeksi jalalla edessä että pysyy tasapainossa. Pyry tekee ns. helppoja alashyppyjä, eli ei hyppää eteenpäin, vain tiputtautuu melko nätisti alas. Tämä helpottaa kovin kun avoimessa helpossa saattaa banketin jälkeen olla jo pian seuraava este. Eli ehdottomasti banketti on yksi lemppari, kaikkine variaatioineen. Itselläni ei ole videota Niinisalon tehtävistä, mutta lainaan kaverini pätkää missä näkyy oikeastaan muutama avoimen helpon este. Niinisalosta ehdoton lempparini on tästä linkistä löytyvä tehtävä. Eli siinä on banketti tyylinen ylös- ja alashyppy ja sen jälkeen renkaat jotka myös viettävät alamäkeen, eli hyppy tulee alemmas mitä ponnistuskohdalla on. Aivan mielettömän kiva ja sujuva tehtävä, missä ei saa yhtään olla liikkeen edellä - ainakaan helposti etupainoisilla suomenhevosilla! - ettei ole esteen jälkeen nenällään ;)



Kun päästiin vauhtiin siihen mitkä ovat niitä ehdottomia lemppareita, jatketaan vielä hetki Niinisalossa. Samalla videopätkällä, tästä klikattuna, on aivan järjettömän hyvä tarkkuustehtävä! Tarkkuustehtävät, eli juuri kapeat ja paljon aivoja vaativat sarjat, ovat mielestäni yksiä parhaimmista! Ne eivät missään nimessä ole helppoja ja meilläkin on joskus ollut ongelmia niiden kanssa. Kapealle lähestyessä on todella tarkkaa tulla hyvässä, kootummassa laukassa, molemmat kyljet hyvin pohkeiden välissä ja kaula ehdottoman suorana. Kapealle tarkkuusesteelle hevonen voi kieltää todella helposti, jo pieni kaula mutkalla lähestyminen voi tehdä tehtävästä todella vaikean. Kaikki haastavat tehtävät ovat ehdottomasti minun mieleeni, jokaisen avun pitää olla oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Toinen aivan ehdoton suosikki tuli tämän vuoden Lapinlahdelta. Missään en ole ennen päässyt sunken roadia hyppäämään! Eli eräänlainen "vallihauta", banketti väärinpäin! Ensin tehdään alashyppy ja muutaman laukan jälkeen ylöshyppy. Ensimmäisen kerran elämässäni hyppäsin tätä tehtävää Lapinlahdella ja vaikka taustajoukoissa kauhisteltiin miten kammottavalta se näytti, minusta se suorastaan oli houkutteleva! Aivan oppikirjamaisesti ei meidän "vallihaudan" ylitys mennyt - näet sen klikkaamalla tästä - sillä vielä hieman alashyppyjä epäröivää hevosta ei kannata tuoda huolimattomasti vinossa alashypylle. Lisäksi pistin liikaa painetta ylöshypylle ja hevonen joutui venyttämään, mutta selvitti sen kuitenkin kunnialla. Tästä huolimatta, tämä sunken road oli yksi ehdoton kesän lemppari!


Huh, voisin puhua kenttäratsastuksesta ja maastoesteitä vaikka romaanin verran! Tässä kuitenkin fiiliksiä niistä lemppareista kuin hieman ongelmiakin tuottavista esteistä. Jossain vaiheessa voisi enemmänkin alkaa analysoimaan vaikka maastoratojen eroista (tuttaritasolla varsinkin pystyn monesta paikasta sanomaan mielipiteeni) tai muuta mukavaa, mitä sitä nyt tässä keksii lämpimikseen. Tälläistä kuitenkin tällä kertaa!

Oletko sinä hypännyt maastoesteitä / mikä on sinun lempparisi?
postauksen kuvista kiitos Pilvi Vähämäki, Anna Laasa ja Henna Kaskinen

16. marraskuuta 2013

Tähtiä tavoitellen - pienin askelin kohti päämäärää

Vuodesta äks vuoteen ääretön?

© Hanna Kenttä
Minulla oli kehitteillä postaus tavoitteista, treenistä talveksi, hauskoja kuvia ja muuta mukavaa. Miettiessäni tavoitteita, palasin ajassa taakse päin, tutkimaan sitä mihin olen päässyt ja missä ajassa. Hevosen omistaminen - tai ylläpitäminen - ei ole ollut minulle aina itsestään selvyyttä ja siksi minusta tuntuu että olen todella onnekas saadessani näin hienon mahdollisuuden. Minulla on mielettömän ahkera äiti, joka ei ole - ja tuskin ikinä enää tuleekaan olemaan enää niin hyvässä voimassa mitä ennen on ollut - niin hyvissä voimissa kuin ennen, mielettömän aktiivinen isäpuoli, joka väittää ettei välitä vaikka oikeasti välittää enemmän kuin ketään ja mielettömän ihana hevosen omistaja, joka on antanut minulle mahdollisuuden päästä sinne missä nyt olen.

Joskus minusta tuntuu että petän kaikki nämä ihanat ihmiset tekemällä päätöksiä jotka hidastavat menestymistä tai kehittymistä. Joskus minun on pakko tehdä enemmän töistä saadakseni autettua raha-asioissa ja toisinaan tuntuu etten pysty tuottamaan sitä haluttua tulosta mitä joskus myös porukat kaipaavat. En halua pelkästään menestyä itseni takia, haluaisin tuoda sitä kunniaa näille ihmisille jotka tekevät minun eteeni niin paljon, etten vain saata heitä tilanteeseen, missä he tekevät kaikkensa, mutta minä en anna siitä palkkaa. Tietenkin tiedän ettei kukaan näistä läheisistäni, taustajoukoistani, ajattele näin, mutta minulla on välillä tunne, että minun eteen on tehty niin paljon ja en kuitenkaan pysty lunastamaan paikkaani.

Olen kuitenkin ollut aina hirveän varovainen siinä, etten vie hevosta liian pian, liian vaikean tehtävän eteen. En ikinä olisi voinut kuvitella 2011 vuonna, että hyppäämme 2013 suomenhevosten estemestaruuksissa! Silloin kahdeksankymmenen senttimetrin rata oli jo saavutus ja hyvä suoritus. Itseasiassa selatessani vanhoja videoklippejä, en olisi vielä tämän vuoden tammikuussa ollut varma osallistumisesta. 2012 vuonna minulle sanottiin että olimme valmiita suomenhevosten kenttämestaruuksiin. Halusin kuitenkin pelata varman päälle ja osallistuin tutustumisluokkaan suomenhevosten mestaruuden sijaan. Tiedän tehneeni oikean päätöksen ja tänä vuonna luokkanousu oli helppo; me luotimme toisiimme enemmän ja uskalsimme ottaa haasteen vastaan.

Olen menettänyt poni- ja juniorivuoteni eli en ole enää tähtiainesta - ainakaan virallisesti. Olen kuitenkin huomannut, että pienin askelin pääsen päämäärään. Minun ei tarvitse heti päästä kilpailemaan vaikealla tasolla, olen ylpeä siitä että olemme edenneet suunnitelmien mukaan ja näin homma on pysynyt mieleisenä molemmille. Vaikka nälkä kasvaa syödessä olen huomannut että kärsivällisyys palkitsee. Avoimen helpon esteet suorastaan huusivat osallistumaan jo viime vuonna, mutta kestin vielä kylmän talven ja odotin kesään. Emme joutuneet liian vaikeisiin tehtäviin, vain teimme parempaa suoritusta kuin alemmalla tasolla, vain odottamalla ja valmistelemalla paremmin.


Eikä minulla ole mitään vastaan niitäkään ihmisiä jotka haluavat nopeammin edetä, mielestäni se on jokaisen oma valinta ja toiset hevoset ja ratsastajat sopivat niin hyvin jo heti yhteen että voivat näin tehdä. Itse pelaan aina varmanpäälle, joskus ehkä liiankin hyvin, joka saattaa vaikuttaa siltä että junnaisin paikallani. Uskon myös että jollain toisella ratsastajalla minunkin hevoset voisivat olla jo nyt huippuja. Itse etenen rauhassa ja teemme asiat omalla painolla. 

Haluan myös että homma on molempien mielestä kivaa. Jos hevonen tuntuu nuupealta ennen tärkeää kisaa, minä jätän kisat väliin ja hevonen saa jäädä kisaviikonlopuksi maastoilemaan. Totta kai haluan menestyä, mutta menestymiseen tarvitaan tässä lajissa myös kilpakumppani jonka kanssa suoritusta teet. Jos toinen ei halua mennä, en usko että sinunkaan mielialasi on radalla aivan ylimmillään? Totta kai harmitellaan isojen, tärkeiden kisojen peruuntumista, mutta jossain vaiheessa palkitaan siitä ymmärryksestä jonka antoi kanssa kilpailijalleen. 

Se mitä halusin siis sanoa: olen äärettömän onnellinen ja otettu siitä, että minulle on annettu näin hieno mahdollisuus. Ilman äitiäni ei hevoset olisi kotona. Ilman isäpuoleeni tuskin pystyisin tähän missä nyt olemme. Ilman Pyry omistajaa en olisi ikinä päässyt kokemaan edes tätä missä nyt olen. Ympärilläni olevat ihmiset tekevät minut onnekkaaksi ja ovat minulle ennen kaikkea tärkeitä. Vaikken minäkään joka päivä hymyile kuin naantalin aurinko, sydämessäni olen kiitollinen kaikille tukijoukoilleni ja en voi edelleenkään sanoin kuvailla tätä kiitollisuutta. Siis kiitos.

Me jatkamme matkaa tähtiä tavoitellen, tehkää tekin niin!
ja muistakaa kiittää taustatukeanne, he ovat korvaamattomia!

Hippola, mikä se on?

Aikaisempi Hippola-postaus sai osan miettimään, mikä tämä juttu oikein on. Nyt voimme hieman jo paljastaa mistä on kyse;

- Hippola aukeaa virallisesti marraskuun lopussa.

- Hippola on blogiportaali, mihin kuuluu tällä hetkellä 9 blogia. Videolla näkyy kaikki bloggaajat ja osa niistä on jo virallisesti julkistettu: Heidin Nelivedot, Puoliverinen Prinssi, Sophia Backlund ja Suomitäykkärin matkassa. Tiedätkö jo ketkä kaikki ovat mukana?

- Blogien lisäksi Hippolassa on laadukasta hevosiin ja ratsastukseen liittyvää sisältöä.

- Hippolaa voi seurata facebookissa, instagramissa ja youtubessa.

Olen aivain innoissani kun minua kysyttiin tähän mukaan! On hienoa saada jotain uutta hevos- ja blogirintamalle ja ennenkaikkea päästä tutustumaan meidän mielettömän hyvää porukkaan. Mitään suuria muutoksia blogin suhteen ei tule tapahtumaan, pysymme aktiivisesti paikoillamme bloggerissa ja elämä suomenhevosten kanssa jatkuu normaaliin tapaan. Innolla odotan jo Hippolan aukeamista, käy sinäkin tykkäämässä facebookissa niin tiedät ensimmäisenä koska se aukeaa! :) Iik, olen niin innoissani että meinaa tikit päästä revetä, hih!


Muista! Seuraamalla facebookissa, olet ensimmäisenä tietoinen asioista!
Selvensikö tämä yhtään tätä? :)

15. marraskuuta 2013

Päättynyt kilpailukausi avaa ovet uudelle kaudelle

yhteenveto kilpailukaudesta 2013

Lapinlahti -13, kansallinen helppo


Yhteenveto kaudesta 2013 on melko lyhyt. Meillä oli todella hajanainen kausi ja vuoroin hevonen ja kuski kykenemättömiä osallistumaan kisoihin. Aivan liikaa jäi kisoja välistä, mutta paljon me kaudella saavutettiin. Olen tähän lyhyeen kauteen niin tyytyväinen kun siihen voi olla, jos sitten ensi kausi olisi menestystä varten! Viime vuonna kirjoitin tavoitteet tälläisiksi:
"Kauden 2013 tavoitteena on jatkaa kenttäratsastuksessa. Talvi treenataan koulua että saadaan tasaisemmaksi suoritukset. Tarkoitus on aloittaa Niinisalosta (tai mahdollisesti hallikenttäkisoista alkuvuonna, jää nähtäväksi) Sh Helposta ja edetä järjestelmällisesti niin, että loppukaudesta osallistutaan Suokkien Kenttä-SM. Väliin olisi siis tarkoitus laittaa ainakin muutama avoin helppo, jos vain suunnitelmat rullaavat. Esteillä jatketaan nousujohdannetta. Metri tasaisemmaksi ja jos hyvin menee, ensi kaudella aloitetaan kesällä hyppäämään 110 cm ja Suokkien Este-SM. Koulussa aloitetaan treenaaminen kunnolla ja harjoitus- ja seuratasolla startataan Helppo A -luokissa. Aluetasolla haetaan yli 63% tuloksia Helppo B luokista ja loppukaudesta mahdollisesti helpoimmista Helppo A luokista."
No, niinkun sanoin, aika paljon jäi saavuttamatta, mutta paljon myös saavutettiin. Kenttäkilpailukausi päästiin aloittamaan suunnitellusti Niinisalosta, mutta tämän jälkeen hevonen tuli kipeäksi ja ensimmäisen avoimen Helpon startti päästiin tekemään vasta heinäkuussa Niinisalossa Ypäjän toukokuun kisojen sijaan. Esteillä ei myöskään sairastelujen takia mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja meinasi este-SM jäädä kvaalien puutteessa hyppäämättä. Kisaviikoilla starttasin ensimmäisen 110 cm radan, mutta tämän jälkeen taas sairasteltiin. Koulupuolella taas meillä jäi debytoimatta myös se Helppo A, koska jouduin viikonloppuna edessä olevat koulukilpailut perumaan tikkien takia. Nyt ainakin tietää että tavoitteita voidaan vielä pitää ensi kaudelle ja mitä sitä tietää mitä harjoituskausi tuo tullessaan! Nyt tarkempaan katsaukseen:

Maalis- huhtikuu

Tampereen aluekilpailuiden tulosaldoa -13

Maaliskuussa avasimme kilpailukautemme osallistumalla Tampereen aluekilpailuihin. Hyppäsimme siellä 90 cm ja 100 cm hyvin sijoituksin, ollen isossa porukassa sijoilla 5. ja 6. Tämä tiesi vain hyvää kauden aloitusta ja innoissani jäi odottamaan mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Maaliskuussa aloimme käymään myös aktiivisemmin Artsin valmennuksissa, jonka takia lähti isompien esteiden kanssa sujumaan harppauksin. Tampereen jälkeen hypättiin Ypäjällä, mutta nämä kisat taas ei mennyt aivan odotusten mukaan ja otettiin sitten kuskin hätiköimisen takia perusradan viimeinen mukaan. Pyryllä oli tässä vaiheessa ihmeellinen katapultti vaihe päällä ja välillä alkoi kuskin epäröimään kyydissä!

Touko-kesäkuu

Kaverini hevosen Piksun kanssa seurakisoissa -13 © Kimmo Karvinen / http://kimmon.galleria.fi

Toukokuussa pääsimme avaamaan kenttäkautemme Niinisalossa. Samalla starttasimme toisen kansallisen kenttäluokan, joka oli tällä kertaa Suomenhevosten Helppo, joka on siis kouluosuudeltaan Helppo A, esteet 95 cm ja maasto-osuus tutustumisluokan tasoa. Debytoimme ensimmäisen Helppo A -luokamme saaden hippasen päälle 58%. Tulosluettelossa emme häikäisseet, mutta fiilis oli kyllä Niinisalon kisojen jälkeen hyvä. Hyvällä fiiliksellä ei pitkälle lennetty, kun Pyry jäi sairaslomalle mystisen ontumisen takia (joka monta kuukautta myöhemmin paljastui täysin vääränmallisen satulan aiheuttamaksi kiputilaksi). Kaverini lainasi minulle kilttinä aivan järjettömän suloista Piksu-herraa ja tämän ison ruunan kanssa kävimmekin seurakilpailuissa ja starttasin yhden kenttästartin heinäkuussa. 

Kesäkuussa hevoset muuttivat myös takaisin kotiin ja pääsivät kesälaitumille. Koska Pyry oli ollut melkein koko toukokuun sairaslomalla, starttasimme Kisaviikoilla tutustumisluokan ja debytoimme ensimmäisen 110 cm luokan. Vaikkei menestystä kisaviikoilla saatukkaan, kaksi asiaa vahvistettiin: 90 cm luokat olivat meillä taaksejäänyttä kuten myös tutustumisluokka. Täältä tullaan luokkanostot! Kesäkuussa Piksu tuli myös muutamaksi viikoksi lainaan kun menin sillä heinäkuussa Niinisaloon kenttäkisoihin. Hienot ja opettavaiset kaksi viikkoa oli tuon ison ruunan kanssa!

Heinäkuu

Niinisalo -13, kansallinen helppo

Heinäkuussa blogi kärsi hieman hiljaisuudesta. Kävin päivittämässä nopeasti vain Niinisalosta että debytoimme ensimmäisen avoimen helpon luokkamme. Fiilis oli aivan mahtava kun pääsimme lauantaina läpi sunnuntain maasto-osuudelle! Kun illalla kävelimme rataa, itseä jopa hieman kauhistutti! Esteet olivat todella erilaisia verrattuna esimerkiksi tutustumisluokan esteisiin, oli jo tehtäviä ja ajatusta vaativia mutkia. Sunnuntaina tehtiin kuitenkin mahtava puhdas maasto ja olin ikionnellinen. Starttasin näissä kisoissa myös Piksulla, mutta ne eivät menneet mainittavasti ja emme päässeet edes koulurataa hyväksytysti läpi. Maasto-osuudelle kuitenkin pääsin ison ruunankin kanssa, mutta muuten emme menestystä näistäkään kisoista saaneet.

Heinäkuussa lähdimme myös katsomaan Pyryn omistajaa Johannaa Iisalmeen ja samalla osallistuimme Lapinlahden kenttäkilpailuihin. Kyseessä oli meidän ensimmäinen pitkä kilpailu, mikä tarkoitti siis sitä, että kilpailu käytiin kolmipäiväisenä: ensimmäisenä oli koulupäivä, sitten tuli maasto-osuus ja sunnuntaina kilpailtiin rataesteillä. Oli todella hienoa käydä ensinnäkin tapaamassa omistajaa, aivan mielettömän ihana ihminen, ja toiseksi oli loistavaa testata pitkää kilpailua. Pyry teki tasaisen varmaa suoritusta, mutta sunnuntaina näkyi jo hieman väsymystä ja puomit tulivat mukaan. Lapinlahdella huomasin myös ettei Pyry ollut aivan oma itsensä ja taas jäätiin sairaslomalle: tällä kertaa keuhkotulehduksen takia.

Elo-syyskuu

Suomenratsujen kuninkaalliset -13 // Suomenhevosten mestaruus

Elokuussa tein yhden suurimmista päätöksistä tällä kaudella kun jätin kahdet kenttäkilpailut välistä. Pyry ei ollut aivan oma itsensä ja valmennuksissa otettiin todella paljon kieltoja jo pienemmillekin esteille. Jätin suosiolla Keravan kenttäkilpailut ja Kangasalan mestaruudet välistä ja treenattiin rataesteitä tähdäten suomenhevosten estemestaruuksiin. Lähdettiin melko pienellä treenimäärällä näin isoon kilpailuun mukaan, mutta tulos oli sitäkin yllättävämpi! Oltiin ensimmäisessä osakilpailussa 5.sijalla ja toisena päivänä päästiin myös toiselle kierrokselle joka oli jo 120 cm! Pyry oli läpi mestaruuskilpailun todella mahtava ratsastaa ja pronssi mitalikin oli vain yhden puomin päässä! Lopulta olimme kokonaiskilpailussa sijalla viisi, mikä ei todellakaan näin ensikertalaisella ole mielestäni huono saavatus. Tämä kilpailu valoi taas uskoa meihin ja tuntui että vielä me täältä noustaan.

Taisin kuitenkin nuolaista ennen kuin tipahti. Tämän jälkeen lähdettiin niin hirveään mahalaskuun että näin jälkikäteen oikein mietityttää miten me voitiin tehdä mestaruuksissa noin hieno suoritus. Aluemestaruudet oli meidän osalta täysi fiasko, lähdin itse kilpailuihin ehkä liian "takki auki" ja Pyry ei ollut enää yhtään niin mukava ratsastaa. Taas huomasi että ei ollut tuota perusratsastusta tullut tarpeeksi ratsastettua. Sairastuin myös todella pahaan angiinaan ja tämän takia viimeiset kenttäkilpailut Niinisalossa jäivät meiltä myös käymättä..

Loppukausi

Kotimäen alue-estekilpailut -13

Loppukaudesta tiputin luokan ensin alas takaisin 90 cm, mutta vaikka tämä menikin todella hyvin, isommassa luokassa alkoi taas ongelmat. Tässä vaiheessa lopetimme virallisesti kisakautemme, jäi ratsastamaan enemmän koulua ja kävin hakemassa itseluottamusta Artsin valmennuksesta. Extempore päätin osallistua salon alue-estekilpailuihin missä saimme 110 cm luokasta hylätyn kun tein totaalisen jäätymisen viimeiselle esteelle. Tämän jälkeen olen panostanut enemmän valmennuksiin ja kouluratsastukseen ja nyt tuntuu että olemme jo pikkuhiljaa pääsemässä takaisin siihen mikä kadotettiin SRK jälkeen. 

Minun ja Pyryn kausi on nyt virallisesti purkissa. Käymme varmasti lähitallien pienissä koulu- ja estekisoissa, mutta pääasiassa katsomme jo seuraavaa kautta. Pyry tekee kuitenkin vielä tärkeää työtä, olemalla Jannille kisahevosena tasomestaruuksissa joita minä itseasiassa sponsoroin! Odotan jo innolla ensimmäisiä sponsorointeja ja toivottavasti kaikki tulevat pitämään niin ruusukkeista kun muustakin :) Ensi vuodentavoitteista on sitten tulossa omaan postausta, maltatteko odottaa? ;)

Miten teidän kilpailukautenne meni?
huomatkaa että tekstin seassa on myös linkkejä!

13. marraskuuta 2013

Treeniä kohti tasomestaruuksia!

Janni ja mr PP treenailemassa 12. marraskuuta

Koska nyt on tosiaan se tilanne etten uskalla riskeerata enää seuraavia hehkutuksen aiheita, yritän pitää matalaa profiilia ja olla rasittamatta tikkejä päässäni. Peruin siis niin estevalmennuksen kuin koulukisat ja eiliset hyppelöt siirsin Jannin estetunniksi. Eihän tasomestaruuksiinkaan ole enää paljon aikaa, joten oli ehkä ihan hyvä ottaa tähän väliin muutamat hypyt! Emme raahanneet mitään mieletöntä määrää esteitä ja minäkin lopulta kannoin puomeja kielloista huolimatta - ja kaduin syvästi jälkeen päin kun kipu oli aivan järjetön! - kun lopulta saimme muutaman hassun tehtävän maneesiin.

Yksi porttieste, kaareva linja ja kolmoissarja saivat tällä kertaa kelvata meille. Halusin kuitenkin hieman tehdä haastavempiakin tehtäviä, viimeksi kuin hyppääminen oli lähinnä "este siellä, este täällä" -mentaliteetilla. Pyryn hyppytauko näkyi selkeästi ylimääräisenä intona, mutta pitää kehaista miten hyvin tällä kertaa meni! Pikku hiljaa paremmin ja tällä kertaa Pyry oli tosi skarppi ja terävä läpi tunnin. Radan jälkeen tultiin muutama yksityiskohta vielä tarkemmin ja sen jälkeen lopetettiin siihen. Hienoa hienoa!


Koska en halua avata itse tunnista enempää, haluan puhua siitä miten jokaisen kannattaisi joskus olla itse siellä keskellä ja katsoa miten tuo oma hevonen jonkun muun alla liikkuu. Vaikka Janni on vielä minua kokemattomampi ja Pyry hieman käyttää tätä joskus hyödyksi, on hienoa nähdä maasta miten se homma kerta kerralta paranee ja Janni uskaltaa ratsastaa paremmin. Lisäksi näkee tosi paljon miten esimerkiksi Pyryn laukka on parantunut ja miten se hyppää. Eilen oli menoa todellakin ilo seurata, koska hypyt oli teräviä ja 85% onnistui sekä lähestyminen että hyppy. Ihan mahtava fiilis nähdä kehitys molemmissa, ratsastajassa ja hevosessa! Ja vaikka Janni kovin väitti että meidän pienen Pyryn ja hänen shetlanninponin välillä olisi joku kokoero - voitteko uskoa että muka olisi?! - ei mielestäni se näkynyt mitenkään ratsastuksessa!

Huh, tälläistä tällä kertaa! Koska nyt on ratsastuskieltoa vielä muutama päivä, mutta kirjoitusintoa sitäkin enemmän, tulee varmasti kirjoitettua muutamia asia/mielipide/yhteenveto postauksia. Saapi nähdä mitä sitä keksii seuraavaksi kirjoittamaan ;)

12. marraskuuta 2013

Olenko valmis omaan hevoseen?



vai onko siihen lopulta ikinä valmis?

Eilen oli ihanan aurinkoinen päivä. Varustin Pyryn rauhassa ja pistin päähäni vanhan, mutta hyvin palvelleen kotikypäräni. Nousin penkiltä selkään ja lähdettiin tallustamaan hiekkatietä pitkin. Aurinko paistoi ja ilmassa oli kirpakan yön jälkeistä tuntua. Tiet olivat sopivan pehmeät ja hevonen tuntui reippaalta. Oli yksi niistä päivistä joiden vuoksi halusin hevosenomistajaksi.

Milloin on valmis omaan hevoseen? Itse olin 11 vuotias kuin sain ensimmäisen oman hevoseni, Mollan. Olin tasoltani tasokas Helppo Ö ja rakastin maastoilua ja kovaa laukkaamista. Hyppääminen oli kivaa mutta kouluratsastus aika tylsää, koska siinä ei ikinä saanut ruusuketta kisoista. Äitini oli harrastanut hevosia koko ikänsä, joten en ollut yksin vaan minulla oli samaa lajia harrastava vanhempiosapuoli. Tiesin mikä on ähky ja hevoset syövät heinää ja kauraa. Opin hevosenomistajuutta vuosien varrella, en ollut valmistautunut siihen mitenkään.

Moni ajattelee että hevosen omistaakseen pitää tietää kaikki. Voin kuitenkin väittää että harva pystyy sellaiseen täydellisyyteen, suurin osa omistaa hevosen perustietojen ja taitojen perusteella. Käsi sydämellä: kuinka moni on tiennyt hevosenomistajuusaikanaan kaiken mitä vastaan on tullut? Niin, sitähän minäkin.. Joskus klinikallakaan ei siihen mysteeriontumaan löydy syytä.

Pitäisikö hevosenomistajilta alkaa vaatimaan hevosenomistajan ajokorttia? Suomen Ratsastajainliitto järjestestäisi ympäri suomen autokoulun kaltaisia kursseja jossa käsiteltäisiin teoriassa miten hevosten kanssa toimitaan ja käytännössä päästäisiin hieman tunnustelemaan miltä hevonen tuntuu. Lopuksi suoritat megakalliin loppukokeen joka joko hyväksytään tai hylätään. Vai olisiko se sitten sama asia jos vain hevosenhoitajan ammattitutkinto tulisi pakolliseksi kaikille hevosenomistajille?


Hevosen omistaminen parhaimillaan on nauttimista "siitä hetkestä"

Ennen kuin hairahdutaan aivan väärille poluilla (tämän piti olla siis enemmän positiivihenkinen postaus kuin armoton negatiivipläjäys) puhutaan siitä mitä hevosenomistaminen on parhaimmillaan. Parhaimmillaan kauniit säät, tyytyväiset hevoset, onnistumiset, ehkä voitot ja sijoitukset, kehittyminen sekä luottamus ovat niitä hevosenomistajuudessa parhautta. Saat nauttia siitä ihanasta karvakorvasta vieressäsi, se puhaltaa lämmintä ilmaa kasvoillesi tai hamuilee herkästi kädessäsi olevaa porkkanaa. Hyppäätte korkeimman ratanne ikinä ja saatte siitä mainetta ja mammonaa. Kävelet rakastamasi hevosen kanssa lämpimän kesäauringon alla vihreällä pellolla ja unohtaen kaikki huolet ja murheet. Sinä että hevosesi olette rentoja ja yksinkertaisesti: nautitte.

Ettei jouduta pilvilinnoihin ja haaveilla myöskään siitä ongelmattomasta hevosenomistajuudesta, käydään myös siellä onnellisuuden vastapuolella. Pahimmillaan hevosenomistaminen on raskaita päätöksiä, järkyttäviä myrskyjä, tippumisia, epäonnistumisia, kalliita klinikkakäyntejä, vääränlaisia satuloita ja suoritusten mahalaskuja. Ikinä ei voi olla mitään hyvää jos ei hieman pahaakin. Mutta kaikki se paha, siinä missä hyväkin, kasvattaa omaa hevosenomistajuutta, päämääräisesti kohti parempaa omistamista ja ymmärtämistä. 

Se miksi sanon että ikinä ei ole valmis hevosenomistajuuteen, tulee tässä. Seuraavalla pätkällä en halua loukata ketään, haluan vain ilmaista asian joka on joskus kaikkien edessä, jossain muodossa. Kukaan koskaan ei ole valmis luopumaan rakkaasta ystävästään. Kun otat jonkun lemmikin, tässä tapauksessa hevosen, ja pidät sitä omanasi sen vanhenemiseen asti, jossain vaiheessa tulee eteen se mitä et ikinä halua kokea: luopuminen. Kun otat hevosen, teet samalla lupauksen, jolloin lupaat myös luopua siitä oikealla hetkellä. Sairaan hevosen paikka ei ole riutua pikku hiljaa pois, vaan omistajan pitää antaa myös armoa ja päästää rakas ystävä kivuistaan kun aika on. Silloin tiedät olevasi hevosenomistaja ja olleesi valmis omaan hevoseen.


"Missä voi ihminen tässä suuressa maailmassa löytää
jaloutta ilman ylpeyttä, ystävyyttä ilman kateutta tai
kauneutta ilman turhamaisuutta? Siinä missä lihakset
kruunaavat kauneuden ja säyseys hallitsee voimaa.
Hevonen palvelee ilman nöyristelyä, se taistelee ilman
vihamielisyyttä. Ei ole mitään yhtä voimakasta, mitään
vähemmän väkivaltaista, ei ole mitään yhtä valpasta,
mitään kärsivällisempää kuin hevonen."
- Ronald Duncan

Oletko sinä valmis omaan hevoseen?

11. marraskuuta 2013

No ei sen näin pitänyt mennä!!

saanen sanoa auts?

Ihanan aamuratsastuksen jälkeen lähdin suihkun kautta tyytyväisenä Forssan sairaalalle. Minulla piti olla helppo päässä olevan inhottavan, ruman ja särkevän luomen poisto. Sairaslomia ei tule, eikä tikkejä ja työterveys maksaa, ihan "piece of cake" - näin minulle sanottiin. Paikalle saavuin hieman pelokkaana, suurimpana pelkona paljonko joudun menettämään hiuksiani.. Kierrettyäni ympäri päivystyksen kautta kassalle, sain tiliotteen missä minun kerrottiin olevan 27,50 euroa sairaalalle velkaa. Hämmentyneenä kävelin odottamaan huoneen 16 eteen.

Ensin meni viisi minuuttia, sitten kymmenen. Parin kymmenen minuutin päästä kuulin mukavan naishoitajan äänen ja astelin reippaasti sisälle. Ensin lääkäri katsoi, totesi luomen olevan odotettua isompi, käski makaamaan operoitavaksi. Kohta päässäni tuntui vain pieni pisto ja sen jälkeen en tuntenut puolta päästäni ja ymmärsin saaneeni puudutusainetta. Jotain lääkäri mumisi jostain rapsutuksesta mikä ei onnistu ja seuraavaksi juteltiin verisuonten hitsauksesta. Lopuksi kuului langan paksuus ja... voi helvetti tajusin juuri että päässäni oli tikkejä!


27,50 euroa, viisi tikkiä ja kymmenen päivää sairaslomaa;
juuri niin miten ei pitänyt käydä!

Tulossa pian!



Tykkäämällä Hippolasta Facebookissa tiedät ensimmäisenä mitä on tapahtumassa!

10. marraskuuta 2013

Kisamatkalla-Mysteeri ratkennut!

Onnittelut sähköpostiosoitteeseen polkadot@wippies.com


Laatikossa oli 55 ruusuketta!
Kiitos kaikille mukaan osallistujille ja onnea vielä arvonnan voittajalle!
Otan voittajaan vielä henkilökohtaisesti yhteyttä.

9. marraskuuta 2013

Kolmetuhattakuusisataaviisikymmentäkaksi päivää

se on yhtä suuri kuin kymmenen vuotta!

Tänään oli se päivä, mistä olen kanssa jo jonkun aikaa hihkunut. Päivä, jonka nimesin Mollan Kymppibileiksi! Voi kuulostaa jonkun mielestä todella omistuiselta juhlia tälläistä asiaa, mutta yksi etappi on saavutettu ja olen omistanut nyt kymmenen vuotta hevosen. Todella upeat kymmenen vuotta ja todella upeaa oli myös se että melkein kaikki jotka vaadin paikalle pääsivät tulemaan! Kiitos tuhannesti kaikille, olen todella otettu ja fiilis on mahtava!

Meillä valmistelut alkoi paremmin jo eilen, kun äiti aloitti kakun leipomisen. Ensimmäinen pohja meni pilalle, mutta toinen olikin jo täydellinen. Tänään äiti viimeisteli kakkua samalla kun itse laitoin ponia kuvaus kuntoon. Pikku hiljaa vieraita alkoi jo valumaan paikalle ja päästiin kiinnittämään ruusukkeita. Fiilis oli mahtava alusta loppuun ja en voi olla kuin onnellinen tästä miten ihania ihmisiä ympärillä on. Hieno poni, hienot ihmiset, hienot juhlat. 



Kahdeksankymmentäyksi Ruusuketta
Kymmenen Pokaalia
Kuusi Mitalia
Neljä Loimea


Seurakoulumestaruushopea 2004
Seurakoulumestaruushopea 2005
Lounais-suomen kouluaikuismestaruuspronssi 2007
Suomenpienhevosten kenttämestaruushopea 2010
Suomenpienhevosten koulumestaruushopea 2012
Suomenpienhevosten kenttämestaruuskulta 2012
Tasomestaruuskulta Helppo C, Helppo B ja 70 cm 2012


Kiitos.