21. heinäkuuta 2014

Ne surkeat maastoestetreenit

Kun ei toimi ei toimi. Syitäkin voi vain arvailla..


Taas yksi hiukset päästä repivä treenireissu. Itkettää ja harmittaa aina tämmöinen epäonnistuminen. Niinisalossa kun fiilis oli vielä vain ylöspäin! Nyt perhana otan huomiselle estevalmennuksen ja lähdetään molempien heppojen kanssa Hattulaan maastoestetreeneihin 3.8.. Syitäkin tälle nopealle taantumalle voi vain veikkailla ja nekin kuulostavat jonkin asteisilta tekösyiltä!

Lähdettiin siis sunnuntai-illalla treenaamaan vielä keskustaan maastoesteitä. Hokitin paikan päällä molemmat, koska halusin päästä hyppäämään muutamia tulevien ratojen tehtäviä ja ne olivat nurmella. Ihme kyllä tänään hokittaminen oli helpompaa kuin esimerkiksi Niinisalossa. Kun olisi ollut aikaa tapella vaikka hokkien kanssa, ne menivät kun vettä vaan. Kyllä huvitti sekin, kisoissa ei mene ollenkaan ja sitten kun on aikaa, sitten menee niiiin helposti ettei mitään rajaa..

Aloitin kiipeämällä Pyryn selkään. Pyry tuntui jo alku käynneissä ihan ookoolta, muttei kuitenkaan omalta itseltään. Ravissa ja laukassa ei mikään apu ollut läpi, laukka oli löysää ja etumatalaa. Ajattelin että kyllä se siitä skarpistuu, mutta ei, ei se skarpistunut. Ensimmäiset verkkahypyt vielä meni ihan ookoo, mutta heti kun oli "isompi" este, löi jarrut kiinni. Ja se oli ihan sellaista "en mää tänään viitti, ei kiinnosta" testailua. Teki tämän kaks kertaa ja kun komensin meni sitten kyllä kaikki. Mutta millä tyylillä?! Yhtään ei ollut hevosella yritystä vaan joutui oikeasti pusertamaan sitä kokoajan eteen, eteen ja eteen ja jalalla, jalalla.. Niinisalossa oli skarppi ja terävä ja nyt todellakin ihan sen vastakohta. Joka esteelle joutui tuomaan sen juureen kun ei yhtään ollut lähdemässä lentäen. Kaksi hyppyä taisi hiekkakentällä onnistua. Nurmella yksi (jota ei videoitu) helpon tehtävä meni superhyvin ja Pyry vaikutti hieman omalta itseltään, mutta vedelläkin pikkutukit oli niin löysää ja laiskaa hyppyä etten viitsinyt edes lähteä enempää yrittämään. 


Eipä ole kaunista katsottavaa ja itseä harmittaa niin pirusti Niinisalon hyvän tunteen jälkeen tämä äärimmäinen pohjanoteeraus. Niksulassa Pyry oli niin hyvän tuntuinen, tuli sellainen varma ja hyvä olo. Nyt joutui kokoajan ratsastaan eteen kun laukka ei pyörinyt ja ei vaan noussut. Mikään muu ei ole Niinisalon jälkeen muuttunut kun se, että ne ovat päivät sisällä ja yöt ulkona. Sen verran huonoksi kuitenkin muuttunut koko olemus että ei taida tuokaan järjestely herra herkälle hepalle sopia.. Ennen kisoja ja valmennuksia on siis pakko olla yöt sisällä ja ne hetket kun pystyy niin pihalla. Ei oikein nuku päivisin ja tuntuu olevan vähän väsynyt.

Toinen mikä vaikuttaa takuulla on se, että en päässyt tekemään perinteistä koulutreeniä ennen hyppäämistä. Olen nyt ottanut sellaisen tavoitteen että ennen hyppypäivää (rataesteitä tai maastoesteitä) on koulutreeni, jolloin Pyry (kuin Allikin) on ollut järjestäin parempi hypätä kun on jumpattu ja avut saatu läpi. Lauantaina ei kentälle kuitenkaan saanut mennä (ja siis sain tämän tietoon kun sinne pääsin + vetoauto oli jo lähtenyt pois käytöstä enkä päässyt keskustaankaan) joten lauantai meni maastossa. Huomasi jo silloin että Pyry oli oikealle jäykkä ja olisi tosissaan tarvinnut kunnon jumpat. Ajattelin kuitenkin että kyllä se siitä taas vertyy. Ja surkeasti menikin sitten hypyt..

Koska en vain yksinkertaisesti löytänyt Pyryn kanssa mitään muuta syytä kuin väsymys ja koulutreenin puute, toivotaan tosissaan että nämä korjaamalla herrakin taas virkistyy ja skarpistuu entiselleen. Itkuhan siellä selässä taas tuli (meikäläinen poraa nykyään kanssa joka asiasta, ihme asenne!) ja harmitti kun itse en pystynyt ratsastamaan sitä paremmin. Oma keskittyminen on silloin paljon vaikeampaa kun hevonen on ihan laama ja sitä joutuu puskemaan ja pyytämään tekemään edes pari hyvää hyppyä. Voihan kehveli..

Ajattelin sitten että hyppään Allin selkään, se on varmasti edes hieman varmempi tapaus, kun on kisoissa ja treeneissä osoittanut olevansa kohtuu helppo ja kiva. Ravissa ja laukassa oli tammakin ihan OK, mutta siinäkin huomasin pientä väsymystä ja haluttomuutta suorittaa. Kaikista parhaiten nämä näkyi järjettömänä vastusteluna laukanvaihdoissa. Se ei ole pitkiin aikoihin potkinut noin laukkaa vaihtaessa ja se saikin minut hieman varovaiseksi. Laukka olisi saanut läpi treenin polkea paremmin, eli tassut oli tämänkin hepan kanssa hieman liikaa kiinni maassa. Ajatus kun pitäisi oikeasti olla enemmän eteen kuin taakse. Ja tietty sitten heti ekoissa hypyissä tämä kostautui, huonoon paikkaan esteelle tamma hyppäsi sivuun esteeiltä ja taas maistelin hiekkaa.

Oon nyt tänä vuonna tippunut selästä yli 5 kertaa (!!!) ja tätä ennen tippunut viimeks vuonna 2012! Mikähän siinä on, ettei tänä vuonna ollenkaan meinaa selässä pysyä.. Hetken makailin hiekassa ja kattelin tamman naamavärkkiä ja pohdin että tuleekohan tästäkään mitään. Uudestaan hyppäsin selkään, otin saman esteen ja pienen puolikaaren hyvällä onnistumisprosentilla. Sen jälkeen piti tulla linja, mutta ei, ei suostunut hyppään laavua eikä taloa. Tukkikasa meni kuitenkin jo helposti ja epäröimättä. Videolle ei sitten tullut kaikkia hyppyjä, lopulta mentiin sitten talo yksittäisenä ja ei taaskaan niin tyylikkäästi, mutta ainakin yli!

Tämän jälkeen kierrettiin tuttarin tehtäviä. Ihan huippu hienosti meni porras-este ja siitä kulma - mitkä on videolla - ja sen jälkeen jatkoin vielä kaksi tukkia. Ensimmäiselle isommalle risutukille yritti ohi, mutta koska oli sivuista niin puinen ja oksainen (siis oli "polulla" ja ei päässyt väistämään ohi), hyppäsi sen sitten kunnialla yli. Viimeinen este liideltiin taas tavalliseen Alli tyyliin todella  taitavasti! Tämän jälkeen käytiin vielä pellolla tekemässä yksi mökki-mökki sarja ja kuivahauta. Tuo pelto on tosiaan sellaista todella epätasaista, joten olin itse vähän turhan varovainen ja tultiin hiljaa, mutta hienosti heppa nekin selvitti. Loppuun yksi harjakatto vielä toisella pellolla ja siihen oli sitten hyvä lopettaa, ihan ookoo fiiliksiin.



Huoh. Sitä todella toivoo että nämä johtui ihan niistä mitä aijemmin selitin; ei koulutreeniä ja päivät ja yöt väärinpäin. Nyt jos pääsisin tamman kanssa estevalmennukseen olisi tosi huippua, Pyrystä en tiedä otanko, kun tuntuu niin väsyneeltä ja huonolta. Ei siitä maastoilustakaan treenin kannalta ole mitään hyötyä ja toivotaan että päästäisiin sen kanssa taas nopeasti takaisin hyvään vireeseen. Tiedä sitten mitä teen jos "arjen palauttaminenkaan" ei auta.. Ehkä sitten taas tutkitaan ja hutkitaan!

18. heinäkuuta 2014

Väärin treenattu

Pohdintaa hevosen kanssa treenaamisesta


Istun päivän jälkeen mustaan ooppeliin. Taas yksi työviikko takana, 60 tuntia aktiivista - ja välillä ei niin aktiivista -  työntekoa. Kello on puoli seitsemän kun starttaan nokan kohti tallia. Siellä odottaa yksi kirjava tamma liikuntaa. 
Porukoilla syön nopeasti leivän ja lasagnea, päivän ensimmäisen aterian. Jään hetkeksi istumaan lattialle ja Milla-koira tunkee jalkojen viereen makaamaan. Rapsuttelen sitä tovin ja se miltein torkahtaa syliin. Vilkaisen kelloa ja totean että nyt on liikuttava tai kello tulee aivan liian paljon. Nousen ja vaihdan tallivaatteet ja siirryn talliin. 
Tallissa vastassa on kolme ihanaa hevostani. Kaikki nostavat kummissaan pään. Äiti on ottanut ne sisälle ennen töihin lähtöä, suojaan kuumuudelta ja ötököiltä. Rapsutan vuorotellen kaikkia ja lörpötän niitä näitä, mitä juttuja kenellekin. Viimein olen saanut kierroksen päätökseen ja harjaan uhriksi joutuneen hevosen, tässä tapauksessa kirjavan kaunokaisen. Suojitan sen vappuväreissä olevilla kotisuojilla ja siirryn hakemaan varusteita. 
Seison satulahuoneessa ja katson pohtien suitsia. Mietin mitä teen. Mietin mitä jaksan. Kaappasen maastosuitset käteen ja jätän satulan huoneeseen. Pistän tammalle suitsen päähän, omaa kupuani suojaan kypärällä ja lopuksi säärystän koipeni saappailla. Astelen tallista ja hyppään jakkaralta selkään. Tamma ei ole moksiskaan. 
Ensin kävellään, sitten ravataan. Lopulta uskaltaudun laukkaamaan. Hymy noisee huulille kun tamma laukkaa korvat hörössä pehmeällä peltotiellä. Voin itse vain nauttia tamman sulavista liikkeistä, tuntea kuinka se jokaisella solullaan nauttii. Niin kuin minäkin. Ojasta lentoon lähtenyt lintu saa tamman säpsähtämään, mutta se ei lähde karkuun vaan sekunninosan jälkeen jatkaa matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siirrän käyntiin ja käännän pienelle metsäpolulle. Sen tamma tuntee hyvin ja käveleekin koko polun reippaasti kotiin asti, kuskin vain hengittäessä raikasta kesäillan ilmaa ja nauttien.


Mitä on hevosen kanssa treenaaminen? Tarkka viikko-ohjelma ja siihen sulatettuna yksi vapaapäivä? Tai ei mieluusti vapata ollenkaan? 7 kertaa viikossa neljän seinän sisällä? 5 kertaa viikossa ilman satulaa metsässä? Päämäärätöntä pyörimistä kentällä? Puomin ylitys? Siinä vasta teille kysymys!

Itse aloin jälleen tänään pohtimaan sitä mitä treenaaminen minulle meinaa. Itse olen joka toinen viikko töissä niin, etten pääse tallille ollenkaan. Hyvässä lykyssä ja voimissa koitan viikolla käydä ratsastamassa yhden hevosen ja perjantaista sunnuntaihin pyrin liikuttamaan ainakin molemmat kisoissa käyvät. Tai siis miksen silloin pysytyisi. Joka toinen viikko yritän treenata aktiivisemmin. Tehdään sitten enemmän kunnollista treeniä, kohotetaan tai ylläpidetään kuntoa, jumppaillaan enempi, mennään valmennukseen jos sellaisia sattuu päivälle osumaan.

Olen sitä mieltä, että on niin monta tapaa treenata kun on treenaajaakin. Toiset ovat sitä mieltä että perusratsastusta pitäisi tehdä suurinosa aika viikosta. Sen ohelle sitten voidaan ripotella vuoroin perään niin maastoa, jumppaa kuin esteitä. Ja tietenkan mahdolliset vapaat! Toiset liputtavat monipuolisuuden mukaan; joka päivälle jotain uutta, juoksutusta, ilman satulaa, maastossa, maastakäsin, kunnon koulutreeniä, esteitä, kavaletteja.. Mitä sitä ikinä kaikkea onkaan. Yhtään kenenkään treenamista väheksymättä, mielestäni kaikki treenaavat juuri niin kuin oman hevosen tarpeillensa parhaaksi näkee! Tässäkin tapauksessa toiset tykkää toisesta ja toiset toisesta!

Miten meidän hevoset sitten treenaavat? Monipuolisimman treenin saa ehdottomasti Molla. Vaikkei tamma enää kisamielessä treenaa, sillä on takuulla tallin monipuolisimmat muskelit! Maastohumputtelun, pieneten esteiden ylitysten ja Sennin satunnaisten (ja muidenkin tietty) koulurääkkien ohella tamma käy vähintään kerran viikossa kärryilemässä. Tämä on aivan ehdottoman hyvää treeniä kokonaisvaltaisesti, lihakset kasvavat huomaamatta!

Kilpailevat puolestaan käyvät aktiivisesti maastossa. Viikkoina kun en itse ole paikalla, liikunnan hoitaa äiti kera tallityttöjen. Eihän niiden maastot ole sellaisia niinkään kuntoa kasvattavia, mutta se on todellista mielenvireys jumppaa. Hepat ja kuskit saavat hengittää raikasta ilmaa; satoi tai paistoi. Viikkoina kun itse olen paikalla pyrin keskittymään enemmän siihen treenipuoleen. Käydään muutaman kerran kentällä jumppaamassa ja perusapuja läpi. Hyvänä viikkona saatetaan ehtiä keskustaan hyppäämään. Maastossa treenataan intervalleja ja kestävyyttä.


Onhan tällä epä-systemaattisella treenaamisella hintansakin. Kehittyminen ei ole yhtä nopeaa ja välillä kisoihin tuntuu että lähden treenaamatta. Viikon saatan olla pois satulasta, sitten yhden päivän ehdin killumaan kyydissä ja taas mennään. Silti tuntuu siltä että tänä vuonna monia paloja on positiivisessakin asiassa loksahdellut kohdalleen. Tuntuu että kaikki sujuu ehkä sittenkin.

Onko siis hevonen väärin treenattu? Voiko joku sanoa että jos et käytä treenisuunnitelmaa X, sinut on tuhoon tuomittu, etkä tule ikinä pärjäämään? Useamman kerran olen pohtinut olenko pilannut hevoseni sillä että ne käyvät paljon maastossa. Ne ovat kentälläkin pirteämpiä, pelkäävät vähemmän (tai no, Pyry pelkää joka tapauksessa) yllättäviä tilanteita ja esteillä ne ovat innosta piukeina ja jaloistaan tarkkoja. Silti epäilen, että jos nyt viikon putkeen treenaisin kentällä hiki hatussa, pilaisin tämän kaiken. Johtuisiko se omasta päästäni vai hevosen, se jää arvoitukseksi.

Mitä mieltä sinä olet?
Voiko hevosta treenata fiiliksellä vai pitääkö menestyäkseen olla tarkempi suunnitelma?

17. heinäkuuta 2014

Kokonaan eroon jännityksestä?

Vai olisiko päivän sana positiivinen jännitys?


"On uskallettava rämpiä ja riskeerata, jotta voisi päästä eteenpäin. Muuten juuttuu lähtökuoppiin."

Pitkään olen jo päässänikin pyörittänyt ajatusta siitä mitä jännittäminen on. Pitkään oma itsevarmuus oli todella alhaalla ja jännittäminen oli enemmän ahdistusta. Tällä hetkellä olen niin ristiriitaisella olotilalla jännittämisen suhteen. Huonosti menneiden kisojen jälkeen valtava pettymys kasvatti kysymyksen: pitäisikö minun ahdistua tai jännittää?

Minä rakastan kilpailuita sen tilanteen takia. Mielestäni on ihanaa juuri se jännittäminen. Perhosia vatsassa, hieman polvia heikottaa, syke nousee. Todella jännittävässä kisassa tuntuu ettei muista hengittää. Onko tuo jännittäminen sitten pahasta?

Jännittäminen on tunnetila, jota varmasti jokainen kilpaileva kokee. Ja kun tänään autossa istuessani radio Suomipopilta alkoi haastattelu (en kuollaksenikaan muista ketä haastateltiin, mikä on sääli!), missä mies henkilö kertoi esiintyjälle aiheutuvasta paineesta. Hän oli itse työskennellyt viestinnän ammattilaisena ties kuinka monta kymmentä vuotta ja kertoi edelleen jännittävänsä. Kädet tärisevät, kylmä hiki nousee iholle, vähintään syke nousee. Jännittäminen kuuluu esiintymiseen ja kilpailemiseen. Paras lausahdus mitä hän sanoi oli:

"Jännittäminen kertoo siitä, että homma tulee suoraan sydämestä"

Jännittäminen on siis luonnollista ja jollain tavalla myös toivottavaa. Kilpailuun - kuin myös ratsastukseen yleensä - kuuluu paljon tunteita; menestyksen iloja kuin myös pettymyksen surua. Niin kuin jännittämistäkin. Ne suuret onnistumisen ilot lyövät läpi jopa niistä pettymyksen kyynelistä. Positiivinen pieni jännitys, takaa lopulta täydellisen flown. Kun seuraavan kerran katson isoa trippeliä pienellä pakokauhulla, muutan sen ahdistuneisuuden enemmän positiiviseksi jännitykseksi. Olen valmis suoritukseen ja aijon selvitä siitä - vaikka jalat makaroonina!

parhaimmat saavutukseni olen saanut radoilla missä olen jännittänyt enemmän kuin ikinä

Jännitätkö sinä?
Entä auttaako jännistys sinua parempiin suorituksiin?

14. heinäkuuta 2014

Superhepat Niinisalon kenttäkilpailuissa

mutta se ei aina riitä, tekemiseen tarvitaan myös ratsastaja..

Kaikista postauksen kuvista suuri kiitos Pilvi Vähämäki ja Anniina Gullans!

Mulla on kyllä uskomattoman hienot hevoset, kerta kaikkiaan! Vaikka Niinisalon kisat ei meidän osalta onnistuneet, voin silti olla ylpeä omista murusista. Oma v*tutus on on edelleen aivan järjetön. Haluaisin vain luovuttaa, mutta toisaalta haluan potkia itseäni persiille, sillä tiedän että tämä oli jo aivan uskomattoman hyvää settiä ilman että tarvitsisi yhtään hävetä. Vaikkei siis tulosluettelo imartele, ei yhtään..

Perjantaina lähdettiin tällä kertaa ihan hyvissä ajoin. Äiti ei päässyt lähtemään mukaan, mutta vakiokalusteena Pilvi oli mukana ja hevosenhoitajaksi värväytyi Aliisa. Matka taittui sujuvasti, hepat käyttäytyi siivosti - jos nyt heinäpaalien tuhoamista ei lasketa - ja perillä oltiin niin hyvissä ajoin ettei tiedetty miten päin olisi pitänyt olla! Hepat saivat jäädä tyytyväisenä talliin, letitin Allin valmiiksi ja katsottiin että hevosilla on mukavat olot. Sen jälkeen toivotettiin hyvät yöt ja lähdettiin asuntoautolle mässyttämään, mitä muutakaan kuin, herkkuja.

Lauantai puolestaan oli niin sekava päivä, että päätin kertoa hevonen kerrallaan. Minullahan meni startit niin että ensin oli Pyryn koulu, sitten Allin koulu 14.30 kun samaan aikaan 14.15 alkoi Pyryn esteet. Hokittaessa meinasi tulla - tulikin - itku kun Pyry sitten riehui ja tuntui etten ehdi millään 15.45 mennessä esteille. Allin esteet olivat sitten klo 16-18 välillä. Mutta nyt tarkempiin selostuksiin hevoskohtaisesti! Molemmat hevoset tuotiin tällä kertaa traikulla kisa-alueelle kun Pyry on ihan mahdoton välillä pitää kun kaveri lähtee pois..

Pyry starttasi koulukokeeseen siis noin puoli kahdentoista aikaan. Varustaessa Pyry oli yllättävän rauhallinen ja me kaikki olimme ihan äimän käkenä, miten se noin tyyni on. No, selkään nousun ja pitkän kävelyn jälkeen se kaikki rauhallisuus kirjaimellisesti hävisi ja tilalle tuli aivan mahdoton kuumuva versio. Koitin verkassa kaikki keinoni, tein paljon väistöjä, siirtymisiä, vastalaukkaa, keskilaukka.. Väsyttämällä ei toiminut, ei myöskään pitkillä välikävelyillä. 

Jossain vaiheessa tein vain itselleni selväksi että en voi enää muutakaan tehdä. Tavoite oli saada edes kevään huippuprosentteja (54 ja vähän päälle.. ups) paremmat ja ratsastaa vain rennosti hevosen hermoilusta välittämättä. Kokoajan kädessä tunsin kuinka se mupelsi hermostuneena kuolainta ja aina kun pysäytti se ei malttanut sekunttiakaan edes harkita seisomista. Laukassa ei ollut rytmiä ja ravi oli kiireistä. Siitä sitten rakentamaan Helppo A rataa!

Hengissä selvittiin! Mutta ei se rata kaunis ollut.. Alun raviohjelma oli tuolla jännittyneellä hevosella jo ihan hyvä. Kaikki meni ihan ookoo hyvin kunnes tuli pysähdys - peruutus. Ai kauhistus se tuli kädelle ihan hulluna ja kiskoi kun viimistä päivää kättä vastaan vaikka yritin vaan rentona pitää koko kättä. Käynti osuus oli välissä taas ihan ookoo. Seuraava kauhistus oli koko laukkaosuus! Oi herranen aika, keskilaukoissa se kaatui täysin sisäjalan päälle ja hyvä ettei aidan yli hypännyt.. Siltä ainakin tuntui.. En saanut sitä ratsastettua keskilaukka - harjoituslaukka siirtymisessä yhtään jaloilla, joten molempiin suuntiin se romahti raviin ja toisessa kierroksessa nosti vastalaukan. Hävetti kyllä kun radan lopetti, huh, mitä räpellystä!

kivasti kuljettiin jo verkassa!  kuva (+ alemmat kaksi) © Anniina Gullans







Ainakin tavoite saavutettiin, sillä kouluradalta meille irtosi 59,79%! Vielä kun se kulkisi niin rennosti kun kotona niin ai että.. Prosentteja satelisi ja paljon ;) Tämän jälkeen Alli kävi kouluradalla, mutta koska skippaamme sen, hypätään suoraan Pyryn esteosuuteen. Pyry oli tosi vireällä päällä ja meitä oli Helpossa luokassa esteet menemättä enää minä ja hyvä ystäväni Henna. Verkassa Pyry oli hieno, vähän hyppäsi puomeissa kiinni, mutta oli selvästi innoissaan ja fiilis radalle lähtiessä oli hyvä. Nurmiverkassa tehtiin se yksi hyppy yritys ja Pyry otti puomin mukaan. Se oli varmaan hyvä herätys sillä radalla..

Pyry oli uskomaton! Se kuunteli jokaista apua, ratsastin sen hyvin esteille, se oli rohkea ja meni korvat hörössä. Mitä voisi edes toivoa enää? Aivan uskomattoman hienosti tuli ensimmäisen kahden askeleen sarjan, toin hieman pienesti sisään, mutta venytti upeasti okserin yli ja yhteenkään puomiin ei ollut lähelläkään kiinni. Minulle oli radan kammotus aivan järjettömän leveä trippeli, mutta kuin pupujussi, herra siitäkin loikkasi yli! Sitten enää kolme estettä ja.. virhearvio. Radan toinen sarja, yhden askeleen väli, pysty-okseri. Näen paikan vähän kauas, mutta Pyry tuntuu hyvältä, ratsastan paikkaan Pyry on lähdössä, mutta viime hetkellä päättääkin tikata pienen askeleen. Rehellisesti tekee homman loppuun ja hyppää pystyn sekaan ja vielä takajalatkin yli. Ennen kun huomaankaan istun maassa. Nurmella, en satulassa. Ennen kun pilli viheltää nousee ensimmäinen ajatus: ei tämä ole mahdollista.

Kolme vuotta. Kolme yhteistä kenttäkautta. Kertaakaan ei ole ollut tilannetta etten olisi maastoon päässyt Pyryn kanssa. Nousen ylös ja ensin iskee epäusko. Onko tää ihan todellista? Sitten järjetön vitutus. Voiko mulle oikeesti käydä näin? Kaikki kyselee sattuko. Ei sattunut, mutta vituttaa. Sitten harmittaa. Pettymyksen karvaat kyyneleet pyrkii silmiin. En osaa tehdä mitään, oon ihan turta ja en tajua mitään. Yritän soittaa äidille, mutta unohdan et se on töissä. Hakkaan päätä mäntyyn, kaverit yrittää lohduttaa. Tätä se on, tällästä käy aina välillä. Ei, ei käy, tää on ihan mahdotonta! Itkusta ei meinaa tulla loppua. Ambulanssihenkilökunta käy kyselemässä sattuko. Mutta ei, muuta kun henkisesti.

Yritin autolla jo hieman rauhottua. Huomasin että olin lyönyt pääni, se särki aika julmetusti ja kävin myöhemmin hakemassa ambulanssista särkylääkettä. Pyryn uudet suitset meni rikki rytäkässä ja itse en tiennyt miten olisin suhtautunut. Kun lopulta äiti soitti taas tuli itku. Niin paljon harmitti. Niin upeesti se meni ja sitten yksi virhe taas. Yksi typerä virhe jonka tajusi heti kun sen oli tehnyt..





kaikki ylläolevat kuvat © Anniina Gullans





Katoin tuhat kertaa ton videon. Ja mua sattuu tosissaan sydämestä miten pienestä se oli kiinni. Jos oisin vaan pysynyt suunnitelmassa, pystyille ei koskaan isosti sisään. Jotenkin huokasin jo helpostuksesta, pahimmat oli jo takana. Pyry oli niin hämmentynyt koko sen tapahtuman ajan. Herra kun hyppäsi niin järjettömän hienosti..!

Pahimman pettymyksen laannuttua kävin maksamassa itselleni ratamaksun että pääsen hyppäämään radan. Sunnuntaina kisojen jälkeen ihana Lotta kiipesi Lehmän selkään ja tuli tukihevoseksi. Eli kulki tarpeeksi reippaasti että näki kaikki esteet, jolloin pystyin hyppäämään radan ratana enkä pelkkinä osina. Pyry oli sunnuntainakin aivan huippu. Unohdin radalla laittaan kypäräkameran päälle ja muistin sen vasta 3. esteen aikana. 1-3 esteet menivät super hienosti. Kakkoselle hieman lähelle, mutta rohkeasti. Sitten alkoikin jo melkein video. Kaikki meni super hyvin aina haudalle asti. Mökki-hauta jäi hieman lyhyeksi, joten minun olisi pitänyt tajuta istua rauhassa alas ja odottaa kuudetta askelta. Olin lähettämässä Pyryä kuolemanhyppyyn viidennellä ja hevonen teki täysin oikein kieltäessään. Tässä vaiheessa itse vähän luovutin, peli oli menetetty.

Yli mentiin taas seuraavalla kerralla ja seuraavalle ratsastin tosi tarkasti. Sen jälkeen taas olin ihan "tää on ihan helppo este". Ja kilometrin päästä näki ettei se hyppää jos kuski heittää ohjat pois ja pohkeet irti. Seuraava kielto tuli taas kulmalle mihin en edes ratsastanut vaan annoin sen valua vain mitään ajattelematta kohti. Viimeinen moka tuli viimiselle (ensin kun oltiin suoritettu aivan mielettömän hienosti vesi ja sen jälkeinen tehtävä! mikä super mies!) kun tein samalla tavalla kun rataesteillä. Koitin lähettää kaukaa mutta jätin sen viimeistelemättä. Hevonen oli aivan super ja se sai paljon - ulkopuolisiltakin! - kehuja.

Jo sen lisäksi että minua harmitti se ettei yleensäkään päästy maastoon, minua harmitti harjoitusradalla tekemäni aivan tyhmät virheet. Kun tiedän itsekin mitä teen väärin, miksei vaan tee asioita toisin? Niin, olisihan se liian helppoa. Jäin niin ristiriitaisiin tunnelmiin, jollain tasolla tekisi mieli vain heittää hanskat naulaan ja todeta ettei tule mitään. Mutta vielä sitäkin enemmän sisällä kumpuaa kova tahto tehdä asiat vielä paremmin. Kun jotenkin syvällä sisälläni tiedän että pystyn siihen. Voin antaa vielä kaikkeni ja auttaa hevosta ilman että se joutuu minua pelastelemaan. Tiedän että pystyn siihen.


Entäpäs meidän Lehmä? Neitihän siis pääsi nyt vihdoin debytoimaan kenttäkilpailuissa ja osasin jännittää tätä aivan huisisti! Tamma käyttäytyi koko lauantain aivan järjettömän hyvin. Sen kanssa oli helppo olla niin maasta käsin kuin selästä. Ihan Pyryn vastakohta. Kouluosuuden verkassa olin kuitenkin ihan hukassa. Ihan kuin olisin ensimmäisen kerran noussut hepan selkään, en osannut yhtään ratsastaa sitä ja en tiennyt miten sen verryttelisin parhaiten. Tamma oli ihan ihmeellinen ja sekin vain positiivisessa mielessä. Se meni kokoajan korvat höröllä, kuunteli jokaista epämääräistä apuani ja ei edes kiukutellut ihan sentin päästä kiitävistä kanssakilpailijoista! 

Ou mai, mikä rata.. Jännitin ihan hulluna tamman rataa ja ratsastus oli sen mukaista. Mitään en uskaltanut vaatia, en edes itseäni istumaan kunnolla. Rumaa kenotusta ja hevonen pitkänä kun nälkävuosi. Ilman isoja rikkoja, hieman muutamia hakuammuntoja, rata läpi ja hienosti toisesta kouluradasta ikinä 62,22%! Liikkeistä tamma oli saanut jopa 7! Papereissa yksi harmittava 5 kun keskiravi meni alussa rikki, muuten paperi oli tasaisesti 6 ja muutaman iloisen seiskan peittämä. Hieno hieno tamma, vaikka kuski parhaansa mukaan yritti tuhota tamman kaikki hienous yritykset ;)

kaksi ensimmäistä  © Anniina Gullans








Voin kun olin tammasta ylpeä! Hokittaminen meni tamman kanssa superhelposti ja esteillekin lähdettiin hyvällä fiiliksellä. En tehnyt pitkää verkkaa ja ilmoittauduinkin heti jonoon kun olin hetken laukannut. Hypyt olivat verkassa ihan ookoo, ensimmäisen kerran okserille se otti kiellon, mutta kun ratsastin toisen kerran paremmin hyppy oli jo parempi. Aina kun tein ylimääräisen pidätteen, sen mitä ei missään nimessä saanut tehdä, se tuli ihan juureen. Argh, on niin vaikea ratsastaa tuo tamma, täysin erilainen kun Pyry!

Nurmiverkassa otin kerran taas pystyn. Tämä oli ensimmäinen kerta Allin kanssa nurmella hypätessä, mutta en uskonut sen tuottavan mitään ongelmia. Radan puolestaan ratsastin taas ääri huonosti, argh! Ykköselle heti tein pidätteen, mitä ei tehdä ja siitä tuli puomi. 2-4 tuli lähelle, sarja tultiin tosi tyylikkäällä askeleella. Vitoselle hirveä hätä, mutta kolme vikaa meni sintään kelvollisesti. Eli kun 8 esteestä kolme onnistuu edes kohtuullisesti voimme olla tyytyväisiä, eikös? 





kaikki kuvat © Anniina Gullans


En osaa vielä yhtään analysoida sen tarkemmin tamman kanssa menemistä, tämä kaikki on meille vielä niin uutta ja ihmeellistä. Lehmä selvisi kuitenkin ensimmäisestä päivästä kenttäkilpailuissaan aivan järjettömän hyvin ja miinuspisteitä oltiin saatu taakaksemme vain -60,67! Melkein päästin alittamaan maaginen 60 raja, muttei ihan vielä..

Sunnuntaina Allin startti oli vasta iltapäivällä, joten ehdittiin hyvin siivota matkailuauto ja talli ennen kuin laitettiin taas hepat koppiin ja startattiin kisapaikalle. Hetken odottelun jälkeen pistettiin Alli kuntoon ja hienolta näytti uusissa liloissa kamoissa. Olisin halunnut tosissani keltaisen, mutta sitä oli todella vaikea jo löytää, ja satuin löytämään ihanat lilat putsit, joten.. Värimme oli sinetöity!

Alli oli sunnuntainakin aivan järjettömän kiva ja järkevä. Verkassa mukavan reipas muttei kiukkunen ja kaikki hypyt onnistui hyvin. Mitä sitä sen enemmän analysoimaan, ei muuta kun radalle! Hih, oli muuten jännät paikat kun enää kolmekymmentä sekunttia Lehmän viralliseen kenttäuran alkuun.. Ja sinne ampaistiin lähtömerkki saatuamme. Ensimmäiselle ei saatu rytmiä, mutta sitten alkoi sujumaan. Tamma meni super tasaisesti ja hyvin eteenpäin. Sianselkä linjan jälkeen meinasin ratsastaa puskaan joten tuli tuollainen pieni mutka matkaan, mutta seuraava este hypättiin taas niiin ilmavasti ja hyvin. Tynnyreitä ei edes katsottu, saatika renkaita vaikka kuski mokasikin lähestymisen. Alashyppy rauhassa ja sitten hieman tamma kävi kuumana ja otettiin pieni voltti. Siitä sitten sujuvasti maaliin! Ajassa ja virheittä, hieno tamma!





Huh, että tuli pitkä postaus, toivottavasti jaksatte lukea! Lehmän osuus on vähän rennompaa, en vielä osaa sen kanssa olla niin analyyttinen ja kun tamma oli vielä niin kertakaikkisen hieno! Seuraavat kenttäkisat meillä onkin sitten kotikentällä, 17.8. kun Pyry starttaa avoimen helpon ja Lehmälle osui tutustumisluokka! Jännityksellä odotamme miten meidän käy ;) Huh, postausta kirjoittaessa jotenkin muutenkin fiilis parani. Tuntui että sai purhaa Pyryn tapahtumien ajatuksia ja tunteita ja nyt on taas uutta puhtia ja vauhtia kohti uusia tuulia!


Toivottavasti jaksoit lukea!
Nyt tällä fiiliksellä taas nokka ylös ja eteenpäin..

12. heinäkuuta 2014

Niinisalo: Lauantai välitulokset

Ensin tuli vitutus, sitten itku. Lopulta se vain meni ohi ja suunta eteenpäin!


Koulukoe 59,79%, -60,315
Estekoe hyl
Väliaikatulos hylätty estekokeessa

Edit rataesteiden hylkäys tuli kun tipuin kyydistä seitsemännellä esteellä. sitä ennen ei ole aikoihin noin hyvin rataa hypätyy.. kiesus sentään!


Koulukoe 62,22%, -56,67
Estekoe 4vp
Väliaikatulos -60,67

ps. löydettiin Lehmän identtinen kaksonen!