2. lokakuuta 2017

Millaista on omistaa multitalentti?

Aijon aloittaa tämänkin postauksen niillä samoilla sanoilla. Elämässä on niin paljon suuria muutoksia tapahtumassa, etten tiedä miten saisin kaikki asiat kerrottua blogissa. Nyt näyttää jo siltä että tässä alkaisi olla suunta johonkin päin ja voisin alkaa jo harkitsemaan hengityksen tasamista. Mutta vielä ei olla varmoilla vesillä joten kerrotakoon myöhemmin mitä on meneillään!

Ajattelin että jostain on tämäkin blogi taas jatkettava ja koska vähiten on tullut kirjoitettua meidän miniponista niin kerrotakoot siitä. Ennen kuin heinäkuu vaihtui elokuuksi ja kesän vihreys syksyksi, Miina kävi Ypäjällä järjestetyssä PONY 2017 näyttelyssä. Pakko myöntää että päivä ei ollut parhaamme, vauhti oli nollassa ja esiintyminen melkoisen hankalaa. Tuntui myös poni olevan jossain kasvupyrähdyksessä ja kaulakin järjettömän lihaksettoman olonen. Saatiin huonoin arvostelumme ikinä ja II palkinnon. Siihen oli tällä kertaa tyytyminen ja poni sai palata siitä takaisin laitumelle kasvamaan sekä korkeutta että leveyttä. Ja onhan tässä tullut jo aikahyvin poniin kehitystä, alkaa tuo etupääkin tulemaan esille. Mutta pikku hiljaa hyvä tulee!




Leimaton kuva Tiina Tarvainen, loput Mirella Ruotsalainen, kiitos!

Ja kun pikkuponeihin päästiin niin täytyyhän tässä antaa pieni kaistale myös muille esitettäville joita minulla oli näyttelyissä. Ensimmäisenä päivänä minä esitin todella suloisen vuotiaan russorin, joka palkittiin hienosti II palkinnolla ja oli luokkansa kolmas. Mutta tällä reissulla kyllä sydämeni vei ehdottomasti toinen esittämäni shetlanninponi, aivan minimaalinen mutta niiiiin suurella egolla varustettu Lankinen (Johnny of Langen)! Tämä aivan suloinen kirjava komistus mennä ravasi itsensä hienosti 3. sijalle I palkinnolla! Oli suuuri ilo esittää tätä ja onneksi saan vielä tänä vuonna kaksi kertaa tarttua tämän poniorin näyttelynaruun!





Lankisen kuvat kuvannut Mirella Ruotsalainen, kiitos!

Mutta se niistä näyttelyistä ja muista poneista. Palatkaamme Miinaan ja sen multitalenttisuuteen. Miina palasi siis näyttelyiden jälkeen kesälaitumelle missä saivatkin viettää aikaa aina kunnes elokuus vaihtui syyskuuksi. Silloin saatiin vihdoista viimein tarha valmiiksi ja hevoset pääsivät muuttamaan kotiin. Luojan kiitos oli melkoisen sateetonta tuo aika, sillä voin sanoa että olisi jokseenkin ärsyttänyt tarhaprojektin viivästyminen jos vettä olisi tullut jokapäivä kaatamalla!

Kuudes päivä syyskuuta Petra istahti ensimmäistä kertaa ponin rattaille. Ja se muuten oli menoa. Joo, myönnän että sillä on ollut aina hyvä ravi, mutta että en ajatellut sitä ikinä raviradoille. Seuraavana päivänä kuitenkin löysin itseni Mollan rattailta raviradalta ja Miinan Petran kanssa koppiksilla vierestä. Sen jälkeen tilanne etenikin niin nopeasti, että Miinalle oli kirjoitettu kahden viikon treenisuunnitelma, sovittu kaksi hiittiä, saatu ponikuski hommattua ja ilmoitettu ensimmäisiin raveihinsa. Ja herran jumala, vain kahden viikon päähän tästä aloituksesta! Hieman kunnianhimoista sanoisinko?

Ensimmäinen hiitti ajettuun 12. syyskuuta. Jo aikaisemminkin blogissa seikkaillut Janni lainasi varusteitaan ja ponikilpakärryjä ja ajoi sillä ensimmäisen virallisen hiitin. Matka taittui hienosti ja "vauhtitonnin" kilometriajaksi kellotettiin 3 minuuttia tasan. Melko hyvä suoritus näin ensikertalaiselle hiitiltä!



Niille jotka ei ole poniraviurheiluun tutustunut niin tehdään tälläinen simppeli pikkunippelitieto paketti. Eli shetlanninponit, ravipuolella A-ponit, juoksevat pääasiallisesti tasoitusajoissa, joissa niiden ennätys määrää lähtöpaikan. Myös ryhmäajoja on A-poneille, mutta yleensä ne ovat "suurkilpailustartteja" mm Ponikuninkuudet, SM tai Minivaltikat, mitä näitä nyt onkaan. ME-tulosta hallitsee tällä hetkellä Golda Apache, joka on maailman ainoa shetlanninponi tällä hetkellä, joka on juossut alle 2 minuutin tuloksen (1.59,3). Sarjoja on nykyään aika hyvin, mutta on myös todella laajalla kirjolla olevia sarjoja, mikä vaikeuttaa tälläisten aloittelevien ponien tulemista lajin pariin (= ennätys pitäisi olla alussa jotain 3.15,0 - 3.20,0 välissä jotta pääsisi lähes aina paalulta tai läheltä paalua ja osallistumaan noin 3 minuutin sarjoihin ilman, että joutuu laittamaan ponin äärirajoille). Hiiirvittävän hankala selittää, mutta todella mielenkiintoista käytännössä!

Joka tapauksessa. Seuraavan kerran Miina pääsi hiittaamaan saman viikon sunnuntaina, jolloin saatiin sillä raveissa ajava kuski, Kalle Väre, ajamaan. Varustukseen lisättiin aikasempaan hiittiin verrattuna kokolaput ja kiristettiin hieman sekkiä (tosin tämä löystettiin takaisin, koska oli rennompi hieman löysemmällä sekillä). Kalle ajoi ponilla valtavan hyvin ja vaikka kellotettiin hitaampia kierrosaikoja, poni näytti kerrassaan hyvältä. Jäätiin siis hyvällä mielellä odottelemaan seuraavan viikon raveja ja samalla tilailtiin - varusteurheilijoina - kaikki tarvittavat varusteet, eli turkoosit silatyyny, lätsä, timanttirintaremmi ja otsapanta!


Vielä viimeisenä viimeistelynä 22.9. Miina käytiin kengittämässä niin, että se sai etujalkoihinsa rautakengät. Viimeistelytreenit sujuivat hyvin, poni pestiin ja jännityksenä soikeena odotettiin lauantaita. Miina oli tosiaan ilmoitettu Ypäjän paikallisraveihin melko kovaan sarjaan (2.52,0 ja hitaammat, paalulta lähtivät ennätyksellä 3.10,0 ja siitä aina jokaista 3 sek parempi ennätys lisäsi takamatkaa 20m) mikä tarkoitti sitä että Miina pääsi paalulta lähtemään, mutta normaalisti tälläiset aloittelevat ponit aloittavat jostain 3 minuutin sarjoista (paalulta lähtevät 3.20,0 joskus joku 4,00,0 aikaiset!). Ei siis odotukset olleet mitenkään kovin korkeat, vaan lähinnä oli tarkoitus käydä katsomassa miten juoksu kulkee, hakea sieltä kohtalainen ennätys ja suunnata katsee pikemminkin 8.10. Forssan raveihin missä oli Miinalle hyvä startti tiedossa.

Noniin. Mutta nyt kun ollaan sekoitettu teidän päätänne tarpeeksi sarjoilla ja epäselvillä selityksillä päästään itse ravipäivään. Lauantaina Miinan startti oli klo 12.45, joten olimme hyvissä ajoin hieman jälkeen 11 aikaan paikalla, sillä Kalle halusi verkata Miinan noin tuntia ennen starttia. Kalle hoisi ilmoittautumisen äitin kanssa ja me laitettiin sillä välin Miina kuntoon. Lainassa oli siis kaikki Kallen omat varusteet, sillä eihän tässä nyt ole mitään varusteita kahdessa viikossa ehtinyt hommaamaan. Hieman oltiin siinä vaiheessa aikataulua myöhässä kun eläinlääkäri kävi vielä tunnistamassa Miinan ja ennen starttia lämmityksen jälkeen se piti vielä käydä mittaamassa (oli muuten täydelliset 103 cm korkea!).

Lämmittelystä Kalle sanoi että se oli hieman hitaan oloinen (tosin kun tarkisti GPStimerista niin ihan mukavaa vauhtia olivat verkassa menneet), että joutui kokoajan vähän ajamaan. Epäiltiin että oli hieman kavereiden puutteesta johtuvaa, mutta illalla kotona huomattiin että kiimahan sillä oli, siitä siis varmasti johtui tuo pieni haluttomuuskin. Lämmityksen jälkeen purettiin vielä varusteet ja se pääsi loimien alla vielä koppiin hengailemaan. Aivan lähdön näppäimillä Petra ja Kalle ottivat ponin valjaisiin ja Kalle hyppäsi kärryille ja ajelivat esittelyyn. Viime hetken ohjeet olivat tosiaan että saa ajaa voitosta (jos ei ole mitään ylimaallisen kovaa ponia mukana) mutta pitää tehdä mahdollisimman huono ennätys. Eli kunhan pysyy porukan perässä niin ollaan tyytyväisiä!



Katsokaa nyt kuinka söpö se on noissa sen uusissa turkooseissa varusteissaan!

Esittelyn aikaan kaiutin rämähti soimaan sillain että koko ponilauma hyppäsi melkein takasuoralle. Paitsi Miina, se ei tainnut edes korvaansa lotkauttaa, heh. Siitä sitten lähdettiin volttaamaan ja voi kamala. Voin sanoa että siinä vaiheessa jännitti. Miten edes voi jännittää koska eihän nyt tuollaisen ponin raviura ole niin iso juttu että sitä pitäisi edes jännittää! Lähtö uusittiin kaksi kertaa ja olin  ihan varma, että kohta ei poni lähde enää ollenkaan vaan jää jäkittämään ympyrälle. Mutta aina se vaan hienosti lähti voltilta!
Ja sinne ne sitten vilisi. Koska Ypäjällä rata on tosi hankala seurata oltiin täysin kuulutusten varassa. Numero kaksi, eli meidän Miina veti keulassa hienosti ja meidän kaikkien sydämet hakkasi tuhatta ja sataa. Sitten havaittiin liikettä viimeisessä kaarteessa ja... se oli meidän Miina! Sieltä se paineli hienolla ravilla pian jo etusuoralla, mutta kaverit olivat vaan jääneet kauas taakse. Kalle vilkaisi vielä etusuoralla taakseen, himmasi sen jälkeen hölkälle ja sieltä ne hölkkäsivät ykkösenä maaliin! Ykkösenä?! Meidän Miina joka ei kaksi viikkoa sitten tiennyt olevansa raviponi. (edit. Ja ettette kuvittele että se voitti vain paalupaikkansa takia, niin seuraavassa A-ponilähdössä 120m pakilta lähtenyt poni voitti koko lähdön, eli ei ole pelkästään siitä lähtöpaikasta kyse, myös siitä että menihän se Miina ensimmäisen starttinsa melko reippaasti). Ennätykseksi Miinalle kellotettiin huikeat 3.01,9!




Miinan palkintotili siis aukesi sen tienaamalla 50€ ja voittamalla hienon pinkin loimen! Ohjastajan suurin huoli oli se, että nyt tultiin liian kovaa maaliin. Tottahan se olikin, sillä kaulaa seuraaviin oli liki ainakin 50m. Lisäksi se sai niin hyvän ennätyksen että joduimme jättämään Forssan ravit väliin, sillä siellä olisi ollut joko järjetön pakki (120m) tai sitten liian kova sarja (2.42,0 ja hitaammat, paalulta 2.55,0). Kumpikaan näistä ei houkuttanut, vaan mennään mielummin Jyväskylään 27.9. hieman helpompaan sarjaan 20m pakilta (tai paalulta, en muista kummin se oli). Joka tapauksessa, niin se Miina vaan aloitti raviuransa aivan huikealla voitolla! Tästä on aivan uskomattoman hyvä jatkaa ja katsoa mihin tämä oikein johtaa! Täältä tullaan Golda Apachen ME tulos, täältä tullaan!

HYVÄ MEIDÄN TIIMI! Valmentaja Petra Koivulahti, itse voittaja poni ja ohjastaja Kalle Väre

6. elokuuta 2017

Koulureenejä

Nyt kuin kuninkuusravit tältä vuodelta on taas ohi - Onnea kestosuosikilleni Köppiselle ravikuninkuudesta! - ja päästiin vihdoin laskeutumaan kotiin, ajattelin että voisin niitä kauan lupailemiani Pyry & Petra kuvia laittaa esille. Joten pidelkää hatuistanne nyt mennään;
 



Pyryn treenit onkin sujunut aikalailla suunnitelmien mukaan. Kun nyt saatiin se vihdoin kuntoon, on noudatettu melko tiukkaa treeniohjelmaa. Ensimmäinen viikko menikin täysin suunnitelmien mukaan, mutta nyt tällä (viime viikolla) tuli muutama huti kun menoja oli enemmän kuin aikaa. Mestaruuksiin on kuitenkin enää vain muutama viikko aikaa, joten koitetaan treenata se fiksusti hyvään vireeseen ilman että prässätään sitä liikaa ja sillä saadaan siltä se positiivininen puhti loppumaan. Sitä kun herralla riittää tällä hetkellä, vaikka maha tuo kesäinen niin kovin iso onkin..




Viime kerralla kun hölkkäilin tiukassa etunojassa kentällä muistan sanoneeni että tuntui vähän vinolta suuntaan jos toiseen. Saatiin sitä ratsastuksen aikana hieman korjailtua ja tällä kerralla kujn Petra meni, ei ollut edes niin paljon tietoa vinoudesta. Ja sama hyvä meno jatkuikin aina seuraavaan treenikertaan asti, sillä tuntui että mentiin vaan harppauksella eteenpäin.

Olen ehkä siinä vähän huono ratsastaja että yritän vähän viimeiseenkin asti auttaa hevosta. Siinä missä olisi hyvä että hevonen korjaa vähän itse itseään, enkä vain itse tukisi ja turvaisi selustaa. Niinpä sitä menee aina treeneissä aikaa siihen että pääsee itse sellaiseen moodiin ettei kokoajan vaan auta jos hevosella on hankalaa, vaan antaa sen myös itse korjata ja tehdä ratkaisuja. Ei ole aina helppoa ei tuo ratsastus!

Siitä huolimatta viimeisin koulutreeni kerta oli jo liki sen tuntuista että joskus voisi sitä kouluratsastustakin oppia. Saatiin tehtyä sekä minulle että hevoselle vähän haastavampia juttuja kun samalla vähän leikiteltiin ja tehtiin kivoja juttuja. Tällä viikolla koitetaan saada se kaksi koulutreenikertaa ja niistä sitten vähän tarkempaa analyysiä! Nyt loppuun loput hienot kuvat. Kyllä ne ovat hienoja, vai mitä sanotte?




3. elokuuta 2017

Ei hyvästi vaan Näkemiin



Nuku pikkuinen rauhassa,
ikiuneen tietäen,
kiitän ajasta yhteisestä,
koskaan sinua unohda en.

Kiitos siitä lyhyestä ajasta jonka sain viettää kanssasi,
kulkea vaikeatkin ajat rinnallasi.
Kiitos kauniista muistoista jotka jätit jälkeesi.
Nyt en osaa muuta, kuin itkeä perääsi.

Kiitos öistä, päivistä, kaikesta.
Ajoista helpoista ja vaikeista.
Kiitos, kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään, 
mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaa millaista se on, kun rakkaimpansa menettää.

Lepää rauhassa
Sissi
31.01.2017 - 03.08.2017



Surun ja murheen keskellä olen myös onnellinen. Onnellinen siitä, ettei puolivuotiaan pennun tarvitse enää kärsiä kivuista, vaan se saa nyt riehua vapaasti. Kukaan ei enää kiellä syömästä kenkiä ja tuhoamasta tuhansittain hevosten harjoja. 

Muistan kun Sissi muutti porukoille ja olin ehdottomasti sitä mieltä että minä en sitten sitä yöpissatuksia tee. Mutta toisin kävi. Monet yöt nukuin sohvalla pieni kainaloon mahtuva 8 viikkoinen pentu rinnan päällä. Siinä se nukkua tuhisi onnellisena. Itse en varmasti nukkunut silmäystäkään koska asento oli äärettömän epämukava. Mutta mitä ei pennun takia tekisi.

Viikko sitten Sissin suusta löydettiin patti. Se oli syönyt hieman huonosti, joten kuskattiin se eläinlääkäriin ja sieltä kuvaamaan Saloon. Tulokset tulivat viikon päästä, Sissi oli siihen mennessä jo syönyt päivän kipulääkettä koska se oli selkeästi kipeä. Patti oli pahanlaatuinen kasvain ja sen leikkaaminen oli sekä järjettömän kallista, toipuminen erittäin pitkä ja ennuste epävarma. Oli myös todella suuri todennäköisyys että patti uusii ja aiheuttaa uudestaan kipua.

Ei ollut siis epäselvää mikä on meidän ratkaisumme. Jokainen meidän perheestä tiesi, että on vain yksi oikea ratkaisu, sillä emme halunneet että rakas pentu joutuu kärsimään kivuista meidän itsekkyytemme takia. Tänään ammulla klo 8 meidän luottoeläinlääkärimme tuli antamaan Sissille viimeisen piikin. Aluksi ajattelin etten mene porukoille ollenkaan, etten halua olla näkemässä kun minulle rakas lemmikki lopetetaan. Se oli liian epäreilua, julmaa, absurdia. Alle vuotias, elämäniloinen ja kaikille niin rakas pentu!

Huonosti nukutun yön jälkeen tiesin kuitenkin että haluan mennä. Me kaikki tiedettiin, että tämä oli oikea ratkaisu ja halusin olla paikalla. Olinhan Sissin virallinen purulelu ja käsissäni on varmasti ikuiset jäljet tuon pienen termiitin naskalihampaista. Kun elänlääkäri saapui, Sissi aloitti puolustamaan aivan hirmuisesti reviiriään, joten otin sen kunnon haliotteeseen että Jalli sai sille nukutusaineen. Sen jälkeen Jalli poistui ja istuimme Sissin kanssa keittiön lattialla. Siihen se nukahti. Minun syliini, kuten se nukahti 8 viikkoisena pentuna. Nukkua tuhisi ja kuorsasi. Varmasti näki hyvää unta siitä kuinka puraisi Eläinlääkäri Jallia takapuolesta.

Kymmenen minuutin kuluttua Sissi nukkui syvää rauhallista unta. Toisen kymmenen minuutin aikana tunsin kädelläni kuinka se viimeisen kerran hengitti. Rakas pieni Sissi. Viimeiseen asti se oli minun pieni sylikoira.


En sano hyvästi, sanon Näkemiin

31. heinäkuuta 2017

Herkku ja päivä Vakavasti Otettavana EsteHevosena

Viime viikon tiistaina Herkun treenisuunnitelmaan sopi erinomaisesti pieni retki lähitallille Somerolle missä käytiin hyppäämässä niinkin huikea luokka kuin ristikot. Viime ratsastuskerta oli ollut parin viikon takainen hyppykerta, mutta lahjattomat treenaa, eikö se niin mene? Mukaan saatiin kunnon kannattajalauma ja matkaan päästiin lähtemään hyvissä ajoin.


Koska oltiin ihan hyvässä ajassa perilläkin, saatiin rauhassa käydä maksamassa ja sen jälkeen otettiin Herkku alas. Se on kuitenkin vähän möykkä aina aluksi niin haluttiin että se saa hetken kävellä ennen kuin hyppään selkään. Kun sekä Herkules että minä oli varustettuna, hyppäsin orin kyytiin ja kävelin hetken vielä pihalla ennen maneesiin ja verryttelyyn menoa. Oikeastaan sinne menin vasta kun siellä oli vain kaksi pientä poniratsastajaa, sillä en viitsinyt mennä aiheuttamaan turhaa häslinkiä jos herra onkin mahdottomalla päällä.

Mutta pakko myöntää että eihän se ollut. Toki se hörisee ja joskus huutaa, pysäyttää sitä ei kannata ja haistelemaan tai kovin lähelle vieraan hevosen kanssa tulla, mutta oikeasti se käyttäytyy kyllä todella simppelisti ja keskittyy aina tekemiseen ihan 110%! Heti kun sillä alkoi verkkailemaan maneesissa se ei edes välittänyt ohi vilahtelevista ponista ja niiden kyydissä olevista pienistä lapsista. Toki koitin parhaani mukaan edes välttää minkäänlaisia peräänajo tilanteita, mutta olen kyllä silti kovin ylpeä herrasta!

Verkassa Herkku tuntui myös tosi hyvältä! Se kulki kivasti jalasta eteen kuitenkaan juoksematta ja välillä jopa asettui vaikeampaan suuntaan pirun hyvin! Laukka nousi nätisti ja kaikki verryttelyesteet se hyppäsi kuin olisi tehnyt sitä enemmänkin. Kun olin sen toimintaan niin tyytyväinen niin siirryttiin heti luokan alettua (lähtijänä olin vasta neljäs) pihalle kävelemään.




Herkku oli pihalla hieman hermostuneen oloinen, tai pitäisikö sanoa että innokas. Se on siitä hassu tapaus että se on ennen rataa aina vähän täpinöissään, mutta heti kun tullaan radalta pois se on aivan rento. En mennyt ollenkaan kentän odottelualueelle kävelemään, sillä siellä oli paaaljon pieniä poneja ja lapsia, joten näin parhaaksi mielummin kävellä piha-alueella ja omalla vuorolla suikahtaa suoraan kentälle. Petra hieman avitti ettei orilla tullut mieleenkään sinkaista lähelle poneja ja ei muuta kun suorittamaan!

Ja jälleen kerran Herkules oli super hieno! Se oikein pomppasi noista maahan kaivetuista hieman kohotetuista puomikasoista yli niin kuin se olisi mikäkin ammattilainen! Useamman esteen jälkeen se nosti laukan, mutta se hieman kostautui linjalla, sillä herran vielä hieman pitkä ja säätelemätön laukka ei vain sopinut väliin ja takajalka otti siinä sitten linjan toisen alas. Eipä se menoa haitannut, ratti, jarru ja kaasu toimi niin hyvin tuossa kuuden esteen radalla että en voinut jälleen olla mitään muuta kuin ylpeä pienestä herrasta!






Vaikka ruusuke jäi näistä kisoista saamatta tavoite saavutettiin heittämällä tälläkin kertaa. Herkku käyttäytyi superhienosti niin odotellessa, verkassa kuin radallakin. Lisäksi radan jälkeen se oli niin tyytyväisen olonen ja rauhallinen, että voisi jälleen kuvitella että se tiesi mitä pitää tehdä.. Ensi kertaa taas innolla odottaen, eiköhän siitä tule ihan loistava monitoimihevonen meille!

Laitetaan vielä loppuun muutama sekalainen kuvia reissusta. Kaikista kuvista kiitokset Elsalle jälleen! :) Seuraavaan postaukseen sitten niitä Pyryn ja Petran kivoja koulureeni kuvia ja sitten onkin luvassa PONY näyttelyistä vielä juttua, missä käytiin Miinan kanssa kääntymässä ja esitin samalla muutaman lainaponin! Mutta siihen asti näihin kuviin ja tunnelmiin!


Herkku ja sen fanijoukko!

28. heinäkuuta 2017

Ykkönen palaa reeniin!

On se vaan vakio, että kun kaikki menee pieleen niin se todellakin menee pieleen. Ehdin jo hieman innostumaan bloggaamisesta kunnes viime päivät ovat tuoneet ikäviä uutisia. Mikäs siinä, jonon jatkoksi vaan, tänä vuonna on niitä kuulunut. On aivan kamalaa kun perheen uusin tulokas kävi eläinlääkärissä ja tämän päiväinen eläinklinikka käynti vahvisti vähän pelottavampaan suuntaan asiaa.. Toivotaan tosissamme ettei meidän Sissi-pennulla ole nyt epäiltyä pahanlaatuista kasvainta ja jos niin huono tuuri käykin, niin toivotaan että saamme sen hoidettua. Seuraavalla viikolla ollaan taas viisaampia.


Se niistä huonoista uutisista kuitenkin. Palataan johonkin vähän iloisempaan asiaan, meinaan Pyryyn ja sen reeniin paluuseen. Reilun viikon klinikasta se sai vielä tallustella laitumella ja samalla toivoin ettei se ainakaan lisää kiloja päälleen ottaisi. Sitten lähdettiinkin katsomaan mihin päin sen terveys on lähtenyt ja pakko myöntää että nyt ollaan jo tosi positiivisessa vaiheessa, sillä kaikki ylimääräinen puhaltaminen on jäänyt!

Kaksi päivää Pyry sai ensin kävellä Herkun kärryjen perässä käsihevosena ja käytiinkin molempina päivinä yli puolentoista tunnin kävelymaastot. Tämä tekee muuten hevoselle kun hevoselle hyvää, meillä on Pyry ollut aina vähän matokävelijä ja toisena päivänä huomasi selvästi miten se vähensi sitä minihölkkäilyä kärryjen perässä ja mielummin käveli koko kropan läpi menevää käyntiä. Todella tehokasta reeniä vaikkei hiki virrannutkaan.

Kolmantena päivänä pääsin pitkästä aikaa selkään. Pakko myöntää että ei ole tässä muutamien kuukausien aikana tullut oltua hevosen selässä sitten varmaan edes kymmentä kertaa, joten ratsastushousujen ja saappaiden pukeminen toi ihme kyllä pientä innostusta mukanaan. Ei muuta kun Pyrylle kamat päälle ja kentälle katsomaan miten homma skulaa!




Kentällä ei ollut kuin tarkoitus taivutella ja fiilistellä mikä on se tämän hetkinen fiilis. Ja pakko sanoa että hyvä fiilis oli! Ensimmäiset kaksi minuuttia pystyin keskittymään siihen että istuin edes vähän ryhdikkäämmin, mutta sen jälkeen loput 20 minuuttia olin kuin naantalin aurinko ja mennä könöttelin ympäri kenttää vain hihkuen siitä miten kivaa on kuin hevonen on taas normaali oma itsensä.

Tietenkin tuona pienenä 20 minuuttisella kenttäreissulla huomasin että vasemmalle oli vino sekä hevonen että ratsastaja ja että nappulat oli aivan järjestäen hukassa. Se että Pyry kuitenkin liikkui niin mielellään ja teki kokoajan mitä pyysin sai minut vain niin hyvälle tuulelle ratsastuksesta, että edes kuvia katsoessani ja kauhistellessani herkkujen pöhöttämää kesämahaani, niskatulehduksesta jäykkää niskaa ja entisaikojakin pahempaa könötystä en voinut olla vain hymyilemättä onnesta.





Kun hevonen oli päivän lenkiltä siistitty pois ja olin innosta hihkuen palauttanut sen laitumelle tehtiin Petran kanssa tiukka treenisuunnitelma. Eihän tässä muuten mikään hätä olisikaan, mutta ensimmäisiin mestaruuksiin on aikaa nyt jo alle kuukausi! Kunto ei hevosella petä (kuskilla voikin pettää), mutta massua olisi vähän tarkoitus saada pois ja samalla treenata hieman enemmän tuota koulua, kun se on se meidän heikoin lenkki. Siispä tuumasta toimeen. Tällä viikolla Pyryllä on siis ollut yksi maastopäivä, kaksi koulupäivää, vapaa ja yksi päivä esteitä. Tänään se vielä saa viettää rennon köpöttelypäivän, huomenna käydään laukkaamassa enemmän maastossa ja sunnuntaina se saa taas olla kärryjen perähevosena. Sillä loistavalla suunnitelmalla kohti tulevia kisoja!

Petra ratsasti ensimmäisen koulupäivän Pyryllä maanantaina, mutta sain sieltä niiiin paljon hienoja kuvia, että lupaan julkaista ne ihan erillisessä postauksessa. Tiistaina oltiin Herkun kanssa kisoissa, joten Pyryn kanssa menin niiden jälkeen käymään maastossa laukkalemassa. Keskiviikkona puolestaan oli kauan odotettu hyppypäivä! Sitäkin odotin pienellä jännityksellä kun treenimäärä oli kuitenkin todella vähäinen.. Olin aivan varma, että vähintäänkin ratsastan jokaisen välin niin surkeasti että lopulta vain itken..



Niin vaan ne kaikki pelot ja jännitykset oli turhia! Vaikka esteet pysyivät metrin alle, voin sanoa olevani ylpeä itsestäni ja hevosestani, sillä kaikki oli just eikä melkein kohdallaan. Pääasiassa hypättiin jumppasarjaa ja lopuksi yksi minimaalinen 80-100 cm rata. Radalla kaikki meni juuri niin nappiin kuin voisi, sillä jokaisen esteen osaisin ratkaista. Jos ratsastin linjan ensimmäiselle pienen hypyn, ratkaisin sen rauhalliseen kuuteen laukkaan mielummin kuin olisin yrittänyt sen sillä normaalilla viiden välillä. Hevonen oli hieman hidas jalalle (välillä tuntui että se paksu ihrakerros sen mahan ympärillä ei ihan tavoittanut Pikku-Jennalta lainassa olleita kannuksia) mutta kuitenkin se oli samalla niin hyvin ratsastettavissa, ettei yksikään paikka tai kaarre ollut oppikirjamallia huonompi.





Sanotaan siis että jälleen tämän ratsastuksen jälkeen sai poistua kotiin hymyssä suin. Edes jälkeenpäin kuvia katsellessa ei itselle tullut yhtään huono fiilis. Tuli jopa vähän sellainen olo ettei nyt ihan toivotonkaan ole vaikka varmasti tauon tuomaa haparointia kouluratsastuksen osalta onkin. Ainakin eilisestä koulutreenistä jäi vähän epätoivoinen olo, ei sen takia että hevonen olisi ollut huono, mutta tuntui että ratsastaja oli niin tunari ja selkään ei oikein edes ne hyvät hetket antaneet mitään loistofiilistä. Ehkä se vain johtui niin hyvin menneestä estehyppelöstä!

 Mutta ei siitä sen enempää! Nyt pitää taas rientää seuraaviin koitoksiin. Koitan päästä tekemään seuraavan postauksen taas pika pikaa. Siihen asti, kuulumisiin!