27. marraskuuta 2015

Pienen pieni grafiikkainnostus!

Aina tasaisin väliajoin innostun tekemään kaikkea kivaa koodailusta kuvankäsittelyyn ja taas on se hetki. Myönnettäkööt, että tämän kiireen keskellä ei ehkä moisia kannattaisi niinkään tehdä, mutta minkä sille innostukselle voi. Niinpä voisin pistää pienen grafiikkapajan pystyyn!

Teen oikeastaan kaikenlaisia muokkauksia. Voin tehdä pelkästään bannerin blogiin tai muokkailla koko ulkoasun. Koska aika on rahaa, joudun valitettavasti ottamaan pienen korvauksen. Kerro siis ohjeita antaessasi osallistutko pelkästään tähän pieneen grafiikkaskabaan joka nyt julkaistaan vai onko kiinnostusta myös "maksulliseen" versioon. Polkuhintaanhan nämäkin lähtevät, sillä teen tätä vain ja ainoastaan huvin ja urheilun vuoksi.

Teen niin sanotusta "vapaalla kädellä" kuin myös tarkemmillakin ohjeilla. Suurin vaikuttava tekijä on inspiraatio, jota tällä hetkellä on paljon. Inspiraatiota auttavat myös laadukkaat ja monipuoliset kuvat. Ja tietenkin jos sinulla on joku oiva idea millaisen halua voi kertoa senkin! Eli kerro ainakin nämä asiat:

Pakolliset 
  •  Blogin nimi (+ mahdolliset muut tekstit)
  •  värimaailma (jos joku väri on ehdoton nou)
  •  kuvat (kerro jos haluat jonkun kuvista ehdottomasti)
  •  blogin osoite
  •  haluatko pelkän bannerin vai ulkoasun muokkauksineen (pientä koodia, sivukuvia, linkkejä kerro mitä haluat)

Lisäksi voit kertoa
  •  millaisista ulkoasuista / bannereista pidät / millaisen haluat / onko suunnitelma

Koska aikaa ei aina ole, pitää tietenkin varautua odottamaan hetken aikaa, mutta sanotaan että parissa viikossa pyrin tekemään tilaukset valmiiksi, jonosta riippuen. Alla näette hieman malliesimerkkejä, mutta nämäkin vain nopeasti arkistoista haettuja. Uusimpana ylin, muut ovat vanhempia. Kuljen melko yksinkertaista linjaa, mutta pyrin tietenkin aina tekemään kuten tilaaja toivoo! 






Banneri (1-2 h työ + fiksaus) - 10 €
Ulkoasu + pieni koodaus (2h -> + fiksaus) - 25 €

Nyt sitten kun tätä intoa tässä piisaa niin laitetaan heti vaikka tuollainen ilmaisnäyte jakoon! Eli koko ulkoasu tilaajan toiveiden mukaan lähtisi arvontaan. Arvonta päättyy jo sunnuntaina 29.11. klo 20. joten siihen asti voi pistää kommenttia. Osallistuaksesi arvontaan riittää laittaa toimiva sähköpostiosoite tähän kommenttikenttään :) Jos haluat tilata itsellesi bannerin tai ulkoasun, pistä viestiä sähköpostiin decnestys@gmail.com. Koska nyt jono on tyhjä, on mahdollista saada nopeastikin sieltä kokonainen ulkoasu ;)

Heh. Pelkkää arvontaa tämä blogi nyt on ollut, mutta ei tässä ole ihmeellisempää kerrottavaakaan. Mennään nyt sitten tällä eteenpäin! Ei muuta kuin osallistumaan, että pääsen käyttämään inspiraatiotani!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
seuraaviin sähköposteihin kilahti onnittelumeili:
tiiu.tahvanainen@gmail.com, jennnuli85@gmail.com , miiia-95@hotmail.com, idahyvarinen@hotmail.com, vouti.heidi@gmail.com, Weckman.anna@gmail.com

24. marraskuuta 2015

Monta päivää täysin koneetta

Taitaa olla jonkinlainen saavutus sekin. Onhan puhelimella tultu vilkaistua blogia ja facebookkia, mutta koko viime viikonloppuna en avannut ollenkaan tietokonetta, en edes katsoakseni elokuvaa. Enkä vielä maanantainakaan! Kuitenkin, koska vielä olisi yksi jännä kilpailutarjolla, ajattelin että nyt on aika jo avata suu myös blogin puolella.


Viikonloppuna talvi yllätti. Tai ei se minua yllättänyt, mutta tuli. Kerralla. Olin pe-la välisen yön töissä ja voin sanoa että hartiat olivat aivan jumissa. Siihen "ensimmäiseen" talvikeliin kun yhdistettiin kulkupelin erittäin huonot renkaat ja kanssa autoilijat jotka eivät uskaltaneet edetä oli soppa melkein valmiiksi keitetty. Luojalle kiitos selvisin aamuyöstä kotiin ja hetkeksi jopa nukkumaan. Maanantaina meninkin lyömään nyrkkiä pöytään ja vaadin työkaaraan uudet vetopyörät ja nyt kun siihen ne saatiin... Kyllä kelpaa huristella!

Lauantaina heräsin kolmeen herätyskellooni sammuttaen ne kaikki. Soitin heti varttiyli 9 äidille että tulisi hakemaan minut että saisin autoni, että pääsisin Lahteen Playssonin virallisen epäviralliseen tiimikokoontumiseen. Kun äiti ei heti vastannut, mennä nukahdin ja nukuinkin puolituntia joka tarkoitti että olen myöhässä. Pikaisen itsensä kaunistamisen jälkeen kiiruhdettiin hakemaan autoni huollosta ja pääsin matkaan. Myöhässä, mutta pääasiassa kuitenkin ehjänä perillä!

Lauantaina menikin niin pitkään Lahdessa, etten enää kotiin raahautunut. Hepat saivat viettää ansaittua vapaapäivää, sillä seuraava viikko tulisi olemaan aikamoista maneesirumbaa. Kengitys piti olla tällä viikolla,  mutta se on vastas seuraavana ja en jaksa joka päivä vääntää kantahokkeja, joten vieraillaan nyt viikon aikana hieman useammin maneesilla. Mikä on ihan hyvä pieni treeniputki ottaa taas tähän väliin.

Pyry muutaman viikon takaa. Herra päätti tiputtaa kuskin ja lähteä yksin kiertelemään Ypäjää...

Pyry on tosiaan ollut astetta villimpi. Muutama viikonloppu kun raahaudutaan taaksepäin, oltiin kentillä treenaamassa koulua. Kun lopuksi kerättiin kirjaimia pois radalta, Pyry sai hepulikohtauksen ja tulin sieltä kerien alas. Herrahan ei paikalleen jäänyt vaan poistuin pukkilaukalla ensin hiekkalaatikolta, sitten raviradan kautta parkkialueelle. Hetkeksi se katosi näkyvistä ja sitten kuului selkeä "klipeti klop" ja siellähän se urpå laukkaili autotiellä kohti keskustaa. Minne lie hänellä matka, ystävällinen ypäjäläinen oli hänet kuitenkin saanut kiinni ja hölkkäsin sitten hakemaan tätä pöheliä ötökkää.. Tästä sitten päättelin että otettaan vaan jo sitä treenirytmiä takaisin ja katsotaan miltä meno näyttää.

Viime sunnuntaina Pyry sitten pääsikin ottamaan aivan minimaalisia esteitä! Herra ei oikein tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt laittaa jalkansa tai mihin ilmansuuntaan olisi ollut järkevintä lähteä. Ihan super hyvin kuitenkin meni ja olen siihen todella tyytyväinen. Esteiden korkeushan ei noussut missään vaiheessa yli 60 cm. Hauskaa oli ja pitää ottaa uudestaan tuollainen miniestepomppiminen ennen varsinaisia pomppuja! Pyryn kanssahan ollaan Airan istuntaklinikalla nyt tulevana sunnuntaina niin kutsutussa esteryhmässä, joten sinne vain seuraamaan meidän menoa!

Sunnuntaina Alli meni maneesilla koulua. Se on nyt saanut hiekanpoistokuurin ja sillä on myös toinen lääkekuuri alkamassa ja satula pitää vielä katsoa. Pätkittäin meni aivan todella hienosti, mutta heti kun tamma alkoi kuumimaan tuli vähän liiankin rajua vastaanottoa (ei, ei hypitty pystyyn). Maanantaina kun pääsin töistä hipsin heti tallille, söin ja lähdin Allin kanssa maneesille tekemään myös miniestetreeniä. Tälläkään kertaa aivan maksimikorkeus oli 60 cm. Muutama lankkueste ja yksi vesimatollinen ja kavaletteja sekä puomeja. Ja hitsi miten hieno Alli olikaan! Kyllä sen kanssa hyppääminen on vain kivaa. Tosin joku siinä vesimatossa vieläkin on.. Kaikki oli mennyt aivan putkeen ja silti kun lähestyin vesimattoa - kaikki oli kunnossa rytmi, laukka ja paikka - tamma veti yhtäkkiä liinat kiinni. Tulin sitten sellaisella vauhdilla alas ja tietenkin suoraan pääedellä puomien sekaan. Kypärähän siinä rätsähti, mutta kun ei vaihtokypärää mukana ollut, menin loppuajankin sillä. Työvoitto ja kun kerran sen siitä sai yli meni se siitä jatkossakin. Muut erikoisemmat esteet ei tuottaneet mitään ongelmia. Lopetettiin hyvään pätkään missä ratsastettiin minimaalinen rata. huuuurjasti taputuksia tammalle ja vielä hakemaan toinen hevonen maneesille.

Pyry teki eilen maneesilla ainoastaan rennommin. Juoksutin sitä hieman liinassa ja sen jälkeen liinassa puomeja ja muutamaa kavalettia. Ne olisi tänään Allilla kuvioissa. Pyryn kanssa kaikki on vaan niin helppoa, se kuuntelee niin hyvin ohjeita mitä sille antaa! Tämä pieni maneesitehokuuri tekee takuulla hyvää sekä minulle että hevosille! Keskiviikkona tai torstaina mennään sitten kunnolla tuupparoimaan maneesille. Joku päivä on pakko vain vetästä ne kantahokit jalkaan ja lähteä köpöttelemään maastoon ettei ihan maneesihöperöiksi tulla, heh!

Tänään tuli myös 2-vuotta täyteen Allin kanssa. Niin se aika vaan sujuu. Onhan tämä melkoisen kivikkoinen kaksivuotinen ollut, mutta en kyllä hetkeäkään vaihtaisi pois. Sen verran on tullut opittua taas tammalta ja toivottavasti meillä on vielä monta vuotta yhdessä edessä! 

Ja sitten vielä siihen kilpailuun näin lopuksi; Aikaisemmin blogissa esillä ollut istuntaklinikka kilpailu on päättynyt ja laitan vielä tänään voittajalle viestiä! Mutta vielä olisi facebookissa tarjolla tosi hieno mahdollisuus päästä mukaan klinikalle! Meinaan nyt olisi Kisamatkalla-blogin facesivuilla kisa, missä on mahdollisuus voittaa itselleen lippu klinikalle + 15 minuuttia Airan yksityisopetuksessa Alli-tammalla! Ei muuta kun tästä lukemaan enemmän ja osallistumaan mukaan!

Huh. Paljon kaikkea taas pienessä ajassa. Nyt ei muuta kun osallistumaan kisaan ;)

19. marraskuuta 2015

Ei hevosista voi valita

Sain kysymyspostausta tehdessäni kysymyksen (sivuhuomautuksena, kyllä ne kaikki loputkin vastaukset on tulossa) jossa kysyttiin yksinkertainen, mutta täysin mahdotoman vaikea kysymys: kumpi, Alli vai Pyry? Onko siihen edes todellista vastausta?


Kun ostan hevosen, minulla on yksi päämäärä; luotani sen ei tarvitse enää lähteä pois. Haluan rakentaa hevosten kanssa sellaisen ystävyys-luottamussuhteen, että se kestää aina niin pitkälle kuin aika siitä jättää. Toisaalta se on erittäin rankkaa, sillä suurimman tuskan tunteen tuo se kun joutuu jostain niin upeasta kuin parhaasta ystävästään luopumaan. Mutta toisaalta, silloin ollaan saatu viettää yhdessä niin monta vuotta kuin vain meille on suotu. Sen takia kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Jos tulisi sellainen tilanne, että minulla ei olisi enää mitään mahdollisuutta pitää hevosia kotitallissa, tarkoittaisi se sitä että minun hyvin todennäköisesti pitäisi luopua jommasta kummasta hevosesta. Tapauksessa missä "kaikki" meidän hevoset tulisivat harteilleni, tietäisin varmaksi, että Mollan saisin tutuille ylläpitoon missä pystyisin sitä seuraamaan, samoin Miinan. Mutta jos pitää alkaa valitsemaan Pyryn ja Allin välillä, on jo kysymys aivan järjetön. Miten kahdesta niin hienosta voisi toisesta luopua?




Pyry on valehtelematta hienoin suomenhevonen, jonka selässä olen koskaan istunut. On ollut suuri kunnia ja ilo, kun on saanut tälläisen helmen käsiinsä. Kun ruunan kanssa on päässyt sinuiksi, siihen voi luottaa melkeinpä 110%! Olen Pyryn kanssa päässyt aivan järjettömän pitkälle, pisimmälle mitä kenenkään oman tai lainahevosen kanssa ikinä. Tietenkin haaveilen vielä suuremmistakin radoista jopa Pyryn kanssa, mutta olen jo tähän mennessä niin onnellinen siitä mihin olen päässyt. Voisinko jatkaa elämääni ilman tätä upeaa herraa?




Niin uskomattomaltakin kuin se kuulostaa, Alli on ollut pian minulla kaksi vuotta. Tämä kaksi vuotinen taival on kaukana niistä ruusunpunaisista unelmista, mitä kaavailin silloin kuin tamman ostin. Olemme yhdessä kokeneet sellaista takaiskua ja sairastelua, että jo lähipiiri ehdottelee jo rajan vetämistä. Mutta kun jokin sanoo, että jos ja kun tamma on terve, sillä olisi todella paljon annettavaa - aivan kaikissa lajeissa. Allin kanssa se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kun näin tamman livenä, tiesin, että tämä on se. Tamman kanssa valitsemani tie ei ole ollut helppo ja tiedän, että tulevaisuuskin on kivikkoinen, mutta olisinko silti valmis luopumaan siitä?


Pitkän sisäisen pohdiskelun ja jo ajatuksen tuoman ikävän mahanpohjan kääntymisen ja puistatuksen jälkeen olen tullut päätösen eteen. Jos tilanne olisi kuvatunlainen, minun hevosvalintani olisi Alli.

Toisaalta ajatus on shokeeraava, mutta pidemmällä tähtäimellä katsottuna se on minun korvaani kaikista paras huonoista vaihtoehdoista. Pyryllä on maailman ihanin, huolehtivaisin ja rakastettavin omistaja. Tiedän, että jos olisin tilanteessa, jossa en voisi enää mitenkään pitää Pyryä, olisin 110% varma että Johanna ottaisi sen takaisin itselleen ja pitäisi sen yhtä pilallehemmoteltuna kun se meillä on. Kun taas Alli on puolestaan niin erilainen. Se on hieman äkkipikainen ja lisäksi se vaatii nyt ja jatkossa tarkkaa ja suunniteltua hoitoa. Jos myisin sen, voisinko olla varma, että sitä hoidetaan juuri niin kuin se vaatii? En oleta olevani maailman ainoa hyväksi pyrkivä hevosenomistaja, mutta tiedän kuinka kallista ja vaativaa on tammaa hoitaa. Sen takia valintani olisi tämä.

Huh. Kuinka puistattavaa ja inhottavaa ajatellakkaan tälläistä tilannetta. Ehkä tämän kysymyksen esittäjä halusi lähinnä osoittaa kiinnostuksensa sitä kohtaa kumpi on mielestäni parempi. Mutta kun siihen kysymykseen ei ole vastausta, päätin antaa sen näin monimutkaisen selityksen kautta. Molemmat hevoset ovat niin tärkeitä ja molemmat ovat niin loistavia hevosia, ettei niiden kesken voi valita - muuta kun tilanteessa jossa se on ehdon pakko.. Mitä se ei toivottavasti tule ikinä olemaan!

Onko teidän vaikea valita sitä parasta hevosta?

17. marraskuuta 2015

Kiitos


Olen sellainen semi-innokas blogien seuraaja. Yleensä luen blogeja töissä lastausaikana kun on aikaa tai kännykällä silloin kun kävelen alku- tai loppukäyntejä. En kuitenkaan ehdi seuraamaan aktiivisesti, vaan yleensä vierailen tietyissä blogeissa tasaisin väliajoin lukemassa useamman postauksen kerralla. Jotkut blogit ovat saaneet niin koukkuun, että kerta toisensa jälkeen niihin palaa lukemaan.

Koin huonoa omatuntoa siitä, etten ole aktiivinen kommentoija. En usko että suurin osa blogeista joita luen edes tietää että luen niitä, niin epäaktiivinen olen kommentoimaan ja kertomaan mietteitäni. Yleensä vain luen postaukset mielenkiinnolla ja pohdin, että ompas tämä koukuttava blogi. Eikä kirjoittajalla ole aavistustakaan siitä, että olen sitä mieltä. Tähän piti saada muutos!

Kun miltein kaksi kuukautta sitten vaihdoin ruusuketoimittajaa, minulle jäi ylimääräisiä ruusukkeita. Pohdin, mihin voisin laittaa ne eteenpäin ja muistin erään lukijan kommentin jossain ruusukepostauksessa, että noin kauniit ruusukkeet kelpaisivat varmasti lukijoillekin. Siitä se ajatus sitten lähti! Halusin ehdottomasti muistaa näillä ihanilla ruusukkeilla niitä blogeja, jotka kerta toisensa jälkeen saa minut palaamaan sivuille.

Tein siltä silmäykseltä hyvän tuttavani yritykseen Heroon tilauksen kunniakirjasta. Ostin vahvaa paperia, kirjoitin vielä eräänä aamuyönä käsin kirjeet mukaan näihin paketteihin. Joulukin kun oli tulossa, saivat nämä samalla toimittaa ihanien jouluyllätysten virkaa. Vihdoin viime perjantaina, 13. päivä olin saanut kaikki palikat kohdilleen ja ehtinyt tehdä muutaman tunnin töitä asian parissa ja sain postitettua paketit. Paketteja lähti yhteensä 7 kappaletta eri blogeihin. Olin niin onnellinen kun sain tsempata blogeja joista pidän aivan järjettömästi, joten ajattelin että jos ensi vuonna tulee uusia loistavia tuttavuuksia (tai vanhoja tuttavuuksia joita en tänä vuonna päässyt muistamaan) tästä voisi todellakin tulla joka vuotinen traditio. 

Haluan siis kiittää kaikkia ihanista blogeista joita pidätte. 
Kiitos.

tänä vuonna pääsin kiittämään:

16. marraskuuta 2015

Maailman kamalin istunta

Arvonta päättynyt!!
Onnea Anna-Stina (lansukoira@hotmail.com), sinulle on laitettu sähköpostia!

Avoin kutsu Playsson.netin järjestämälle Aira Toivolan istuntaklinikalle! + ARVONTA

postauksen tälläkin kertaa kuvittaneet Pilvi & Aleksi // http://pilvipisara.kuvat.fi // KIITOS!

Joskun oli istunta siedettävä. Silloin 2012-2013 vuosina kun oikein jaksoi pinnistää ja istua hienosti. Silloin tuntui että jostain oli saatu kiinni ja matka oli ylöspäin. Istunta on sellainen asia mikä romahtaa jos sitä ei jaksa huoltaa. Minä en jaksanut. Ei ollut aikaa eikä rahaa. Tai sitten olin vain laiska. Jossain vaiheessa vain huomasin että en osaa istua. Tai sitten se tuli korostumaan sen jälkeen kun Alli saapui taloon. Kun ei vaan osaa istua - ja sekös vasta harmittaa.

Tiedän että hyvä istunta on avain siihen, että pystyy vaikuttamaan hevoseen paremmin. Olenhan vuonna 2012 käynyt aktiivisemmin Aira Toivolan istuntatunneilla. Se ensimmäisen tunnin jälkeinen oivallus kuin hevonen liikkui höyhenen kevyesti ja pehmeästi. Istunnalla pystyi joustamaan ja kaikki, aivan kaikki tuntui helpolta. Kaipaan sitä tunnetta.

Minun istuntani heikoin kohta on aina ollut hehtomertin pituinen ylävartaloni. Olen tässäinen päärynävartaloinen erittäin pitkäselkäinen hujoppi. Könötän mielelläni pikkaisen etunojassa ja hartijani työntyvät eteen, käsi valuu suoraksi. Nousen irti satulasta ja istun liian takana. Joku saattaa miettiä että miksen korjaa näitä virheitä; no sanokaapa se! Miksen voi vain hypätä hevosen selkään ja olla niin hyvä, että saan sormia napsauttamalla hoidettua itselleni täydellisen istunnan. Ei se vaan mene niin..

Nyt kun olen reilut kaksi, miltein kolme kuukautta metsittynyt kotona hevosten kanssa, kaikki tämä on vain pahentunut. Jos se ennen oli könötys hartiat edessä, nyt se on maailman kamalin istunta. Katsoin itku silmässä videoita ja kuvia treeneistä jotka tehtiin keskustassa viime lauantaina. Teki mieli mennä ja huutaa tuolle kuvassa istuvalle kamalalle eläinten kiusaajalle, että koita nyt edes yrittää näyttää siltä että istut siellä selässä. Muutenkin kuin leikkien Nodredamen kellonsoittajaa.



On paljon asioita jotka vaikuttavat siihen istuntaan ja kun vain olisi itsekuria saada itseni toteuttamaan niitä. Ei ole mukavaa olla ihminen joka paisuu kun pullataikina nähdessään suklaalevyn. Eikä ole itsekuria olla syömättä sitä levyä. Sitten itken isteni yöllä morkkiksen vallassa uneen ja kiukuttelen peilikuvalle kuinka olen taas lihonut. Se ei helpota sitä hevosen selässä istumista. Seuraavana aamuna kaivan rahkapurkin jääkaapista ja vannon sen nimeen että kuukausien päästä olen kevyempi. Kunnes tulee seuraava suklaalevy.. Ja oravanpyörä on valmis.

Jos en saa itseäni pidettyä mallin mitoissa, voisin yrittää edes venytellä. Joskus vuosia sitten venyttelin päivittäin  - aamuin illoin. Kävin myös Bodypumpissa ja juoksemassa. Ratsastus oli 110% helpompaa silloin kun pitää itsestään huolta. Miksei sitä sitten voi ottaa niskapersotetta ja potkasta samalla vauhtia omaan takapuoleensa ja tehdä asialle jotain eikä pelkästään itkeä sitä kuinka huono on?

Nyt on aika tehdä jotain. Koska olen pulassa - etenkin Allin kanssa. Nyt on aika mennä ja pakata molemmat hevoset traileriin ja ajaa Aulangolle 29.11. ja osallistua Airan klinikalle molempien kanssa. Nyt tehdään piste tästä ruikutuksesta ja aletaan hommiin. Otetaan se kuuluisa ote ja potkastaan vauhtia. Pistetään lippu korkealle ja lähdetään paremmalle polulle hakemaan parempaa istuntaa! Alli aloittaa klinikalla heti aamusta ja Pyry on nk. esteryhmässä, jossa keskitytään myös este- ja kenttäratsastajille tärkeään istuntaan. Paljon asiaa siis luvassa!


Ennen kuin hyökkäämme arvonnan kimppuun, ajattelin laittaa tähän vielä yhden videon lauantailta. Itselleni muistutukseksi siitä missä tilanteessa olen nyt Allin kanssa. Toivon, että klinikan jälkeen kädessäni olisi edes hippu avaimia parempaan suorittamiseen. Hyvä istunta kuuluu kaikille. Myös minulle ja minulla on siihen upea mahdollisuus!


Sitten itse asiaan! Minulla on myös ilo ja kunnia päästä arpomaan teitä mukaan seuraamaan klinikkaa! Klinikka järjestetään siis sunnuntaina 29.11. Aulangon ratsastuskoululla Hämeenlinnassa. Jättämällä kommenttikenttään toimivan sähköpostiosoitteesi, olet mukana arvonnassa, jossa sinä ja kaverisi voitte päästä seuraamaan miten päästään kohti parempaa istuntaa. Ja katsomaan etenkin miten paljon minunkin ratsastukseni - toivottavasti - tuossa ajassa muuttuu! Arvomme siis yhden lippupaketin (sis. 2 kpl normilippuja) jollekin onnekkaalle.

Nyt rytinällä kohti parempaa istuntaa - tule sinäkin mukaan!

12. marraskuuta 2015

Ken on heistä kaikkein kaunein..

Viikot on uhkaavasti vierineet eteenpäin, mutta nyt on silti aika palata lokakuun viimeisenä päivänä vietettyihin Miinan rotunäyttely debyytteihin. Olen niiin onnellinen ja iloinen miten Miina sai hyvän arvostelun, vaikka kylläkin neiti oli hieman liian menossa tällä kertaa ja esimerkiksi seisominen oli täysin.. mahdotonta!

Kaikkihan alkoi jo perjantaina, jolloin illalla käytiin Herkun tallilla pesemässä poni. Siellä se oli helpompi kestä kuin kotona, koska kotona tulee vain kylmää vettä ja pesupaikka on pihalla. Pesu meni kuitenkin tosi myöhäseksi, mutta saimme kuin saimmekin sen puhtaaksi! Aluksi mieitin että pitääkö sitä pestä ollenkaan, mutta heti kun auringon säteet osuivat siihen se oli ihan likalaikuissa. Seuraava huoli meillä oli, että ehtiikö se kuivumaan aamuun mennessä. Kuitenkin jo melkoinen karvapallero tuo poni, joten hieman jänskätti.

Aamulla kävin tekemässä aamutallin ja samalla vilkaisin Miinan tilanteen. Pieni "iik" siinä pääsi kun se oli edelleen hieman pyllyn päältä karvat kosteat. Kuivailin  sitä pyyhkeellä ja harjailin karvaa hieman sekaisin että se kuivuisi. Sitten kipittelin aamiaiselle ja siitä takaisin talliin laittamaan hepat pihalle ja Miina koppikuntoon!

Perillähän oltiin todella hyvissä ajoin, koska ei ollut mitään käsitystä miten loppupeleissä tuolla hommat valuvat eteenpäin. Oltaisiin voitu tulla paaaljon myöhemminkin, mutta oli ihan kiva seurailla aikaisempia luokkia ja valita sieltä omaan silmään kivoja poneja. Kun sitten luokkien näyttäessä siltä, että mekin voitaisiin jossain vaiheessa päästä kehään, mentiin laittamaan Miinaa kuntoon. Otettiin se ensin alas trailerista ja kävin sen kanssa kävelemässä koko raviradan ympäri ja otin samalla hieman ravia. Hitto se muuten ravasi hienosti! Siis oikeasti todella hienosti ja olin itsekin ihan että WAU

Sen jälkeen vielä loppupuunausta, pehmeällä harjalla ja mahdollisesti vähän vielä showshineä pinnalle. Tosin ei se sitä paljoakaan tarvinnut kun kiilteli ihan muutenkin. Sen jälkeen itse juoksin vielä vessaan ja siitä kehän puolelle. 

Meidän luokassa oli viisi ponia ja me oltiin siinä keskimmäisenä eli kolmantena esittelyvuorossa. Mikä oli ihan hyvä juttu, sain hieman vilkuilla miten siinä kehässä toimitaan. Ensin käveltiin kaikki ponit ympäri ja sen jälkeen arvosteltiin poni kerrallaan. Miina ei suostunut seisomaan sekunttiakaan, vaan kokoajan hössötti johonkin suuntaan. Käynti tuli kovin hätäiseksi ja ravissakin otettiin loppukiri laukalla. Höh, että harmitti! Mutta ei se mitään, kyllä me vielä ehditään tätä harrastamaan! Kun kaikki oli juossut, mentiin vielä kaikki ravissa ympäri ja sen jälkeen palkittiin. Miina oli luokassaan neljäs ja sai hienosti II-palkinnon! Ei siis todellakaan huonosti olen siitä niiiin ylpeä!

Kuvat kuvannut Laura Taimioja, kiitos!



Mites fiilikset sitten noin ylipäätään? Itseasiassa ihan hyvät! Saatiin etukäteen vähän varoittelua siitä, että siellä saattaa olla hieman sisäänpäin kääntynyttä porukkaa (tosin missä ratsastuksen lajissa ei näin olisi) ja meno voi olla kuin koiranäyttelyissä. Meillä on aikaisempaa kokemusta koiranäyttelyistä jonkun verran ja avoimin mielin lähdettiin liikkeelle. Olihan siellä hieman sellainen ulkopuolinen olo, mutta kyllä meille aina vastattiin jos jotain sanottiin. Ja eräs kasvattajaporukka oli ainakin tosi ystävällisen oloista ja omistivat kovin söpöjä ponejakin.

Ainoastaan yhdessä kohdassa meinasi silmät tippua päästä kun kehässä yksi esittäjistä (oli siis esittämässä kehässä ponia "odotteluvuorolla") puolikovaan ääneen (siis sen verran kovaa, että noin kahden ponin päässä seistessäni kuulin) arvosteli milloin mitäkin. Jossain vaiheessa se höpötti jotain väärälaisesta juoksutyylistä, raipanasennosta tai ponien partakarvoista. Jäin suuauki tuijjottamaan ihan suoraan päin enkä tajunnut edes kääntää katsettani pois vaikka katsottiin takaisin. Heh, nooo, ei onneksi ollut maailman loppu, jotenkin vain hätkähdyttävä tilanne ja tuli sellainen olo, että teinköhän jotain väärin.. :D

Mutta Super-Miina on nyt debytoinut ensimmäiset näyttelynsä ja ensi vuonna sitten näytetään kaikille! Pian Miina klipataan (kunhan kaulakappale tulee postissa) ja sitten ei tarvitse enää murehtia sen kaameaa hikoilua. Toivottavasti saadaan ensi vuodeksi hyvin kerättyä massaa ja sitten.. näytetään kaikille mistä Miina on kotoisin! 

9. marraskuuta 2015

Löydä meidät BLOGIEXPO 2015!

Jee, aivan huikean kamalan innoissani taas olen! Tässä postauksessa tulee nyt aika suurella kädellä joulukuussa järjestettävän Blogiexpon hypetystä, mutta ennen sitä pitää tietenkin kertoa että miksi me siellä möllötellään omalla ständillä. Noniin arvonlukijat hieman rumpujen pärinää ja sitten...:


Oon niin innoissani!! Toteutan yhtä suurimmista haaveistani, kun nyt on virallisesti lyöty kättäpäälle Pilvenmäen raviradan kanssa. Kun sekä Dressage Battle, että Derby junnasivat paikallaan yhteistyöseuran puuttuessa olin jo luopua toivosta. Kun sitten kesän lopulla mennä kohellettiin ympäri ämpäri mätsäreitä, tajusin että se voisi olla sellainen mitä pystyn itse järjestämään! En ole riippuvainen seurasta, vaan kunhan kaivan omaa kuvettani saan takuulla tilat järjestymään. Sähköpostin aktiivisen vaihdon jälkeen saimme vihdoin lyötyä päivän lukkoon! Askeleen kohti lähempänä unelmaa ja miettikää, vain 7 kuukautta enää jäljellä!

Kyseessä on siis kaikille hevosille ja poneille avoin match show näyttely Kisamatkalla Champion 2016. Luokkia meillä on viisi kappaletta, Suomenhevoset, Ponit, muut hevoset, varsat&nuoret sekä seniorit. Palkinnotkaan eivät tässäkään kisassa - kun ei myöskään muissakaan järjestämissäni sponsoritapahtumissa - ole pohjasakkaa. Luvassa on mm. Luokkien kuudelle parhaalle Prohay-heinäpaalit sekä BIS-kehän sijoittuneille rehusäkit (yhteistyöneuvottelut käynnissä lahjoittajan puolesta). Tietenkin ruusukehulluna myös kauniita ruusukkeita ja kaulanauhoja jaellaan avokäsin. 

Hullun kurista sinänsä, että ennen kuin olen ehtinyt edes virallisesti tätä julkistaa, viidestä luokasta neljä on jo myyty / varattu. Sponsoreiksi on tällä hetkellä lupautuneet Suomenhevosliitto, Hertjekker.net ja Kuljetus Vilander Ky. Myös nuorten luokka on jo varattu, joten enää on vain yksi luokka myytävänä! En olisi ikinä uskonut että jokin minun järjestämäni saa näin paljon ihmisiä liikkeelle!

Paljon tietoa löytyy Kisamatkalla Championin omilta sivuilta, jotka on linkattuna tuohon alapuolelle. Sieltä löytyy tietoa arvostelupöytäkirjoista, näyttelyn kulkuun ja tuomareihin. Lisäksi paikanpäälle on tulossa pienehkö Expo alue. Ettei päivä menisi kokonaan pelkästään katsomisen puolelle, järjestämme myös tietoiskun "opi arvioimaan rakennetta"! Tämän vetäjä on vielä haussa, mutta teemme tiivistä yhteistyötä Suomenhevosliiton kanssa. Onhan se totta, että olen ajoissa liikkeellä, mutta ennen kuin huomataakaan vuosi on vaihtunut ja kevät lähestymässä. Ei siis ikinä voi olla liian ajoissa!

Ja - vaikka tiedänkin että tämä on minulle 110% pelkkää rahan pois heittoa ja tienatahan tällä ei voi edes unissaan - koska maailma on liian itsekeskeinen paikka, lahjoitan 50% osallistumistuotoista Pelastakaa Lapset Ry:n vähävaraisten lasten harrastusten tukemiseen. Joten nyt jo päivämäärä kalenteriin merkaten ja kohti Forssaa!


Eli me lunastimme itsellemme ständipaikan Blogiexposta, jossa olemme markkinoimassa Championia ja toivottavasti myös muita Kisamatkalla tapahtumia. Lisäksi meidän ständiltä löytyy maailman ihanin Roosa jonka kanssa esittelemme myös kenttäratsastusta kypäräkameran välityksellä. Tulkaa siis katsomaan ja moikkaamaan meitä!

Ja niin kuin sitä luulee, että siinä olisi jo kaikki, mutta ei! Eikä siinä todellakaan vielä kaikki! Olen saanut ilon ja kunnian arpoa messuilla meidän ständillä käyneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken upean GoPro Hero Action-kameran. Tämä on uusi, yksinkertaistettu GoPro-malli, joka on kuin kalliimmat veljet/sisarensa, mutta ilman lisämausteita. Arvontapakettiin kuuluu myös kypärään sopiva hihna, sekä muistikortti (paketin arvo noin 200 €). Että siis odotan messuja jo aivan innoissani!

Missä messujen osalta mennään tällä hetkellä. Tosiaan, tällä hetkellä Blogiexpolla on käynnissä parhaimpien blogien ennakkosuosikkien äänestys. Muistakaa siis käydä laittamassa omat lempparibloginne tästä linkistä!

Huh! Kyllä voi olla ihminen intoa täys! Nyt ei muuta kun ennen blogiexpoa vielä Playssonin istuntaklinikalle ja sitten viimeiset jouluostokset messujen expoalueelta. Voiko vaihdikkaampaa loppuvuotta ollakkaan?


Me ollaan siellä. Tuletko sinäkin?

8. marraskuuta 2015

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko.

Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua?

Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan alle ei saa koskea. Joskus kiukuttaa kaulan harjaaminen ja toisinaan pitää muutenkin olla kuin talviunilta herätetty karhu. Talvisin se on yleensä kunnon sähköjänis kun kesällä se osaa jo hieman ottaa lunkimmin. Joskus. Ehkä.

*) tosin tähän on pakko sanoa pienenä välihuomautuksena, että asian kanssa on edistytty pitkälle. Nykyään ei tarvita enää turvakenkiä (mitkä ovat kyllä klippaukseen parhaimmat) eikä kypärää ja nyt viime kerralla saatiin jopa maha klipattua ja pään rajat siistiksi. Eli kaikkeen tottuu!

Mutta kaikkeen tottuu. Ja pian kun tamma on ollut minulla jo kaksi vuotta (mihin tämä aika oikein kuluu?) olen oppinut kokoajan paremmin lukeamaan tammaa. Koska se on sellaista tammamaista kiukuttelua ja koska mennään sille puolelle että on paha olla. Joskus kuitenkin tulee olo, ettei ole ihan varma itsekkään mikä on vai onko mikään. Edelleen odotan sitä että se hevonen voisi suoraan sanoa sattuuko vaiko eikö. Välillä vain turhauttaa yrittää olla niin viisas että ymmärtäisi kaikki pienet vihjeet ja osaisi lukea 110% hevosta. Hysteerikko herää sisällä jälleen kerran.

Kuukauden sisällä olen pohtinut taas rankalla kädellä tätä tammaa ja sen tekemisiä. Kun se muutamia viikkoja sitten alkoi kentällä ratsastaessa jäkittämään laukannostoissa, pukittelemaan hurjasti maastoillessa ja muutaman kerran suureksi hämmästyksekseni hyppäsi jopa pystyyn, tilasin sille kraniohoidon, mistä saimme vähän siihen suuntaan viittaavaa faktaa mitä odotinkin; eli satulaa pitää hieman fiksata. Seuraavana päivänä - kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin - matkustimme kohti Hipposportia hevosen ja satulan kanssa. Sunnuntaina palautui fiksattu satula.

Kentällä oikeastaan kaikki on edelleen hyvin. Tamma liikuu todella kivasti, antaa vaikuttaa itseensä, hakee tuntumalle ja on muutenkin tosi kiva. Ja laukannostotkin parantuivat, ei pukiteltu eikä hypitty pystyyn. Mutta maastossa kevyessä laukassa pukittelu jatkui ja välillä heräsi pieneen mieleen se sama kysymys; onko se taas jostain kipeä?

Kraniossahan ei mitään löytynyt, itseasiassa se oli oikein hyvässä kunnossa ja lihakset kasvamaan päin. Satulan pitäisi olla nyt kunnossa. Liikkuu hyvin ja mielellään, ollaan jopa maastossa nyt menty entisen olympiakuolaimen sijaan oliivilla, jarrut ja kaasu toimii. Tämään kun tultiin kentältä kotiinpäin, mentiin sellaista rodeota hetki, että pitkästä aikaa kuskin tasapainoa koeteltiin. Sen jälkeen suunta oli kahdella jalalla ylös ja sitten keinuhevoslaukkaa kohti kotia. Kyllähän se kiinni siitä antoi, mutta pidättäminen aiheutti taas suntaa ylös tai sivulle. Auton tullessa takaa alkoi jo hieman kauhistuttamaan että mihin suuntaan singotaan seuraavaksi.

Koska syytän aina kaikesta satulan päällä istujaa (ja sitten myös sitä satulaa ja sen jälkeen katsotaan mitä syyttävä sormi osoittaa), olen koittanut kiinnittää erityisesti kevyen laukan pukittelussa huomiota omaan istuntaani; en romahda liian eteen, paino pysyy jalalla ja jalka paikallaan. Joskus kun se jalka heilahtaa väärään kohtaan tai oma painopiste horjahtaa tamma siitä hieman suutahtaa. Vähän kuten laukanvaihdoissa se saattaa joskus olla kovin kevyt takapäästään.  Mutta kun se on ollut aina sitä, niin onko tämä vain sitä mitä kutsutaan tammamaisuudeksi?

pohkeenväistö pukkilaukka on tamman bravuuri. Ihan jo monen vuoden takaa.

Tammamaisuus käsitteenä on taas mielestäni ihan puuta heinää. Tai joo on se tamma. Oikea nainen ja ihan varmasti jos se olisi ihminen se olisi minun peilikuvani. Se on omanarvonsa tunteva neiti eläin, joka ottaa kyllä nokkiinsa jos siltä alkaa liikaa vaatimaan. Kantapään kautta opittu fakta sekin. Mutta kun tänä vuonna on sitä hyysännyt ja tarkistanut, uutta satulaa ostanut, fiksaillut ja hoitanut niin klinikalla kuin kraniolla, herää kysymys: oliko se jo minulle tullessa kipeä?

Minähän en voi tietää kuinka kipeä se on ollut jo aikaisemmissa paikoissa ollessaan hankala. Tiedän sen sitä olleen. Jo rakenteellisesti se kipeytyy todella herkästi lantiostaan, joten voin jollain asteikolla olla varma että ainakin jossain määrin ja pienesti se on ollut kipeä. Tai jos ei kipeä niin ainakin sen kipeys on voinut muhia ja odottaa sitä hetkeä, että sillä aletaan enemmän tekemään. Jolloin se tuli kipeämmäksi. En väitä että epäsopiva satula olisi asiaa ainakaan auttanut.

Huoh. Tästä asiasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Kun sitten taas käännetään hieman korttia ja tutkitaan vielä toista laitaa. Yhtenä päivänä menin sitten ilman satulaa. Tuttuja maastoja ja tuttuja vauhteja mitkä sisälsivät myös laukkaa. Yleensä jos on ollut kyse epäsopivasta satulasta tai muusta kiputilasta, on ilman satulaa ratsastus ollut avain löytää se ongelma. Tällä kertaa kuitenkin kotiin käännyttäessä koeteltiin kuskin tasapainoa. Ei pukittaessa vaan kahdella jalalla. Eihän se - luojan kiitos! - pomppaa enää noin korkealle, mutta se antaa sellaisia vihjeitä, että pienellä provosoinnilla sen saisi tekemään isompiakin loikkia. En testannut. Ihan vain tiedoksi.

Huoh. Olisipa se hevosen omistaminen joskus vain helppoa. Kun vaihtoehtoja kyseiselle käyttäytymiselle on paljon. Onko se viilenevät kelit, klipattu karva, tammamaisuus, kipu tai mistä nyt kenkä puristaa? Vai onkohan tällä tädillä vaan ponnari liian piukalla ja viime klinikka reissusta liikaa aikaa. Otappa siitä sitten selvää..

Kipu vastaan kettuilu. Sitä me jäämme taas pohtimaan.

5. marraskuuta 2015

Materialismionnea ja muita kuulumisia

Täällä tapahtuu taas niin paljon kaikkea, niin lyhyessä ajassa ja vielä kaiken lisäksi tuntuu että kiire on pirunmoinen! Olin viime viikolla pekkasilla ja ajattelin että silloin ehdin tehdä kaikki rästihommat ja sen lisäksi vielä päivittää blogia ainakin 10 kertaa päivässä ja kirjoittaa ennakkoon kaikkea valmiiksi. No, lopulta viikko meni juostessa paikasta toiseen päättömästi, heti maanantaista perjantaihin ja siitä vielä viikonlopunkin yli.. Nyt ajattelin tässä teille muutaman laadukkaan puhelin kuvan kanssa kertoa viime viikon ja tämän alkuviikon kuulumisia!

Tiistaina lomaviikon kunniaksi lähdin ajamaan meidän oman firman autoa Tampereelle. Ei tehty siis kuin sellainen pieni nopea keikka, että kävin purkamassa kamat kyydistä ja huristelin takaisin. Lähdin kuitenkin jo iltapäivästä ja tulin illan korvilla takaisin, joten päivä meni yllättävän nopeasti ohi. 

Keskiviikkona kävi vihdoin kraniohoitaja! Olisin halunnut saada jo aikaisemmin sen meille, mutta koska juuri kun otin yhteyttä oli Nina käynyt täällä jo viime viikolla. Saimme sovittua sitten kuitenkin tähän keskiviikolle ja se tosiaan tuli tarpeeseen. Pyry kun on käynyt nyt aika massiiviset ja rankat hoidot ja toipuminen on ollut tosi tosi kivuliasta ja olen itkenyt välillä silmät päästä (siis silloin hoitojen alussa) kun se on ollut niin huono. Kraniossa näki kyllä heti että oli ihan eri hevonen aikaisempaan hoitoon. Koko kroppa oli ihan lukossa ja kasassa.. Pyry oli kokoajan hermostunut, ensimmäisellä kerralla kun vain tyyliin haukotteli ja nautiskeli hoidosta. Saatiin aika hyvin pahimpia paikkoja auki ja toivotaan että siitä nyt on huomattavaa apua.

Allin kanssa kaikki oli kunnossa, nyt se on kasvattanut niin hyvin jo selkälihaksia, että aloin epäilemään että satula on muuttunut hieman epäsopivaksi. Kraniohoitaja tätä samaa näki ja varasinkin heti samana päivänä ajan Hipposportille tarkistuttamaan samantein satula. Hyppäämään kun ei viitsi lähteä jos satula ei ole täysin sopiva. Ajan saimmekin heti torstaille.

Keskiviikkona lähdimme sitten käymään Lahdessa, Ruusukestudiolla. Ennen tätä kuitenkin kävin Forssan postista noustamassa paketin Ruotsista Skara Hästsportilta. Kun Tretornit hajosivat syksyn alussa Tuurissa, turvauduin minun Mountain Horsen saappaisiin. Kävikin sitten kuitenkin niin ikävästi, että niistäkin mennä hajosi vetoketju.. Tietenkin se saadaan korjattua, mutta halusin itselleni toiset saappaat ns. koti- ja estesaappaiksi. Koitin etsiä Tretorneja, mutta niitä ei yksinkertaisesti mistään meinannut - ainakaan kohtuuhintaan - löytyä. Kunnes löysin Skara Hästsportin sivut, missä saappaat olivat alessa. Hintaa näille aivan uusille ihanille saappaille tuli vain 140 € postikuluineen. Olen niin taivaissa!

Uudet Tretorn saappaat - Skara Hästsport, 140 €

Kisamatkalla tapahtumien kanssa on pientä epäonnea ja tällä hetkellä näyttää ettei saada toteutettua niitä kaikia. Yksi tapahtuma on kuitenkin nyt lyöty lukkoon ja pääsenkin pian julkistamaan jo kutsua, vaikka itse kisa käydään ensi kesänä. Ruusukestudiolla oltiin hakemassa omat desing-ruusukkeet ja nyt pitää kyllä hehkuttaa miten upeita kaikki siellä olikaan! Olin taas ihan taivaissa kun pääsin hipelöimään kaikkea ruusukkeisiin liittyvää. Tänään sain myös postia Ruusukestudion Arjalta, että meidän koeversiot on nyt valmiit.. Näin pelkkiä sydämiä silmissäni!

Torstaina pakattiin Alli traileriin ja lähdettiin ajelemaan pääkaupunkiseudulle. Ensimmäinen etappi oli Espoon Hipposport, missä Atte vilkaisi satulaa ja paikansi ongelman. Tiesi heti mitkä asiat ovat vaikeita ja mistä johtuen! Ostettiin Hipposportista vielä kunnon satulasaippuaa että saadaan satula pidettyä vieläkin pitkäkestoisempana. Satula jäi siis Atelle ja itse pakattiin taas heppa traileriin ja lähdettiin käymään Vantaalla Hööksissä. Siellä saatiin taas rahaa mukavasti palamaan, kun ostettiin suokeille uudet sadeloimet, Alli sai ihanan otsapannan, Miina fleeceloimen (joka jouduttiin palauttamaan kun oli pieni...), lisää stubbenin satulasaippuaa ja Herkulle heijastimia. Kuin huomaamatta oli jo yli 400 € käytetty.. On kiva palata töihin tämän törsäilyn jälkeen.. Huh, mitä rahankulutusta viikon aikana!

Allin ihana uusi otsapanta heti päällimäisenä! *sydän*

Jos ajattelin että koko viikko oli yhtä juoksemista paikasta toiseen, Perjantai teki kyllä pohjat. Aamulla nousin aikaisin tekemään aamutallia ja siivoamaan tallin. Sitten mennä hölköteltiin Herkun luokse ja kävin sen kanssa pyöräilemässä. Herkulla on ollut hieman kasvupyrähdystä ja se on ollut tosi haluton liikkumaan ja sen takia se on nyt ollut enempi lomamoodissa, mutta perjantaina alkoi jo hieman näkymään sitä omaa liikkumishalua pyörälenkillä. Herkun luota lähdin sitten haipakkaan Turkuun siskon luokse, missä syötiin pikaisesti hieman ja sen jälkeen käytiin Cypershopissa hakemassa zombi-silmä lauantain Halloween-bileisiin. Turussa vaihdettiin samalla siskon kanssa autoja ja siitä hurjastelin ensin Somerolle klippaamaan hevosen ja siitä sitten taas tallille ja Miinan kanssa pesulle lauantain näyttelyitä varten. Taisi kello kilahtaa jo yksi yöllä kun vihdoin pääsin laittamaan pääntyynyyn.

Lauantaina olikin sitten Miinan näyttelydebyytti, josta tulee vielä oma postauksensa kun saan jostain kuvia. Miina sai hyvät arvostelut ja olen tooosi ylpeä vaikka käyttäytyminen pikku neidillä oli melko.. villiä. Näyttelyiden jälkeen vielä tallin siivous ja hevosten liikutus ja siitä sitten kotiin valmistautumaan Halloween pippaloihin. Kaverit kun feidasi minut (kiitti vaan hei, luette kuitenkin tätä. No en mä oikeesti oo teille vihanen :D) niin päätin sitten lähteä rohkeana likkana ihan yksin baarikierrokselle. "Kevyt" halloween meikki naamaan ja ei muuta kun baanalle. Kannatti lähteä, sillä voitin lopulta 250€ arvoisen matkalahjakortin pukeutumiskisassa huutoäänestyksellä. Go minä!

look mom, i'm zombie girl!

Näiden kaikkien extra juttujen lisäksi on silti hepat liikkunut normaalisti maastossa ja kentällä. Alli sai satulan takaisin sunnuntaina ja toimii taas super hyvin! Tällä viikolla on käyty katsomassa niin Arttua kuin Herkkuakin. Herkku on kasvanut tosi paljon ja alkaa näyttämään jopa jo ihan hevoselta! Puolestaan Arttu oli paaaljon pienempi kuin muistinkaan. Pyry kävi eilen kentällä ja Alli reippaalla maastolla. Ensi viikon tiistaina on Mollalla ensimmäinen kraniohoito. Blogi laahaa jäljessä ja olisi paaljon kirjotettavaa, tuotetestausta, blogiexpoa, istuntaklinikkaa... kaikkea tulossa! Ja silti pystyn vain tarjoamaan teille tälläistä pikaisesti kirjoitettua huttua puhelin kuvilla.. Toivottavasti kuitenkin kelpaa edes tälläiset kuulumiset, tykkään kirjoittaa näitäkin, että hengissä ollaan edelleen!

Herra Herkku jatkaa kasvamistaan, pikku supermies!

Toivottavasti päästään palailemaan pian kunnon kuulumisten parissa!
 Siihen asti, toivottavasti jaksatte pysyä vielä blogin mukana.. 

1. marraskuuta 2015

VONP - Vakavasti Otettava NäyttelyPoni

Kiiltävä musta, shetlanninponin kokorajoilla huiteleva raamikkaan ryhdikäs upeasti liikkuva, viimisen päälle kiilloitetuissa varusteissa, esiintyvä Vakavasti Otettava Näyttely Poni. Mistä tälläinen VONP on tehty?


Kun olemme astuneet Miinan kanssa näyttelypiireihin debytoimalla Loimaan Rotunäyttelyissä (tästä tulossa oma postaus heti kun saan muistokuvia!) hienolla arvostelulla, olen ehdottomasti pätevä ja tietoinen siitä, mitä on omistaa Vakavasti Otettava NäyttelyPoni. Ja lisäksi vielä olla itse Vakavasti Otettava NäyttelyPonin Omistaja. Huomioithan että tämä postaus on kirjoitettu pilke silmäkulmassa.

Vakavasti Otettava NäyttelyPoni tulee ehdottomasti olla hyvä sukuinen. Sen vanhempien pitää olla hyvin palkittu kaikissa kissanristiäisissä ja serkun kummin kaiman velipuolen olisi myös hyvä olla menestyjä. Ponin nimessä tulee olla kuuluisan menestyneen kasvattajan etuliite, jotta se varmasti huomataan ja huomioidaan.

Vakavasti Otettava NäyttelyPoni aloittaa näyttelyiden kiertämisen jo emänsä mahassa ennen syntymäänsä. Heti syntymän jälkeen se ilmoitetaan ensimmäisiin mahdollisiin näyttelyihin, jotta kaikki voivat aloittaa spekulaatiot siitä tuleeko siitä seuraava Näyttelytähti vai ei.

Vakavasti Otettava NäyttelyPoni on musta. Vaikka kehässä näkyy myös muitakin menestyjiä, ne ovat siellä vain lauhduttamassa keskustelua siitä, miksei muut kuin mustat ponit pärjää. Jos siis ponisi on valkoinen tai ruskea, suosittelen Prisman hiusväriosastoa.

Vakavasti Otettavalla NäyttelyPonilla tulee olla ehdottomasti siistitty olemus. On ehdottoman tärkeää, että ponin korva ja partakarvat on siistitty ja häntä on tasan 2 senttiä irti maasta. Karvoille ei tule ikinä näyttää Fiskarsin saksia, vaan parasta olisi, että ponilla olisi oma kampaaja, joka käy nyppimässä parta karvat ja leikkaamassa korvakarvat ja tarvittaessa häntää.

Vakavasti Otettava NäyttelyPoni tulee liikuttaa ikänsä mukaisesti. Koska ponin päätarkoitus on kiertää näyttelyitä, tulee ratsukoulutus aloittaa vasta aikaisintaan 4 vuotiaana. Vuotta ennemmin saa hieman kärryillä. Kunhan se ei häiritse näyttelyissä käymis balanssia.

Vakavasti Otettavalla NäyttelyPonilla tulee olla väreihin sopivat näyttelyriimu / suitset. Mustilla poneilla (joiden partakarvat on siistitty!) tulee olla ehdottomasti mustat tai valkoiset päitset. Kaikki ruskean eri sävyt ovat tarkoitettu ruskeille ja valkoisille poneille. 

Näyttelyissä Vakavasti Otettava NäyttelyPoni esiintyy edukseen ollen ryhdikäs ja näyttävä. Ravia esittäessä Vakavasti Otettava NäyttelyPonin Esittäjä pinkoo niin liitelevän kaunista juoksua, että Vakavasti Otettava NäyttelyPoni kirmaa pukkilaukalla perässä.

Vakavasti Otettava NäyttelyPoni on todellisuudessa aivan tuiki tavallinen, mutta kuitenkin maailman suloisin shetlanninponi joka on omistajalleen tärkeämpiä kuin mitä he antavat jännittävässä näyttelytilanteessa ymmärtää.

kuvassa esiintyvä poni ei liity artikkeliin. Poni ei täytä VONP kriteereitä kaikilta osin.

No, mutta ei tässä postauksessa oikeasti ollutkaan tarkoitus kertoa Vakavasti Otettavasta NäyttelyPonista, vaikka tuollaisen pätkän teille kirjoitin. Itseasiassa oli tarkoitus tulla kertomaan miten uskomattoman hyvää asiakaspalvelua on edelleen tarjolla! 

Kun ilmoitimme kaksi kuukautta ennen Loimaan rotunäyttelyä Miinan mukaan, aloimme samantien silmäilemään näyttelyriimuja. Tottahan toki piti ensimmäisiin virallisiin näyttelyihin mentäessä olla kunnon Vakavasti Otettavat NäyttelyKamppeet. Tarkoitukseni oli ensin hommata sille valkoinen riimu, kuten olen kaikilla mustilla poneilla nähnyt. Musta-nahka mustalla ponilla oli jotenkin niin laimea vaihtoehto. Vaikka kuinka googlailin, en yksinkertaisesti löytänyt juuri sellaisia kun etsin.

Lopulta silmäni kiinnittyivät aivan ihanaan W-Profilen näyttelyriimuun värissä konjakki. Olin kerralla myyty ja lopulta päädyimme tilaamaan riimun - hyvissä ajoin, jo 6 viikkoa ennen näyttelyitä! Neljän piinaavan viikon odottelun jälkeen saimme riimun kauniissa W-Profilen pussissa. Innoissani (kärsimättömänä) olin tietenkin heti koittamassa riimua. Meinasihan siinä itku ja muutama kirosana päästä kun totesin riimun olevan aivan liian pieni.. Se ei mahtunut neiti Miinan päähän edes turvan kohdalta..


Paniikkihan siinä meinasi tulla. Mitä sitten tehdään? Lähetimme samantien asiakaspalveluun viestiä paniikkimme aiheesta. Seuraavana arkipäivänä saimme puhelun, missä ihana asiakaspalautteen vastaanottanut myyjä kertoi, että homma hoidossa, he soittivat tukkuun ja sieltä on tulossa heille nyt heti riimu ja se lähetetään samantien meille.

Ja voi sitä onnea kun paketti kilahti keskiviikko-iltana Ypäjän Postiin! Riimu istui ponille ja näytti niin pirun hyvältä. Näyttelyissä loistivat niin poni kuin ihan pränikkä näyttelyriimu. Tästä kaikesta kuuluu aivan uskomattoman suuri kiitos Ravivaruste S. Hartikaiselle, joka mahdollisti meille tämän supernopealla toimituksella ja uskomattoman hyvällä asiakaspalvelulla. Suuren suuri hatunnosto!

Uskomattoman ihanat W-Profilen konjakin väriset näyttelyriimut tarjoaa Ravivaruste S. Hartikainen
suosittelen!