30. joulukuuta 2011

Vuoden viimeinen postaus kääntyy mietteisiin

Ensin minun piti kirjoittaa hieno, iso, pitkä, laaja postaus siitä miten on vuosi mennyt. Kuten yhteenveto. Mitä tapahtunut ja miksi. Sitten sain mahdottoman ketutuskohtauksen mikä on jatkunut kolmesta asti ja ei, siihen loppui into. Siksi tämä vuoden viimeinen postaus on sellainen missä kerron siitä mitä olen itsestäni ja ympäristöstäni oppinut. Liittyen niin hevosiin kun elämäänkin.


Opin tänä vuonna itsestäni etten pysty olemaan täydellinen. Kukaan ei pysty. Minulla oli kuitenkin pala täydellisyyttä. Maailman rakkain Lurppa. Se oli pala sitä minun täydellisyyttäni. Pala sitä missä uskoin siihen että minusta tulee vielä jotain. Pala sitä mikä valoi uskoa. Vaikka Lurppa ei fyysisesti ole enää minun luona, se usko minuun on sisälläni. Se kertoi minulle sen ettei täydellisyyttä ole. Muut eivät näe Lurppaa täydellisenä. Koska heille se ei ollut täydellinen. Minulle se oli.

Lurpan lähtiessä pois, opin, että en pysty olemaan täydellinen. Aina minusta, niin ihmisenä kuin ratsastajanakin, löytyy virheitä. Kuulen vähintäänkin 7 kertaa kuukaudessa jostain virheestäni. Oli se sitten läski perseeni tai itsetuntoni, aina se sattuu. Mutta en mahda mitään. Olen tälläinen ja ymmärsin etten voi muuttua muuksi. Minut joko hyväksytään tai ei, mutta (kiitos maailman rakkaimman luppakorvan) ymmärsin että minua ei voi muuttaa muuksi ihmiseksi kuin olen.

Ratsastaessa olen oppinut että kaikki lähtee oikeasti motivaatiosta. Saatan harmituksessani itkeä matalaa estekorkeutta. Hei ihminen, haloo. Jos olen motivoitunut, jaksan jatkaa pienillä, jaksan jatkaa teknisillä harjoituksilla. Kun yritän ja keskityn, osaan ja opin. Ratsastuksessa ei ole kyse siitä kuinka korkean esteen ylitän tai kuinka vaativan liikeen suoritan. Siinä on kyse hevosen ja ratsastajan kommunikoinnista. Lurppa opetti senkin minulle.

Tämä postaus on siis täysin omistettu Lurpalle. Maailman ihanimalle hevoselle joka opetti minulle paljon tärkeitä asioita näiden lisäksi. Kuten kärsivällisyyttä, tärkeyttä ja rakkautta. Niitä ei voi sanoa osaavansa ikinä. Minäkin opin kokoajan, lisää ja lisää. Itseäni harmittaa että kirjoitan tälläisen asian vuoden viimeiseksi postaukseksi. Tämä kuitenkin on ollut niin paljon nyt esillä joulukuussa että päätin purkaa sen. Kaiken sen, mitä olen miettinyt itsestäni. Sen ettei täydellisyyttä tavoita rahalla tai maineella. Sille on aivan muut kriteerit.

Kiitos kaikesta mitä opetit minulle!
Karats 1998-2011



29. joulukuuta 2011

Vuoden huipentuma - ARVONTA!

Tosiaan vuosi 2011 lähenee loppuaan. Vielä on ainakin tämän lisäksi tulossa yksi postaus, josta on luvassa melkoinen. En tiedä vielä onko se lyhyt vai pitkä, mutta ei se mitään, tiedän että sen tulen kirjoittamaan :) Mutta koska vuosi lähenee loppuaan, on aika nyt pitää viimeinen mahdollinen lukija-arvonta! Kaikki pitivät jouluarvontoja, ei hätää, nyt on luvassa uuden vuoden arvonta. Palkinto ei ehkä ole maailman huimin, mutta ei sitä ole pakko lunastaa. Palkintona tällä kertaa hieno valkoinen "bling bling" raippa!




Arvontaan osallistuminen on helppoa, mutta valitettavasti siihenkin tarvitaan jotain. Tällä kertaa sinun pitää valita vuoden paras postaus ja perustella (muutama sana, tai pidemmin, oman mielen mukaan) miksi juuri se. Eli kommentoi tähän seuraavat asiat:

1. Nimesi / nimimerkkisi + sähköpostiosoitteesi, mihin voin mahdollisen voiton osuessa ottaa yhteyttä
2. Vuoden paras postaus. Miksi juuri se?
3. Parannus ehdotuksia tai muuta palautetta. Myös muu kommentti otetaan vastaan! Haluatko vaikka sanoa minulle jotain? Antaa vinkkiä? kaikki otetaan nyt vastaan!

Osallistuminen ei siis paljoa vaadi! Toivottavasti saadaan iso arvonta pystyyn!  Tietenkin voi kommentoida ja vastata arvontaan, vaikkei haluaisikaan osallistua raipan kohtalon arvontaan :)

25. joulukuuta 2011

Jouluniloa!


Hyvää joulua ja kiitoksia kaikille lukijoille!

22. joulukuuta 2011

Valmennuksen saldo: viisi onnistunutta stoppia, mutta super hevonen

Siinäpä meni sekin valmennus! PUH, olipas mielenkiintoista. Ihan järjettömän kiva päästä pitkästä aikaa kunnon valmennukseen. Vauhtia ja tilanteita riitti, välillä oli kuski hukassa ja tuli kieltoja, mutta pääpiirteitesti olen todella ylpeä herrasta joka sai paljon kehuja. On kuulemma tullut nyt paremmaksi, hienoa hienoa! Korostaen tietenkin että tällä kertaa vauhtia oli.. (pahoittelen kuvia, kaapattu videolta!)



hoho.. Tosiaan ilmoitin heti alkuun Pikelle että on ollut hieman taukoa ja sen kyllä näki.. Verkassa Pyry tuntui vielä ihan kivalta ja rennolta, hieman reippaalta. Mutta herranen aika kun alotettiin kavaletti ympyrällä, hevonen sekos ihan täysin! Toisen kavaletin jälkeen lähti ihan lapasesta, mentii sellasta neliä hetki, pari pukkia ja sit seinään stoppi.. Hoho, voi toista ku toisella oli kivaa. Mentiin ensin ympyrällä kavaletteja siis molempiin suuntiin ja pikku hiljaa parani ja alkoi kuuntelemaan. Edelleen tuli hirveellä halulla kohti kavalettia, eli piti aina vähän olla tiiviimmin tällä kertaa.

Sen jälkeen tultiin ravitehtävää. Tämä siis löytyy ekana tuosta videosta (kaikkea ei saatu kuitenkaan kuvattua, koska isäpuoli nosteli puomeja sitten lopputunnista jne). Eli ravissa puomi ja okseri. Tyhmiä kuskin mokia osa, mutta herra oli innoissaan ja hyppäsi nätisti. Viimeinen tuli jo selvästi laukassa, mutta kuitenkin hyvin. Tämän jälkeen tultiin pari kertaa kavaletti-kaveletti ja ristikko-puomi-ristikko-puomi-ristikko jumppaa. Tää oli tooosi kiva tehtävä, Pyry meni tosi kivasti, vaikka ekalla kerralla hieman tulinkin huonosti ja laitoin liikaa painetta (jahtasin). Ei kuitenkaan tuon herran askeleilla tarvii noita välejä reippaammin tulla, meinaa vaan välillä unohtua.

Tämän jälkeen ensimmäinen pieni "rata". Eli tosiaan kavaletti, kavaletti, ristikko-jumppa, kaveletti ja sen päällä vaihto, kavaletti ja keltainen lankku pysty ja ristikko-jumppa. Tässä jopa tuli meidän eka kielto! Rata meni ihan hyvin, heti ekalla kavaletille toin huonosti ja tuli lähelle. Ristikko jumppa hyvin, niinkuin muutoinkin, tosin hieman oli vauhtia ehkä liikaa. Ensimmäinen ongelma tuli lankulle. Tosiaan jäin itse vain istumaan kyytiin, pohkeet irti ja päästin pitkälle. Siihenhän Pyry sitten sanoi että hetkinen neitiseni, en ajatellut että vain istut siellä ja heitti sivuun. Se oli sellainen herätys taas. Ei todellakaan pelännyt lankkua, kunhan oli jotain kusetuksen makua. Seuraavalla kerralla kun oli vain pohkeet lähellä niin ei ollut mitään ongelmaa. Näette kyllä radat videolta, joten katselkaa siitä.

Sitten tultiin Pyrylle tosi vaikeaa tehtävää, innari (2,5m) okseri (lyhyt kolme) linjaa. Muuten innarikin olisi varmaan ollut ihan helppo MUTTA! Korkeus oli sen 70-80 cm pystyillä ja niiden alla oli portit.. Tultiin kerran molemmista suunnista, eka oikealta, sitten vasemmalta. Ja heti ekaksi tuli kielto. Oli varmaan omaa vikaakin, kun jännitin hieman lyhyttä väliä. Ja aina oikeasta kierroksesta Pyry tiputti ekan! Niinkuin jo aikaisemmin havaitsin, pitää sitä oikeaa laukkaa alkaa tosissaan treenaamaan, vaihdoissakin huomattavasti vaikeampi. Mutta muuten ei ollut linjalla vaikeuksia. 

innari-okseri linja, 95 cm


Tätä ennen hypättiin pieni rata, mutta en tiedä miksen kuollaksenikaan muista miten se meni! Heppa kuitenkin meni hyvin, se oli pääasia.. Sitten hypättiin loppurata. Radalla esteet oli 60-100 cm eli ihan kaikkea kavaleteista metrin oksereihin. Videolla ei kokorataa näy, joten saatte nyt kuulla sen tälläin. Aloitettiin siis innari-okseri linjalla, sitten ristikkojumppa, innari-okseri linja uudestaan, keltainen lankkupysty, hevosopisto lankku, vasemmalle sininen okseri ja lopuksi ristikko jumppa. Radasta jää tosiaan tuo hevosopistolankusta eteenpäin kun kari alkoi nostamaan puomia.

Mutta tosiaan voin sanoa että parhaiten heppa hyppäsi sen sinisen okserin, millä oli korkeutta metri! Tuli hyvin ja hyppäsi aivan ongelmitta! Ristikko jumppa meni aina oikeastaan hyvin. Mutta siis tosiaan. Rata alkoi innarilla ja otettiin siihen sitten heti kielto. Ja toinen. Siinä vaiheessa komensin hieman raipalla. Nämä molemmat oikeasta laukasta. Sitten hyppäsi, mutta taas eka tippui. Muuten hyvin linja. Ristikko jumppa taas hyvin, taas liikaa kyllä vauhtia. Sitten uudestaan innari okseri linja, mitä ennen tein ympyrän ku oli hieman vauhtia liikaa, ja nyt toooosi hienosti! Ei yhtään epäröintiä vasemmassa laukassa ja ihan puhtaasti. Sen jälkeen oli hieman erimielisyyttä suunnasta ja tuli hölmö kiemura. Ja sitten taas oikeassa laukassa lankkupysty ja kielto. Olin taas hieman nukuksissa ja askel ei sopinut, joten yritti ohi. Seuraavalla kerralla laitoin liikaa painetta jonka takia sitten tippui.. Hevosopisto hyvin ja loppu radassa ei mitään ongelmia!

Kiellotkin loppuivat siihen. Hypättiin vielä kerran lankkupysty ja hevosopisto ja meni tosi hyvin, tosin hyppäsin eka vain lankun ja sitten oli laukka sekasin ja jätin menemättä hevosopiston. Ja kaikenlisäksi aloin sitten säätämään laukan kanssa ja plaah.. Sen jälkeen linja menikin hyvin. Ihan lopuksi otettiin lyhennetty rata, innari okseri linja ja hevosopisto pysty. Ja hyvin taas herra hyppäsi. Eli kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen!

keltainen lankkupysty 100 cm
Valmennuksen jälkeisiä loppuhavaintoja vielä! Eli tosiaan huomasin että kaikki kiellot (ensimmäistä ratsastajan matkustamiskieltoa lukuunottamatta) tulivat oikeassa laukassa. Innari ei ollut vasemmassa ollenkaan vaikea, oikeassa miltein "mahdoton". Eli tosiaan tämä vaihdoissakin sama. Vasemmalle vaihtaessa siisti vaihto, mutta oikealle hyppää ja kiskaisee irti satulasta. Eli treeniä nyt oikeaan laukkaan, että saadaan kondikseen. Toinen hyvä havainto oli että herra pitää taas klipata! Tosiaan oli niiiiin hikinen ja pitkäkarvainen että odotan jo tammikuuta että pääsen taas klippaamaan sen.. 

Mutta sellainen valmennus tällä kertaa. Tässä teille vielä RAW video, eli ihan sitä itseään ;) Kaikki Piken kommentit ei sitten ole minulle, vaan saattaa ohjeistaa edellistäkin ratsukkoa jossain vaiheessa, en nyt muista onko tässä vai ei, mutta silti. Innolla seuraavaa valmennusta odottaen! Pike kovasti kehui että on tullut paremmaksi, tietynlaista rauhallisuutta tullut, mutta samalla haastetta. Eli tästä on hyvä taas jatkaa :)

Pitkästä aikaa valmennukseen!

Tänään pääsee pitkästä aikaa hyppäämään! Eli tosiaan kello 18 on Piken estevalmennus, saapi nähdä miten tuo herra käyttäytyy. Sunnuntaina ja Maanantaina kävin ratsastamassa koulua kentällä, oli tosi mielenkiintosta ja kivaa. Sunnuntaina Pyrde toimi tosi tosi hienosti! Harjoteltiin sunnuntaina vastalaukkaa ja laukanvaihtoja. Vaihdot onnistui tosi hyvin oikealta vasempaan kierrokseen, mutta toinen oli vaikeampaa. vaihtoi tosi helposti ristilaukalle ja teki sellainen pompun ja lähti vaihdon jälkeen puskeen eteen päin. Harjoitusta harjoitusta.. Maanantaina taas hieman rennommin, ihan perus askellajit ja muutama vaihto harjoitukseksi. Tiistain ja Keskiviikon äiti liikutti kun ite olin töissä ja eilen oltiin Riihimäellä moikkaamassa ex-pomoa. Ja tänään tosiaan valmennus!

Nyt sitten alan tekemään ensi vuoden tavoitesuunnitelmaa, kisa- ja valmennussuunnitelmaa siis. Katsotaas millaianen siitä tulee, voin sitten esitellä sitä teille ;) Tähän loppuun esittelen ei hevosasioihin liittyvät asiat, meinaan uudet geelikynnet! Eilen tosiaan oli kynsihuolto ja on niin ihanat että huhhu. Vaikka tosiaan nämä asiat löytyy henk.kohtaisesta blogista (http://sennithebloggaaja.blogspot.com) pakko ne on silti vielä esitellä teille hevosihmisillekin! Väri sopii niiiin täydellisesti meidän kenttäkamoihin, että taidan kenttäkauden avattua laitattaa samanväriset sitten uudestaan ;)


Jep, pahasti poikkesin aiheesta, lupaan ettei näin käy enää ;) mutta nyt sitten enempi valmennuksesta illalla, jos vain selviän siitä hengissä, huh, jännittää!

16. joulukuuta 2011

Ikuinen kiista: Kallis vastaan Halpa?

Oikeastaan ei ole kummoisempaa postaamista omalta hevosrintamalta, mitä nyt Molla rokotettiin ja raspattiin tänään ja Jalli katsoi samalla sen etujalan. Ja hyviä uutisia! Nyt voi pikkuhiljaa alkaa hyppäämään pieniä ja siitä sitten edetä! JES! Nyt ensin vain hieman mahaa pois ennen kun laitetaan edes pikkuesteitä, niin päätettiin. Ja koska nyt suunnittelin omankin aikani paremmin, niin eiköhän tässä kohta jo pääse oikein treenaamaan! Joten kohta alkaa taas tulee treenipostauksia, jo on aikakin kun vuosi kohta vaihtuu!

Mutta tosiaan ajattelin ottaa puheeksi aina ja ikuisesti puhuttavan aiheen Kallis vai Halpa. Voiko edullinen olla hyvää, kannattaako satsata? Tässä nyt muutama omakohtainen kokemus missä itse olen säästänyt ja missä taas ostanut mieluusti kalliimmat tai ns. laadukkaammat.

Suitset
Tässä kohtaa voin ihan kylmästi mainita ettei merkillä ole väliä. Tietenkin jos ostaa heti kalliimmat suitset on laatu takuulla jo pehmeämpää, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että meillä on tallissa tälläkin hetkellä ehkä kahdet "merkkisuitset" ja muut ns. halpiksia. Aina kun meille tulee uudet suitset käsittely on sama, merkistä riippumatta: 1. öljyäminen. Annetaan kuivua yön yli, seuraavana päivänä uusi öljyäminen tarvittaessa (halvemmissa suitsissa 2-3 kertaa kunnon kerros öljyä ja on pehmeät takuulla!). 2. puhdistaminen ratsastuksen jälkeen. Pienellä määrällä nahkasaippuaa putsataan suurin likakerros. Pehmittää vielä samalla uusia suitsia. Ja kyllä, uusimmat suitset taitavat olla 2009 ostetut... Että hyvin on pärjätty!

Tuomio: Säästä!

Loimet
Niin hevoskohtaista kun voi olla, mutta sen verran pitää mainita että tässä suhteessa kyllä pitää panostaa. Siinä missä satulan sopivuus on tärkeää, on myös loimen sopivuus! Oikean mallinen ja kokoinen loimi ei hierrä eikä purista. Kalliimmissa malleissa on yleensä myös paremmat kiinnitykset ja muotoilu yleensäkin. Meiltä löytyy niin kalliita kun halpoja loimia merkkejä nyt on esimerkiksi Jackson, Horseware, Showmaster, Horse Comfort... ja monia monia monia muita. Varsinkin ulkoloimissa (toppa- ja sadeloimet) on tärkeää hyvä istuvuus ja malli. Itse tykkään kovasti highneck ja fullneck loimista ja yleensäkin kaulakappaleellisista ja niitä onkin meillä kun klipattuina hepat ovat. Hyviä loimia miltein kaikki, mutta tässä asiassa kyllä kannatan panostamaan!

Tuomio: Panosta!



Satulahuovat
Olen aivan mieletön satulahuopafriikki! Ostelisin kokoajan huopia jos vain saisin, mutta onneksi osaan jo hieman hillitä itseäni. Huopaa ostaessa ensimmäisenä kiinnitän huomion väriin ja kuvioihin. Jos silmiin osuu kivan värinen huopa tai siinä on vaikka kiva kuvio, tutkin tarkemmin. Seuraavaksi vaikuttaa muotoilu. Millainen säkätila, onko muotoiltu vai ei. Tähän voidaan sanoa että yleensä muotoillut ovat tyyriimpiä, totta kai! Mutta halvallakin saattaa tehdä melkoisia löytöjä kunhan vain  jaksaa etsiä. Ja en nyt tarkoita pelkästään alelaaria, vaan yleisesti tarkoitan huopia, oli sitten oikein MerkkiMerkkiä tai tuntemattomampaa. Eli tarkkaile, tunnustele, fiilistele. Halpakin voi joskus yllättää, uskokaa! Kallis huopa taas saattaa tuntua hyvältä, mutta käytössä helposti nukkaantua tms. Eli tässä on ja ei ole merkillä väliä. Ulkonäkö ja fiilispohjalta kannattaa harkita.

Tuomio: Tarkastele, tutki, tunnustele!

Jalustimet
Tämän halusin ottaa sen tähden koska itsellä on jinien "kopiot", eli hööksin "halpikset". Ja en voi kun kehua. Valmentajaa myöten on jalustimista tullut vain kehua. Yleensä kuulee sanottavan että ovat "raastinrautaa" ja "väri kuluu". Itseltä löytyy siniset ja mustat. Molemmat hyvässä kunnossa, sinisestä lähtenyt sisäsyrjästä hieman väriä, mutta sitä ei kukaan muu kuin itse pestessä huomaa. Jalustimet ovat erittäin hyvät jalassa ja valmentaja kehunut yhtä hyviksi kuin jinit. Eli varmaan moni arvaakin mikä on tuomio?

Tuomio: Säästä!


Ratsastushousut
Itsellä on ollut monenlaisia housuja. Mountain Horse, Pikeus, Ma-nu.. Ja parhaimmat ovat ehdottomasti Horzen. Lisäksi mustat kalliimmat jonka merkkiä en juuri nyt muista (ostin alesta -50% ja maksoin niistä 70 euroa) on palvellut ihan kohtalaisesti. Mutta aivan pohjanoteeraus oli kyllä ostaa Mountain Horsen valkoiset farkkuratsarit. Voin sanoa että ehdin niillä housuilla meneen 6 kisat kun ne oli paikoista kuluneet PUHKI! Aikaisemmat Horzen housut oli palvellut minua jo 3 vuotta ja sitä ennen käytössä oli äidin vanhat Ma-nut jotka oli ollut käytössä ja lähemmäs kymmenen vuotta. En voi kun sanoa olevani järjettömän pettynyt. Muuten housut olivat aivan loistavat päällä. Uusiksi housuiksi ostin Horzen miesten GP housut (valkoiset) ihanat päällä ja kivan näköiset!

Tuomio: Tarkkaile, merkki ei takaa laatua!

Nahkasaappaat
Panosta, panosta, panosta, panosta! Älkää tehkö sitä virhettä minkä minä. Halusin nahkasaappaat, ostin halvimmat mitä löysin. Ensimmäiset tosiaan oli Börjesin satasen nahkasaappaat. Kivat kotisaappaat kyllä, mutta väri kuluu kuukauden sisällä jos niillä ratsastaa useamman kerran viikossa. Ja tosiaan ei vähää, vaan menee ihan kokonaan sisältä harmaavihreäksi ja näyttää homeiselta. Eli ei hirveän edustavaa. Ja enpä tästä mitään oppinut. Ostin seuraavaksi vähän reilun parin sadan saappaat Hööksiltä.. Nahka jo aivan liian pehmeää, ei pysy kasassa ja ei tue saapasmaisesti jalkaa. Menee nilkasta ruttuun ja tuntuu inhottavalta. Muuten siistit ja kivat saappaat, sisäpinta pysyy parempana. Ehkä seuraavat saappaat osaan jo ostaa enkä mene halpislinjalla..

Tuomio: Panosta!

Kypärä
Tämä myös hyvin ihmiskohtaista. Toisille sopii jotkut merkit, toisille ei. Yleisesti voin sanoa että merkki ei takaa sen enempää turvallisuutta. Kaikissa kypärissä missä on sama turvaluokitus, on testattu samalla tavalla. Hintaeron tekevät vain ja ainoastaan merkki. Eli tosiaan tähän voisin sanoa että merkillä väliä, kunhan kypärä istuu päähän kuin toinen iho. Itsellä esimerkiksi GPA ei ole oikein kokoinen, mutta halusin itselleni "merkkikypärän" niin ostin. Tyhmäähän se on, on sekin tullut kantapään kautta opittua. Kun Lepan kanssa mentiin ympäri ja kypärä tippui niskalle kun oli liian iso.. Olisi voinut sattua vaikka mitä! Eli

Tuomio: Se mikä istuu päähän, merkistä ja hinnasta viis!


Oliko aivan turhaa täynnä?
Kyllä, kaikilla on omat mielipiteensä ja tässä nyt esittelin sitten teille minun. Ainakin vihdoin tuli joku kivempia postaus toivon mukaan! Nyt vaan sitten komentoimaan ja postausehdotuksiakin otetaan jälleen vastaan, vaikka itsekin tosiaan pursun niitä taas..

13. joulukuuta 2011

Haaste - Millainen hevosenomistaja olen?

Pakko heti sanoa että upea haaste, minkä teen mielelläni. Haastein sain blogeilta Zlatograd's life ja Eerika ja Rampe, kiitos paljon näin kivasta haasteesta. Monta kertaa olen tämänkin sanonut, mutta sanotaan vielä kerran. Eli yritän kertoa mahdollisimman selkeästi asiat, mutta teksti saattaa olla paikoitellen hieman sekavaa, pahoittelen!


Hevosen omistaminen on aina tarkoittanut minulle suurta vastuuta. Pienempänä tiesin jo että jos / kun saan hevosen, joudun tekemään kaksin käsin hommia sen eteen. Ja niin todellakin on ollut. Ja tällä siis todellakin tarkoitan sitä että olen joutunut tekemään töitä maksaakseni ja päästäkseni siihen pisteeseen missä nyt olen. Pienempänä juoksin talutustunneilla taluttamassa, autoin aloittelijoita, tein talleja jne. Vastuun siis olen aina kantanut, vaikka joskus tuntuukin että repsahtaa.

Totaalinen vastuu tuli viimeistään oman tallin myötä ja sen myöden olen jopa alkanut tuntemaan itseäni paremmin  hevosenomistajana. Olen joissain asioissa hyvinkin tarkka, kun taas toiset asiat katson hyvin suurpiirteisesti. Tarkka olen ehdottomasti hevosen terveydestä. Lurpan jälkeen olen ollut vähintäänkin fanaattinen jalkojen suhteen ja niitä hoidatan ahkerasti ja kylmäysletkut ovat meillä kova juttu! Lisäksi olen tarkka ruokinnan suhteen. Meillä hevoset syövät Kauraa, BH Balancea, melassia, pellavaa ja biotiiniä. Ja tähän olen ollut tyytyväinen, samoin hevoset. Yritän pitää ruokinta-ajat aina samana, mutta koska sekä äiti että minä käymme töissä (ja minä koulussa) niin ajat saattavat heitellä tunnilla suuntaan ja toiseen. Tässäkin asiassa kuitenkin pidän tiettyä rajaa.

Tarkkuutta vaalin myös varusteiden suhteen. Mielestäni on kiva kun varusteet ovat siistit ja puhtaat. Pesen ne aina ratsastuksen jälkeen ja katson että ne on ehjät. Kaikki meidän suitset taitaa olla vuodelta 2009? Hyvässä kunnossa ja edelleen kuin uudet! Sama satuloissa. Kalliit varusteet mitä en mielelläni heitä hukkaan. Puhdas, siisti huopa kruunaa kokonaisuuden, siksi minulla niitä huopia onkin, miljoonia. 


Pidän itseäni huumorintajuisena hevosenkäsittelijänä, mutta minulla on tiukat rajat. Jos en hyväksy jotain, huomautan kerran äänellä ja jos ei tapahdu mitään muutosta, komennan fyysisemmin. Tästä nyt joku lohkaisee että olen hevosenhakkaaja tai että hevosten kunnioitus minuun on täysin pelon kautta. Ehei. Tämä tuli ainakin Lurpan kanssa koettua. Jos Lurppaa yritti alistaa komentamalla, se kävi kovemmin päälle. Sitä ei voitu voimalla alistaa ja voin sanoa että minua se kunnioitti 110 %. Jos se joskus sattui minulle luimimaan tai näykkäsemään, ei tarvinnut tai en edes ehtinyt kissaa sanomaan kun hevonen tajusi tehneensä virheen. Ja ei ole tosiaan tarvinnut montaa kertaa komentaa mitään hevosta, hienosti nämä luottavat ja oppivat kerrasta. 

(allekirjoittaneen huomio! Ikinä ei ole tarvinnut hevosta hakata! Kerran Lurppa hyökkäsi päälle alku vaiheessa, jolloin en uskaltanut karsinaan mennä kuin raipan kanssa, muttei sitäkään ikinä tarvinnut käyttää kun seiniin.)

Rakastan maastoilla ja se onkin yksi valtti. Silloin kenttätyöskentely maistuu kummallekin, ratsastajalle kuin hevoselle, paremmin. Kentällä työstän mielummin vähemmän kuin liikaa. Pyryn kanssa tämä korostui, jos teki liikaa, herra alkoi kiukutella. Eli vähän ja tehokkaasti. Lisäksi maastakäsin maastokävelyt ovat aivan parasta. Bravuuri on kun menen Pyryllä (tai aikaisemmin Lurpalla) ja Molla on käsihevosena. Maastot voivat olla ihan reippaitakin, nimimerkillä kunnon laukkatreenimaaston Molla käsihevosena tehneenä. Lisäksi touhuan muutenkin (aina kun aikaa on) hevosten kanssa mielelläni, harjailen, pesen tms. 


Huonoja puolia vielä minusta. Olen huono käymään täydellisesti valmennuksessa. Tosin tähän laitan syyksi ajan puutteenkin. Mutta joskus vain ei onnistu, kykene, pääse tai vain jaksa mennä valmennukseen, vaikka motivoitunut olisikin. Nykyään enemmän aika pulan takia ollut valmennuksia vähemmän, mutta eiköhän tämä tästä taas lähde! Lisäksi saatan olla äkkipikainen ja provosoida hevosta käyttäytymään huonosti, varsinkin kisoissa. Erittäin ikävä piirre josta olen jo hieman päässyt eroon. Hermot kuntoon ja paremmin menee! Pidän harjoja huonossa kunnossa ja samoin suojat ovat yleensä kuran peitossa..Saatan jättää tavaroita levälleen tallissa ja se pistää ärsyttämään! Loimet saattavat jäädä lattialle yöksi jne, ARGH! Mur, ärsyttää tuollainen toiminta, saa haukkua kun itse tekee ;)

Mutta tässä siis jotain. Tuskin ketään ymmärtää minua omistajana sen enempää, en osannut selittää varmaan asioita selkokielellä, mutta yritys oli ainakin kova! :D

12. joulukuuta 2011

Tiistaiyön Haastepostaus

  On siis tullut mieletön määrä haasteita, joten tässä nyt yritin tehdä kaikki haasteet. Ennen sitä pikaiset kuulumiset. Tiistaina, 6.12., oltiin Merjalla kisoissa. Pilvi meni Pyryllä 70 cm ja meni uusintaan asti hyvin, kunnes herra otti astetta suuremman hypyn ja Pilvin petti tasapaino ja tipahti. Ensi kerralla sitten uusiksi! Itse menin 90 cm ja mies oli uskomaton! Hyppäsi hienosti, mutta tyhmä virhe itsellä tuli uusinnassa ja tippui yksi. Muuten tosi tosi hieno mies! Treenaamaan pitäisi päästä enempi mutta on vain niiiiin kova kiire kokoajan! huoh.. Yritän keritä taas kovasti valmennuksiin, eiköhän tämä tästä hiljalleen. Ja sitten haasteisiin, lyhimmät ensin!

Haaste 1 - Kuvahaaste
Tästä haasteesta kiitos Millalle! 
1. Aukaise neljäs tiedostokansio, jossa säilytät kuviasi.
2. Aukaise kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
3. "Selitä" kuva.
4. Haasta kolme muuta bloggaajaa.


Kuvassa siis Äiti ja Pyry Merjalla kisoissa syksyllä. Äiti ei ollut kertaakaan Pyryllä hypännyt ja lisäksi äitillä estekammo. Kaikki 40 cm isompi oli ihan kuolettavan pelottavaa :D Luokkana 70 cm ja toinen sija! Jäi hieman jälkeen hypyssä, mutta hienosti molemmat suorittivat radan, olen ihan ylpeä!

Haastan Terhin, Lotan ja Janitan. En tiedä oletteko jo tehnyt, mutta haastoin nyt silti :D

Haaste 2 - pieniä asioita minusta
Haasteen sain Terhiltä, Viciltä ja Lotalta, kiitokset!
a) kiittää haasteen antajaa: ^^
b) antaa haaste kahdeksalle bloggaajalle: kaikki on  varmaan jo tehnyt, haastan tekemään ne jotka eivät vielä ole tehneet tätä! :)
c) ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta
d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

1. Olen huono keksimään itsestäni asioita, mutta yritetään. Aloitetaan vaikka siitä ettei minulla ole harmainta aavistusta mitä aijon tehdä tulevaisuudessa. Tällä hetkellä opiskelen Logistiikan Perustutkintoa ja tavoitteena päästä yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi. Mutta taas olen töissä kaupassa missä on vakituinen työsuhde ja periaatteessa siinä olisi töitä ja mahdollisuus edetä. Sitten taas kiinnoistaisi mennä lukemaan eteenpäin ja ehkä tulla logistiikka insinööriksi tai vaikka liikenneopettajaksi. Joo, en tosiaan tiedä mitä olen tekemässä, sen näkee sitten joskus.

2. Olen pakkomielteinen ulkonäön suhteen ja siksi olen yleensäkin hyvin surullinen. Koska en näytä siltä miltä haluaisin. Haluaisin tehdä enemmän ulkonäköni eteen (käydä lenkillä jne) mutta ei ole aikaa kaikkeen ja sitten on aina kiire ja en ikinä ehdi ja ääää.. Pelkkä ilta venyttely + jumppa ei riitä, mur! Lisäksi pidän hirveästi että hiukset on hyvän näköiset, en kehtaa julkisesti esiintyä ilman meikkiä (harvoin!) ja olen aivan rakastunut geelikynsiini! Ja meikkaan yleensä myös ihan huvikseen, kokeilen erilaisia värejä, tyylejä ja sillain, aina kun on aikaa. Rakastan liikuntaa ja tykkään käydä salilla.

3. OLEN KOUKUSSA TV-SARJOIHIN! En katso televisiota, mutta ostelen DVD-bokseja ja siksi olen koulussa tv-sarjoihin. Tällä hetkellä olen enemmän kun koulussa NCIS sarjaan ja odotan koska saan neljännen kauden käsiini! Lisäksi koukussa Menthalistiin, CSI, CSI Miamiin, Gleehen... GRAAH!

4. Kuuntelen aina radiota. Koneella on NRJ auki ja kun autolla ajelen on yleensä myös sama radiotaajuus auki. Tosin nyt on auto hieman vammaillut ja olen sitten jammaillut Astetta (tupla kokoelma), Chisua ja Pinkiä! Rakastan siis musiikkia ja laulamista. Olen aina halunnut osata laulaa, mutta olen niin paljon kuullut siitä miten päin persettä laulan ja kuulostan pojalta, niin päätin etten enää laula muiden kuullen. Joskus innostun Karaokea laulamaan ja Singstar on vertaansa vailla, mutta yleensä viihdytän vain itseäni laulamalla.

5. Rakastan valokuvaamista! Haluisin myös olla linssin toisella puolella, mutta tuntuu että aina kun otetaan kavereiden kanssa kuvia näytän vammaselta. Salaa harjoittelen kuitenkin hymyilemään tietyllä tavalla ja saamaan naaman kuriin. Hirvittävä myöntää, mutta näin on! Rakastan valokuvausta ja myös sitä jos on valokuvattavana. JOS olisin kymmenen kokoa pienempi haluisin ehdottomasti malliksi!

6. Olen surkea kielissä, mutta rakastan koulunkäyntiä. Olisin mielelläni lukiossa, mutta koen siellä niiiin paljon vastenmielisyyttä kielien takia ja panikoin kun en pääse läpi niin parempi niin ja näin. Ymmärrän kyllä englantia, mutta olen itse aina niin paniikissa että en osaa vastata järkevästi tilanteessa missä pitäisi kyseistä kieltä puhua. Tämä on yksi ongelma siinä, kun haluaisin mennä ulkomaille töihin.. Kielimuuri, muah!

7. Lurpan pois menon jälkeen motivaatio treenaamiseen on kadonnut. Ratsastan edelleen kotona ja käyn valmennuksissa niinkuin aina, mutta en kuitenkaan näe tavoitteita niin kuin ennen. Toivon että tämä menisi pian ohi, sillä haluan jo suunnitella ensivuotta ja saada hyvät tavoitteet ja talven treenin pitää olla kunnossa..

8. Olen rakastunut! Julkinen myöntäminen ;)



Kolmannen haasteen kirjoittelen myöhemmin, samoin vastailen viimeisiin kysymyksiin. Kertokaa myös jos on toivepostauksia, eiköhän johonkin postaukseen päästä näin joulun lähestyessä!

24. marraskuuta 2011

Not just in the end, but also a new beginning

Jos voisin kertoa teille miksi on ollut taukoa takuulla ymmärtäisitte. Tai tottahan toki voin kertoa! Mutta alkuun kiitän jokaista joka on minulle haasteen lähettänyt. Älkää pelätkö, teen ne mahdollisimman pian, kunhan saan motivaationi tähän hommaa taas kohdilleen. Niinkuin varmaan joku huomaa, on tämä kirjoittaminen jo pidemmän aikaa ollut hyvin harvaa ja vähä sisältöistä. Siihen on toki paljon syitä, kuten kuvien puute, videoiden puute tms. Juttua kyllä riittäisi, valmennuksissa ja kisoissa olen käynyt (kisoissa tuli muuten 80 cm jaettu 1.sija ja 90 cm 2. sija, hyvä Pyrde!), hevosia hoitanut kun olen ehtinyt. Mutta niinkuin moni ymmärtää motivaatio on aivan nollassa.

Nyt on syksy, mikä tietenkin hieman laskee mielialaa. Ollaan kuukauden päästä joulussa ja lunta ei näy eikä kuulu. Motivaationi lähde on kuitenkin laskenut jo ennen tätä masentavaa syksyä ja kaamosta. Ennen kun sanon mitään tarkemmin, haluan painottaa: en ole lopettamassa bloggaamista, en ratsastamista enkä hevosten kanssa touhuilua. Tällä hetkellä vain haluan panostaa itseeni ja päästä taas elämään ja yli siitä mitä vieläkin kannan sisälläni. Tällä hetkellä ihan henkilökohtaiset asiat kuin hevosasiat painavat, joten siksi motivaatio on laskussa. Se mistä kaikki lähti tapahtui 1. Elokuuta. Sinä päivänä kun elämäni hevonen otti matkansa vihreämmälle niitylle, en voi sanoa olleeni enää niin motivoitunut harrastamaan tai panostamaan. Kaikki työ, vaiva, aika ja rahat (laskekaa itse, viiden kuukauden ajan  käytin 2000 € / kuukaudessa ihan vain että saisin rakkaimman kuntoon) minkä laitoin peliin, rakkautta ja kaipuuta laskematta, on niin musertavaa, etten tiedä mistä seuraavaksi pitäisi rutistaa ja aloittaa.

Teen tällä hetkellä pitkää päivää. Aamulla pahimmillaan menen 8 kouluun, pääsen 14-16, siitä yleensä töihin klo14.30-17 välillä ja pääsen 21-00.15. Tämän jälkeen kolmen hevosen hoito (vähintään iltatalli). En todellakaan tarkoita tätä sillä että kaipaisin jotain sääliä tai ihailevia katseita. Ei. Haluan vain selventää, että aina en jaksa ja kykene olla kiinnostunut treenaamaan ja aloittamaan sitä urakkaa. Henkilökohtaiset asiat painavat päälle, niistä yritän päästä pian eroon. En edes tiedä miksi kerron tätä teille. Ehkä haluan kertoa että ei, en ole unohtanut teitä. En vain ole ehtinyt, kyennyt, jaksanut, motivoitunut tai olen muuten vain tavattoman laiska etten ole kirjoittanut. 

Kiitän kaikkia lukijoita jotka ovat jaksaneet pysyä lukijoina ja ketkä ovat jaksaneet kommentoida. Olette ihania, pahoittelen etten ole teitä informoinut. Motivaatio vain tähän hevosteluun on tällä hetkellä +/-0 ihan vain sen takia etten enää tiedä mistä aloittaa. Joskus pitää hengittää syvään ja miettiä, etsiä voimat uudestaan ja sen jälkeen tiedän olevani taas parempi hevosenomistaja ja kilpailija. Tällä hetkellä olen henkisesti niin rikki, että tarvitsen tauon treenistä ja haluan hetken hemmotella itseäni.


Sitten kaikille niille vielä joita ärsyttää kun puhun miltein aina Lurpasta. Yritän tosissani käsitellä tätä asiaa. On mieletöntä, miten hevonen joka oli täysi kusipää minulle tullessa, tuli niin rakkaaksi ystäväksi ja elämänkumppaniksi, että poismennessään vie niin suuren palan ettei enää tiedä millä kyljellä nukun ja miten hengitän. Se salpaa vieläkin hengityksen, näen painajaisia ja saatan yöllä herätä siihen kun kyynel valuu poskella. Jos sinua ärsyttää, älä lue. Ei tarvitse, enkä edes pyydä, pikemminkin pyydän poistumaan lukijoita ja unohtamaan että minua ja Lurppaa on ikinä edes ollut olemassa. Tulen nyt ja aina kertomaan tunteistani ja mietteistäni, Lurpasta ja minusta, meistä, meidän tavoista ja tavoitteista. Siitä en pääse yli enkä ympäri. Tietenkin yritän jatkossa panostaa kultaisiin suomalaisiin joita tallissa nyt on, mutta se että herra Luppakorva pilkahtelee tarinoissa ja teksteissä, tulee olemaan jatkossakin.

Kiitos kaikille, arvostan teitä lukijoita jos olette jaksaneet sinnikkäästi odottaa paluuta.

27. lokakuuta 2011

Karhunpoika sairastaa... [ Valokuvauspostaus ]

Tosiaan, tässä mennään.. Kun olisi vielä ollut valmennus ennen rokotusta niin ei. Järjetön flunssa iski kuumeen kera ja en sitten päässyt. En myöskään ole ehtinyt vastailla kysymyksiin, mutta nyt kun tulee hieman hiljaisempaa hetkeksi niin lupaan mahdollisimman pian vastailla niihin, ja lisääkin saa esittää! Joku kyseli kuvakilpailusta. Tosiaan, ikäväkseni joudun ilmoittamaan etten tee erillistä postausta tuloksista. Voittajalle olen laittanut sähköpostia palkinnosta ja odottelen vastausta. Valitettavasti tällä kertaa näin. Voittajaksi kuitenkin selvisi jabassa rennosti nukkuileva hevonen, joten kuvan voi vielä vilkaista äänestys postauksesta! :)

Ja sitten lisää kuvaaihetta. Tosiaan vuosi lähenee jälleen loppuaan, joten olen sitten taas hieman aikaisemmassa vaiheessa jo alkanut selailemaan vuoden kuva satoa. Tänä vuonna kuvasin VÄHÄN ja lisäksi tällä hetkellä kamera rikki, joten.. Noh, toivottavasti saan pian kuntoon. Tässä teille kuitenkin ensimakua mollamaija.netin tulevista vuoden kuva 2011-kuvista. Huomatkaa, tässä on vasta 4 kuvaa, kuvia tulee yhteensä olemaan noin kymmenen kappaletta.





Huomatkaa että vasta harjoittelen kuvaamisentaitoja, en ole lähellekkään hyvä siinä! Viime vuoden kuvat voitte vilkaista täältä tuloksineen. Tänä vuonna on enemmän tullut toimintakuvia, valitettavasti. Kertokaa kuitenkin mielipiteenne, on kiva kuulla jotain lukijoilta! Nämä siis vasta ensimakua tuohon äänestykseen ;)

23. lokakuuta 2011

Kerro Kerro Kuvastin - Kysymyspostauksen vastaukset I

Kiiitos kaikille kysyjille, tässä teille mehukkaat vastaukset!


Kuinka kauan olet ratsastanut? 
Olen ratsastanut oikeastaan koko ikäni jos niin voi sanoa. Aktiivisemmin valmentautumaan ja kilpailemaan olen alkanut paljon myöhemmin, niitä vuosia taitaa olla tällä hetkellä takana jopa  6 vuotta? Joten melko vähän vielä on ollut tätä matkaa.

Mitkä ovat tavoitteesi Pyryn kanssa?
Pyryn tavoitteet ovat suokkien kansallisissa luokissa, lajissa kun lajissa. Siitä kuinka kauan siihen menee en tiedä. Eniten tavoittelen kenttäratsastuksessa etenemistä, mutta myös muut lajit kiinnostavat. Ensi kauden tavoitteeksi laitan alue Helppo B radoilta hyviä prosentteja, 90-100 cm luokkia läpi ja Tuttaria / suomenhevosten helppoa. Joten katsotaan mihin päästään.

Onko sinulla koskaan lopahtanut kiinnostus ratsastukseen? 
Tosi hyvä kysymys mielestäni! Tämä on vähän kyllä ja ei. Joskus motivaatio tuntuu olevan niiiiin matalalla ettei tekisi mieli mennä talliin ja ratsastaa, toisinaan taas tekisi mieli hommata vaikka 10 hevosta. Ikinä en ole sanonut että lopetan ratsastuksen, hevoset ovat oikeastaan elämäntapa minulla. Joskus on kuitenkin ollut että en ole jaksanut oikeasti käydä tallilla vaan äiti on hoitanut, tosin näihin kaikkiin on syynsä joten äiti on ymmärrettävästi auttanut ilman mukinoita. Harvemmin enää nykyään on kiinnostuksen lopahtamista (koputtaa puuta). :)

Aiotko ostaa joskus vielä isojen luokkien hyppääjän?
Kyllä. Haaveissa on aina ollut ostaa isojen luokkien hyppääjä ja kerran jopa ollut mahdollisuus saada sellainen ylläpitoon (joka kuitenkin silloin sen hetkisellä rahatilanteella ei onnistunut). Vielä joskus kun olen työelämässä ostan itselleni isojen luokkien hyppääjän ;) Lähiaikoina ei kuitenkaan ole sitä tulossa.

Mikä on lempi hevosrotusi? 
En osaa nimetä lempirotuani. Olen huomannut että rotujen sisältä löytyy aina niin poikkeavia muihin verrattuna. Siis omia persoonia. Itse en ikinä oikein ole ollut "suokki-ihminen", mutta nykyään rakastan molempia suokkeja ylitse kaiken. Puoliveriset taas ovat enemmän omaan silmään ja itselle jotenkin sopivempia. Mutta sitä lempirotua en kyllä valitettavasti osaa nimetä.

Parhaat kisatuloksesi?
Nämä on ehkä vaikeampia kysymyksiä minulle. Koska en ole kilpaillut ikinä niinkään arvokisoissa, lähinnä olen projektien kanssa (joita kaikki ovat olleet) yrittänyt edetä mahdollisimman viisaasti. Parhaimpia tuloksia taitaa olla Mollan kanssa sph kenttämestaruuksien 2. sija, Lurpan kanssa 110 cm 4. sija ja Lurpan kanssa sijoittuminen  kenttäkilpailuissa 2. sijalle. En edes muista kaikkia kisoja juuri nyt, mutta myös ihan "parhaimpina" tuloksina pidän seuramestaruusvoittoja jne.

Missä aloitit ratsastuksen?
Ratsastuskoulussa Forssan Ratsastajilla, missä äitini myöhemmin toimi ohjaajana.

Kuinka kokeneena sait ensimmäisen oman hevosesi?
Sanotaanko että olin silloin tasoa Helppo Ö-C ja hypännyt ratana 70 cm kisoissa. Siitä sitten lähdettiin Mollan kanssa yhdessä kehittymään ja valmentautumaan, mikä sen mukavampaa kun kehittyä hevosen kanssa samaa matkaa! ;)


Haaveiletko kilpailemisesta "isommissa" luokissa? Jos, niin millä tasolla?
Haaveilen! Ja joskus aijon vielä olla siellä, ainakin olen motivoitunut tekemään töitä jos ei muuta ;) Aloitetaan vaikka ihan siitä kunnon kansallisesta tasosta (eikä nyt puhuta pikkukansallisista) ja jospa siitä sitten suuntaisi kv kentille? Ja kenttäratsastuksessa tämä kaikki olisi aivan huippua!

Suosikkisi kilpailupaikoista?
Vaikea kysymys! Mutta sanotaanko että olen aina pitänyt Ypäjän kisoista hyvien puitteiden tähden, MT-Teamin kisoista hengen tähden. Lisäksi omasta mielestä hyviä kisapaikkoja on ollut  Niinisalo, Kivitalli, Salon ratsastusseura (Anisten ratsastuskoulu), Turun ratsastajat (Artukainen) ja helsingistä taas kisat mitkä ovat olleet Laaksolla on ollut todella mukavat! Ja varmaan on paaaljon muistakin ihania paikkoja. Jos pitää oikein paras valita, sanoisin Kivitalli. Upeat kisat, puitteet ja palkinnot!

Ratsastusseurasi?
MT-Team eli Merjan Tallin Team. 

Minkä ikäne oot?
19 vuotias

Mitä hepat syö?
Meidän hevoset syövät heinän lisäksi kauraa, Black Horsen Balancea, melassia, pellavaa ja biotiiniä. Sekä lisäksi porkkanaa, leipää ja omenaa.

Millane teiä normi liikutusohjelma on?
Pyryn kanssa on tärkeää ettei hinkata liikaa kentällä, joten tällä hetkellä (valmentajan kanssa suunnitellussa) treeniohjelmassa on 2 kertaa viikossa kenttätyöskentelyä ja muuten maastoilua / juoksutusta (irti tai liinassa) / maastakäsin hommia jne.

Mont vaparii pidät viikossa?
Yleensä yksi, joskus kaksi. Riippuen paaaaljon viikosta, joskus saattaa olla ettei ole ollenkaan vapaapäiviä jos on ollut muutenkin rennompi viikko.

Kaua ratsastat kerralla?
Tämäkin niin päivä ja hevoskohtaista. Maastossa menee puolesta tunnista pariin tuntiin, kentällä työskentelen Pyryn kanssa mahdollisimman vähän ja pienissä erissä (työstämistä 2-5 minuuttia, hetki käyntiä ja taas) n. 40 minuutista tuntiin. Pyrylle ehdottomasti paras tapa tämä, todettu valmentajan kanssa tämäkin.

Mis asut?
Ypäjällä

Tekiskö mieli lähteä ulkomaille treenaamaan/kisaamaan?
Kyllä! Jos vain olisi resursseja lähteä ulkomaille, olisin siellä jo takuulla! Ehkä tämäkin on yksi unelmista? Joskus ollaan puhuttu jos lähtisi Ruotsiin kisoihin, mutta no.. tällä hetkellä on siitä vasta puhuttu ja toteutumaan se tuskin ihan heti tulee.

Minkä väriset harjat mölläl on?
Punaiset / pinkit niinkun prinsessoilla pitää olla ;)

En valitettavasti ehtinyt kaikille vastaamaan! Pian tulossa lisää vastauksia ja kysykää myös ihmeessä lisää :)

22. lokakuuta 2011

Suomi Leijonaa ja Rakkautta

Ja nyt en puhu viinasta, vaan KLIPPAUKSESTA!

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi klipata hepat. Sekin tosin venyi iltaan ja kun aamulla (eli tänä aamuna) oli töitä klo 5.30-12 ja lisäksi laivalle työporukalla lähtö klo 14.30, voitte olettaa että eilinen klippaus oli melko raskasta ja nyt kyllä väsyttää ja on KIIRE! Mutta halusin kuitenkin teille tämä postauksen tehdä, joten ei enää muttia vaan luette ja kerrotte tietenkin mielipiteen jos niin vain jaksatte tehdä :)


Eli tosiaan aloitetaan vaikka klipperin esittelystä. Yllä näette siis oikein hienon (kännykkä laatuisen, oi oskari, tule kuntoon..) kuvan. Koneena minulla on siis johdollinen Lister Star klipperi, jonka ostin Horzesta vuosi sitten. Kaikille klipperistä haaveileville, suosittelen! Osaamattomuus korvaantuu laadulla, tulee upeaa jälkeä vaikkei klippaaja asiaa loppupeleissä hirveästi osaisikaan. Eli oikein loistava peli minulle. Hintaa on sen n. 400 euroa, eli ei mikään järjettömän kalliskaan ja maksaa itsensä nopeasti takaisin.

Aloitin Mollasta, tutusta ja turvallisesta. Tiesin että Molla on ainakin helppo klipata. Aluksi oli taas vaikeuksia muistaa kaikkia klippauksen saloja, mutta kun pääsi vauhtiin ja johan meni ripeästi. Meidän tallissa sen suhteen hyvä puoli (ja tuossa klipperissä) ettei se hirveästi kuumene, pitää vain öljytä välillä. Itsellä ei ollut hajuakaan millaisen klippauksen tekisin Mollalle, joten klippauksen edetessä sitten aina tehtiin omia pikku muutoksia. Ja sydän tietenkin tamman kankkuun, sehän on selvä. Loppujen lopuksi tuli ihan kiva omaperäinen klippaus, jota tuskin ainakaan koven monella on. Idea on siis siinä että ristiselällä olisi karvoja ja samoin mahan alla, mutta "kriittisimmät" hikoamiskohdat klipattiin. Itse epäilin aluksi, mutta olen kyllä lopputulokseen todella tyytyväinen!


Sitten Pyryn vuoro. En tiennyt miten se käyttäytyy joten otin aluksi ihan rauhallisesti ja sitten totesin ettei se mitään sano. Oli ehtinyt tottumaan Mollan klippauksen aikana ääneen, joten ei ollut enää mitään ongelmaa. Aluksi piti klipata Pyry ihan kokonaan, mutta tykästyin tuohon Mollan malliin, joten tein Pyrylle hieman omanlaisen version samalla ajatuksella. Ja pyllykuvaksi.. tadaa! Suomileijona! Kiitos siitä yksi blogin lukijoista joka ehdotti, olin ihan myyty idealle ja oli pakko kokeilla. Eihän siitä nyt ihan täydellinen tullut (tarvitsisi pienemmän klipperin, mutta itsellä ei vauhtoteriä vielä ole), mutta oikeastaan olen itse ihan tyytyväinen ja kyllä kaikki on sen suomileijonaksi tunnistanut! Mitäs sanotte? ;)




Kuva harmittavasti heijastaa ja on muutenkin huonolaatuisia, hämärässä tallissa ei millään laadukkaalla (kännykkä)kameralla saa mitään hyviä kuvia.. Mutta halusin kuitenkin nämä klippaukset teille näyttää joten.. Kertokaas onko ihan kauhean näköiset? Tosiaan itsellä on tällä hetkellä vasta 5 klippauskertaa tehty (nämä olivat 6 ja 7) joten jälki saattaa olla sen mukaista :D 

Nyt adios, meikä lähtee seilailemaan viroon!

21. lokakuuta 2011

Nyt on taas aika Kysymyspostauksen ja kerro mielipiteesi!

Kommentoikaahan uutta ulkoasua, mitä pidätte?


Nyt on tosiaan aika kysymyspostauksen! Pursuan niin paljon postausideoita, että pitää hieman viilentää tunteita ja pitää tämmöinen perinteinen tähän väliin.. Nyt siis kaikki upeat lukijat kysymään jos joku kysymys tulee mieleen. Haluan PAAAAALJON kysymyksiä, niitä siis esille nyt ;) Ja tietenkin kertokaa tuosta Lurpan ja minun kuvasta, onko teidän mielestä hassun näköinen tuon värisenä? Ajattelin teettää muutamia paperiversioita, olisi tunnelmallisia seepiana ja mustavalkoisena, mutta näyttääkö huonolta?  

18. lokakuuta 2011

Erikoispostaus 7: Karats - Hevoseni tarina II

Tarina rakkaudesta joka ei ikinä kuole 

Karats, lurppa, lörpötti, pörppä, luppakorva, rätti.. Kaikkina ihanina persooninaan. Jos tässä maanpäällisessä elämässä meille on suotu yksi rakkaus, voin sanoa että rakkauteni on taivaissa. Pilven reunalla katsomassa minun maallista elämääni. Odottaen kunnes jonain päivänä liityn uudelleen oman kermankeltaisen luppakorvani seuraan.


Minulla on aika tarkka tieto Lurpan historiasta. Ainoastaan kaistale siinä vaiheessa kun herra muutti Latviasta Ruotsiin ennen vuotta 2006 on hieman hämärien peitossa. Yleistä kummastusta herättänyt luppakorva oli suoranaisesti tapaturmallisesti tullut miehelle. Varsana (hyvin voimakasluontoisena orina) oli ottanut yhteen toisten lajitovereidensa kanssa ja lopputuloksena korvasta pala pois ja muutamia hampaitakin jäi tappelussa maahan. Tämä sattui siis Latviassa. Latviasta Lurppa muutti Ruotsiin ja sieltä 2006 vuonna ruunattiin ja tuotiin Ahvenanmaalle ratsastuskouluun. Siellä Lurppa sai suurimman osan koulutuksestaan, kiitos tästä upeasta työstä!

Itse olin tähän aikaan tyytyväinen pikkusuokki kilpailija. Vuonna 2008 aloitin lukion urheilulinjalla ja aloin käymään aktiivisesti Vähämäen Tiinan valmennuksissa Tiinan myyntihevosilla. Ja ai että! Siellä oli upeita otuksia. Ratsastin oikeasti toinen toistaan hienompia kisapelejä. Pian aloimme juttelemaan äidin kanssa siitä että pitäisi hevonen hankkia. Olisimme saaneet kohtuu hintaan hienon 5 vuotiaan tamman, säkää oli reilusti 170 cm ja mitä upein luonne ja lisäksi vielä perhanan rohkea! Kohtalo taisi puuttua peliin, sillä tamma loukkasi itsensä pahasti tarhassa ja jäi täysin siitokseen. Jatkoin siis ratsastamista myyntihevosilla. Pian uusi lasti myytäviä saapui tallille. Kaverini sai valmennukseen massavan ratsastuskoulusta tuodun ruunan. Muistan kun äiti oli katsomassa valmennusta ja sanotaanko että suorastaan rakastui Lurppaan heti! Itse keskityin enemmän valmennuksessa ratsastukseen, mutta kyllä ihailin herraa (sen verran kun uskalsin) karsinan ulkopuolelta.

Pian minun vakioratsukseni tuli Lurppa. Äiti oli alkanut puhumaan jos hevonen ostettaisiin ja sillain. Olin tietenkin innoissani! Ainut huonopuoli tässä koko hommassa oli se, että en uskaltanut laittaa Lurppaa itse kuntoon. Vaikka kuinka yritin olla näyttämättä pelkoani, vaikka kuinka rohkeasti yritin toimia. Niinpä valmennuksiin äiti joutui tulemaan mukaan laittamaan hevosta. Harjasin ja varustin (hevonen oli kyllä kiinni) äidin kanssa yhdessä. Ongelmia oli PALJON! Lurppa puri, potki, kauhoi, littasi, tuuppi, hyökkäili.. Se oli jatkuvaa, selvästi ahdistunutta, protestointia. Äiti lopetti hevosen ostopuheet pitkäksi aikaa, mutta jatkoin tyytyväisenä Lurpalla valmennuksissa käyntiä.

Olimme sitten kerran keskiviikkokilpailuissa. Menin Mollalla pikkuluokan ja jäimme sitten katsomaan vielä isompia luokkia. Luokkana oli 110 cm. Katsottiin kuinka hevoset hyppäsivät ja selitin innoissani että kyllä Lurppakin takuulla noita hyppäisi! Siihen äiti vain totesi kylmän rauhallisesti että niin nythän kun se meidän Lurppa on niin kyllä näitä vielä tulette hyppäämään. Jäin hetkeksi monttu auki katsomaan äitiä. SIIS MITÄ? Äiti oli hommannut rahoituksen, keskustellut myyjän kanssa ja varannut herran meille. Olin siis nyt miltein virallisesti Lurpan omistaja! Kaiken piti olla yllätys jälleen, mutta äiti ei pystynyt pitää suutaan kiinni! Suoranaisesti kyllä jouduin kaivamaan tietoa (kun äiti lipsautti jotain, tartuin siihen ja aloin tivaamaan ja homma paljastui). Tietenkin samalla harmitti että pilasin yllätyksen, mutta oli onnesta sokea kun sain kuulla omistavani hevosen!


Virallisesti hevosen omistajaoikeus muuttui meille 19.3.2009 ja kotiin muutettiin 31.3. (jolloin siis tiet erkanivat Vähämäen kanssa). Tällöin aloimme etsiä uutta valmentajaa ja aloimme tutustumaan Lurpan kanssa. Voin sanoa että matkanteko ei ollut helppoa. Siinä oli verta, hikeä ja kyyneliä, kirjaimellisesti. Lurppa ei yksinkertaisesti luottanut ihmisiin. Meidän tallissa on vain puoliovet, joten jouduttiin aina kiertämään puolitallia kun Lurppa yritti syödä ohikulkijan. Ilman jotain kättä pidempää ei uskaltanut mennä karsinaan. Kuntoon piti laittaa käytävällä, niin että herra oli molemmin puolin kiinni. Satuloidessa mies sai sellaisen hepulin että hyvä ettei tallin tukitolpat tippuilleet.. Ratsastaessa Lurppa osoittautui rohkeaksi ja oikein upeaksi. Se oli kuin teroittamaton luistimen terä: Siinä oli ainesta, mutta kukaan ei ollut jaksanut teroittaa sitä. 

Kevät saapui pian. Löysimme Piken ja aloimme käymään aktiivisesti valmennuksissa. Pike (näin myöhemmin) on myöntänyt että ei uskonut Lurppaan ensinäkemällä. Vasta vuoden päästä tästä herra kukoisti! Kävin Lurpalla pienissä koulukisoissa ja hypättiin alue-esteitä aina 100 cm asti keväästä 2009. Hoitaessakin alkoi näkymään kesän mittaan edistystä. Vielä piti herra pitää harjatessa kiinni, muttei se enää hyökkäillyt minun kimppuun. Vieraita se kyllä yritti syödä käytävältä ja ei päästänyt karsinaan. Siinä vaiheessa sydämeni oli jo varastettu. 


Vuonna 2009 osallistuttiin mm. Hevoshullu Powercuppiin. Karsinnat olivat Messilässä ja koska siellä ei ollut muita hyviä luokkia, päätin, jopa tyhmänrohkeana, lähteä hyppäämään 110 cm. En IKINÄ ollut edes hypännyt sen kokoista estettä. Toisekseen, Lurpalla ei vielä siinä vaiheessa ollut aivan sitä lihaksistoa ja varmuutta jolla se korkeus olisi ylitetty loisteliaasti. Kisat menivät muutenkin huonosti, mutta pohjanoteerauksena siitä ensimmäisestä kympistä tuli hylätty kun Lurppa kielsi kaksi kertaa viimeiselle esteelle. Nyt olin kuitenkin päässyt fiiliksiin! Oksereilla jopa hypättiin jo! Tästä ei ollut enää paluuta, tiesin että kunhan saadaan luottamus kuntoon, meitä ei kukaan pysäytä.

2009 vuonna kilpailin Lurpalla myös ensimmäiset kenttäkilpailut ja loppuvuodesta osallistuin Miniderbyyn! Pikku hiljaa aloimme harjoittelemaan valmennuksissa 120 - 130 cm tehtäviä. Tunne oli upea. Hevonen luotti minuun täysin ja minä luotin siihen. Lurppa rakasti esteitä ja vauhtia, minä rakastin Lurppaa. Hoitaessa sain vaikka laittaa sen solmuun. Siitä huomasi että se oli tykästynyt minuun (tätä on turha sanoa kliseiseksi, se on kylmä fakta..). Äitikin sanoi että se miltein masentui kun olin viikon pois. Kun palasin, ensimmäisenä se kiukutteli kun pahempikin aviomies. Sen jälkeen se tuli vain läheisemmäksi ja kiintyi enemmän. Pian olimme täysin erottamattomat. Minun seurassa Lurppa oli enkeli, mutta auta armias jos lähdin pois.. Sitten alkoi taas litistys, pureminen, huitominen.. Tiedän miten itsekästä, mutta sydäntä lämmitti kun hevonen oli minulle aivan toisenlainen.

Vuonna 2010 olimme jo sillä tasolla että olisimme pian voineet alkaa kilpailemaan 120 cm ja kentässä tuttaria / helppoa. Hyppäsimme treeneissä vaativan maastoesteitä ja reiluja 120 cm ratoja. Lurppa ja minä olimme yhdessä tehneet kovan työn. Sijoituinkin toiselle sijalle kevään ensimmäisissä kisoissa (harraste tosin) ja siitä sain lisäpontta. Mutta sitten kaikki kääntyi. Myötätuuli alkoi puhaltamaan suoraan naamaan. Olimme kilpailuissa Helsingissä. Hyppäsin 100 cm luokan ja tarkoitus oli mennä myös 110 cm. Radan jälkeen Lurppa otti KAKSI epäpuhdasta askelta ja sen jälkeen jatkoi täysin innokkaana ja normaalina eteenpäin. Mutta niskakarvani nousi pystyyn.. Pyysimme paikalla ollutta eläinlääkäriä katsomaan, koska en halunnut startata 110 cm. Ohimennen ell mainitsi että näyttäisi hankosidevammalta. Olin kuullut siitä. En siinä vaiheessa muistanut oliko (hankkari vai nivelrikko) se miten paha hevosen kannalta ajateltuna.

Nuorena, hyvin nettiriippuvaisena, ihmisenä googlasin hankosidevamman. Keskustelupalstoilta kävi ilmi että kouluhevosiksi yleensä jäivät. Jo tässä vaiheessa maailmani romahti. Käskin samantien tilata klinikan, soitin Pikelle ja kerroin. Pike sanoi että ei heitetä kirvestä kaivoon. Tästä päästään vielä yli. Ensimmäinen klinikka oli Ypäjällä. Käskettiin lepäämään ja kävelyttelemään. Kuukauden päästä kuultiin Forssan hevosklinikasta ja prp-hoidosta. Lurppa suunnisti Erkki Luikon käsittelyyn ja jalkoihin laitettiin samantien prp:t. Vain sen kokeneet voivat todeta kuinka ällöttävää on pitää jalkaa ylhäällä kun jänteeseen tungetaan veriplasmaa. Itse kun vielä inhoan veren hajua.. Siitä alkoi Lurpan pitkä sairasloma.


Kuntoutus oli pitkä prosessi. Ongelma oli molemmissa etujaloissa. Toisessa pahemmin, toisessa ei niin pahasti, mutta molemmissa kuitenkin alle 10%. Ensin käyntiä, sitten pieniä pätkiä ravia, sitten pieniä laukkapätkiä.. Hitaasti nostettiin rasitusta, alettiin tekemään voltteja, väistöjä ja muuta pientä. Ja kylmettiin jalkoja. Kylmäys, kylmäys, kylmäys.. Itse olin aivan hysteerinen jalkojen tähden. Joka käänteessä etsin turvottelua ja muutoksia. Jalat paranivat kuitenkin erittäin hyvin ja eläinlääkärin ohjeiden mukaan (ja ehkä hieman maltillisemminkin) mentiin. Pian (okei, keväällä) päästiin hyppäämäät ensimmäiset esteet puoleenvuoteen! Jalat eivät reagoineet ja tuntui että elämä alkoi taas rullaamaan. Käytiin Piken miniestevalmennuksessa, hyppäsin keskiviikkokisoissa pikkuluokan. Kunnes kohtalo sanoi että olen liian onnellinen. 

Eräänä iltana hain Lurpan tarhasta ja tarkistin tavalliseen tapaan jalat. Oikeassa etujalassa oli jänteen kohdalla jo minulle hyvin tutuksi painajaisissa tullutta turvotusta. Yritin pidätellä kyyneleitä ja vein hevosen samantien kylmetykseen ja kävelyttelin. Ja soitin klinikka ajan. Klinikalla todettiin oikeassa etujalassa yli 15% hankkarivamma. Ennuste hyvä, mutta ei enää estehevoseksi. Itkuisena nieleskelin.. En ole kouluratsastaja, mutta rakkaudesta elämäni hevosta kohtaan olin valmis vaikka muuttumaan sellaiseksi. Tottahan toki jo nyt osasin kaivata niitä upeita hyppyjä, mutta herra piristi minua upeasti vaikeimman ajan yli. Niinpä alkoi uudestaan kuntoutusprojekti. Kesällä jalka alkoi kuitenkin olemaan jo hyvä ja tarvittiin vain muutama klinikka käynti ja maltillisesti maastoiltiin ja aloitettiin kevyt koulutreeni. En halunnut ottaa enää yhtäkään riskiä..


Maastoilin, treenasin ja lopulta osallistuin kesän 2011 aikana seurakoulukisoihin hyvällä menestyksellä. Jokaisesti seurakisasta tuli Lurpan osalta ruusuke. Tunne siitä että pääsemme vielä koulukilpailuissakin pitkälle vahvistui, tulevaisuus näytti kirkkaalta. Kilpailin Mollalla pieniä este- ja kenttäluokkia, mutta yritin keskittyä pääasiassa Lurppaan. 17. Heinäkuuta 2011 muutti elämäni. Silloin maailmastani lähti pieni pala toivoa. Halusin vielä uskoa parempaan huomiseen. Lurppa ontui silloin ensimmäisen kerran. Oikeasti ontui. Se oli haluton ja ontui niin että meinasin sydänkohtauksen itse saada kun niin paljon pelästyin. Silloin sille oli tullut takajalkaan järjetön patti ja vasen etujalka aristi jänteen kohdalta. Tiesin että jos sillä nyt olisi jotain vakavaa, se olisi viimeinen matka edessä. Sydämeni toivoi kokoajan että heräisin painajaisesta.

Tuli Perjantai 22. Heinäkuuta. Olimme juuri kaartaneet heppa-auton Forssan klinikan pihalle. Bela tuli vastaan hymyille. Otin Lurpan alas ja aloitimme juoksuttamalla suoralla ja Bela taivutti. Hieman arkomista, ei kuitenkaan moitittavaa. Ympyrällä hieman epäpuhdas. Jo tässä vaiheessa kyyneleiden pidättely oli vaikeaa. Sitten vein herran sisälle ja ultrattiin jalat. Jos mitenkään, mitenkään voisin pyyhkiä tämän koko osuuden aivoistani tai maailmastani, olisin onnellinen. Jos Lurppa vielä olisi tässä vieressä ja mitään ei olisi tapahtunut. Etujalassa hankosidevamma ja takajalassa jännetupen tulehdus -> ei enää käyttöhevoseksi, köpöttelyyn ehkäpä. Ei tarvinnut kun käsi upottaa upean mieheni karvaan ja kyyneltulvaa ei pystynyt enää pysäyttämään. Tämä tiesi sitä että tiemme eroavat, varsin pian.

Matka kotiin ei ollut helppo. Molemmat itkivät, mutta yritimme samalla keskustella siitä miten homma tehtäisiin. Asia jäi roikkumaan ilmaan. Kuulin kaveriltani Paijan Teurastamosta. Hyvään tarkoitukseen. Viikko aikaa. Onneksi Terhi pääsi kuvaamaan vielä viimeiset kuvat. Se tunne kun Lurppa meni pellolla oli sanoin kuvaamaton. Muuten Lurppa oli jo koko heinäkuun ollut hieman haluton, mutta nyt.. Se halusi näyttää. Se halusi antaa minulle vielä viimeisen kerran sen mitä olimme yhdessä tehneet. Luotin siihen, se luotti minuun..


On vaikea edes kuvailla sitä tunnetta joka on sisällä kun näet hevosesi viimeisen kerran. Ristiriitaisesti haluaisit olla vain näkemättä enää, haluat tehdä muurin sinun ja hevosen välillä. Kuitenkin rakkaus on niin voimakas ettet voi pysyä sen läheltä pois. Halua olla koko viimeisen hetken sen kanssa. Istua, puhua.. Itse olisin halunnut että aikaa olisi ollut vielä enemmän. Kun viimeisen kerran talutin, viimeisen kerran lastasin. Kun viimeisen kerran se luotti minuun. Lurppa oli minulle koko elämä. Sydämessäni on nyt tyhjä aukko. Lurpan viimeinen matka alkoi 1. Elokuuta. Aamu varhaisella se lastattiin vanhaan tuttuun hevosautoon. Paikka oli kuitenkin tuntematon. Ja Lurppa tiesi. Vaikka kuinka väitetään ettei hevonen ymmärrä, kyllä se ymmärsi. Se ei halunnut mennä valmistelukarsinaan. Se alkoi hyppimään ja pomppimaan. Viimeiset luottamukset. Se seurasi perässä, jäi pelokkaana katsomaan kun selkä käännettiin sille. Kyyneleet valuivat.. Olisin halunnut ottaa sen takaisin autoon ja sanoa että se on loistavassa kunnossa.

Lurpan maanpäällinen elämä päättyi varhain aamulla 1. Elokuuta.

Lepää rauhassa kulta, en ikinä unohda sinua..
Anteeksi todella paljon sekava teksti, tämä oli todella raskasta kirjoittaa..
Tällä blogitekstillä osallistun Horzen bloggauskilpailuun ja minulla on mahdollisuus voittaa 500 euron lahjakortti Horzen verkkokauppaan, http://www.horze.fi 
Äänestä Lurppa-aiheista kuvaa kilpailussa tästä! 

Operaatio Pyryn Tugga Kuosiin!

Tämä postaus on pitänyt tehdä jo aikaisemmin, mutta koska ei ole ikinä ollut aikaa / resursseja / kuvia tai muutakaan kiinnostusta, päätin tehdä sen nytten kun on jotain niistä. Ensinnäkin, tämä on varmaan yksi turhimmista (kertokaas te, onko?) postauksista, mutta ainakin on verkkolettiohje sitten samassa ;) Joten nyt sitten vain nauttimaan, vaikkei verkon tekeminen olekaan niin vaikeaa kun lettien! Nämä kuvat otettu siis Chevaluxin koulukisojen aamuna, yleensä en laita blingejä, mutta nyt nekin tuli niin saatte niistäkin kuvat. Kuvat kuvattu puhelimella joten laaduntakausta ei ole. Ja sommittelukin melko.. hemaiseva ;)


Hommahan lähtee käyntiin siitä mitä tarvitaan. Eli tarvitaan kilokaupalla vetroline-selvitysainetta. Ehdottomasti parasta, vaikka onkin hintavampaa kun muut. Suosittelen, takuu selvitys, muttei kannata päivittäisessä käytössä (niinkun ei varmaan muutkaan selvitysaineet). Tekee selväksi millaisen vain takkukasan ;) Sitten tarvitaan harja. Ennen harjasin piikkisualla (hyi minua!) mutta kun löydettiin nämä meillä kutsutut "harjaharjat" voin vain todeta että.. Upeaa mahtavaa! Ei revi eikä riko harjaa, siistii ja on helppo ja harjaystävällinen. Loistava ostos, näitä meillä jo muutama kappale, muutama vielä pitäisi ostaa. Sitten tarvitaan tietenkin kasa kumilenkkejä ja loppukoristeluun blingit. Noita pinnejä käytän lähinnä jos mollaa tarvitsee jotenkin letitellä, sillä saa hieman harjaa kuriin.


Sitten onkin operaation ehkä vaikein osuus.. Harjan selvittäminen. Tosiaan tuolla kerralla oli vielä oikein supersolmussa, eli yleensä ei noin pahasti. Ensin letti auki, puolikiloa vetrolineä harjaan ja sitten eikun kaistale kaistaleelta selvittämään. En henkilökohtaisesti pidä kamman käytöstä joten en sitä käytä. Paksuimman kohdan saa harjattua hyvin kun kääntää harjan kokonaan toiselle puolelle ja harjaa ja loppu silauksessa harjaa kunnolla alta. Hyvin on harja selvinnyt ja eipä ole takkuja kisoissa näkynyt! Kiitos armaan vetrolinen.



Näistä ensimmäisessä kuvassa harja siis selvitettynä. Luoja kun tässä vaiheessa alkaa jo kädet särkemään ja vielä pitäisi niitä kumilenksuja laitella tuonne sekaan, HURR! Noh, joka tapauksessa. Sitten siististi jaetaan kaistaleiksi. Itse pyrin saamaan mahdollisimman samankokoisia kaistaleita, lopputulos on silloin siistimpi. Toiset tykkää tiheämmästä verkosta, mutta tämä versio on ollut Pyrylle sopivin. Tässä vaiheessa suosittelen kamman käyttöä, jolloin rajoista tulee siistimmät. Itse olen liian laiska, joten älkää sen suhteen ottako minusta mallia ;) Verkkoon ei itselläni liity mitään taikauskoista kikkaa (kuten letteihin, joissa pitää ehdottomasti olla pariton määrä!) joten oman mielen mukaan saa päättää haluaako väljemmän verkon vaiko tiheämmän. 


Ja sitten vaan toinen kiekka perään! Eli aina puolet kaistaleesta ja kumilenksulla kiinni, paitsi reunat laitetaan kokonaisina. Jos tekisi kolmannen rivin, suosittelen kokeimaan myös sitä että ottaa reunoista vain puolet ja laittaa vasta kokonaan kolmanteen kiinni. Tämä tosiaan vain vinkkinä ja ei kaikille hevosille sovi, joillekin kyllä. Itse en tee yleensä kahta riviä enempää, koska sitten se näyttää jo mielestäni liikuu supistuneelta alhaalta. Kaksi riviä sopii Pyryllekin paremmin, tukka pääsee vielä hulmuamaan! Kerran olen kolmannen tehnyt ja sen jälkee pitäytynyt kahdessa.. Ja muistakaa vain katsoa että kumilenkit on sitten samalla tasolla toisella rivillä. Ei niin että toinen salmiakkikuvio on halkaisijaltaan 3 cm ja toinen 10 cm :') siinä vasta humoristinen näky! Ja lopuksi sitten tietenkin laitoin pienet blingit koristamaan, näytti kivalta kun laitoin vain joka toiseen!


TADAA! No siinä oli teille nyt Pyryn Tugga Operaatio. Ja siis lisättäköön että tälläinen kampaus Pyryllä siis on lähinnä vain koulukilpailuissa. Estekisoissa joskus on tukka täysin auki, joskus saatan innostua tekemään juuri verkon ja joskus mennään ranskiksella. Maasto-osuudella puolestaan aina ranskis, ettei ole tukka tiellä eikä jää mihinkään kiinni. Seuraava vastaavanlainen postaus lienee sitten klippauksesta! Vinkkinä sanon että se tulee olemaan lähiaikoina, uskottavasti jo tämän viikon aikana ;) Sitä ennen yritän saada jotain postausta tulemaan, jos vain suinkin kerkeän :) Kertokaa kiinnostiko ketään, teenkö enää tälläisiä ns. turhempia postauksia? ;)

16. lokakuuta 2011

Kuule mua, en aio koskaan luovuttaa..

Vaikkei kyseinen biisi mitenkään sovikkaan tilanteeseen, tuo lause kuitenkin kiteyttää melko hyvin meikän sanoman. Pahoittelisin tätä taukoa, mutta puolustaudun sanomalla että olen aivan hakoteillä. Tuntuu niin hankalalta kaikki! Mikään ei onnistu, kaikki on hieman sekaisin ja tuntuu että nyt ollaan kaivon pohjalla. Ei, kaikki on hyvin, elän onnellisesti, motivaatio kohdallaan, mutta fiilis, missä se on?

Tosiaan käytiin Pyryn kanssa hyppäämässä 9.10. seuraestekisoissa Melkkilässä. Kisat menivät surkeasti. Pienemmässä luokassa en saanut lähestymisiä kohdalleen ja isommalla Pyry kielsi.. Se ei IKINÄ kiellä kisoissa. Huoh. Se oli muutenkin ihan omituinen, laiska mutta samalla reipas, en päässyt rytmiin jos sitä edes oli missään vaiheessa. Torstaina oli estevalmennus. Ja se meni aivan täydellisesti. Vain yksi huono rata, muuten kaikki oli aivan nappiin. Kuitenkin nyt puhuin suuni puhtaaksi Pikelle. En ollut tyytyväinen, tuntui että jumitettiin.

Totuushan sieltä tuli. Kylmä fakta on se että Pyry on ollut vasta 4 kuukautta minulla, siinä ajassa ei saada lihaksia, laukkaa ja hyppyä parantumaan huippuunsa. Pike lateli kylmät faktat ja lopulta oli pakko sanoa että miksi näin. Kaipaan julmetusti Lurppaa. Siinä oli hevonen joka teki kaikkensa ja enemmän. Jos itse olin vähänkin epävarma Lurppa sanoi että hei, mehän mennään. Luotin siihen, se luotti minuun. En voi sanoa että nyt 4 kuukauden jälkeen sama pitäisi olla Pyryn kanssa. Mutta siitä 120 harjoituksista kun palataan takaisin 90 cm, tulee vain se tunne että olen tehnyt jotain väärin. Kyllä, tiedän hevonen on vaihtunut. 

Niinkuin Pikekin sanoi, näin suuren työn Lurpan kanssa ja nyt tuntuu että se kaikki on nyt mennyt harakoille. Rakastan ylitse kaiken projekteja ja missään nimessä en Pyrystä luovu. Enkä myöskään Pikestä. Ainut valmentaja joka on sanonut suoraan ja samalla niin  upean kauniisti etten voinut kuin itkeä. Haluaisin antaa jotain takaisin, jonkun pienen merkin että meistä tosiaan on siihen, me pystymme. Tiedän että kun saadaan herralle lihakset ja laukka kuntoon, ei puomien korkeuksilla ole väliä. Nyt olemme kuitenkin siinä vaikeimmassa osuudessa. Pyryä vaaditaan pois mukavuus alueelta, jonka takia se protestoi. Tämä näkyy juuri hypätessä kun haluan rauhallisempaa laukkaa, en ainaista nelistystä. Silloin Pyry hyppää paremmin, mutta on samalla hieman epävarmempi. 

Tarvitaan vain lisää luottamusta, eiköhän se sillä. Jotenkin olen vain itse rikki. Pike sanoi että saan fiilistellä Pyrynkin kanssa (niinkuin Lurpan aikoinaan), mutta jotenkin se tuntuu liian vaikealta. Upea hevonen, mutta en pysty fiilistelemään kun yritän samalla miettiä kehittymistä.. Pitäisi vain nyt sanoa itselleen että hei, malta! Junnataan sitä 70-90 cm niin kauan että ollaan saatu lihakset ja laukka kuntoon. Sitten meillä ei ole enää rajoja!

kanssasi pääsen vielä pitkälle, maltetaan yhdessä pikku mies <3

4. lokakuuta 2011

Erikoispostaus nro 6: Mieleenpainuvimmat kilpailumatkat / hetket


Jatketaan taas erikoispostauksilla, kun minulta nyt näitä ideoita pulppuaa! Tosiaan yhtenä kauniimpana, ei sentään näin sateisena päivänä, mieleen tuli mieleenpainuvimpia kilpailumatkoja ja hetkiä. Alunperin idea lähti kun keskusteltiin Lurpan ja minun vahvasta ystävyydestä, jolloin muistin kaikkia hauskoja juttuja. Nyt kerään tähän kisamatkojen TOP5 hetket ja tunnelmat. Aina yksi hetki, voi olla samastakin kilpailusta, joten älkää hämääntykö. Ja että saadaan tähän se TOP5 tunnelma, aloitetaan totta kai viidennestä ja edetään kohti ensimmäistä!

5. Aulangon seuraestekilpailut 2010, Hessin Lempi  
Tämä nyt on yksi niistä joiden muisto ei niinkään ole hyvä, mutta ainakin mieleenpainuva. Tosiaan silloin kun Lepa oli itsellä ylläpidossa, lähdettiin kisoihin Aulankoon. Upeasti meni kisat, Mollan osalta. Molla ja Pilvi voittivat molemmat luokat mihin osallistuivat. Itse osallistuin Lepan kanssa kahteen luokkaan. Pienempi luokka meni hyvin uusintaan asti, jossa tuli yksi esteen ohitus kun ei hevonen ollut kuulolla. Mutta se miksi kilpailut paremmin jäivät mieleen, oli isommassa (95 cm luokassa) tapahtunut pieni onnettomuus. En edelleenkään vielä ole aivan varma mitä tapahtui. Pettikö pohja vai eikö vain tamma päässyt tarpeeksi korkealle, se on arvoitus. Kuitenkin tehtiin oikein komea kuperkeikka, sekä hevonen että minä. Lepan jalkojen väliin siis jäi puomi, heitti siitä ympäri ja jäin (onneksi) jalastani alle. Onneksi vain jalastani, meinaan eipä ollut turvaliiviä! Sen jälkeen tuli kyllä taas käytettyä sitäkin kapistusta ;)

minä ja Lepa 95 cm radalla
 4. Artukaisen Alue-estekilpailut 2009, Lurppa
Aijai, tämä oli niin loistava muisto! Tosiaan mentiin Lurpan kanssa ensimmäisiä aluekilpailuita. Olimme myös ensimmäistä kertaa laittaneet Lurpalle korvahupun. Voitte siis kuvitella, huppu missä toinen korva lörpöttää! Noh, siinä sitten ystävällinen ohikulkija tuli huomauttamaan että meidän huppu on hieman huonosti kuin noin on lurpallaan. Hetken olin kysymysmerkin näköinen ja katsoin sanojasta Lurppaan. Kunnes tajusin mitä hän tarkoitti! Yritin sitten sanoa että ei kun sillä on luppakorva! Liekö sitten sanoja nolostunut kun paikalta poistui niin nopeasti, en tiedä. Mutta kiitos paljon tästä, tuli itselle hyvä fiilis, en todellakaan millään loukkauksenakaan tätä kirjoita! Upea muisto tämäkin!

Nämä kilpailut tosin muutenkin olivat oikein supermuisto. Hyppäsimme ensimmäisen metrin ja sijoituimme siinä yhdeksännelle tilalle. Joten voin sanoa että tässä oli paljon hyviä muistoja!  

Artukaisissa 2009

3. Niinisalon kenttäkilpailut 2009, Molla & Lurppa  
Jos pitäisi mainita ehdottomasti paras kenttäkilpailufiilis mikä on ollut (minulla on aina kenttäkilpailussa aivan upea fiilis!) niin sanoisin että Niinisalon kenttäkilpailut 2009 olivat aivan uskomattomat! Meillä oli niiiin upea tiimi (Katariina, Topias, Jokke, Äiti ja Kari) siellä ja tunnelma oli aina niiiin loistava. Oi kun noihin aikoihin vielä pääsisi! Ja nyt kun kerron niin kukaan ei nyt kuvittele väärin, en pidä itseäni mitenkään epäurheilijamaisena tai mitään, olen oikeasti aina ollut kiltti tyttö!

Ensinnäkin parhainta oli illanvietto! Joimme siideriä ja kävelimme maastorataa keskellä yötä! Pidimme hauskaa ja nauroimme, pelasimme korttia ja pelleilimme. Joimme Karin salmiakkikossun (heheehehhehe) kahteen pekkaan Katan kanssa ja tirskuimme keskenämme. Ai että! Kyllä, olisi joskus ihana palata takaisin tuolle lapsellisemmalle tasolle, hihitellä vain ilman sen suurempia ajatuksia! Ja vielä loppumaininta, ei en ole tekemässä sitä toiste, menneet on menneitä, enkä kadu vaikka tyhmiä tehtiinkin.

Toiseksi aivan paras oli Lurpan maastokoe! Ensinnäkin, hevonen ei ollut yhtään hallussa.. Tulimme maaliin minuutissa.. Muistan vain huutaneeni äitille banketilla että minuutissa mennään :D Matkalla Lurppa vielä kaikenlisäksi kieltäytyi tynnyreillä, joten kyllä, tultiin aika julmetun kovaa se maasto.. Tulihan siitä todellakin vaarallisesta ratsastuksesta ties kuinka paljon virheitä + aliaikaa + kielto jne. Mutta ainakin on asia mille nauraa vielä näin jälkikäteenkin. Aina Niinisalossa on mielessä tämä Lurpan oma pieni shownsa ;)

Kolmas aivan uskomaton asia tosiaan oli se Mollan sijoittuminen hopealle mestaruuksissa! Se oli kertakaikkisen upeaa. Ensimmäiset kunnon kenttäkilpailut ja kotiin lähdettiin hopeamitalistina. Maailman paras tamma hyppäsi kaikki kyttäämättä ja otti sieltä hienosti sen toisen sijan, mistä kuski ei ole kuin ylpeä! 

Niinisalo 2011
 2. Alue-estekilpailut Takkulassa 2009, Lurppa 
Mieltä lämmittävä muisto.. Tosiaan olimme Takkulassa koko päivän. Molla hyppäsi Katariinan kanssa kaksi ensimmäistä luokkaa ja itse hyppäsin Lurpalla 100 cm ja 110 cm ja näiden luokkien välissä oli vielä joukkuemestaruus. Noh, Kata sijoittui Mollalla pienemmässä luokassa neljänneksi. Itse metrissä tiputin kaksi ja jäimme sitten äidin kanssa odottelemaan kympin alkua. Olin _todella_ väsynyt ja kun nousin Lurpan selkään, olin varma että tipun sieltä radan aikana. En jaksanut oikeasti muuta kuin kääntää sen seuraavalle esteelle. Lurppa oli kuitenkin aivan SUPER hieno, teki upean perusradan ja vaikka uusinnassa tippui kaksi, sijoituimme 4. sijalle! Hauskin koko tässä jutussa oli kuin tulin radalta, huusin vain äidille: "Se meni ihan innoissaan! Antenni ja kaapeli vain sojotti ja se teki sen, mää vaan istuin!" Ei kai mistään huomannut että olin väsynyt? Antenni tosiaan oli Lurpan pystykorva ja kaapeli luppakorva ;)

Takkulan 100 cm

1. Ehdoton ykkönen! Hevoshullu Powercup finaali 2009, Lurppa
Tämä on se juttu mistä kaikki lähti. Mistä keksin kirjoittaa edes parhaita muistoja. Eli tosiaan, oltiin juuri ostettu silloin hevosauto ja matka kohti Lahtea ja Powercupfinaalia alkoi. Karsinnat oli meidän kannalta mennyt todella huonosti ja sama jatkui kyllä koko viikonlopun läpi. Olimme päättäneet majoittaa Lurpan autoon, eli kaikki ylimääräiset väliseinät otettiin pois. Noh, sitten oli aika mennä nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tullut.. Lurppa pyöri kokoajan autossa, joten auto heilui ja ei siellä voinut nukkua. Niinpä puin itselleni fleecepuvun, otin peiton ja tyynyn, laitoin kaksi heinäpaalia Lurpan viereen ja kävin maate. Saman tien hevonen rauhoittui ja alkoi nukkumaan. Sinä yönä en itse nukkunut, vain katsoin kun Lurppa nukkui. Silloin huomasin miten paljon oikeasti sitä hevosta rakastin. Siitä lähtien se oli minulle korvaamaton.

Kultaisin hevonen!

Nojaa. Tälläistä tällä kertaa ;) saatte nyt (valitettavasti?) lukea kaikkia erilaisia erikoispostauksia kunnes saan jotain kisa tai valmennuskuulumisia, toivottavasti tämä ei haittaa teitä!