Tänään taas en vaan voinut olla hymyilemättä. Lueskelin viime keväällä postaamaani postausta, missä kerroin miten ulkopuoliseksi itseni tunsin. Hassua miten viime vuonna tunsin itseni niin ulkopuoliseksi ja kun taas tänä vuonna tuntuu että olen paljon enemmän mukana vähän kaikessa. En tiedä onko oma asenteeni muuttunut vai onko vain piiri missä pyörin muuttunut.
Itseasiassa uskon että se on ripaus molempia. Päätin viime kesänä, etten halua enää olla riippuvainen muista. Jos haluan tehdä jotain ja joku ei halua sitä tehdä minun kanssani, voin tehdä jotain muuta tai tehdä sen yksin. Olen myös jotenkin paljon avonaisemmin mielin heittäytynyt tekemään jotain. Kuten alotin noin kuukausi sitten tankotanssin! En voi olla tyytyväisempi tähän, sillä se on sen verran erilaista toimintaa, että siellä väkisinkin tapaa aivan uusia ihmisiä. Eihän se mikään maailman helpoin laji ole mutta olen tykästynyt siihen niin kovasti että en melkein koskaan malta odottaa seuraavaa kertaa.
Työn puolesta ehkä tuo oma "asenteen" muutos on myös auttanut, sillä tuntuu että olen tällä hetkellä se "oma itseni" ja minun ei tarvitse olla mitään muuta vaan riitän juuri tälläisenä. Viime vuoden loppu ja alkuvuosi oli minulle ehkä henkisesti raskaampia, joten tuntui että minun olisi pitänyt olla jotain muuta kun mitä todellisuudessa olin. Semmonen kuluttaa ihmistä aivan uskomattoman paljon!
Ja työ puolestaan.. Olen sanonut tämän sata kertaa jo kahden postauksen aikana, mutta en voi olla yhtään kiitollisempi siitä millainen paikka minulla juuri nyt on. Jos haluan jotain oppia raviurheilusta täällä, nyt on minun tilaisuuteni. Vaikka pomoni osaakin sanoa asiat joskus hieman kärkkäästi, yritän aina olla ottamatta ne henkilökohtaisesti - pikemminkin haluan oppia! Lisäksi en voi uskoa miten paljon minuun luotetaan juuri tällä hetkellä. Yleensä kestää kuitenkin jonkinaikaa että luotetaan siihen että teet asiat juuri oikein. Enhän minä nyt vielä ihan ensimmäisiä kertoja ulos meneviä varsoja vielä aja, mutta esimerkiksi pomo luottaa minuun sen verran, että jos meillä on esimerkiksi hieman vaikeampia varsoja ajettavana, olen yksi niistä ensimmäisistä joita hän kysyy. Meinaan siis sitä että jos palloilen jossain ja hän näkee minut ensimmäisenä hänen ei tarvitse pyytää minua hakemaan jotain "kokeneempaa", vaan minä olen se joka saa ajaa sen. Hän tykkää myös yleensä ajaa minun kanssa, eli jos hän tarvitsee apua jonkun varsan kanssa hän pyytää minua. Ja minusta se tuntuu hirmuisen hyvältä.
Joka aamu kun menen hölkkäämään varsoja, en vaan voi olla hymyilemättä. Tällä hetkellä se tuntuu vaan niin älyttömän hyvältä ja toivottavasti se fiilis ei ainakaan ihan hetkeen katoa.. Olen monta kertaa sanonut että niin kauan aijon täällä olla kun viihdyn. Vielä ei ole ollut sellaista hetkeä että olisin oikeasti halunnut täältä vielä kotiin tulla, vaikka kyllä tiedän sen päivän tulevan. Tällä hetkellä nautin aivan jokaisesta hetkestä mitä minulle on tarjolla.
Nautikaa siitä mitä teette! Ihanaa Viikonloppua!
Kommentit
Lähetä kommentti